sisarussuhteista

Meidän poika lähti tänä syksynä kouluun, viime vuonna Simon oli eskarissa. Siellä hän alkoi oppia lukemaan ja nyt hän sitten koulussa on oppinut kirjoittamaankin. Pikkusisko Sara, viihtyy veljen kanssa yllättävän hyvin ja kaikki Simpan koulu jutut kiinnostaa meidän Saraa hurjan paljon. Simppa onkin nyt opettanut Saran lukemaan, yhtenä iltana mietimme että mitä ne siellä Simpan huoneessa puuhaa, ja siellä meidän Sara tavasi kirjaimia. No, nyt sitten osaa jo vähän kirjoitellakin. Luemme yleensä ilta sadun Saralle ja kaksi vuotiaalle Sebastianille, Simppakin lukee heille mielellään. Meitä on niin hellyyttänyt Simpan isoveikan rooli, hän niin kovasti haluaa auttaa ja opettaa pikkusisariaan. Simppa saattaa usein Saran naapuriin leikkimään. Meitä hämmästyttää pojan toimeliaisuus ja kohteliaisuus, hän tosiaan nauttii jos hänelle annetaan pikkuriikkisenkin vastuuta. Uskallamme huoletta mennä lenkille ja jättää Simpan vahtimaan nuorempia. Toisaalta, välillä pelottaa että totumme siihen että Simppa pitää huolta ja meille käy köpelösti.En sitten tiedä olemmeko tiedostamatta kasvattanut hänet huolehtivaiseksi vai tuleeko se itsestään, no sellaine hän on.. On se vaan hienoa,minkälaisia suhteita sisarukset muodostaa.. Muita kokemuksia olisi kiva lueskella!=)
3894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vielä noin pientä lasta vahtimaan sisarruksia. Tosiaan jos jotain sattuu, olisi teille kauheaa ja myös lapselle hirveä taakka.

Muuten oli kiva lukea tarinasi.

Äänestä

Älä nyt hyvä ihminen jätä ekaluokkalaista kaksi vuotiaan hoitajaksi!! Oli millainen ihmelapsi tahansa niin hän on liian nuori niin pienen hoitajaksi. Mitä hän osaa tehdä, jos pieni esimerkiksi syö pesuainetta tai luulee lääkettä karkiksi tai kodinkone sytyttää tulipalon tai vieras ihminen soittaa ovikelloa ja pyrkii sisälle tai joku lapsista pudottaa lasiastian, joka särkyy... Lasikaappi kaatuu pienen päälle, kun sinne kiipeää. Ovi aukeaa ja 2-vuotias lähtee ulos juoksemaan rusakon perässä. Isoveli saattaa juuri silloin olla vessassa... Kaikkia toimintatapoja ei ekaluokkalaiselle voi opettaa eikä hän itse osaa vielä keksiä niihin ratkaisuja.

Äänestä
  • ...perheen normaalia arkea: siis nuo rikkoituvat lasit ja rusakot :) Hyvä että äiti ja isä selviää tästä kaikesta rumbasta ja piilevistä vaaroista joten ekaluokkalaiselle ei moista vastuuta saa vielä sälyttää. Meillä 10 v ja 7 v lapset on ollees kahdestaan jonkin aikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kolmen ässän äiti kirjoitti:

Meidän poika lähti tänä syksynä kouluun, viime vuonna Simon oli eskarissa. Siellä hän alkoi oppia lukemaan ja nyt hän sitten koulussa on oppinut kirjoittamaankin. Pikkusisko Sara, viihtyy veljen kanssa yllättävän hyvin ja kaikki Simpan koulu jutut kiinnostaa meidän Saraa hurjan paljon. Simppa onkin nyt opettanut Saran lukemaan, yhtenä iltana mietimme että mitä ne siellä Simpan huoneessa puuhaa, ja siellä meidän Sara tavasi kirjaimia. No, nyt sitten osaa jo vähän kirjoitellakin. Luemme yleensä ilta sadun Saralle ja kaksi vuotiaalle Sebastianille, Simppakin lukee heille mielellään. Meitä on niin hellyyttänyt Simpan isoveikan rooli, hän niin kovasti haluaa auttaa ja opettaa pikkusisariaan. Simppa saattaa usein Saran naapuriin leikkimään. Meitä hämmästyttää pojan toimeliaisuus ja kohteliaisuus, hän tosiaan nauttii jos hänelle annetaan pikkuriikkisenkin vastuuta. Uskallamme huoletta mennä lenkille ja jättää Simpan vahtimaan nuorempia. Toisaalta, välillä pelottaa että totumme siihen että Simppa pitää huolta ja meille käy köpelösti.En sitten tiedä olemmeko tiedostamatta kasvattanut hänet huolehtivaiseksi vai tuleeko se itsestään, no sellaine hän on.. On se vaan hienoa,minkälaisia suhteita sisarukset muodostaa.. Muita kokemuksia olisi kiva lueskella!=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu