Kissa päätti vaihtaa kotia

Meidän Mirri

Viime syksynä naapurimme 7v kissa parkkeerasi itsensä meidän kuistille, odotti siinä ja yritti joka ovenavauksella sisään. Ei käynyt kotona edes syömässä. Omistaja haki sen monesti kotiin, mutta se aina karkasi takaisin. Lopulta kissa alkoi sairastella kylmän ja nälän vuoksi. Omistaja totesi, että on kai paras että kissa jää meille, jos meille sopii. Se on nyt meidän kissa ja onnellinen uudesta kodista. Onko kukaan kuullut tällaisesta kissan oma-aloitteisesta muutosta?

8

2198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aika

      En ihan noin suoraan. Meillä tosin jäi yksi kaverin kissoista lopullisesti tänne, kun ei enää sitten pärjännyt alkuperäisessä kodissaan kun oli meillä kylässä pari viikkoa putkeen, "kotonaan" tuli kovat stressioireet ja lopulta sitten tuotiin tänne takaisin monen yrittämisen jälkeen ja rauhoittuikin heti. Oltiin tosi onnekkaita, kun saatiin näin mahtava yksilö ihan perheenjäseneksi!

    • vahinko voi käydä

      Meillä useat vieraat kissat pyrkivät myös kissaksemme, oleilevat jatkuvasti pihassamme.Eivät tajua että se on niille hengen vaarallista, meillä on metsästysviettinen reviiri tietoinen koira, joka ei kissoista pidä.Koiraamme pidetään pihassamme aina vapaana, piha on tietysti aidattu.Monesti on vahinko ollut jo tapahtua, kun koira yhtäkkiä kissan huomaa, viellä olen ehtinyt komentaa koiraa, jotta kissa kerkeää karkuun.
      Emme todellakaan ole ottamassa kissaa, meidän perheessä on kaksi kissaallergikkoa, eikä kissat muutenkaan lemmikkinä kiinnosta.

    • Kuulin, että ennenvanhaan tässä rivitalossa kissa muutti naapuriin, kun omistajalle syntyi lapsi. Se kissa rakasti rauhallista elämää. Omistaja totesi tapahtuneen ja omistajuus vaihtui.

    • Kisun emäntä

      On tavallista. Jos vanha koti on jostain syystä muuttunut huonoksi paikaksi, ne etsivät uuden kodin.

      Lapsuudenkodissa meille tuli kissa, joka oli kai korttelia kauempana asuneen ja hiljattain kuolleen vanhan naisen entinen kissa. Se tietenkin tarvitsi uuden kodin, kun entinen omistaja kuoli. Se sai jäädä meille.

      Toiseen naapuriin hankittiin kissan kaveriksi koira. Kissa ei nähtävästi tykännyt uudesta tulokkaasta ja muutti parin korttelin päähän uuteen kotiin. Kun vanha omistaja sai selville, mihin kissa oli mennyt, hän kävi kysymässä sitä kotiin. Uusi omistaja totesi, että kissa oli itse heidät valinnut ja se saa jäädä heille, eikä antanut sitä vanhalle omistajalle takaisin.

      On todella mukavaa, että pystyitte pitämään kissan, joka teidät valitsi.

    • Katti Matikainen

      Reilu puolitoista vuotta sitten meidän työmaalle ilmestyi kissa, oli karannut omistajiltaan.
      Saatiin kyllä se palautettua omistajille, mutta ilmestyi noin puolen vuoden aikana 3 kertaa meille töihin.
      Oli aika metka, kun omistajia juoksi karkuun mutta mä olin ainoa kenet se päästi lähelle ja antoi silittää. Syliin ei kyllä antanut ottaa. Tietysti vein sille vettä ja pari kertaa ruokaakin, kun säälitti se että joutui olemaan nälissään päiväkausia ulkona yksin, muttta niin sitä ruokki pari muutakin työkaveria. Niille se sähisi jo parin metrin päästä ja juoksi karkuun, jos sen lähemmäs menivät.
      Ja tosiaan, omistajat kun kurvasivat autolla pihaan, niin katti lähti kuin hauki rannasta jonnekin piiloon ja pysyi kadoksissa vähintään pari tuntia.
      Nykyään mä olen sitten onnellinen kissanomistaja;)
      Omistajat sanoivat, että antaa sitten olla, he eivät enää jaksa juosta sen perässä vaikka kuolis pois, eikä mulla oikein luonne antanu periksi jättää asiaa sikseen niin sanoin sitten ottavani sen itelleni mihin he suostuivat heti.
      Ja hyvin on kyllä mennyt, kissa ei yritäkään karata ja on muutenkin oikein tyytyväisen oloinen oloonsa. On pyöristynytkin noista päivistä kilon ja on ihannemitoissa nykyään, on myöskin aina joka paikassa suuna päänä touhuamassa mukana jne.Eli valitsi sitten mut kaverikseen, kenen kanssa voi elellä elämäänsä eteen päin.
      Sattui kyllä vielä muutenkin aika hauskaan aikaan, kun mulla oli "kummitellut" mielessä hankkia oma lemmikki ja just kissa nimenomaan.
      Ei koirissakaan sinänsä vikaa ole, mutta kissat on luonteikkaampia eivätkä ole sellaisia helppoja, miellyttämisen haluisia laumaelukoita kuten koirat. Ja olen muutenkin kissaihminen enempi.

    • kulkuri raukka

      Ei kannata jättää kissaa heitteille, voi joko hakeutua parempaan kotiin, jäädä autojen alle, tai kadota iäksi.

    • tiedän useampia XD

      Kissat hakuetuvat helposti vieraisiin pihoihin, ja jos niitä alkaa syötellä, jäävät lopullisesti.Varsinkin vanhat ihmiset ajattelevat kissan aina nälissään olevan, ja siitä se lähtee.Nykyään tuosta ei ole niin paljoa harmia, kun kissat ovat leikattuja.Tietysti voi entistä omistajaa harmittaa, jos selviää että kissa on ruualla houkuteltu uuteen kotiin.Sellaisesta tapauksesta en kyllä ole kuullut.
      Ei kai sille mitään sellainen omistaja voi, joka kissaa ulkona yksinään pitää.
      Useihan noita ilmoituksia on, että kissa kadonnut.Eläkeläiset eivät vaan ilmoituksia huomaa tai edes välitä.
      Vapaana olevan kissan syöttelyä ei ole mitenkään kielletty, joten ei minua haittaa vaikka tiedän muutamienkin noin tehneen.
      Heille on usein helpompaa ottaa pihaan tullut kissa itselle, kun hankkia pentu jostain.
      Jos pihalle ilmestynyt kissa ei ole leikattu, saattaa kissoja olla kohta lauman verran, niinkin tiedän käyneen.Mutta sekin pappapa möi pennut muutamalla kympillä, ja leikkautti sitten emon.Joten loppu kuitenkin hyvin :)

    • omakotiparas

      Tuttavani muutti talostaan km päähän uuteenkotiin, hänellä kissa joka on 5 v ja sepä ei pysynytkään uudessa kodissa vaan meni aina entisen kodin rapuille pyrkimään sisälle. Uuusi omistaja olikin sitten kysynyt kissaa omakseen kun oli kuulemma kissaikävä menetettyään oman kissansa sen sairastuttua. Niimpä sai kissa jäädä entiseen kotiin uudelle omistajalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      91
      11854
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      98
      8986
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      104
      4868
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4125
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4094
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3896
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3689
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      26
      3529
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      0
      3470
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      62
      3312
    Aihe