Mitä eroa näillä?

http://aijaa.com/6zKC5E

Videokamera on Panasonic HC-V210. Otin kaikilla kolmella eri laadulla (paitsi sillä parhaalla) ja tuommottii tuli.

Silmällä ei erottanut mitään, että joku noista olisi ollut laadukkaampaa, vaan kaikki näytti ihan samanlaiselta. Ainoa asia noissa on tallennustilan käyttö, että pienimmällä laadulla tavaraa mahtuu eniten muistikorttiin.

Kaikki tekivät 1920x1080 pikselimäärällä. Kysynkin, että miksi noita vaihtoehtoja kuitenkin on ja noinkin isoja eroja tallennustilan käytön määrässä, kun silmä ei erota mitään eroa itse videossa?
5271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Riippuu silmästä ja myös monitorista.

Kysehän on ihan sama kuin kuvissa esimerkiksi jpg-pakkaus, jossa pikselimäärä pysyy samana, mutta kuvaa voi silti pakata monen eri tasoiseksi. Mitä vähemmän pakattu, sen tarkempi kuva.
Jos haluaa säästää levytilaa, niin voi valita sitten mahdollisimman pakatun, jossa ei kuitenkaan vielä ole silmämääräisesti tarkasteltuna kovin olennaista eroa alkuperäiseen.

Mikäli aiot editoida videota, ota mahdollisimman hyvällä laadulla ja pakkaa video vasta kun pätkä on valmis.

Äänestä

Bittivia noissa on eroina ja parhaimmillankin melko pieni, noin 15000 kgp/sekunnissa. Jossakin kamerrissa tuo luku on jopa 50000 kgp/sekunnissa. Kuvanlaadun eron huomaa selvästi ainakin isommista HD-telkkaresta katsottuna.

Äänestä
  • tarkoitin tietysti Bittivirtaa.

    Äänestä

Jos näyttönä on 1600 x 900, ei ainakaan silloin voi havaita mitään eroa.

Äänestä

laita suuremmalla näytölle, 40 " tv ja kyllä pitäis näkyä pienemmälläkin näytöllä.

huonommassa on ihmisen kasvot ovat tasaisen ruskeat, ei nenä ole kohdallaan eikä ilmeitä, myös ulkona kun kuvaat tasaisia punatiiliseiniä ja yleenä useita värejä, pitäis huomata eron. vasta 24000 arvolla alkaa tulemaa laatua kuvaaa ja sellaista kannattaa aina kuvata jos aikoo vilmejä säilyttää.
Ja aivan kaikessa kuvauksessa on eroa, suuremmat erot jos kuvaat hyvässä valaistuksessa monenlaisia esineitä samaan ruutuun.

Vaikka et huomaisi laatua, kuvaa ja säilytä 24ooo kbs laatua kaikki säästettävät kuvat perheen henkilöistä, juhlista, juuri huono laatu tekee kotivideon huonoksi

En kyllä yhtään ymmärrä kun tuolla oli kirjoitettu pakkauksesta, en kyllä käsitä että 24000 voi pakata mitenkään pienempään ja uudelleen käyttää 24000 laatuna.

sama asia kuvatessa merkitsee että otat valokuvaa vaikkapa 12 megapikselin kameralla, se on siis suurin kuva jota voit ottaa.'
jos otat pienemmän kokoisia kuvia, et voi niitä koskaan suurentaa laadun kärsimättä.

jos otat 8 tai 6 tai 3 megapikselin kuvia laatu aina laskee,

en ymmärrä mitä pakkaaminen tuohon kuuluu, minusta se vähemmän bittirirtaa olevat kuvat on otettu ikään kuin "pienempi kennoisella kameralla", kaikki pikselit ei ole ollut käytössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

http://aijaa.com/6zKC5E

Videokamera on Panasonic HC-V210. Otin kaikilla kolmella eri laadulla (paitsi sillä parhaalla) ja tuommottii tuli.

Silmällä ei erottanut mitään, että joku noista olisi ollut laadukkaampaa, vaan kaikki näytti ihan samanlaiselta. Ainoa asia noissa on tallennustilan käyttö, että pienimmällä laadulla tavaraa mahtuu eniten muistikorttiin.

Kaikki tekivät 1920x1080 pikselimäärällä. Kysynkin, että miksi noita vaihtoehtoja kuitenkin on ja noinkin isoja eroja tallennustilan käytön määrässä, kun silmä ei erota mitään eroa itse videossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu