Kansainvälinen laki

Kun Ukrainan presidentti Victor Janukovitsh? liittoutui Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa, suuttuivat ukrainalaiset Nämä halusivat päästä EU:n jäsenyyteen, parempaan elintasoon, eroon Venäjästä etc,,olivat seuraukset tunnetut.

Putin ei ukrainalaisten aikaansaannoksia hyväksynyt vaan otti ikään kuin lain omiin käsiinsä. Krim on nyt Venäjän hallussa, se vallattiin "piilovenäläisin voimin".

Ei varmaan yksikään ihminen maailmassa voi hyväksyä tuollaista rikosta, jonka Putin teki

Länsimaat painostavat harkitusti, laajasti ja voimakkaasti. Putin on pian polvillaan - onneksi.

21

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Terve Rune
      Mielenkiintoinen maa meillä naapurina.
      Se mullistaa tempuillaan maailmaa parin kolmen kymmenen vuoden välein, joskus onnistuen, joskus epäonnistuen, mutta aina se otsikoihin pääsee.

    • Siinä maassa ollaan totuttu suljettuihin rajoihin ja tiukkaan valvontaan. En usko, että länsimaiden uhkaukset hetkauttavat valtaapitäviä (-pitävää).
      Tiukalla sensuurilla ja oikealla propagandalla kuka tahansa nousee kansan silmissä suureksi johtajaksi ja maan pelastajaksi. Onhan se nähty ennenkin.

      Sapettaa vain, että juuri kun ollaan liennytty kavereiksi ja kesämökkinaapureiksi, on jälleen varattava kilo voita paistamiseen.

    • He, he. Tietääkö naapurisikin jo aikeitasi.

      • Makriina ek

        No minä mietin asiaa ihan noin yleisellä tasolla, Itä-Suomen tilanteen mukaan. Onhan näitä naapureita kyllä meidänkin mökkipitäjässämme, mutta omat lähinaapurini ovat saman suvun jäseniä, eikä sinne mahdu muut. Näiissäkin kyllä....


    • mökinmyyjä

      Minulla on melkein rajalla kesämökki.
      Olen sitä myymässä ja minulle on sama kenen kukkarosta minä rahat saan kunhan kaupaksi menee.

      Ei kansaa voi syyttää huonon johtajan päätöksistä. Kansaa kasvatetaan kurissa ja nuhteessa, oma huuto on siellä usein vaiennettu asein.
      Me sentään saamme vielä vaikka huutaa toreilla ja turuilla, mutta onhan tämä elämä rajattua, lakien ja asetusten kanssa pärjää, tuo EU ja muut, hiukan liikaa asetuksia.

      • "Suo siellä,

        vetelä täällä!"
        Tai pitäisikö ongelmista puhuttaessa sanoa "etelä täällä"?


    • Asumme noin parinkymmenen kilometrin päässä Venäjän rajasta. Lähikaupungissamme käy paljon venäläisiä ostosmatkalla. Heidän käytöksensä on täysin korrektia ja asiallista, mutta Venäjää koko kansakuntana kammoksun, pelkään kulloisenkin maata johtavan "putinin" mielen ailahteluja.
      Ystävämme ehdottivat, että menisimme yhdessä käymään Viipurissa. He ovat syntyneet siellä, mutta eivät koskaan sodan jälkeen käyneet. Me olemme käyneet, eikä viime visiitillämme kaupunki antanut kovin miellyttävää yleiskuvaa,talot ja kadut täysin retuperällä. Lapsellisesti selitin ystävillemme, että en uskalla mennä käymään koko maassa. Mitä jos arvaamaton johtaja saa päähänsä sulkea rajat: Kukaan ei pääse ulos eikä sisälle maahan. Kauhuskenaario tietenkin j vilkkaan mielikuvitukseni tuotetta, mutta r...ä on kuulemma r...ä, vaikka voissa paistaisi.

      • Paistetaan vaan, anlis3 ja muut!!!.Minä "suurpaistaja Ruuneperi" , olen mukana.


      • Ruuneperi kirjoitti:

        Paistetaan vaan, anlis3 ja muut!!!.Minä "suurpaistaja Ruuneperi" , olen mukana.

        Ei sitä "Ryssävihaa" pitäisi lietsoa.


      • LateVaan kirjoitti:

        Ei sitä "Ryssävihaa" pitäisi lietsoa.

        Eipä pitäisi! Enkä liity millään "suurpaistajan." kuoroon "muut." Enkä kommentoi aloitukseen, pitäköön oppinsa ja johtopäätöksensä. Onhan se röteetä näyttää rohkeutensa!


    • Yks Pena

      Oletteko muuten panneet merkille tai muuten huomanneet, että meidän isovanhempamme taisivat olla venäläisiä?

      • Makriina ek

        Minun vanhempani syntyivät tsaarin Venäjän autonomiassa.
        Mutta sukujuuret ovat Suomen kamarassa niin pitkällä kuin sukututkimuksissa päästään.


    • Jostain sukuselvityksen yrityksestä näin1754 syntyneen esi-isäni nimen nimen olleen Andreas Jöransson. Nyt tässä kirjoittaessani googletin tuon sukunimen ja Säkkijärvellä on ollut sitä sukua.
      Oho, isänihän kertoi sukunsa olevan Säkkijärveltä, nythän pitää alkaa lisägoogelointi kun tämä muuttuikin mielenkiintoiseksi. Tuon Andreaksen vaimo oli Walborg Jakobdotter. Eikös nää ole ruotsinkielisiä nimiä. Olivatko suomalaiset nimet silloin ruotsalaisia, tietääkö kuka.

      • Sitäpä en tiiä, muttei ainakaan meiän isovanhemmilla, kolme issää on taaksepäin syntymä-ja kuolinaikoineen ainaki saatu selvile.


      • Jossakin vaiheessa oli nähty hyväksi muuttaa nimi ruotsalaisiksi lasten kouluun pääsemiseksi, koska koulut olivat ruotsinkielellä. En ole kylläkään selvillä milloin suomenkieliset koulut yleistyvät, mutta varmaan tiedot löytyvät netistä.


      • fundsija 1

        Kustaa Vaasan aikana verotusteknisistä syistä kirkko sai tehtäväkseen henki- eli kirkonkirjojen pidon, se johti aikaa myöten sukunimien käyttöön, aluksi ne olivat muotoa Heikinpoika tai naisen kohdalla -tytär. Jos pappi ei osanut suomea, nimi saattoi kirjoitusvaiheessa muuttua vastaavaksi ruotsalaiseksi nimeksi. Sotilaiden osaksi tuli nimen lausumisen vuoksi ruotsalainen sotilasnimi Rask, Ståhl, Svärd jne. Jossain vaiheessa alkoi sukunimi muodostua sitten maarekisterin mukaisesti asuinpaikan nimestä. Venäjän sortokauden aikana moni kansallismielinen suomensi tai otti suomalaisen sukunimen.


      • fundsija 1 kirjoitti:

        Kustaa Vaasan aikana verotusteknisistä syistä kirkko sai tehtäväkseen henki- eli kirkonkirjojen pidon, se johti aikaa myöten sukunimien käyttöön, aluksi ne olivat muotoa Heikinpoika tai naisen kohdalla -tytär. Jos pappi ei osanut suomea, nimi saattoi kirjoitusvaiheessa muuttua vastaavaksi ruotsalaiseksi nimeksi. Sotilaiden osaksi tuli nimen lausumisen vuoksi ruotsalainen sotilasnimi Rask, Ståhl, Svärd jne. Jossain vaiheessa alkoi sukunimi muodostua sitten maarekisterin mukaisesti asuinpaikan nimestä. Venäjän sortokauden aikana moni kansallismielinen suomensi tai otti suomalaisen sukunimen.

        Tunnettu näyttelijä, Uuno Laakso, sanoi aikanaan. Minä en voi ruotsintaa nimeäni kun minusta tulisi Dille Dahl.


    • Tuolla alkupuolella sanottiin, että länsimaat painostavat harkitusti, laajasti ja voimakkaasti Putinin hommia, se ei ole miun mielestäin ´oikeaa taktiikkaa.´ Näytti uutisannissa tuossa männeellä viikolla ihan öklöltä, miten innoissaan EU:n herrat törmäilivät melkein toisiinsa, olivat niin tohkeissaan näistä Krimin hommista ja muutennii.

      Nii...ai ettäkö Venäjältä isovanhempamme, onhan niitäkii tietysti, mutta sanotaan meidän useimpien alkujuurien olevan enemmänkin Länsi- jopa Etelä-Euroopasta, käyneet vaan kieppasemassa monet Venäjän kautta. Kielellisestihän tutkimuksissa on todettu, muistaaksein, että Volgan mutkasta on kielemme lähtöisin. Marit sun muut sukulaisia.

    • fundsija 1

      Äkkiseltään on vaikea arvioda, mitkä ovat ne syyt, jotka ajoivat Putinin tekemään päätöksen Krimin liittämisestä Venäjään. Yksi syy lienee jo pitkään jatkunut kansantalouden heikkeneminen. Ulkomaiset sijoittajat ovat viimeisen puolentoista vuoden aikana vähentäneet venäläiskohteiden omistustaan jo yli sadan miljardin euron edestä. Kun tähän lisätään jäädytetyt miljardit lännessä, on menetys varsin huomattava ja nakertaa yhä enemmän Putinin asemaa. Tässä valossa huomion kiinnittäminen toisaalle on suhteellisen usein käytetty keino yhtenäisyyden saavuttamiseksi.

      • fundsija 1

        luonnollisesti nuo jäädytetyt varat tulivat kuvioihin vasta Krimin tapausten yhteydessä.


      • Kukaan ei juuri kiinnittänyt huomiota tuohon mainitsemaani englanninkielisyyden leviämiseen.

        Ensin Afganistaniin saatiin englantia sujuvasti puhuva Kazai ja äsken Ukrainaan samantaitoinen pääministeri.

        Venäjän piti taata itselleen yhteys Välimerelle, siinä syy.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      121
      7930
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      151
      6668
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4775
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      245
      3245
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2744
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      107
      2266
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      150
      1915
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1906
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      31
      1720
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1624
    Aihe