Kumpi oli ensin eli olitko butch jo ennen kuin sinä tajusit olevasi lesbo vai toisinpäin ja miten nämä vaikuttivat toisiinsa?
Kumpi oli ensin?
6
1458
Vastaukset
- Jennifer
..ollut butch. Pikemminkin joskus pentuna, kun tulin piireihin, olin liiankin naisellinen, joten minua pidettiin kummajaisena..
Meikkasin liikaa (muuhun porukkaan nähden), hiukseni olivat naisellisesti, käytin hameita, käyttäydyin naisellisesti ja kuulemma erään, lesbo-kaikkitietävän mielestä, ajattelin naisen tavoin, en lesbomaisesti.
Kyllä minä koin olevani toisaalta syrjitty, mutta toisaalta minulla oli kannattajani/ihailijani ja myös syvällä itsessäni tietoisuus, että SAAN/VOIN olla oma itseni. (Ja silti olen ihan hyvä lesboksi!) Mutta tuo tietoisuus nousi pintaan vasta paljon, paljon myöhemmin.
Tänä päivänä tuo epävarmuuteni jo hymyilyttää. Eihän se ole tuollaista enää nykyään ja siitä olenkin iloinen, että lesbot ovat naisellistuneet paljon noista omista pentuajoistani.
Nykyään lesbokin uskaltaa olla jo nainen, tuoda naisellisuuttaankin esiin, enkä siis tarkoita naisellisuudella tässä yhteydessä perinteistä heteronaistyyppiä. Itse näen, että suurin osa lesboista on itsensä näköisiä naisia, eivät yritä butch- tai femme-muottiin ahtautua.Sanoit ettei nykyään enää tuollaista femme-lesbojen syrjintää esiinny..
Valittavasti et ole ihan oikeasssa.. :/
Onhan se tietenkin ihan eri luokkaa kuin aikoinaan, mutta kyllä olen saanut monesti tapella asian kanssa, ennen kuin minut hyväksyttiin sellaisena kuin olen..
alkuun sai koko ajan kuulla, vihjailuja hetskutytöstä tai bissestä joka haluaa vaan kokeilla ja kukapa minua olisi lesboksi uskonut, kun niin nuorikin olin ja Bi-seksuaalisuus oli NIIN muodissa...
Yritin kai jossain vaiheessa itsekkin jotain muille todistella, leikatessani lyhyen tukan ja lopettaessani hameiden ja meikin käytön...
Se vaihe meni pian ohi..
nykyään suurin osa kuitenkin jo tietää, mikä olen naisiani, eikä siitä sen enempää.
Vielä joskus tulee kuitenkin tilanteita jolloin minua ei oikein oteta tosissaan.
Minä kun sanon asian suoraan jos tulee puhe, mutta en enää aio enkä jaksa ruveta muille mitään todistelemaan. Saavat ajatella puolestani mitä tahtovat.
Tärkeintä on että läheisimmät ystäväni ja minulle tärkeät ihmiset tietävät, ymmärtävät ja hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.
- -Eliö-
Ei tässä koskaan mitään primadonnia olla oltu..
Hmm..
Tähän viestiin minun ei kai kuuluisi näin femmenä vastata, mutta joskus ihmettelen ihmisiä jotka ihmettelevät näitä asioita..
Ehkä siksi kun itselläni on niin paljon ystäviä, jotka nyt ovat enemmän tai vähemmän kaukana femmestä..
Ja taas sitämyöten olen kyllä jo huomannut, ettei kukaan tätä poikamaisuuttaan ole itse valinnut, tai ruvennut jotenkin korostamaan kaapista tulon jälkeen.
Jokainen vaan on ollut oma itsensä.. Onhan osa yrittänyt jopa mukautua jossain vaiheessa yhteiskunnan normien mukaiseksi naiseksi, yleensä huonolla menestyksellä..
eivät he tuntisi oloaan kotoisaksi minun vaatteissani, enkä minä heidän..
jokainen tyylillään ja hyvä niin.- miltzu
Kyl naisellisuus on karsiutunut matkan varrella..
mut aina tulee tilanteita, jolloin on kiva olla naisellinen
Yleensä, ainakin, ystävien mielestä oon liian rento ja siksi poikamainen, kun en jaksa meikata ja kuljen verkkareissa.. - kaakeli
Siis hassua. Otin tuossa juuri valokuvia esiin ja katselin kuvia joissa olin n.4 vuotias. Siinä kuvassa kurkisti pikku lepakko vaikka äiti kovasti olikin yrittänyt virittää pitsisukat jalkaan. Eli olen aina ollut butch ja kaapista tulon jälkeen se on ollut vielä helpompaa kun ei ole tarvinnut esittää olevansa heteronainen.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184251Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5032360Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1421891- 771505
- 1591473
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.91294Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik34788- 10751
- 106747
- 27721