Poika haettii tänään päiväkodista ja alkoi kertomaan kotona ettei saanut päivällä lainkaa ruokaa, kun oli siirtynyt ruokapöytä pois paikoiltaan ja oli tullut rakoa pöytien väliin. Pojan kertomuksen mukaan hän ei edes ollut siirtänyt sitä pöytää vaan joku tytöistä oli sen tehnyt. (pöytien siirtely on kuulemma ankarasti kielletty pojan mukaan).
Lähinnä tässä pistää vihaksi se että rankaisu pitäisi kyllä olla joku muu kuin jättää ruoka antamatta kokonaan, vaikka näin olisi tapahtunutkin pojan tekemänä oikeastikin.
Nyt kyllä ottaa pattiin niin että höyry nousee korvista ja tekisi mieli soitaa heti päiväkodin johtajalle.
Mitä mieltä olette rankaisusta?
Ei annettu ruokaa päivällä päiväkodissa
107
5500
Vastaukset
- pk-sijainen
On kyllä aika raju "rangaistus" jos jäi kokonaan ilman ruokaa. Keskustele huomenna poikasi ryhmän työntekijöiden kanssa ja kysy mitä oikein tapahtui.
- Hyvin hankalaa
Nimenomaan näin: keskustele asiasta lapsesi hoitajien kanssa!
Hämmästyttävän moni aikuinen tällä palstalla on valmis uskomaan lapsen kertomuksen vannottuna totuutena. Tässä ajattelutavassa kiteytyy nykypäivän lasten ja nuorten kanssa työskentelyn suurin haaste. Vanhemmat uskovat usein vain lasten "totuutta". Vanhempi on samassa rintamassa lapsen kanssa vastassaan päivähoidon tai koulun viholliset. Tämän kasvatusmallin hedelmät kypsyvät parhaillaan ja "satoakin" on jo saatu... - ihqtyttöi
Hyvin hankalaa kirjoitti:
Nimenomaan näin: keskustele asiasta lapsesi hoitajien kanssa!
Hämmästyttävän moni aikuinen tällä palstalla on valmis uskomaan lapsen kertomuksen vannottuna totuutena. Tässä ajattelutavassa kiteytyy nykypäivän lasten ja nuorten kanssa työskentelyn suurin haaste. Vanhemmat uskovat usein vain lasten "totuutta". Vanhempi on samassa rintamassa lapsen kanssa vastassaan päivähoidon tai koulun viholliset. Tämän kasvatusmallin hedelmät kypsyvät parhaillaan ja "satoakin" on jo saatu...Päiväkodin täti opettaa pojallesi jo nuoresta pitäen normaalin suomalaisen aisurimiehen roolin, jonka sija on kärsiä tyttöjen teoista. Sellaista se on, kiltin pojan paikka on lopulta aisurin kaltainen. Tyttöjä ei nuhdella mistään. Pojalle ei ruokaa tarjota, mutta ehkä toisinaan hän saa lipaista tähteitä muruja joita kivat tytöt ripottelevat pojallesi, jos se sattuu tyttöjä hauskuuttamaan.
- pk-sijainen
ihqtyttöi kirjoitti:
Päiväkodin täti opettaa pojallesi jo nuoresta pitäen normaalin suomalaisen aisurimiehen roolin, jonka sija on kärsiä tyttöjen teoista. Sellaista se on, kiltin pojan paikka on lopulta aisurin kaltainen. Tyttöjä ei nuhdella mistään. Pojalle ei ruokaa tarjota, mutta ehkä toisinaan hän saa lipaista tähteitä muruja joita kivat tytöt ripottelevat pojallesi, jos se sattuu tyttöjä hauskuuttamaan.
Lasta nuhdellaan, jos siihen on tarvetta (oli tyttö tai poika).
- isä mies.
No minä ainakin menin kerran huutaman päiväkodin työntekijöille ja johtajalle kun meidän lapsi jätettiin ruuatta. On törkeää että lapsi joutuu olemaan 8 tuntiakin ilman ruokaa. Lapseni vaihtoi heti päiväkotia ja pidän sellasta ruuatta jättämistä pahoinpitelynä.
- ihqtyttöi
pk-sijainen kirjoitti:
Lasta nuhdellaan, jos siihen on tarvetta (oli tyttö tai poika).
Puhunkin laajemmassa kontekstissa.
- Jorma Peter
Olen samaa mieltä.
- KALLE KELLO
Hyvin hankalaa kirjoitti:
Nimenomaan näin: keskustele asiasta lapsesi hoitajien kanssa!
Hämmästyttävän moni aikuinen tällä palstalla on valmis uskomaan lapsen kertomuksen vannottuna totuutena. Tässä ajattelutavassa kiteytyy nykypäivän lasten ja nuorten kanssa työskentelyn suurin haaste. Vanhemmat uskovat usein vain lasten "totuutta". Vanhempi on samassa rintamassa lapsen kanssa vastassaan päivähoidon tai koulun viholliset. Tämän kasvatusmallin hedelmät kypsyvät parhaillaan ja "satoakin" on jo saatu...Juuri näin. Vanhemmat kuvittelevat ja käsittelevät lapsiaan siitä lähtien kun oppivat puhumaan aikuisina. Kysyvät 2-3 vuotiaalta kaupassa "mitä sdyödään tänään". Siihen sitten 2-3 vuotias sanoo, että mitä syödään.
- KALLE KELLO
isä mies. kirjoitti:
No minä ainakin menin kerran huutaman päiväkodin työntekijöille ja johtajalle kun meidän lapsi jätettiin ruuatta. On törkeää että lapsi joutuu olemaan 8 tuntiakin ilman ruokaa. Lapseni vaihtoi heti päiväkotia ja pidän sellasta ruuatta jättämistä pahoinpitelynä.
Ihan faktana voin kertoa, että tämän päivän vanhempien kullannuput on kamalia.. Kyllä se siellä päiväkodissa ja koulussa tulee erittäin selkeästi esiin, minkälaisia vanhemmat on ja miten "kasvatetaan". Se näkyy ja kuuluu, näistähän on paljon hyviä juttuja.
- ihqtyttöi
KALLE KELLO kirjoitti:
Ihan faktana voin kertoa, että tämän päivän vanhempien kullannuput on kamalia.. Kyllä se siellä päiväkodissa ja koulussa tulee erittäin selkeästi esiin, minkälaisia vanhemmat on ja miten "kasvatetaan". Se näkyy ja kuuluu, näistähän on paljon hyviä juttuja.
Päiväkodin feministitädit tietävät kyllä miten sinunkin pojastasi kasvatetaan kunnon suomalainen aisurimies kannattelemaan tätä läpimätää byrokraattista järjestelmää.
- äiti1989
pk-sijainen kirjoitti:
Lasta nuhdellaan, jos siihen on tarvetta (oli tyttö tai poika).
Nuhtelu onkin ihan eri asia, rakas pk-apulainen.
- pk-sijainen
äiti1989 kirjoitti:
Nuhtelu onkin ihan eri asia, rakas pk-apulainen.
Rakas äityli, apulainen ja lastenhoitajan sijainen on ihan eri asia.
ihqtyttöi kirjoitti:
Päiväkodin täti opettaa pojallesi jo nuoresta pitäen normaalin suomalaisen aisurimiehen roolin, jonka sija on kärsiä tyttöjen teoista. Sellaista se on, kiltin pojan paikka on lopulta aisurin kaltainen. Tyttöjä ei nuhdella mistään. Pojalle ei ruokaa tarjota, mutta ehkä toisinaan hän saa lipaista tähteitä muruja joita kivat tytöt ripottelevat pojallesi, jos se sattuu tyttöjä hauskuuttamaan.
HUOM !!!! HE EIVÄT OLE MITÄÄN TÄTEJÄ, EIVÄTHÄN HE OLE MITÄÄN SUKUA KENELLEKKÄÄN HOIDETTAVISTA, harvemmin ovat..............turha siis sanoa noin !
Ja ei tosta kyllä saa mitään selvää koko tekstistä.....virheitä täynnä !!! Mikä ihme mahtaapi olla joku aisurimies....??? hulluko ??!?!- ihqtyttöi
MissFinland76 kirjoitti:
HUOM !!!! HE EIVÄT OLE MITÄÄN TÄTEJÄ, EIVÄTHÄN HE OLE MITÄÄN SUKUA KENELLEKKÄÄN HOIDETTAVISTA, harvemmin ovat..............turha siis sanoa noin !
Ja ei tosta kyllä saa mitään selvää koko tekstistä.....virheitä täynnä !!! Mikä ihme mahtaapi olla joku aisurimies....??? hulluko ??!?!HAHAHAHA, MissFinland vuosimallia seitenkuus. Eli kurppa olet!
- pläähl
ihqtyttöi kirjoitti:
Päiväkodin täti opettaa pojallesi jo nuoresta pitäen normaalin suomalaisen aisurimiehen roolin, jonka sija on kärsiä tyttöjen teoista. Sellaista se on, kiltin pojan paikka on lopulta aisurin kaltainen. Tyttöjä ei nuhdella mistään. Pojalle ei ruokaa tarjota, mutta ehkä toisinaan hän saa lipaista tähteitä muruja joita kivat tytöt ripottelevat pojallesi, jos se sattuu tyttöjä hauskuuttamaan.
Ja ne pojat purkavat pahan olonsa siihen heikkoon poikaan ja tyttöön ja unohtavat kotona kuinka julmia olivat.
T: kokemusta on
- kamalan kuuloista
hurjaa.. meillä vilkas tyttö, täytti just 3v, ja hoidon aloitus on ajankohtaista.. taidanpa pitää vielä kotihoidossa; vaistokin näin sanoo.. meillä kun ei ole käytössä yhtään minkäänlaista palkinto- tai rangaistustapoja.
- 5533553
Vankilaat joutaisit. Olet kasvattamassa lapsestasi tyypillistä nykyajan kuritonta nulikkaa.
No, viimeistään kymmenen vuoden päästä huomaat, että kasvatus meni täysin pieleen ja siinä aiheessa on myöhäsitä enää muuttaa tilannetta. - ISO isä
Hieno homma:) onneksi elämme yhteiskunnassa jossa ei myöskään ole palkitsemis/rangaitsemis käytäntöä...
- hernaria päivittäin
Kuulostaa kyllä aika pahalta, mutta... tosiaankin keskustele päiväkodin henkilökunnan kanssa asiasta, koska itse tiedän perhepäivähoitajana, että lapset kyllä välillä kertovat vanhemmilleen aikamoisia juttuja, jotka eivät sitten ookaan totta. Minulta on mm. kysytty seuraavia asioita: syöttekö tosiaankin joka päivä hernesoppaa (ei ollut ko ajankohtana kertaakaan); syöttekö joka päivä herkkuja välipalalla (perjantaisin saa pari keksiä muun välipalan lisäksi); lapsi väittää saaneensa vain leipää hoidossa (on saanut leivän ruuan jälkeen). Tässä vain muutama esim. joten tarkkuutta vanhemmilta, kaikkea ei pidä sinisilmäisesti uskoa. Siis en puolustele päivähoitoa, mutta asioista kannattaa aina keskustella ensin, se on parempi kuin kirjoittelu keskustelupalstoilla. Hyvää kevättä kaikille :)
- Harkkis
Itsekin harjoitteluaikana päiväkodissa huomasin miten ruokaa käytettiin rangaistuskeinona.... :( jos lapsi ei meinannut nukahtaa vaan pyöri sängyssä ja häiritsi niin hänelle sanottiin ettei hän saa välipalaa ollenkaan, eikä tosiaan saanut. Pääsin kyseisenä päivänä neljältä ja lapsi oli vielä silloin hoidossa, eli todella pitkä aika ilman ruokaa. Muina päivinä jos aamulla lapsi oli "kiusannut" muita lapsia ulkona (oikeasti he leikkivät "painia" eli pyörivät maassa vuorotellen) sanoinkin siitä hoitajille ettei lapsi kiusannut ketään ja se oli vain leikkiä, niin silti sanoivat lapselle RUOKAPÖYDÄSSÄ ettei hän saa ruokaa koska kiusasi pihalla muita. Lapsi olikin ihan hiljaa loppupäivän ja söi välipalalla onneksi paljon. Muutenkin lapsille sanottiin että heillä on vain yksi mahdollisuus syödä lounaalla, että jos ei alkanut syömään heti, lautanen otettiin pois eikä ruokaa enää saanut. Minua säälitti niin paljon ne lapset mutta en minäkään niille voinut ruokaa antaa hoitajien kieltäessä. Sydäntä raastavaa mutta sellaista joissain päiväkodeissa on!
- Nurkkaan häpeämään
No eipä ihme, että nykypäivänä on niin paljon lihavia teinejä ja nuoria aikuisia. Ehdottomasti olisi parempi rangaista ennemmin ihan millä muulla tavalla vain kuin ruuan kieltämisellä.
- ökli
Samanlaista oon mäkin nähnyt myöskin yhdessä päiväkodissa oksettaa kun muistelen minkälaisia idiootteja aikuiset siellä olivat ihanille ja kilteille lapsille
- Kummallista!
Itse en ole ainakaan kuullut, että ketään oltaisi jätetty ruoatta. Ja oma siskonikin on päiväkodissa töissä (ollut kahdessa eri päiväkodissa), eikä sellaista tehty. Joten ei varmaan ole mikään yleinen käytäntö. Ja ruuatta jättäminen ei todellakaan saisi koskaan olla rankaisumenetelmä, ei päiväkodissa eikä kotona.
Muutoinkin ruoan kanssa ei olle tarkkoja, jos lapselleni ei ole maistunut lounas, niin hänelle ole jopa laitettu se talteen, että syö sitten välipalan aikaan. Hoitajat vaikuttaa muutenkin tosi mukavilta, lapsirakkailta ja järkeviltä.
Kannattaa ottaa ilman muuta puheeksi asia päiväkodin hoitajien kanssa ja kuulla heidän versionsa. Ehkä ei nyt heti tarvitse suoraan johtajaan ottaa yhteyttä. - ohops..s
Kummallista! kirjoitti:
Itse en ole ainakaan kuullut, että ketään oltaisi jätetty ruoatta. Ja oma siskonikin on päiväkodissa töissä (ollut kahdessa eri päiväkodissa), eikä sellaista tehty. Joten ei varmaan ole mikään yleinen käytäntö. Ja ruuatta jättäminen ei todellakaan saisi koskaan olla rankaisumenetelmä, ei päiväkodissa eikä kotona.
Muutoinkin ruoan kanssa ei olle tarkkoja, jos lapselleni ei ole maistunut lounas, niin hänelle ole jopa laitettu se talteen, että syö sitten välipalan aikaan. Hoitajat vaikuttaa muutenkin tosi mukavilta, lapsirakkailta ja järkeviltä.
Kannattaa ottaa ilman muuta puheeksi asia päiväkodin hoitajien kanssa ja kuulla heidän versionsa. Ehkä ei nyt heti tarvitse suoraan johtajaan ottaa yhteyttä.OHO! Onpas asia selitetty sinulle hienosti kun noin sen nielet! Meillä osa hoitajista käytti vuosia sitten keinona sitä, että jos lapsi ei tykkää ruuasta eikä suostu sitä syömään, niin sama ruoka tarjotaan seuraavalla ruokailulla ja tosiaan välipalan (minkä muut syö, saa vasta sitten kun se lounaslautanen on syöty tyhjäksi. (siis juuri tätä mistä lapsi ei pidä).
Onneksi kukaan ei nykyään enää pakota ketään syömään. Lapsi syö tai on syömättä. Jos ruoka ei maistu ja lapsi alkaa pelleilemään, poistuu hän pöydästä. Seuraavaan ateriaan se ei enää vaikuta, vaan ruoka on sitä mitä listassa lukee ja toisetkin syö. - säännöt
Kummallista! kirjoitti:
Itse en ole ainakaan kuullut, että ketään oltaisi jätetty ruoatta. Ja oma siskonikin on päiväkodissa töissä (ollut kahdessa eri päiväkodissa), eikä sellaista tehty. Joten ei varmaan ole mikään yleinen käytäntö. Ja ruuatta jättäminen ei todellakaan saisi koskaan olla rankaisumenetelmä, ei päiväkodissa eikä kotona.
Muutoinkin ruoan kanssa ei olle tarkkoja, jos lapselleni ei ole maistunut lounas, niin hänelle ole jopa laitettu se talteen, että syö sitten välipalan aikaan. Hoitajat vaikuttaa muutenkin tosi mukavilta, lapsirakkailta ja järkeviltä.
Kannattaa ottaa ilman muuta puheeksi asia päiväkodin hoitajien kanssa ja kuulla heidän versionsa. Ehkä ei nyt heti tarvitse suoraan johtajaan ottaa yhteyttä.Meillä säännöt kieltää lämmittämästä uudelleen ruokaa, mikä kerran on ollut tarjolla. Eli jos ei ruoka maistu lounaalla, on loppupäivä pärjättävä välipalalla.
- Kummallista!
ohops..s kirjoitti:
OHO! Onpas asia selitetty sinulle hienosti kun noin sen nielet! Meillä osa hoitajista käytti vuosia sitten keinona sitä, että jos lapsi ei tykkää ruuasta eikä suostu sitä syömään, niin sama ruoka tarjotaan seuraavalla ruokailulla ja tosiaan välipalan (minkä muut syö, saa vasta sitten kun se lounaslautanen on syöty tyhjäksi. (siis juuri tätä mistä lapsi ei pidä).
Onneksi kukaan ei nykyään enää pakota ketään syömään. Lapsi syö tai on syömättä. Jos ruoka ei maistu ja lapsi alkaa pelleilemään, poistuu hän pöydästä. Seuraavaan ateriaan se ei enää vaikuta, vaan ruoka on sitä mitä listassa lukee ja toisetkin syö.No voihan se olla noinkin, mutta miksi ylipäätänsä asiaa olisi minulle edes kerrottu, että sama ateria tarjoillaan myöhemmin. Koska en ole asiasta kysynyt? He itse ottivat asian esille. Ymmärtäisin, että asiaa yritettäisiin kaunistella, jos olisin itse kysellyt, että miksi lapselleni tarjotaan ruokaa uudelleen. Ja he kyllä kysyivät minulta onko ok, että tehdään näin. Minun mielestä se oli. Ja kyllä lapsi saa välipalan vaikka ei ruokaa edelleenkään söisi (jos eivät sitten valehtele, koska kaikki hoitajat näiden palstojen mukaan tuntuu olevan ikäviä tyyppejä, jotka pimittää asioita ja valehtelee vanhemmille). Usein lapselle vaan maistuu ruoka paremmin välipalalla päikkäreiden jälkeen.
- ....
Tälläisistä asioista YHTEYS PÄIVÄKODIN JOHTAJAAN! Ruoka on perustarve eikä kurinpitoväline!
- ökli
Soita johtajalle ei lapsia saa kohdella noin
- ei näin
Ota ap yhteys sinne päiväkotiin. Ruoalla ei rankaista. Omani oli kerran lähes koko hoitopäivän syömättä. Aamupalaa söi hiukan, lounasta ei maistamisen jälkeen halunnut joten ei saanut myöskään välipalaa. Oli haettaessa todella väsynyt ja nälkäinen. Kysyin asiaa päiväkodista ja näin oli tapahtunut. Missään tapauksessa ei sillälailla toimita ja sen myös ilmaisin sinne hlökunnalle. Ymmärrän sen että herkkua ei saa jos ei lounas kelpaa, mutta sen varjolla ei evätä seuraavaa syöntiä joka kuuluu päivän runkoon. Edes leipää ei saanut. Mutta tarkista ap hlökunnalta tuo asia, lapset osaavat satuillakin ja kertoa osan asiaa jne.
- näkemys.
hmmm. Minä taas ajattelen, että ruokapöydässä syödään, ei pelleillä ja temppuilla, saati siirrellä kalusteita. Jos ruokailu ei kiinnosta tietenkin poistetaan pöydästä, kuten muulloinkin jos ei osata käyttäytyä ruokailun vaatimalla tavalla. Ruokarauha pitää antaa toisillekin.
Seuraavaan ateriaan se ei vaikuta. Silloin kokeillaan uudelleen sillä ruualla mitä on vuorossa.- aloittajan
lapsihan sanoi ettei ollut tehnyt mitään.Ja on se nyt ihme jos ei isossa porukassa sattuisi ja tapahtuisi,joku rako pöytien välissä kuulostaa aika mitättömältä ongelmalta eikä lapsia rangaista pitämällä nälässä!!
- Lehmät lentää ja nen
aloittajan kirjoitti:
lapsihan sanoi ettei ollut tehnyt mitään.Ja on se nyt ihme jos ei isossa porukassa sattuisi ja tapahtuisi,joku rako pöytien välissä kuulostaa aika mitättömältä ongelmalta eikä lapsia rangaista pitämällä nälässä!!
Lapsi nyt saattaa sanoa ihan mitä vaan. Eihän ne omasta mielestään koskaan "tee mitään". Ja osaavat väääristellä asioita. Rako on voinut tulla siinä kun pöydässä on melskattu. Ja melskaaminen, sekä riehuminen ei kuulu ruokapöytään.
Aloittajana puhuisin tosiaan hoitajien kanssa, enkä vain uskoisi lapsen versioon. - niin ettei
Lehmät lentää ja nen kirjoitti:
Lapsi nyt saattaa sanoa ihan mitä vaan. Eihän ne omasta mielestään koskaan "tee mitään". Ja osaavat väääristellä asioita. Rako on voinut tulla siinä kun pöydässä on melskattu. Ja melskaaminen, sekä riehuminen ei kuulu ruokapöytään.
Aloittajana puhuisin tosiaan hoitajien kanssa, enkä vain uskoisi lapsen versioon.lapsi voi koskaan puhua totta vai? Oli asia miten vai niin itse en kyllä rankaisisi tuolla lailla ,siirtäisin vaikka eri pöytään mutta ilman ruokaa en jättäisi.
- Lehmät lentää ja nen
niin ettei kirjoitti:
lapsi voi koskaan puhua totta vai? Oli asia miten vai niin itse en kyllä rankaisisi tuolla lailla ,siirtäisin vaikka eri pöytään mutta ilman ruokaa en jättäisi.
Sanoinko niin? Sanoin että "saattaa"....
Jos kielloista ja kehoituksista huolimatta on jatkanut pöydässä pelleilyä, niin on oikein että viimein poistetaan kokonaan ja lopullisesti pois pöydästä. - k.e.peli
Lehmät lentää ja nen kirjoitti:
Sanoinko niin? Sanoin että "saattaa"....
Jos kielloista ja kehoituksista huolimatta on jatkanut pöydässä pelleilyä, niin on oikein että viimein poistetaan kokonaan ja lopullisesti pois pöydästä.voi poistaa, mutta ruokaa ei saa kieltää, takaisin syömään tai sitten toiseen pöytään mutta ruuatta ei saa jättää!
Ja jotkut lapset hakevat huomiota juuri ruokapöydässä!
(en nyt tark aloittajan lasta, ihan yleistä) - Oikeata touhua
k.e.peli kirjoitti:
voi poistaa, mutta ruokaa ei saa kieltää, takaisin syömään tai sitten toiseen pöytään mutta ruuatta ei saa jättää!
Ja jotkut lapset hakevat huomiota juuri ruokapöydässä!
(en nyt tark aloittajan lasta, ihan yleistä)Jos muutaman kiellon ja kehoituksen jälkeen tarjottu ruoka ei kelpaa, vaan pöydässä jatketaaan omaa elämöintiä, niin saa jättää ruuatta. Yksi kerta ei ketään tapa, vaan opettaa tavoille. Maistuu sitten seuraavalla kerralla mukisematta ruoka. Rajat pitää olla, ja säännöt. Ilman niitä kasvatetaan ketään kunnoittamattomia nulikoita.
- nälätön
No ei ne nälkään kuole, ovat välillä ihan omasta tahdostaankin syömättä ruokaa, kun kiukuttelvat tai eivät tykkää ruoasta.
- jutelkaa aisoita
No en ole koskaan kuullut, että lapsi jäisi ilman ruokaa kunnallisessa päiväkodissa, ehkä olen törmännyt hyviin paikkoihin. Espoossa sijaitsevassa yksityisessä päiväkodissa, päiväkoti Ruusussa kyllä lapsia kohdeltiin hieman erikoisesti. Milloin annettiin raakoja lihapullia ja milloin mitäkin. Mielestäni toimittin hyvin röyhkeästi ja sivistömättömästi lapsia ja toisia aikuisia kohtaan.
Myönnän joskus jättäneeni antamatta jälkiruuan, jos iso lapsi on sotkenut sormillansa ruokaa pöytään ja heittänyt sitä toisen päälle. Eikä puhuttelun jälkeen ole toimintatapa muuttunut. Tietysti tästä on puhuttu vahempien kanssa ja sovittu yhteiset pelisäännöt, miten toimitaan jos lapsi käyttäytyy huonosti. Ruokaa en kyllä koskaan ole jättänyt tarjoamatta. Suosittelen kysymään henkilökunnalta mikä on asian laita.- lustaan.o
et saa jättää antamatta ruokaan kuuluvaa osaa! tuo on ruualla rankaisemista eikä sitä saa tehdä!
Milloin saataisiin yhtenevät ohjeet asiasta, en ymmärrä!
Jos lapsi ei syö, niin ei syö ja sillä sipuli, sitten pois pöydästä ilman mutkia, mitä sitten sen ruuan jälkeen tehdäänkään, sinne sitten.
JOS on ruokailuongelmia, niistä keskustellaan vanhempien kanssa eikä rääkätä lasta "ilman ruokaa olet nyt kun et kerren" Ihme vallankäyttöä! Nehän ovat LAPSIA!! - vähänfiksumpi
lustaan.o kirjoitti:
et saa jättää antamatta ruokaan kuuluvaa osaa! tuo on ruualla rankaisemista eikä sitä saa tehdä!
Milloin saataisiin yhtenevät ohjeet asiasta, en ymmärrä!
Jos lapsi ei syö, niin ei syö ja sillä sipuli, sitten pois pöydästä ilman mutkia, mitä sitten sen ruuan jälkeen tehdäänkään, sinne sitten.
JOS on ruokailuongelmia, niistä keskustellaan vanhempien kanssa eikä rääkätä lasta "ilman ruokaa olet nyt kun et kerren" Ihme vallankäyttöä! Nehän ovat LAPSIA!!Miten voi jättää antamatta jälkiruuan eli "ruokaan kuuluvan osan", jos mielestäsi kuitenkin on oikein poistaa lapsi pöydästä jos ei syö. Luuletko, että lapselle mennään sitten nukkariin tai leikkien keskelle tarjoamaan jälkkäri ruokailun jälkeen? Yllä oleva kirjoittaja myös toteaa, että lasten vanhempien kanssa sovitaan säännöistä, joten mitä sinä vielä alat meuhkaamaan, että ongelmista keskustellaan vanhempien kanssa?
- Ulla uteliaass
joko soiti ja kysyit, mikä oli vastaus?
- Niin minäkin
Ja hoitakaa ne lapsenna ite, niin ei tuu näitä ongelmia!!
- kahden lapsen äiti
Kunnan peruspalveluihin kuuluu mm.ruoka ja lapsen ruokkiminen ja me vanhemmat siitä maksamme verorahoillamme. LASTA EI SAA PAKOITTAA SYÖMÄÄN, MUTTA EI MYÖSKÄÄN SAA KIRISTÄÄ RUUALLA, että ei saa ruokaa jos tekee niin tai näin HULLUA EDES LUKEA, että aikuinen tällaista hyväksyy. Jos on ollut sellaisessa paikassa töissä että tällaista on huomannut on siitä viipymättä ilmoitettava sosiaaliviranomaisille. Aikuiset ovat vastuussa lapsista! Toisaalta tämän aiheen kirjoittajalleni haluaisin sanoa, että ota yhteyttä saman tien johtoon. Hoitajat voivat kierrellä asiaa. (kokemusta on).
- neljän äitee
Lapset laitetaan pöydästä pois, kun aikansa temppuilevat, jos ei maistu on syömättä. Niin se on aina ollut päiväkodeissa, muille annetaan ruokarauha vaikka yks ei haluaisi syödä, tehkää sama kotona, niin minäkin olen tehnyt ja kummasti lapset ovat syöneet mitä eteen on laitettu.
- uskon lasta
Hoitajat valehtelevat sitten. Tuskin myöntävät että ovat ruuatta jättäneet.
Olen nähnyt ruuatta jättämistä kun olen ollut harjoittelijana monessakin hoitopaikassa joten uskon tuon totuudeksi. Kun vanhemmat sitten kysyvät hoitajilta asiasta niin valehtelevat.
Ruuatta jättäminen on pahoinpitely. Usein hoitajat eivät myöskään anna lapselle lisää ruokaa jos he ovat vielä nälkäisiä koska he syövät ne itse ja vievät loput ruuasta koteihinsa. Niin ei saisi tehdä mutta tekevät, omat kipot on mukana. Johtajille sitten valehtelevat tästäkin asiasta. - pk-sijainen
uskon lasta kirjoitti:
Hoitajat valehtelevat sitten. Tuskin myöntävät että ovat ruuatta jättäneet.
Olen nähnyt ruuatta jättämistä kun olen ollut harjoittelijana monessakin hoitopaikassa joten uskon tuon totuudeksi. Kun vanhemmat sitten kysyvät hoitajilta asiasta niin valehtelevat.
Ruuatta jättäminen on pahoinpitely. Usein hoitajat eivät myöskään anna lapselle lisää ruokaa jos he ovat vielä nälkäisiä koska he syövät ne itse ja vievät loput ruuasta koteihinsa. Niin ei saisi tehdä mutta tekevät, omat kipot on mukana. Johtajille sitten valehtelevat tästäkin asiasta.Ai että lastenhoitajat syövät kaikki lasten ruoat?? Johan vitsin murjaisit. :D Niissä päiväkodeissa joissa olen ollut sijaisena, kaikki lapset ketkä haluavat lisää ruokaa myös saavat lisää. Sitten mitä jää lapsilta yli viedään takaisin keittiöön ja joko kipataan biojäteastiaan tai joku työntekijä vie ruokaa kotiin. Ruokaa ei saisi viedä mukanaan, mutta miettikää nyt: Haaskuuseen menisi huomattavasti isompi erä ruokaa jos tätä sääntöä noudatettaisiin pilkuntarkasti. Joissakin tapauksissa järjen käyttö on sallittua. ;)
- KALLE KELLO
Ölä sinä kahden lapsen äiti siellä kitise. SINUN vanhempana pitää opettaa lapsiasi, opettaa syömään tai edes maistamaan erilaisia ruokia - ei eineksiä, SINUN pitää opettaa lapsillesi käytöstavat -ei netin. SINULLA on vanhemmuus täysin hukassa. Sinä olet varmaan juuri sellainen äiti joka kysyy kaupassa lapsiltansa "hei kullannuput, syödäänkö tänään saarioisten maksalaatikkoa vai kokkikartanon"
- kahden äitee
neljän äitee kirjoitti:
Lapset laitetaan pöydästä pois, kun aikansa temppuilevat, jos ei maistu on syömättä. Niin se on aina ollut päiväkodeissa, muille annetaan ruokarauha vaikka yks ei haluaisi syödä, tehkää sama kotona, niin minäkin olen tehnyt ja kummasti lapset ovat syöneet mitä eteen on laitettu.
Samaa mieltä. Jos lapsi temppuilee pöydässä, eikä esim. kahden kehoituksen jälkeen rauhoitu, hänet poistetaan pöydästä. Oleellista on, että viimeisen kehotuksen jälkeen muistutetaan, että tämä oli viimeinen varoitus, ensi kerralla poistut pöydästä. Näin sitten tehdään. Eli lapsi oppii syyn ja seurauksen.
Kun on välipalan aika, tuo juttu on jo vanhaa kamaa. Lapsi on kuin koira. "Rangaistaan" heti ja se on sillä selvä ja ohi. Eli välipalaa lapsi saa niin kuin muutkin. Jos sama temppuilu jatkuu, niin sitten ei voi muuta kuin poistaa taas varoituksen jälkeen. Jos lapsella todella on nälkä, hän syö eikä temppuile.
Joku kirjoitti jo tosi hyvin, että ruualla ei saa koskaan kiristää tai lahjoa. Se johtaa vinoutuneeseen syömiskulttuuriin/käyttäytymiseen.
- Toukomaa75
Lasta ei ikinä saa jättää ruoatta - oli sitten tehnyt mitä! Soita ihmeessä päiväkodin johtajalle.
- Toukomaa75
Missä paikkakunnalla ja missä päiväkodissa tämä tapahtui?
- Voi olla - olemattakin
Vaikea uskoa olevan koko totuus, ilman että on itse esimerkiksi kieltäytynyt syömästä tms. kaiken siirtelysotkun jälkeen.
Paljon täytyy tapahtua, että jätettäisiin ilman ruokaa.
Tietävät päiväkodeissakin kuinka rakkaita lapset vanhemmilleen ovat, herkkähipiäisiä näiden suhteen. Toki voi olla ollut tädillä vähän huono päiväkin, mutta että pelkästä pöytien siirtelystä olisi jätetty ilman. Eipä tunnu uskottavalta. - kolme lasta
Omille lapsilleni yhdestä niistä käytin rangaistuksena ruuatta,koska villitse ruokapöydässä muita sisaruksia,toiset mielenkiinnolla odottivat että kuinka kauan iskän pinna kestää,joten päivä syömättä,jo muuttui käytös,oli opetus myös sisaruksille,ei sen jälkeen tarvinnut enää käyttää,
- kimu
kakaranne valehtelee
- kylläinen
en ole puolesta enkä vastaan pikemminkin päinvastoin
- Moraalipuntari
Huonoa lapsen kohtelua jos ei anna ruokaa. Kyllä naiset tämän ymmärtää että se on moraalisesti väärin eikä sitä pidä hyväksyä. Kuitenkin näissä lukijoissa on niitä narsistiäitejä jotka tuomitsee lapsen syömättäjättämisen ankarammin kuin sen että äiti lähivanhempana kieltää lapselta tämän biologisen isän yhteiset tapaamiset.
Kun vertaa noita kahta asiaa, eli syömättäjättämistä ja lapsen vieraannuttamista lapsen traumatisoitumisen kustannuksella, voidaan vastakkainasettelussa naisten todellista moraalista arvomaailmaa miettiä uudelleen kun puhutaan lapsista. Naisen moraalivertailuna nuo kaksi asiaa ääripäänä kuvastavat erittäin hienosti sitä miten sekopäitä ja narsisteja akat ovat todellisuudessa käyttäen lapsia kilpenä etävenhempia vastaan. Raukkamaista ja epäkypsyyden merkki. Tuota akkojen riehumista näkee vähän väliä milloin mistäkin. Ei mitään uutta tuo akkojen kaksoismoraali. Toki ymmärrän että kyllä lapsen tulee saada ruokaa jotta lapsi pysyy hengissä. Eihän lapsen vieraannuttaminen ja rahastaminen pelinappulana kuolleella lapsella onnistu.
Varmasti etävanhemmat (isät ja äidit sekä sukulaiset) tietää kirjoitukseni pointin.
A. Lapsi ei saa ruokaa päiväkodissa yhtenä päivänä.
B. Lapsi vieraannutetaan biologisesta isästä ja pidetään vankina läpi elämän. Lapsi tramatisoituu loppuelämäksi.- Nähnyt tämän ennenki
Sulla on nyt pääkky pikkuisen sekaisin. Ihan syystä sinä olet vanhemmuutesi menettänyt. Katsos, kunnioitus ansaitaan. Ja se muuten on niin, että sen unohdetun etävanhemman puutteesta ei traumoja seuraa, päin vastoin. Mistä ei tiedä, sitä ei kaipaa. Ja mitä sitä pas*kaa kaipaamaankaan? Parempi ilman.
Sinun olisi syytä hakea apua omiin traumoihisi, sekä muihin akuutteihin asenne ongelmiin, jotteivät mutkistaisi elämääsi entisestään. Nimittäin jo pilattua et voi muuttaa, mutta jos saisit apua, niin ehkä tulevaisuudessa osaisit tehdä jotain vielä oikein. /mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla. No, tuo ehkä oli aika iso, - enkä usko siihen itsekkään. Ei pöljät apua tai hoitoa osaa vastaan ottaa, kun heissä ei omasta mielestä mitään vikaa ole. Muussa maailmassa vain.
- sosiaalityöntekijä
Joko poikasi valehtelee (tuon ikäisillä pojilla hyvin tavanomaista eikä heitä tule ottaa tosissaan) tai sitten poikasi ansaitsi tapahtuneen, sietäisit hävetä, senkin kelvoton renttu.. Kasvata kakarasi paremmin ja tule sitten vasta tänne nettiin vinkumaan.
- Rampee
Ihan samaa mieltä kävi aivan sama miäles ihime porukkaa nämä nykypäivän "vanhemmat".......
- kaikenlaisia sitä on
Toivottavasti sosiaalityöntekijällä ei ole omia lapsia ainakaan poikia. Kamalaa yleistämistä. Miksikähän juuri kaikki pojat mielestäsi valehtelevat. Ei ainakaan omani joka jo pienenä oli aina rehellinen ja äärimmäisen oikeudenmukainen. Ei sallinut muita kiusattavan. Aivan kypsä ja tasapainoinen aikuinen ei sitä paitsi puhu lapsista kakaroina.
- isukkinenjeps
Kuulisin kyllä päiväkodin näkemyksen tarinasta ennenkuin luottaisin sokeasti tilanteen olevan juuri niin kuin oma lapsi sen sanoo.
En tarkoita että lapsesi valehtelee vaan on ymmärtänyt asian niin kuten hän sinulle sen kertoo, todennäköisesti kyseessä on väärinkäsitys ja poikasi oli jäähyllä kun muut söivät, ja joku muu lapsista totesi että 'jäät ilma ruokaa, lälläslälläslieruu'.
Jos päiväkoti on tarjonnut lapselle ruokaa, loppu on lapsesta kiinni.- alkuperäinenkirjoit.
Pidä pääsi kiinni isukkupenis, meidän lapsi ei valehtele
- isukkinenjeps
alkuperäinenkirjoit. kirjoitti:
Pidä pääsi kiinni isukkupenis, meidän lapsi ei valehtele
Jaahas, jos lapsesi on yhtään isäänsä tullut niin en ihmettele. Ota se silmä käteen ja lue viestini uudestaan.
- jaahastas
alkuperäinenkirjoit. kirjoitti:
Pidä pääsi kiinni isukkupenis, meidän lapsi ei valehtele
Et taida olla aloittaja.
- äksyt muksut?
Kiitos aloittajalle, nostit esiin tosi tärkeän asian,
kasvava lapsi tarvitsee paljon ruokaa joten sen käyttäminen
rangaistuksena on väärin Kyseessä on terveys..
En ole enää pienten lasten vanhempi mutta huomaan kyllä
lapsenlapsistani helposti milloin he ovat nälissään, ja usein se
aika on juuri hoidosta tullessa, siellä syödään aikaisin, liikutaan
paljon, enkä tiedä mitä saavat välipalaksi, maitoakin saa vain
yhden lasillisen, kuulemma,kovin pienellä rahalla sielläkin on
ruuat laitettava.
Hoidosta tultaessa ei ole ruoka valmiina, usein pitää käydä ensin
kaupassa ja ruuan valmistus vie oman aikansa, ja se vie liian
kauan, välipalaakaan ei voi isommin antaa kun sitten ei ruoka
maistu.
Jos ruoka on ennen puoltapäivää, niinkuin kai on, sitten saa välipalan joskus iltapäivällä ja kotona on ruoka vasta 5-6 aikoihin,
niin se on liian pitkä aika.
Eikö me aikuisetkin nautita jotain parin tunnin välein, ainakin
kahvitauot on niin mitoitettu,
kai lapsetkin tarvitsisi jotain yhtä usein, vähintään.- ,,,,,,,,,,,,,,,,,
Hammashoitajalta juuri kuulimme, että hampaat kestävät viisi päivittäistä ateriaa, joten parin tunnin välein mussuttaminen ei ole tarpeen. Päiväkodissa aamupala,lounas ja välipala sekä kotona päivällinen ja iltapala. Se on riittävä.
- KALLE KELLO
Kannattaisi sitten mummun katsoa peiliin ja miettiä minkälaisen esimerkin on antanut omalle lapselleen. Jos olet yhtään opettanut omaa kakaraasi, niin oma kakarasi olisi tehnyt ruoat etukäteen, ettei tarvitsisi kun ottaa pakkasesta/jääkaapista ja lämmittää. Ja sekin selvisi, miksi kakarat on aikamoisia punkeroita tänä päivänä.. Syötetään parin tunnin välein ja opetetaan siihen, liikkuminen vähenee minimiin viimeistään teini-iässä, mutta syöminen (opeteltu tapa) jatkuu ennallaan. Menehän mummu nyt peilin eteen
- äreä
Pistetään ne päiväkodin hoitajat leivättömän pöydän ääreen yheksi päivää,nii eiköhän ala maha kurniin!!!!!!!!!
- törkeää
yksikin hoitaja suuttu n.parivuotiaalle lapselle kun kenkä ei pysynyt jalassa,tarra irtos,tuli vastaan lasten kanssa kadulla,olisko perhepäivähoitaja...
- Loppuu koko ruokailu
Toivottavasti taloudellinen tilanne menee siihen että koulu-ja päiväkotiruokailu lopetetaan ja siirrytään eväslinjalle, kaikki saa sitä mitä haluaa syödä eikä tule turhaa kitinää ruoasta tai ruokailusta.
- tietäjä.
lapsi keksiny mielestään hauskan tarinan ja Isä-äiti uskoo heti.
soita päiväkodin pomolle. Nälkä ei ole hyvä rangaistus mistään... Itse ainakin olen nälkäisenä paljon pahantuulisempi kuin hyvin syöneenä. Hyvin ravittuna ja riittävästi levänneenä ja ehkä vähän ulkoilleenakin olen parempituulinen,joten olettaisin vastaavan pätevän myös lapsiin... siis ovat syötyään paremmalla päällä yms...pöytähän voi vähän siirtyä vaikka leikkiessäkin jos siihen vahingossa törmää...ja se rankaisu,mikäli sellaista ylipäätään edes tarvitaan voi olla jokin muu kuin ruoatta jättö.... voisi asiallisesti kertoa,minkä takia pöytien siirto on siinä paikassa kielletty tekemättä siitä rangaistavaa tekoa kenenkään kohdalla...enpä usko,että aikuisillakaan työpaikalla rangaistaan jos joku vahingossa tai tahallaan vähän jotain huonekalua siirtää...saatetaan ehkä sanoa jotain mutta ei kielletä menemästä ruokasaliin tai kahvihuoneeseen....kohtuus kaikessa...
- plumps
Valitettavasti tätä on sattunut omallekin kohdalle. 3v lapseni oli juuri aloittanut päiväkodissa ja ymmärrettävästi hänellä oli hieman vaikeaa sopeutua äidin töihin menoon. Lisäksi hänellä on vaikeat ruoka-aineallergiat. Koska oli ensimmäisinä päivinä itkenyt äitiä lounasaikaan eikä ollut syönyt, ei ollut saanut myöskään leipää eikä maitoa. Luulin illalla kotona että lapsi on vakavasti sairas kun aivan veltto ja itkee vain. Oli kuivunut kun ei ollut saanut juotavaakaan aamun jälkeen ollenkaan. Asia paljastui kun eräs hoitaja oikein kehui lasta hakiessani miten ei TODELLAKAAN ollut antanut leipää eikä maitoa koska ruoka ei ollut maistunut. Illalla kotona vasta tajusin että näin todella toimitaan pienen äitiään ikävöivän lapsen kanssa ja järkytyin kovasti. Seuraavana aamuna sanoin tiukasti mutta asiallisesti hoitajille että lapselle on annettava juotavaa ja edes sitä leipää. Selitin että käytös tuskin jatkuu pitkään kun tottuu hoidossa oloon. Näin kävikin ja mitään ongelmia ei sen jälkeen ollut. Pahimmat (lapsettomat) henkilöt eivät onneksi ole enää siellä töissä. Lapseni siirtyi jo isojen puolelle ja siellä on ainakin yksi lapseton tiukkis, olen huomannut. Minusta on järkyttävää että lapsia voidaan noin rangaista jättämällä ilman ruokaa. ja ne hoitsut siellä ei välttämättä ollenkaan myönnä mitä ovat tehneet. Meille ei oel myönnetty että lapsi sai joskus väärää ruokaa, se kiellettiin ehdottomasti.
- Kunhan puhut.
No en usko tostakaan sanaakaan.
- näinjoskus
Muistan itse kun olin n. 4-5v ja olin päiväkodissa. Olin tuolloin pahasti allerginen melkein kaikille ruoka-aineille mm. kalalle. Olin jo siinä iässä niin tottunut allergioihini että tiesin tasan tarkkaan mitä saan syödä ja mitä en. Osasin myös huolehtia hyvin itse etten syö mitään mitä en saa syödä.
Ruokailuni oli hoidettu päiväkodissa hyvin jo vuoden ajan, kunnes yhtenä päivänä oli kalakeittoa ruokana. Minua yritettiin pakottaa syömään sitä, mm. maaniteltiin syömään vain perunaa ja lientä kalakeitosta, mutta kun kieltäydyin, päiväkodin johtaja huusi minulle ja telkesi lopulta työhuoneeseensa. Varmaan puoli tuntia olin eristyksissä työhuoneessa yksin ja johtaja kävi pari kertaa huutamassa ja kysymässä että luovutanko.. En luovuttanut kun tiesin olevani oikeassa ja jos söisin kalaa niin se voisi olla hengenlähdön paikka. Fiksuna tyttönä käskin johtajaa mennä katsomaan papereistani listan ruoka-aineista joille olen allerginen, ei suostunut. Käskin soittaa äidilleni, siihen suostui vasta puolen tunnin päästä kun olin jankannut sitä tarpeeksi monta kertaa päättäväisesti.
Kohta äiti sitten tulikin päiväkotiin ja johtaja sai kuulla kunniansa.. Ymmärrän että lapset valehtelevat mutta esim kala ja pähkinät ovat sellaisia ruokia joiden kanssa allergikot ei paljoa voi leikkiä. Niitä ei ikinä saisi pakottaa syömään jos lapsi sanoo että on allerginen. Kiltisti vaikka soittaa samantien vanhemmille ja kysyä miten asianlaita on.. - gfffölk
Onhan tuo rangaistus aika outo, vaikka en alaa tunnekaan. Jättää ruoatta. Mutta toisaalta , ei siihen janiaulisistopetteri kuitenkaan kuole.
- onko johtaja ok
Oikea rankaisu on kyseiselle päiväkodin johtajalle 5 päivää vedellä ja näkkileivällä,ei mitään muttia teko on kaikkikeikessaan melkeinpä yhtä kauhea kuin pääministerin ja valtiovarain ministerin kreikka sekoilut,jopa pahempi? mutta ehdottomasti vedellä ja näkkärillä viisi päivää ja vielä kotiarestisa jos ei sillä ala oppia niin kyllä kumma on! sellainen päiväkodin johtajahan on sadisti vähän niikuin minun aikanani oli koulussa opettajia ala-asteella jotka suorastaan saivat tyydytystä siitä,kun he seisottivat ilman syytä ja määräsivät jälki istuntojaan ja haukkuivat luokan edessä,kyllä 2000 luvulla pitäisi olla jonkinmoinen sivistys jopa demokraatteilla ja kokoomuslaisilla!
- kusipäätenava
Tuskin nyt pojan elämä siihen loppuu!! Jos et itse sääntöjä osaa laittaa niin hyvä et joku sen tekee!!
- voi näitä sekoja
Kaikki hullut ne täälläkin kirjoittelee. "Kusipäätenava" taitaa ollakin varsinainen asiantuntija näissä asioissa. Hohhoijaa.
Tässä oli kyse vähän eri asiasta. Ruuatta ei jätetä se pitäisi olla selvä. Lapsilla on muutenkin pitkä päivä siellä päiväkodissa. Sitä paitsi emme tiedä oliko kyseinen lapsi tehnyt mitään väärää. Onko aloittaja ottanut yhteyttä päiväkotiin ja mitäs sieltä sanottiin.
Laiton rangaistus. Päiväkodin työntekijät eivät saa pitää toisten lapsia nälässä.
- Ihan oikein
Eihän sille kakaralle maistunut tuoka? Joten ei voinut olla nälässä. Nälkäinen syö, mitä eteen saa.
Laitonta, mutta tosiaankin kysele lapsen hoitajilta. Pieni lapsi voi liioitella tuntematta sitä vääräksi. Ja ilmoita sitten tänne miten kävi. :)
- nelli-11
kyllä meilläkin päiväkodissa lapsi jää ilman ruokaa jos kiukuttelee ja ei suostu syöämään ruokailun aikana. Tai häiritsee muiden ruokailua ja asiasta on kerran jo lapselle huomautettu.
Tuo kuulostaa vähän omituiselle, jos kerta oli vain pienestä pöytien liikuttelusta kyse. silloin ois kyl kuulunut vain huomauttaa asiasta ja jatkaa ruokailua. eri asia jos lapsesi häiritsi muiden ruokailua muillakin tavoin. - fffffffffd
Niin ei tietenkään oma pikku kullannuppu tehnyt mitään. Lapsen sanaan voi luottaa, ei aikuisen päiväkotityöntekijän
- Väärä palsta
Ihanko itse tällaisen sadun keksit?
Nämä provot menee aina vain naurettavammaksi :D
Näille provoille voisi laittaa tänne oman palstan... - .............
Nälässä pitäminen on kaltoinkohtelua eikä rangaistus. Jos lapsi härkäpäisesti kieltäytyy syömästä, voi ruoatta jääminen olla opettavainen kokemus, ei muuten. Siinäkin tapauksessa jotain syötävää olisi annettava, jos lapsi myöhemmin valittaa nälkäänsä.
- oli kuka oli
Olen sitä mieltä, että laske hitaasti kymmenestä yhteen. Tämän jälkeen soita päiväkodin rehtorille ja sano, että teet ilmoituksen jos lapsesi vielä kerrankin jää jostain syystä ilman ruokaa. Perushoivan evääminen ei sovi rangaistusmenetelmäksi missään tilanteessa, epäammatillinen käytös tähän tapaan saisi minut myös harkitsemaan päiväkodin vaihtoa.
- tiukahko äiti
Ennen kuin kirjottasin s24 palstalle puhuisin asiasta päiväkodin henkilöstön kanssa. Että mitä on tapahtunut vai onko tapahtunut mitään. Ja jos onkin menikö kaikki oikein vai pitäisikö seuraavalla kerralla tehdä jotain toisin.
Kokemuksella oma pieni kullannuppumme osoittautui tosihuijariksi päiväkodissa. Hän valehteli siellä ummet ja lammet meidän kotioloista ja vastaavasti meille mitä päiväkodissa oli tapahtunut. Viikarilla oli ihan käsittämätön mielikuvitus ja osa jutuista olikin niin älyttömiä ettei kukaan uskonut. Siihen vaan piti suhtautua ettei välitä vaikka asiat oli pakko aina tarkistaa. Ne jutut kyllä loppui ennen kuin meni kouluun. Älysi kai ettei se ole paras keino saada huomiota.
Nälkä rangaistuksena: ei saa olla rangaistus. Lapsen pitää oppia että jotkut asiat on kiellettyjä. Jos kieltäytyy syömästä on tietenkin seurauksena nälkä, kun ei ole syönyt. Aika pian ne oppii että ruokaa saa myöhemminkin. Kyllä, lapsi pitää ruokkia myöhemmin jos on jäänyt nälkäiseksi, mutta ei palkinnoksi siitä että pyytää anteeksi käytöstään. Anteeksi pitää pyytää ja siitä pitää palkita, mutta samalla tehdä selväksi että uusi tilaisuus ruokailuun on vasta hetken päästä. Ettei lapsi opi pompottamaan.
Onneksi kirjattiin viikarimme toilailuja ylös. Saa viikari sitten aikanaan itse lukea juttujaan. - Lapsetononneksi
Joo omaa pentua kannattaa uskoa:"en tehnyt mitään tai jos tein niin jotain tosi pientä ja viatonta"...arg nää nykyajan vanhemmat...toivottavasti oli provo!!!Mun lapsuusaikoina 70-luvulla ei paljon kyselty lasten mielipiteitä ja aikuiset oli aikuisia niin kotona kuin muuallakin.Mitäs nyt sitten; mun kultanuppunen jäi kerran ilman ruokaa ( ja tuskin edes jäi) kun ei osannut käyttäytyä! Järki hoi!!!
- isä28
Näin ohimennen kommentoin että on hyvä kun jossakin päin suomea on vielä rohkeutta rangaista lapsia. Nykyään penskat tuhertelee seiniä, soittelee ovikelloja, ammuskelee naapurien koiria ja kissoja ilma-aseilla ja varastelee. Olen vasta vähän alle 30v mutta kun penskana tarhassa kiroili niin siitä sai rangaistuksena suun täyteen valkosipulijauhetta. Äitini kuuli asiasta ja kiitti henkilökuntaa hyvästä työstä. Kyllä siinä oppi nopeasti oikean ja väärän ja mitä yhteiskunnassa on sallittu.
Nälkä on myös hyväksyttävä rangaistus. Nälkärangaistus on kuitenkin sopiva ainoastaan ruokapöytään, esim. jos lapsi ei suostu syömään, heittelee ruokaa tai astioita tai muuten käyttäytyy huonosti ruokapöydässä.
Nyky-yhteiskunnassa lasten rankaisemisesta on tehty "rikos" ja moni vanhempi sanoo: "ainoastaan minä rankaisen lastani" vaikka oikeasti moni on aivan kädettömiä lapsensa edessä. Varmasti jos näen jonkun penskan pahan teossa niin nappaan sitä hiuksista kiinni. Tätä toivon myös muilta. Jos näette minun poikani pahanteossa niin sitä saa ja pitää rankaista.
Minun mielestä päiväkoti toimi oikein jos siihen oli oikea syy. Valitettavasti silloin tällöin kuulee kun hoitohenkilökunnalla pettää tilannearviointi...- kiusaavat
Hoitajat ovat monesti todella julmia ja sadistisia. Tekevät paljon pahaa lapsille jäämättä siitä kiinni.
- kiusaavat
kiusaavat kirjoitti:
Hoitajat ovat monesti todella julmia ja sadistisia. Tekevät paljon pahaa lapsille jäämättä siitä kiinni.
Jos hoitajat eivät pidä jostain lapsesta niin kiusaavat ja kiduttavat heitä sitten. Vaikkapa juuri ruuatta jättämisellä.
- 17+2
kiusaavat kirjoitti:
Jos hoitajat eivät pidä jostain lapsesta niin kiusaavat ja kiduttavat heitä sitten. Vaikkapa juuri ruuatta jättämisellä.
Ei päiväkodin johtajalle, vaan aluenpäällikölle!! Suoraan!
- lasten puolesta
On muuten ihan tosi, että päiväkodissa monesti kiusataan lapsia ja erikoisesti niin sanottujen tavallisten työläisten lapsia.Tuntuu tosi pahalta, kun aikuinen ihminen alistaa ja nolaa pientä lasta. Kiusaaminen voi liittyä juuri ruokaan , tai esimerkiksi siihen, että jotain tiettyä lasta ei huomioida, tai ei oteta mukaan leikkeihin.Sellainenkin esimerkki löytyy, kun lto unohti lapsen arestiin kokonaiseksi tunniksi, voitte arvata, että lasta itketti..Päiväkodin henkilökunta ja erityisesti lastentarhan opettajat syyllistyvät eniten lasten simputtamiseen. Pitäkää lapsenne perhepäivä hoidossa, jos se suinkin on mahdollista.
- En usko
Antakaa yhdenkin päiväkodin nimi ja paikkakunta, jossa lasta rangaistaan ruoatta jättämisellä. Sehän on rikos ja asiaan pitää puuttua eikä kirjoitella vaan täällä keskustelupalstalla.
- KALLE KELLO
Olen kaksi kakaraa pitänyt päiväkodissa ja yhden kerran on ollut tapahtuma josta lapsi kertoi. Ei tullut pieneen mieleenikään alkaa ihmetellä keskustelupalstoilla vaan olin heti yhteydessä henkilökuntaan johtajaan ihan henkilökohtaisesti. Asia selvisi ja alunperin lähti siitä, että pieni lapsi selitti asian niin kuin pieni lapsi osaa asioita selittää. Älkää hyvät vanhemmat unohtako sitä tosiseikkaa, että 2-5 vuotiaat lapset eivät osaa kertoa asioita aikuisten tavoin. Muistakaa, että ne on vielä lapsia, joilla ei ole aivotoiminta kehittynyt niin kuin aikuisella. Ikävä vain todeta, että vanhemmat pitävät 0-15 vuotiaita tänäpäivänä vertaisinaan, eivätkä ole enää vanhempia vaan kavereita
- KALLE KELLO
En usko että pitää paikkaansa. Mutta vielä uskomattomampaa on se, että sinä ihmettelet ja raivoat täällä keskustelupalstalla. Ei ole sitten pieneen mieleesikään tullut olla yhteydessä päiväkotiin ja kysyä henkilökunnalta? Lisäksi taidat olla sen verran uuno. ettet ymmärrä sitä että lapset "värittävät" asioita eivätkä osaa sanoa tapahtumista niitä niin kuin ne. Koita nyt olla vanhempi ja ota yhteys sinne pk:n, selvitä asia siellä äläkä täällä.
- tuutikki1
No entäs sit ne vanhemmat jotka tuovat sairaat lapset hoitoon!!Aamulla annetaan supot yms. lääkkeet ja lapsi ei halua/voi syödä kokopäivänä mitään kun on niin huono olo..ja lapsi on ollut kokopäivän syömättä!
- äiti1989
Vanhempien pitää todella pitää lapsiensa puolia. Olen kuullut päiväkodin henkilökuntaan kuuluvalta niin paljon tarinoita lasten "kiusaamisesta" hoitajien taholta.
Asia pitää hoitaa aikuisten kesken ilman, että lapsesi kuulee keskustelut. Ei pidä sekoittaa lapsen päätä tällä asialla. Tietenkin sääntöjä pitää noudattaa, ja lapsesi pitää se tietää, mutta ruoalla ei saa rankaista milloinkaan eikä missään tilanteessa. - lastentarhanjoitalla
Rangaistus oli liiän lievä. Mielestäni lapsi olisi pitänyt laittaa tunniksi pimeään komeroon rangaistukseksi ja sen jälkeen hänet olisi pitänyt pakoittaa naulaamaan pöytä lattiaan kiinni. Näin ongelma olisi ratkennut ja poika olisi saanut kunnon rangaistuksen. Sopivaa olisi myös elinikäinen syömiskielto. Oppiipahan ainakin olemaan liikuttelematta pöytiä.
- Päiväkodin täti
Olen päiväkodissa töissä. Enkä ikinä rankaisi lasta ruatta jättämisellä. Perustarpeet pitää aina täyttää teki lapsi mitä hyvänsä. Kannattaa jutella henkilökunnan kanssa että mikä on oikeasti totuus. Joskus lapsi kertoo mitä sattuu. Kun joku asiaa vaivaa, ota yhteyttä henkilökuntaan. Hoitajia on monenlaisia. oman lapsen puolta pitää pitää....Niin teen minäkin!
- kesätulee
Tarhatätin mukaan me asutaan maalla, meillä on lehmiä ja hevosia ja kaivinkone. Sitten kesällä me muutetaan etelään.
Juu, ei todellakaan. Nuo on juttuja mitä pikkuneiti kertoi tarhassa. Hän ammentanut ne sitiä kun vierialitini sukulaisten luona maalla ja hänkin näki heidän Espanjan lomamatkan kuvia. Siellä ei kukaan tuttu asu eikä mekään muuteta. asutaan edelleen kerrostalossa kaupungissa, ainoat elukat on villakoirat nurkissa.
Mitä tarhassa on tapahtunut. No siellä on maailmanpyörä ja tyttöä pelotti mennä kyytiin (oikeasti sellainen lelu mihin laitetaan hiekkaa ja se pyörii, ja meidän tyttö oli ominut sen itselleen...). Tyttö on pessyt tarhassa pesukoneella (tarhassa kyllä on pesukone ilmeisesti siivoojaa varten mutta ei lapset siihen koske, todellakaan) ja kaikki joutui juoksemaan korttelin ympäri (lähikoulun pojat kävi verryttelemässä ennen kuin alkoivat pelata jalkapalloa, näin ymmärsin).
Nälällä lasta ei rangaista mutta kuten jo edellinen joku kirjotti, nälkähän siinä tulee jos ei suostu syömään. Sellasta kiukutteluakin on tytteli harrastanut ja ihan oikein ettei alettu maanittelemaan. Sama homma se on kotona. - joulupukkipureejalyö
Ruuatta jättäminen ei ole rangaistuskeino. Olen ollut päiväkodissa töissä ja tiedän, miten siellä toimitaan vanhempien selän takana. Hoitajien 'kädet on sidottu', jos käsky tulee ylemmältä taholta eli johtajalta. Ja jos johtaja on sadisti hitleri, niin ei siinä paljon auta selittelyt. Ja vanhemmille jauhetaan paskaa, ettei 'liata omaa pesää'. Tämä on ikävä kyllä totta monessa päiväkodissa. Et voi mennä salaa antamaan lapselle syötävää, jos et itse halua potkuja.
- hopopöpö
höpöhöpöja huomennalisää
- nnfkfjejkfkfkfjflf
Ei tuosta päiväkodin johtajaan kannata yhteyttä ottaa. Oikea paikka on poliisilaitos, jonne voit tehdä rikosilmoituksen. Kyseessä voi olla mm pahoinpitely, heitteillejättö ja virkavirhe. Kyllä tällaisesta kannattaa tekijä saattaa vastuuseen!
heips
jaa, että noin on asian laita siellä.......eihän se ole mikään syy jättää lasta ruoat-
ta, jos kerran VAIN oli siirtänyt pöytää pois paikoiltaan......outoa...... mutta omas-
sa työpaikassani on yks tosi sekopää skitso hullu, joka saa raivokohtauksia, siis hän vain alkaa yhtäkkiä huutamaan ilman mitään syytä......sitten hän saa ruokan
-sa VASTA MYÖHEMMIN, yksin syö. Ja sekään ei sille riitä................se on täysin HULLU !!! seonnu........
Jos joku noin pienestä suuttuu, niin se on aika tyhmää, eihän pöydän siirtely nyt ole mikään rangaistava teko.....ja jos tosiaan on käynyt niin, että poikasi sanoo o -levansa syytön, niin sitten hän on......kuka siellä oikein vahtaa niitä lapsia, että voiko hän tai joku muu todistaa, että poikasi teki juuri noin ? tai joku muu ? vai onko siellä valvontakamerat, että he voivat tarkistaa asian ? soita vain sen päivä
-kodin johtajalle ja kerro asiasta. Tai silloin, kun viette tai haette lapsenne, niin puhukaa silloin, jos hän on töissä.
Minun mielestäni tuo oli aika epäreilu ratkaisu. Olisi ollut vissiin parempi niin, ku
-in sanoin, että antaa hänelle ruoan vasta sitten, kun muut on syöneet. Tai aina- kin suurin osa....... ja ei missään päiväkodissa voi olla noin törkeä ns. sääntö, et- tä pöytiä ei saa siirrellä, ne siirtyilee takuulla aina, kun joku niin tekee, ei siinä o-
le mitään väärää. Siirteleehän koulussakin koululaiset pöytiään.........siellä pitäisi olla säännöt kaikkien näkyvillä, myös teidän vanhempien. Ja ne pöydäthän voi toki naulata lattiaan kiinni, ettei ne sitten siirry mihinkään........- Täysin väärin!
Selvitä asia - tuollainen on väärin! Ota yhteyttä vaikkapa mediaan, jos päiväkoti ei selvitä asiaa asiallisesti...
Kun vielä ajattelee, että jollekin päihdeperheen lapselle päiväkodin tarjoama ruoka voi olla jopa ainoa ateria päivässä, niin onhan tuollainen kamalaa. Sillä tuskin poikasi tapaus on ainoa laatuaan, jos siis todella jätetty ilman ruokaa. - jaahas5
Kuule soitappa nyt ensin sinne päiväkotiin ja kysy aikuisten versio asiasta.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72545- 1211831
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1311608Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill521526Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671352Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741346- 1481295
- 521218
- 591158
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.701136