Gambia tänään

Olenko ymmärtänyt oikein " Gambian vapaista " - uutisista, että diktaattorilla olisi aivosyöpä ja kuolemankielissä. Hän on myös sulkenut rajat ja ihmiset seilaavat huonokuntoisilla paateilla salaa maahan ja pois. Käsittääkseni myös jotain sotilaallisia selkkauksia Senegalin rajalla. Ebolan mahdollisuuskin olemassa, joten ehkä sinne ei kannata nyt matkustaa.
67931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Mene sitten Ruotsiin.

Äänestä

En nähnyt mitään selkkauksia eikä sieltä kukaan pakolaiseksi lähde, köyhyyttä maassa on mutta ihmiset jostain kumman syystä iloisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Tiedän, että muitakin tulkintoja on, mutta näin minä kuukauden maassa helmikuussa ollessani totesin.
Diktaattorin aivojutuista kukaan ei mitään maininnut.

Äänestä

Ei tietenkään maininnut, eihän siellä kukaan uskalla puhua mitään ääneen, eivät luota edes sukulaisiinsa, koska kuka tahansa voi olla "ilmiantaja". Tämä tieto paikallisen suusta, joka vihdoin luottamuksella uskalsi puhua minulle. Ulkomailla asuvat gambialaiset saavat salaista tietoa ja kertovat näistä uutisista. Gambiassa ihmiset elävät hirmuhallitsijan pelossa. Diktaattori ( jos vielä hengissä ) lähtee toukokuussa anelemaan rahaa Arabimaista. Kansa ei oo saanut palkkojaan aikoihin. Jammeh antanut luvan ampua jokaista ajoneuvoa, joka yrittää rajan yli. Kansaa säälin, ovat valoisia ihmisiä kaikesta huolimatta, tosin eivät juuri tiedä mitä ympärillä tapahtuu,

Äänestä
  • Kyllä lähtee. Eräs ystäväni pääsi juuri Italiaan monen vaiheen kautta. Hänellä oli tuuria.

    Äänestä

Gambiasta on viimeaikoina lähtenyt paljon nuoria pois,paremman elämän toivossa.En tiedä mistä tuo käsitys että he olisivat tyytyväisiä,tulee.Lähes kaikki valittavat köyhyyttä,sähkökatkoksia,korruptiota.

Äänestä
  • Gambiassa ei ole mitään nälänhätää,köyhyyttä on mutta niin on täälläkin.Monet Gambit ovat pettyneet Suomeen tullessaan ja tänne asettuessaan odotuksiin Suomea kohtaan.

    Äänestä

  • tviitti kirjoitti:

    Gambiassa ei ole mitään nälänhätää,köyhyyttä on mutta niin on täälläkin.Monet Gambit ovat pettyneet Suomeen tullessaan ja tänne asettuessaan odotuksiin Suomea kohtaan.

    Aivan, koska olettivat, että täällä kasvaa rahaa puissa mutta täytyykin ryhtyä tekemään työtä eikä vaan oleskelemaan ja hillumaan kavereiden kanssa.

    Äänestä

  • tviitti kirjoitti:

    Gambiassa ei ole mitään nälänhätää,köyhyyttä on mutta niin on täälläkin.Monet Gambit ovat pettyneet Suomeen tullessaan ja tänne asettuessaan odotuksiin Suomea kohtaan.

    Tuo on valhe, ettei Gambiassa ole nälänhätää. Juuri eilen kuoli yhden Facebook kaverini veli Gambiassa nälkään. Samasta perheestä on kuollut moni lapsi ja heitä on jäljellä enää vain lasta. Kaikki he ovat kuolemankielissä, koska ruoan ostoon ei riitä rahaa. Olen nähnyt kuvia tästä perheestä.

    Pehre vei pojan sairaalan, mutta tiputus ja hoito tuli liian myöhään.

    Sairaalaan ei voi viedä ihmisiä noin vain, koska rahaa ei ole mihinkään.

    Jos ei asioista tiedä totuutta, niin ei pitäisi kirjoittaa mitään.

    Äänestä

  • itse nähnyt kirjoitti:

    Taas on johonkin uponnut nää surkutteluviestit.. kai laitoit rahaa menemään

    Äänestä

Kyllähän kaikki oikeassa ovat. Mitään luetettavaa tietoa maasta on täysin mahdotonta saada. Toimittajat jotka negatietoa Jahmedista kirjoittavat, heitetään tyrmään tai leikataan pää irti. Diktaattoria on syöpä kiusannut aivotoimintoja jo pitkät ajat. Täytyy vain toivoa että demokratia voittaisi maassa mutta enpä ole kovinkaan toiveikas. Maa saa entisen kuoltua uuden diktaattorin. Afrikka on erilainen.

Äänestä
  • Näyttää että toinen ehdokas diktaattori palauttaa maan kivikauteen ja toinen 60-luvun luokkataisteluun, näistäkin vaihtoehdoista kansa valitsee.

    Äänestä

Gambit valittavat Afrikassa.Sitten kun he tulevat tänne,he valittavat täällä.Mikään ei näille valittajille riitä,kaiken takana on RAHA...ja raha...siihen se aina päätyy

Äänestä

Puhut täyttä asiaa,tunnen ja tiedän useita Gambeja ja jokikinen tuntuu ajattelevan vaan rahaa.

Äänestä
  • Voihan elämänkevättä! Onpa outoja ihmisiä kun ajattelevat rahaa, ei me suomalaiset vaan sitä ajatella. Kyllä me ollaan niin hyviä, ottaisivat mallia.

    Äänestä

  • Yksi gambialainen kaverini, töissäkäyvä, kyttäsi neljä vuotta ulkomaalaista naista, jonka kanssa olisi mennyt avioliittoon, ei vaan sattunut onnistamaan. Sitten päätti naida jonkun serkunserkun, kun ei rahakasta turistinaista saanut, meni suitsait avioliittoon, niinkuin sielläon tapana. Kaveri sanoi suoraan, että kaikki hänen tuntemansa ulkomaille muuttaneet gambit ovat naineet valkoisen naisen rahan ja elintason vuoksi, rakkaus tulee sitten joskus myöhemmin, tai sitten ei. Raha ykkösenä, rakkaus, " mitä se on ", niin ajattelevat aika monet siellä. Asuin lähes vuoden Gambiassa, joten kuulin ja näin paljon kaikenlaista tarinaa.

    Äänestä

  • Cumar kirjoitti:

    Yksi gambialainen kaverini, töissäkäyvä, kyttäsi neljä vuotta ulkomaalaista naista, jonka kanssa olisi mennyt avioliittoon, ei vaan sattunut onnistamaan. Sitten päätti naida jonkun serkunserkun, kun ei rahakasta turistinaista saanut, meni suitsait avioliittoon, niinkuin sielläon tapana. Kaveri sanoi suoraan, että kaikki hänen tuntemansa ulkomaille muuttaneet gambit ovat naineet valkoisen naisen rahan ja elintason vuoksi, rakkaus tulee sitten joskus myöhemmin, tai sitten ei. Raha ykkösenä, rakkaus, " mitä se on ", niin ajattelevat aika monet siellä. Asuin lähes vuoden Gambiassa, joten kuulin ja näin paljon kaikenlaista tarinaa.

    No voihan jumal auta! Kerrankin oikeaa asiatietoa maassa vuoden asuneelta täysipäiseltä Cumarilta. Nämä hemmetin hyssyttelijät ovat räkineet päälleni kun olen asiatietoa yrittänyt antaa heidän paratiisistaan. Jos negatietoa heille välittää niin ovat raivoissaan.
    Koko Afrikan manner on tänäpäiväivänä hirvein mesta maailmassa minne valkoisen ihmisen ei ole suurta nokkaansa syytä työntää.

    Äänestä

  • Cumar kirjoitti:

    Yksi gambialainen kaverini, töissäkäyvä, kyttäsi neljä vuotta ulkomaalaista naista, jonka kanssa olisi mennyt avioliittoon, ei vaan sattunut onnistamaan. Sitten päätti naida jonkun serkunserkun, kun ei rahakasta turistinaista saanut, meni suitsait avioliittoon, niinkuin sielläon tapana. Kaveri sanoi suoraan, että kaikki hänen tuntemansa ulkomaille muuttaneet gambit ovat naineet valkoisen naisen rahan ja elintason vuoksi, rakkaus tulee sitten joskus myöhemmin, tai sitten ei. Raha ykkösenä, rakkaus, " mitä se on ", niin ajattelevat aika monet siellä. Asuin lähes vuoden Gambiassa, joten kuulin ja näin paljon kaikenlaista tarinaa.

    Kiinnostaa, milloin tulit pois sieltä.

    Äänestä

  • jankuttava kirjoitti:

    Kiinnostaa, milloin tulit pois sieltä.

    "milloin tulit pois sieltä", oli tarkoitettu Cumarille.

    Äänestä

  • jankuttava kirjoitti:

    "milloin tulit pois sieltä", oli tarkoitettu Cumarille.

    Jankuttavalle tiedoksi, tulin takaisin Suomeen kolme viikkoa sitten.

    Äänestä

  • Cumar kirjoitti:

    Jankuttavalle tiedoksi, tulin takaisin Suomeen kolme viikkoa sitten.

    Puhutko Cumar kaverista nimeltä Modou?

    Äänestä

  • Cumar kirjoitti:

    Yksi gambialainen kaverini, töissäkäyvä, kyttäsi neljä vuotta ulkomaalaista naista, jonka kanssa olisi mennyt avioliittoon, ei vaan sattunut onnistamaan. Sitten päätti naida jonkun serkunserkun, kun ei rahakasta turistinaista saanut, meni suitsait avioliittoon, niinkuin sielläon tapana. Kaveri sanoi suoraan, että kaikki hänen tuntemansa ulkomaille muuttaneet gambit ovat naineet valkoisen naisen rahan ja elintason vuoksi, rakkaus tulee sitten joskus myöhemmin, tai sitten ei. Raha ykkösenä, rakkaus, " mitä se on ", niin ajattelevat aika monet siellä. Asuin lähes vuoden Gambiassa, joten kuulin ja näin paljon kaikenlaista tarinaa.

    Otatko yhteyttä. Mulla olisi parille serkulle käyttöä.

    Äänestä

  • jankuttava kirjoitti:

    Puhutko Cumar kaverista nimeltä Modou?

    Jankuttavalle, valitettavasti en voi kommentoida tuohon nimiasiaan.

    Äänestä

Kiitän nimerkki jankuttajaa asiallisesta kysymyksestä. Afrikka on tuttu manner. Olen käynyt melkein joka maassa siellä uteliaisuuttani. Gambiassa olen piipahtanut yhden kerran takavuosina. Heterona sain aikamoiset negakokemukset bumsterereista, jotka tietenkin vaikuttavat höpötelmiini. Perskale, jos olisi ollut haulikko mukana eikä kiinnijäämispelkoa olisi ollut niin olisin kyllä ampunut muutaman. Olisi ollut kivaa katsoa kun suolet lentävät hotellin muuriin......
Vanhana psykopaatisena sotilaana se olisi ollut nautintotuokio.
Voiko pitkän sotilaskoulutuksen sekä ammattisotilaan vuoden uran jälkeen olla humanisti? Älyköt saavat vastailla.

Äänestä

viittaat siihen kun olit rauhanturvaajana joskus jossain. Kysäse hölkkäri.web sivustolta esim. mitä kautta voit saada hoitoa tai korvauksia psyykkisiin vammoihisi.
Olen ollut 3 vuotta "rauhanhurmaaja" ja käynyt Gambiassa lomamatkalla 01/14 eikä ole tuntunut missään.
Kaikki ei ole niin "herkkiä" kuin sinä.
Lopeta vttu tuo itkemisesi.

Äänestä

Kiitän hra humanistia Niin jos- vastauksestaan. Psyykkisiin vammoihini saan yhteiskunnan maksamaa psykoterapiaa. Koska olen psykopaatti niin ihmettelen tuota hatusta vetämääsi itkentäkuviota. Sitä en ole koskaan tehnyt; en edes tappamieni ihmisten takia; ihan sama. Sotilas ei kysy vaan ammumme kun käsky käy. On aivan samantekevää minkä värisiä tai- maalaisia ovat. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Äänestä
  • 28x, kiva että olet palautunut vappukarkeloista takaisin reippaine kommentteinesi. Toivottelen sinulle oikein hyvää yötä ja kauniita unia.

    Äänestä

  • Eiks sun tekis mieli kerran vielä , kohteita riittää.

    Äänestä

  • Vielä kerran kirjoitti:

    Eiks sun tekis mieli kerran vielä , kohteita riittää.

    Vastaanpa nimimerkille Vielä kerran. Kohteita totta totisesti riittäisi. Mutta ehkä ymmärtänet että tein vain työtäni eivätkä tapponi olleet millään tavalla henkilökohtaisia kannanottoja eikä omia ideoitani. Työt nyt vain on tehtävä. Tietysti voidaan kyseenalaistaa sotilaan moraali yleensäkin mutta taitaa olla turhaa hommaa. Ihmiset ovat sotineet toisiaan vastaan kymmeniä tuhansia vuosia eikä loppua tule ennen kuin kaikki ovat taasen kuolleet ja uusi uljas maailma avautuu. Siitä taasen pääsemme niin korkealentoisiin ajatelmiin ettei palstatila eikä äly riitä.
    Tappo sen sijaan on hyvin yksinkertaista, se ei ajattelukykyä vaadi. Henkisiä vammoja jää niinkuin minulle on jäänyt.

    Äänestä

Voi lilli kun olet niin ihana! Sinustahan on tulossa fanini joita ei pilvin pimein ole. Ajatukseni ovat joskus niin suoria että niitä kun heittelee sitten bittiavaruuteen niin ei monia hurraajia todellakaan ole. Maailma on mennyt hieman merkilliseksi. Kaikista asioista pitäisi käyttää kauniita kiertoilmauksia että saisivat yleisen hyväksynnän. Minäkin olen joutunut siistimään kielenkäyttöäni koska aikoinaan höpötelmiäni poistettiin moderaattorien toimesta n. 70 %. Poistot eivät johtuneet kirosanoista vaan liian suorasukaisista sanoistani jotka nyt kai sitten olivat liian suoria. Yksi fanini vertasi kirjoitelmiani Arto Paasilinnaan, Heikki Turuseen ja Jari Tervoon yhdistettynä Pahkasikamaiseen poikaviikarihuumoriin. Toinen sanoi olen verbaalikko ja sanankäytön mestari. Kolmas kehui sanomieni sisältöä todeten ne aidoiksi. Nämähän olivat hunajaa korvilleni jos ne nyt hunajasta pitävät?
Etupäässä minua lätkitään korville ja syljetään jollei päin naamaa niin ainakin käännyttyäni puvuntakkini selkämykseen. Näin siis nimimerkkien suojissa. Nuorempana jouduin todellakin työni vuoksi tappamaan ihmisiä. Kieltämättä ne tapahtumat ovat avanneet silmäni elämän raadollisuudelle. Ei tämä maailma ole todellakaan sitä mitä julkinen media ymmärtää antaa. Kansoille annetaan rajoittunutta ja moneen kertaan suodatettua tietoa joissa ei ole totuuden häivääkään.
Useimmista tapahtumista vaietaan totaalisesti jos se on mahdollista.
Minua saa aivan vapaasti kutsua hulluksi koska ehkipä sellainen olen.
Pääni ruuvailijat ovat kieltäneet itselleni diaknisoiman psykopatian joka on ajatuksellisesti viehättävä. Se olisi eräänlainen jäniksen passi tekemilleni kauheuksille. Tämä maailma on pyllystä kun sen oivaltaa.... mutta sen saa muutettua itselleen sopivaksi. Se tosin edellyttää minunlaisteni ihmisten vaientamista.

Äänestä
  • Hei, ihmisten tappaminen on vanha toiminta tapa , toimen pide ei nosta eikä alenna sinua ihmisenä.

    Pitkä pala palla, eri aikoina eri kultureissa mutta esi s yk s neuvon antajat ampu
    ensisijaiseti rauhan turvaamis kohdetta uhanneet ja eivät useinkan olleet henkilökohtaisesti
    surmamiseen henkisesti valmiita.

    Olisit ampunut useamman niin nyt yö uni ei häiriintyisi.

    Äänestä

Yksinpuhelua tai-kirjoitusta voi harrastaa niin paljon kuin haluaa mutta valitettavasti näillä ei ole mitään tekemistä Gambian matkailun kanssa. Keksikää itsellenne joku yhteinen sivusto että saadaan pysymään nämä matkailusivustot semmoisina mihin ne ovat tarkoitetutkin.

Äänestä
  • Aikoinaa katsoin kun yksi paska tapettiin turistirannalle kahden sotilaan toimesta ilman aseita ,
    Afrikassa ollaan aika pitkälle maan tavoilla tai voi käydä huonosti.

    -vuosi kaksi siellä täälä niin arvostaa afrikkalaista moraalia.
    --kerran yhdelle kepillä pieksijälle neuvoin miten kuminuijalla saadaan moneksi vuodeksi yö uni pois ilman että kukka hattu ihmiset saa mahdilisuuden raportoida.

    Äänestä

Ei,anna tuon niin kamalia kokeneen soturin purkaa sydäntään että maailma sisäistää hänen ainutlaatuisen elämäntuskansa...

Äänestä

Gambialaset ovat kovia huumekauppiaita Suomessa. Hassista kaupataan ainakin Espoossa niin että rastat heiluu.

Äänestä
  • Samaa luulisin tehdään Ruotsissa,töitä ei oikein haluta tehdä."Jotain"touhutaan 6 kk ja sitten toiset 6kk Gambiassa.

    Äänestä

Onneksi gambianmiehet sairastavat lähes kaikki b-hepatiittia. Ei auta koraaninpalojen liottaminen vesiladissa ja niiden syöminenkään eli ns.täydellinen suoja pahaa vastaan. Iho kutiaa ja maksa paukkuu. Hyvä että naiset saavat oppirahat maksettua. Ja hiviä on paljon.

Äänestä

Sairas maa, jota ei syytä tukea. Lukekaa vaikka freedom news on line. Älkää matkustako kyseiseen maahan ja tukeko Jammehin kauhutekoja.

Äänestä
  • Minulla on ihan päinvastainen näkemys Gambiasta, mitään sairasta en ole siellä havainnut. Maa ei kylläkään ole tarkoitettu "tiukkapipoisille" ja erilaisuutta sietämättömille, mutta erilaisuushan on rikkautta. Syksyllä olen menossa Gambiaan puoleksi toista kuukaudeksi, Koloista, apartamentoksesta on varattu majoitus, jota pidän hyvin edullisena samoin kuin aamupalaa ja lounasta 2,-€/pv.

    Äänestä

  • Jammehin komennossa siellä mennään ja touhu ihan järjetöntä. Luen freedom news online säännöllisesti ja pakko olla samaa mieltä kuin " nähty " nimimerkki. Gambiassa paljon aikaa viettäneenä olen huomannut, että ihmiset siellä eivät uskalla puhua pressasta juuri mitään, pelko on heillä kova. Ikävää, mutta niin totta.

    Äänestä

  • miiska kirjoitti:

    Jammehin komennossa siellä mennään ja touhu ihan järjetöntä. Luen freedom news online säännöllisesti ja pakko olla samaa mieltä kuin " nähty " nimimerkki. Gambiassa paljon aikaa viettäneenä olen huomannut, että ihmiset siellä eivät uskalla puhua pressasta juuri mitään, pelko on heillä kova. Ikävää, mutta niin totta.

    Olen samaa mieltä. Siellä ei saa puhua Jammehista ääneen. Minua on myös varoitettu henkilökohtaisesti puhumasta maan päämiehestä pahaa. Seuraukset voivat olla ikävät. Paikalliset itse todella peloissaan ja varovaisia puheissaan. Ja sama koskee myös turisteja.

    Äänestä

  • Jussipussi kirjoitti:

    Minulla on ihan päinvastainen näkemys Gambiasta, mitään sairasta en ole siellä havainnut. Maa ei kylläkään ole tarkoitettu "tiukkapipoisille" ja erilaisuutta sietämättömille, mutta erilaisuushan on rikkautta. Syksyllä olen menossa Gambiaan puoleksi toista kuukaudeksi, Koloista, apartamentoksesta on varattu majoitus, jota pidän hyvin edullisena samoin kuin aamupalaa ja lounasta 2,-€/pv.

    Voi Jussipussi kun olet sinisilmäinen. Jos olet kerran käynyt Gambiassa niin sinä et tiedä maasta vielä yhtään mitään. Kun elää ja asuu paikallisten kanssa sitten voi sanoa jotakin tietävän heistä ja heidän maastaan sekä kulttuurista.

    Äänestä

Mitä hyvää näet Gambiassa vielä sieltä lähtemisen jälkeen?Kerro hyvät ja huonot puolet jos vaan viitsit..Aurinko,kiltit ihmiset,musa,ruoka,mä rakastan ainakin niitä asioita.Gambiassa en ole asunut mutta siitäkin olen usein haaveillut,että asuisin siellä.

Äänestä

Voi jussipussi ja muut samallalailla ajattelevat...
Kun sesonki loppuu, hymyt hyytyvät gambialaisiltakin.
Siellä asuneena voin kertoa, että elämä siellä on raadollista. Ei myöskään niin halpaa kuin jussipussi kertoo.
Tällä hetkelläkään generaattorit eivät toimi, anemia ja malaria todellista.
Lukekaa esim. Freedom Newspaperia, sieltä saa vähän vinkkejä tosi elämästä siellä. Gambian omat sanomalehdethän on kaikki sensuroituja.

Äänestä
  • tarkemmin lukien tuote nettilehteä tulee mieleen että se on aivan yhtä yksipuolinen kuin ns. virallisetkin lehdet; näkökulma on tietenkin vastakkainen. Olisi totuus jossain näiden julkaisujen välillä (vai onko lainkaan yksiselitteistä totuutta !)

    Äänestä

  • No tuosta ruon hinnasa, siitä minulla on kirjallinen tarjous spostissa, kun menen Gambiaan loka....jolukuuksi. sitten asun paikallisten ihmisten kanssa niin saa nähdä miten käsitykseni Gambiasta muuttuu. Tosihan se on, ettei turistihotellista juuri tavallista arkea näe mutta jolua alla voinen kirjoittaa omasta mielestäni asiantuntiana Gimbian kuulumisia.

    Äänestä

  • Jussipussi kirjoitti:

    No tuosta ruon hinnasa, siitä minulla on kirjallinen tarjous spostissa, kun menen Gambiaan loka....jolukuuksi. sitten asun paikallisten ihmisten kanssa niin saa nähdä miten käsitykseni Gambiasta muuttuu. Tosihan se on, ettei turistihotellista juuri tavallista arkea näe mutta jolua alla voinen kirjoittaa omasta mielestäni asiantuntiana Gimbian kuulumisia.

    Enpä oikein usko, että kolmen kuukauden aikana voisi kovinkaan paljon päästä sisään Gambian asioihin ja kutsua itseään Gambian asiantuntijaksi. Siellä 4½ vuotta asuneena en itseäni kutsuisi asiantuntijaksi, vaikka asuin gambialaisen mieheni, hänen vanhempiensa ja veljiensä kanssa samassa talossa, ja heidän suuren sukunsa kanssa oltiin paljon tekemisissä. Myös noina vuosina sain paljon gambialaisia hyviä tuttuja ja paljon näin ja kuulin heidän elämästään. Toki on asioita, joista eivät halunneet / uskaltaneet puhua, liittyen maan hallitsijaan. Gambia on moniongelmainen maa, jossa muutaman kuukauden oleskelu ei tosiaan paljonkaan valaise heidän vaikeuksiaan. Näkee vain silauksen, joka länsimaalaiselle ei aina ole se oikea kuva.

    Äänestä

  • elleni kirjoitti:

    No minä olenkin vain omasta mielestäni Gambian asiantuntija.

    Äänestä

  • jussipussi kirjoitti:

    No minä olenkin vain omasta mielestäni Gambian asiantuntija.

