Ei koskaan enää oppositiota1

Kun seuraavat eduskuntavaalit tulevat, en missään nimissä tule äänestämään opposition edustajia. Mitä sellaisilla on virkaa, aina ja kaikessa vaan vastustamassa.

Mitä mieltä olette?

Jos tietää ja osaa jotakin, on se tietysti kerrottava, mutta myös perusteltava

Ihmeekseni on SOTE uudistus saatu toteutettua vaikka alustavaa keskustelua ei täällä saanut käydäkään. Olin kyllä silloin syrjässäkin eli bannissa.

12

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ky.selij.ä

      Vaalien jälkeen kootaan hallitus ja oppositioon jää aina joku puolue, miten osaat äänestää ennakkoon kun et tiedä mikä puolue jää oppositioon???

      halloo?

      • Kyseessä on, katsos, tämä ns. korkeampi tiede eli tieto!


    • Koska en omaa tähän kysymykseen sellaista tärkeää ja perustelua tietoa, voin silti tarttua parlamentaarisiin toimintatapoihin.

      Kyllä oppositio on myös tärkeä vaikuttaja, voisi nimittää vaikka "vallan vahtikoiraksi" ja siten nostamassa asioita esille, niitäkin joista en välttämättä pidä. Kyllä oppositio jatkossakin pysyy ja sillä on myös hyvät puolensakin.
      Vaikka täällä ei "alustavaa keskustelua" käytykään, tuskin se olisi tapahtumia muuttanut. Onhan täällä "asiantuntijoita", aika suuri äänisiä tietäjiäkin, joilla on varmat mielipiteet ja yksityiskohtaisia esimerkkejä, jotka välittömästi yleistetään.
      En pysty tiedoillani määrittelemään tarkkaan, oliko tämä yksimielinen (ainakin lähes) ratkaisu hyvä ja miten se sitten käytäntöön muotoutuu.
      Kuitenkin pitkällisen, väliin turhanpäiväiseltä tuntuneen väännön jälkeen on hyvä, että oppositio on myös mukana. Joskushan aina on asia päätettävä.

      Olen saanut sen käsityksen, että myös hallitusrintamakin on joutunut periksi antamaan sovun saamiseksi. Vääntöä riittää vielä kunta - uudistuksestakin.
      Mitään "aatteelista loikkaa" en ole tekemässä, mutta pidän hyvä sitä, että joskus järjen käyttö on hyvä sallia. Tai ainakin yrittää kykyjensä mukaan.

      • ulrika1

        SOTE- ei ole mikään uudistus. Jo vuosien ajan jokainen keskussairaalapiiri kuuluu lähimmän yliopistollisen sairaalan piiriin. Tarkoittaa sitä voidaan lähettää ns vaikeat vaativaa hoitoa tarvitsevat yliopistolliseen sairaalaan.

        Kunnat ovat kuuluneet omaan keskussairaala piiriin, kunnat ovat myös valtionapujen mukana osallistuneet rahoitukseen. Miten tämä asia nyt
        "u u t e n a" kansalaisille informoidaan, odotan jännittyneenä. Uskallan epäillä vanha malli tulee pysymään vain uudelleen kuorrutettuna. Sitä uutta sulkaa ei hattuunsa saa tämä hallitus.


      • Minä, huuleni, ym.

        Suorastaan riemastuin, kun kuulin Eduskunnasta ajatuksen, että oppositiokin ryhtyy toimiin kansan parhaaksi, ihan kuin on tarkoitettu.

        Vaikka olenkin vain tuon palstan "kiertokoulun" käynyt, niin jotain sentään ymmärränkin.

        Lähdin ajatuksellani "mitähän ne tästä sanoo" ja ensimmäinen tärppi oli lähes maksimaalinen: Mikä tonttu toi Ruuneperi onkaan?

        Opposition aseman ja tärkeyden ymmärrän, mutta ainainen haukkuminen kaikesta saavuttaa kuin "suuren typeryyden mitat".

        Kun arvostellaan, pitäisi esittää se oma parempi vaihtoehto säästöineen kaikkineen. Kun joka sortin tietoa ja taitoa on, voi sitä myös asiallisesti ja perustellusti käyttää.

        Kun tässä vapaana olen, niin aion panna koko Suomen asiat järjestykseen ja sitten koko maailman.

        Naureskelen sitten palstalaisten kommenteille kuinka se Ruuneperi on lopullisesti seonnut!! Heh heh!


    • he heeeee

      Avausta et ajatellut vaan nyt väänsit kuten aina että saat muka nauraa, tuollaisia sinun avauksesi yleensä on sekavia kuin Suomisen sian sorkat ;-DD. Sano!

      Aloita sitten Ukrainasta, muista se.

      • Jospa itse ensin rupeaisit edes alkeelliseen asiallisuuteen, käyttämään kunnon nimimerkkiä ja jos mahdollista - keskustelemaan.


      • +1 -2
        Ruuneperi kirjoitti:

        Jospa itse ensin rupeaisit edes alkeelliseen asiallisuuteen, käyttämään kunnon nimimerkkiä ja jos mahdollista - keskustelemaan.

        lue toki avauksesi ja ym vastaus kumpiko odottaa asiallista?


      • +1 -2 kirjoitti:

        lue toki avauksesi ja ym vastaus kumpiko odottaa asiallista?

        Olihan tuo ehkä vähän ruma yritys testata muiden suhtautumista. Tiedän toki opposition tärkeän tehtävän. Hallituksen ratkaisujen täydellinen teilaaminen on minusta lähinnä hävytöntä. Arvostelun sijaan voitaisiin esittää omakin vaihtoehto.

        Mitä tulee Ukrainaan, kirjoittaisin kyllä muutakin kuin, että se on suuri maa.


    • tässä vakavaa
    • ei käy !!

      "Mitä sellaisilla on virkaa, aina ja kaikessa vaan vastustamassa."

      Sehän on opposition tehtävä.

      Mikäli oppositio olisi hallituksen kanssa samaa mieltä, sehän olisi sama kuin
      ilmottaisi olleensa väärässä;)

      • Nythän näyttä, että kepu, ja perussuomalaiset ovat tehneet sopimuksen hallituksen kanssa, sote uudistuksesta. Varmaan on vielä paljon kysymýksiä auki, ennenkuin asia tulee eduskunnan päätettäväksi. Syksyllä näemme mitä ovat saaneet aikaan.
        Taitaa kuitenkin olla niin, että suunilleen vanha käytäntö jää voimaan, sote alueita vain on vähemmän. Kuntauudistus on eri asia, siitä vielä väännetään kättä, taitaa kuntaministeri huomata, ettei määrän supistaminen ole helppoa, eikä pakkoliitoksia kovin montaa voi tehdä. Tietysti pitäisi niiden lukua vähentää, en tiedä onko siitä paljon hyötyä.
        Kyllähän eduskunta tekee useinkin yksimielisiä päätöksiä, mutta tässä sote ja kuntauudistuksessa en usko niin käyvän.
        Oppositio on kyllä tärkeä voima eduskunnassa, mutta kyllä tämä sote ja kuntauudistus on osoittanut opposiittion puheet pelkäksi räksytykseksi, eikä mitään selkeää esitystä ole tehty.

        Suomessahan on perinteisesti ollut monenpuolueen hallituksia, eikä sitä etukäteen tiedä kuka joutuu oppositioon, Rkp taitaa olla kuitenkin vahvoilla myös seuraavaan hallitukseen.
        Ruuneperille, Jos aiot äänestää varmaa hallituspuoluetta, varminta olisi Rkp.
        Kaverisi Laten vihje.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      146
      6354
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      196
      4002
    3. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      485
      2807
    4. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      31
      2761
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2375
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2089
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      147
      1512
    8. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      58
      1334
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1304
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      89
      1074
    Aihe