    Ei todellakaan pienessä ajassa näe mitä todellisuus maassa on. Hinnat nousee koko ajan. Sähköt ja vedet poikki päivittäin. Sähköt pois jopa puoli vuorokautta kerrallaan. Generaattoreita ei ole vara käyttää. Tätä ongelmaa ei hotelleissa asuessa. Terveydenhoitoa ei saa jos ei ole rahaa. Esim. Malaria lääke ja sen toteaminen
    sairaalassa maksaa 250 dal.

    Äänestä

  • maassa asunut 2-v kirjoitti:

    Mistä on terveydenhoitoa koskeva tietosi peräisin? Paikallinen sairaanhoitaja kertoi minulle että malariatestin ja lääkkeen saa 25 Dalasilla, mutta silti malariaan kuollaan siellä koska apua ei haeta ajoissa.

    Äänestä

Mitä tullut kierreltyä tuolla maaseuduilla paikallisten asunnoissa ei siellä ole ongelmia sähkökatkoksista . Johtuu nimittäin siitä ettei asunnoissa edes ole sähköä.

Äänestä
  • Ainakin näissä asunnoissa on ollut sähköt, mutta sähköä säännöstellään. Bakaun ja Senegambian alueella ainakin. On ollut tosi kurjaa kulkea pilkko pimeillä kaduilla ja laittautua kynttilän valossa.

    Äänestä

hah hah...Bakau ja Senegambia ovat turistialueita.Jos matkustat vain mm.Brufutista Paradice Beachin suuntaan,äkkiseltään eläminen siellä on täysin toisenlaista.Sähköjä ei ole,on todella hiljaista kun ei ole TVt ja radiot päällä ja PIMEÄÄ.Ainoastaan varakkailla kyläläisillä on varaa generaattoreihin.En ole ollut koskaan tuon kauempana kuin Kartong mutta voin vain kuvitella millaista elämä on syvällä maaseudulla.Varmaan marabout eli voodoo tohtorit ovat ainut terveydenhuoltopalvelukin

Äänestä

Olet asunut maassa kaksi vuotta etkä ilmeisesti ole ollut muualla kuin Bakaussa ja Senegambiassa. Aito Gambia jäänyt näkemättä.

Äänestä
  • Mikä on aitoa, esimerkiksi, jos ulkomaalainen tulee Suomeen ja asustelee jonkun vuoden vaikka Tampereella, niin sanotaanko siitä, että ei ole aitoa Suomea nähnytkään. Kyllä mielestäni Bakau ja Senegambiakin ovat ihan aitoa Gambiaa, vai onko ne feikkejä!

    Äänestä

  • Tietääkseni myös Bakaussa ja Senegambiassa asuu aitoja paikallisia ihmisiä. Eiköhän turistit ole pieni osa siellä.
    Teidän mielestä nämä paikat ovat ilmeisesti tyhjänä turisti kauden ulkopuolella. Ette taida itse tietää millaista on aito paikallinen gambialainen elämä. Tarkoitettu gunjur ja kiertelijä 1:lle

    Äänestä

  • maassa asunut 2-v kirjoitti:

    Tietääkseni myös Bakaussa ja Senegambiassa asuu aitoja paikallisia ihmisiä. Eiköhän turistit ole pieni osa siellä.
    Teidän mielestä nämä paikat ovat ilmeisesti tyhjänä turisti kauden ulkopuolella. Ette taida itse tietää millaista on aito paikallinen gambialainen elämä. Tarkoitettu gunjur ja kiertelijä 1:lle

    Voisko nyt joku "asiantuntija" ystävällisesti ja asiallisesti kertoa missä ja miten siihen paikalliseen elämään voisi tutustua? Olisi tarkoitus lähteä Gambiaan syksyllä hieman pitemmäksi aikaa ja majoituksen olemme varanneet paikallisilta matkailuyrittäjiltä.

    Äänestä

  • jussi9 kirjoitti:

    Mielestäni jokaisella alueella ympäri Gambiaa on paikallista asutusta ja paikallisia ihmisiä. Eiköhän nämä ihmiset elä paikallista elämää. Samalla tavalla kuin muuallakin myös Gambiassa on rikkaita ja köyhiä.

    Äänestä

  • 10-v Gambiassa kirjoitti:

    Just näin!
    Miksi ihmeessä tapella, mikä on tavallaista elämää Gambiassa, mikä ei?! Naurettavaa. Toiset elää siellä vauraasti, toisilla ei ole mitään. On savimajoja ja on myös valtavia huviloita ja kaikkea siltä väliltä. Totta se on, että siellä pinnan alla kiehuu. Paikalliset haluavat vältellä ongelmia niin paljon kuin mahdollista, joten mielummin ollaan vaan hiljaa ja eletään sitä omaa elämää.

    Äänestä

Aika vähän on Suomea nähnyt jos asuu muutaman vuoden Tampereella.. Samoin on aika vähän Gambiaa nähnyt jos asuu muutaman vuoden Senegambiassa.

Äänestä
  • Tampere on mielestäni ihan aitoa Suomea ja Senegambia on aitoa Afrikkaa, jos aitoudesta kyse.

    Äänestä

Aitojahan ne ovat mutta molemmilla mailla on paljon muutakin tarjottavaa kuin yksi kaupunki.

Äänestä
  • Eihän nyt ollut kyse mitä tarjottavaa mailla on vaan onko josssakin kaupungissa aitoa paikallista elämää. Kai jokainen tietää, että joka paikassa, kaupungin osassa / maasa on kaikenlaista tarjottavaa jokaiseen makuun.
    Kuka asuu esim Afrikassa tai Suomessa niin eiköhän siinä paikassa ole elämä paikallista ja aitoa.

    Äänestä

Elämä ei todellakaan ole joka paikassa aitoa ja paikallista..Monia kaupunkeja on rakennettu pelkiksi turistikeskuksiksi. Siellä ei ole kuin hotelli hotellin vieressä ja ravintoloita pilvin pimein. Mutta eipä siinä mitään jos siellä viihtyy.

Äänestä
  • Jotenkin tyhmää jankuttamista täällä. Gambian rajojen sisällä on aitoa Gambiaa joka puolella, oli se Senegambia tai jokin muu paikka, ihan aitoa elämää löytyy siellä joka puolelta. Suunnilleen puolet vuodesta elävät lähes keskenään, kun turistikausi ei pyöri, toki muutama matkailija liikkuu sesongin ulkopuolellakin, kuten minä esim.

    Äänestä

  • aitoa elämää kirjoitti:

    Jotenkin tyhmää jankuttamista täällä. Gambian rajojen sisällä on aitoa Gambiaa joka puolella, oli se Senegambia tai jokin muu paikka, ihan aitoa elämää löytyy siellä joka puolelta. Suunnilleen puolet vuodesta elävät lähes keskenään, kun turistikausi ei pyöri, toki muutama matkailija liikkuu sesongin ulkopuolellakin, kuten minä esim.

    Näin on. Joka maan rajojen sisältä löytyy aitoa elämää joka puolelta.

    Äänestä

  • 10-v Gambiassa kirjoitti:

    Näin on. Joka maan rajojen sisältä löytyy aitoa elämää joka puolelta.

    Hienoa, siis nyt vedän sen johtopäätöksen, että kaikki paik!allinen elämä Gambiassa niinkuin myös Tampereella on paikallista elämää. Empä ole ennen juurikaan syksyä odottanut mutta nyt ocotan, että pääsemme puolisoni kanssa tutustumaan tähän Gambian "paikalliseen" elämään.

    Äänestä

  • Jussi9 kirjoitti:

    Gambia tänään varhain aamulla oli kuuma ka kuiva. Odotettua sadetta ei ole tullut rannikolla. Ramadan alkaa tiettävästi tänään tai huomenna. Kauppiaiden kuukausi. Pihallamme banaanit alkavat kypsyä. Sellainen oli oman asuinalueemme "todellinen Gambia sunnuntai aamuna

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hilja kirjoitti:

Olenko ymmärtänyt oikein " Gambian vapaista " - uutisista, että diktaattorilla olisi aivosyöpä ja kuolemankielissä. Hän on myös sulkenut rajat ja ihmiset seilaavat huonokuntoisilla paateilla salaa maahan ja pois. Käsittääkseni myös jotain sotilaallisia selkkauksia Senegalin rajalla. Ebolan mahdollisuuskin olemassa, joten ehkä sinne ei kannata nyt matkustaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu