Pakko johonkin avautua, koska jostain syystä en ääneen saa sanottua tätä, vaikkei sen luulisi olevan vaikeaa. Sain esikoiseni pikkuisen yli kuukausi sitten ja aluksi olin todella iloinen ja rakastan lastani enemmän kuin mitään muuta, mutta silti olen harmissani, koska tulin raskaaksi pikkuisen väärään aikaan, jos se olisi tapahtunut parikin kuukautta myöhemmin, niin tilanne olisi valoisampi.
Olen 22-vuotias (pian 23) nuori nainen, käyn ammattikoulua ja minun piti tänä keväänä valmistua. Teimme opettajan kanssa suunnitelmankin, miten saan lyhyemmässä ajassa opinnot suoritettua ja paperit samaan aikaan, kuin luokkatoverini, aluksi se kuulosti hyvältä, mutta tiesin sen vaativan aikaa enemmän, kuin pystyisin ehkä antamaan. Arvasin oikein. Koulu alkoi kärsiä osaltani, koska jossain vaiheessa ei vaan jaksanut kiinnostaa jatkuvien pahoinvointien ja mielialavaihteluiden takia. Olin sairaslomalla vähän väliä ja masennuin, koska kavereitakaan ei enää kiinnostanut nähdä. Yritin hakeutua heidän seuraansa, mutta sanoivat, etteivät halua häiritä. Eivät he tietenkään häirinneet ja olisin kaivannut tukea, mutta yksin jäin. Ainoastaan avomieheni pysyi rinnalla ja antoi tukea, silti se ei riittänyt, koska olin kavereideni kanssa ennen läheisiä ja vain raskauteni vuoksi se kaikki muuttui.
Jäin äitiyslomalle pari viikkoa ennen synnytystä ja senkin ajan olin todella yksinäinen, perheenjäsenetkään eivät "halunneet olla häiriöksi" vaikka rukoilin heitä vierailemaan, koska itse en päässyt kotoa minnekään ajoneuvon puutteessa ja mies on vuorotyössä, eli ei pysty hänkään kuskaamaan.
Eilen olisi ollut minunkin päättäjäispäiväni koulussa, menin katsomaan tilaisuutta, koska luokkakaverit saivat paperit ja yksi kavereista piti valmistuvan oppilaan puheen. Menin sinne hyvillä mielin, mutta pois lähtiessä nielin itkua, kun tajusin että luokkakaverini olivat ainoa motivaationi koulunkäyntiin loppujen lopuksi ja he eivät siellä enää ole, kun äitiyslomalta palaan suorittamaan sen yhden ainoan jakson, josta kaikki jäi kiinni. Koitin näyttää iloiselta ja onnittelin kavereita, vaikka teki mieli itkeä. Kaikki lähtivät juhlimaan valmistumistaan ravintolaan ja minä lähdin yksin vauvan kanssa itkien kotiin, jopa vauva aisti pahan mieleni, koska molemmat itkettiin kotimatkalla. Enää ei voida kavereiden kanssa olla kuten ennen ja nähdäkään, sillä monet ovat muuttamassa etelään parempien työnsaantimahdollisuuksien perässä.
Pelkään ettei minulla ole enää ensi talvena motivaatiota palata kouluun, jossa minulla ei ole ketään ja opinnot jäävät sen vuoksi kesken. Omalla luokallani oli omani ikäisiä joiden kanssa olinkin hyvä kaveri, tulevat kolmannen vuoden opiskelijat ovat itseäni huomattavasti nuorempia, joiden kanssa ei ole yhteisiä puheenaiheita, kun he elävät parasta aikaa nuoruuttaan ja vapauttaan, kukaan heistä ei ymmärrä jos puhun perheasioistani. Ainoa, jonka kanssa on tällä hetkellä edes jotain mahdollisuutta tehdä yhteisiä juttuja on lapsuudenystäväni, jonka kanssa nyt parikymppisenä olemme taas lähentyneet ja hänellä on vain vähän päälle viikon vanhempi vauva, kuin minulla. Silti tuo koulu harmittaa koko ajan
Anteeksi avautuminen
9
212
Vastaukset
- qzbä
Ota ittees niskasta kiinni ja piristy. Ei se tilanne valittamalla miksikään muutu!
- yksi nuoren äiti
Ensinnäkin unohda tuo qzbä:n vastaus. Toisekseen hae itsellesi vaikka avopuolisosi tukemana apua. Ota yhteyttä esim. koulun opiskelijahuoltoon - keitä siellä nyt sitten onkaan tai johonkin vastaavaan.
Koita ajatella, että tarvitset kuitenkin sen koulutuksen, jotta pääset elämässäsi eteenpäin. Et vaan valitettavasti voi elää kavereidesi kautta vaan sinun tulee keskittyä omaan ja perheesi elämään. Usko myös siihen, että sinulla on mahdollisuus saada uusia ystäviä syksyllä.
Ymmärrän ajatusmaailmaasi jonkin verran. Jouduimme tyttäreni kanssa tekemään vastaavan kaltaisen päätöksen eli hän joutuu aloitamaan toisen asteen opinnot uudelleen alusta ensi syksynä sairastumisen takia. Vanha ryhmä jatkaa eteenpäin, hän lähtee aloittamaan alusta uudelleen aivan uuden porukan kanssa. Kysyin hänen ajatuksiaan ja ne olivat hyvin ristiriitaiset ja myös alakuloiset. Se on aivan normaalia. Kuitenkin pidemmällä tähtäimellä tämä oli parempi ratkaisu HÄNEN OMAN ELÄMÄNSÄ kannalta. Siitä olimme yhtä mieltä.
Hän on saanut koulusta hyvin tukea, joten kannustan myös sinua siihen.
Nauti nyt elämästä vauvan kanssa. Koita hakeutua vaikka neuvolan kautta vastaavassa tilanteessa olevien nuorten äitien ryhmään. Netistä voi myös löytää uusia ystäviä, joilla on samankaltainen tilanne kuin sinulla. Ja jos sinusta tuntuu, ettet pääse asiasta yli ja olosi vaan pahenee, puhu siitä ja hae tarvittaessa apua. - Ikäjutskaa
Täällä etelässä ammattikouluun mennään suoraan peruskoulusta ja suurin osa oppilaista on 19-vuotiaita valmistuessaan. Joten joka tapauksessa kaikki koulussasi ovat sinua huomattavasti nuorempia, kun olet jo nyt 3 vuotta "yli-ikäinen"!
Ammattikorkeaan mennään 19-vuotiaana ja valmistutaan kukin omasta ahkeruudesta riippuen 22-24-vuotiaina. Toki amk:ssa on vanhempiakin opiskelijoita enemmän kuin amiksessa.- Häh?
Mikä sinun pointti oli siis?
- Ikäjutskaa
Häh? kirjoitti:
Mikä sinun pointti oli siis?
Pointti oli se, että avaaja on alunalkaen ollut reippaasti yli-ikäinen aloittaessaan opinnot 2. asteella, niin että mitä nyt sitten vuosi sinne sun tänne merkitsee noinkin "kypsässä" 2. asteen opiskeluiässä. :O
Ehkä joku teini voisi ajatella olevansa liian vanha itseään nuorempien joukkoon, mutta että ihan aikuinen ihminen miettii tällaisia, no ei oikein todellista. Oikeastaan kovinkin lapsellista...
- halit teille
Kyllähän se esikoisen syntymä on aina hurja mullistus; olipa kuinka harkittu juttu/ suunniteltu ajankohta tahansa. Ja olipa äiti 15 tai 45v. Ja ymmärrän, itse yksin jäneenä hyvin, että edes se puolison tuki ei välttämättä riitä. (Hän on kuitenkin "vaan" isä- eikä ymmärrä äidin maailmaa) Tosiaan: esim. neuvolaan voit vaikka ottaa yhteyttä. Monenlaisia esikkoryhmiä yms saattais löytyä (paikkakunnasta riippuen).. tai perhekahviloita/ kerhoja?
- Koulumasennusta
Kiitos ystävällisistä kommenteista. Kyllähän täälläkin mennään suoraan peruskoulusta ammattikouluun, en vain tuntenut tarpeelliseksi selvittää syytä miksi tämän ikäisenä olen siellä. Menin suoraan peruskoulusta sellaiselle linjalle, joka ei kiinnostanutkaan, mutta kävin sen loppuun siitä huolimatta, että saisin ammatin, sen jälkeen tein vuoden töitä ja hain sellaiselle linjalle, joka kiinnostaa ja tämä se on. Totuushan on, että harvat 15-vuotiaat tietävät mitä haluavat isona tehdä ja siksi monella jää koulu kesken, kun lähtee alalle, joka ei kiinnosta. Lukioon en koskaan halunnut.
Pitänee ottaa asia puheeksi seuraavalla neuvolakäynnillä, mutta itse olen tosi huono kertomaan ääneen omista ajatuksista. On siis pyydettävä jos avomies auttaa alkuun, ettei se jää käsittelemättä Koulumasennusta kirjoitti:
Kiitos ystävällisistä kommenteista. Kyllähän täälläkin mennään suoraan peruskoulusta ammattikouluun, en vain tuntenut tarpeelliseksi selvittää syytä miksi tämän ikäisenä olen siellä. Menin suoraan peruskoulusta sellaiselle linjalle, joka ei kiinnostanutkaan, mutta kävin sen loppuun siitä huolimatta, että saisin ammatin, sen jälkeen tein vuoden töitä ja hain sellaiselle linjalle, joka kiinnostaa ja tämä se on. Totuushan on, että harvat 15-vuotiaat tietävät mitä haluavat isona tehdä ja siksi monella jää koulu kesken, kun lähtee alalle, joka ei kiinnosta. Lukioon en koskaan halunnut.
Pitänee ottaa asia puheeksi seuraavalla neuvolakäynnillä, mutta itse olen tosi huono kertomaan ääneen omista ajatuksista. On siis pyydettävä jos avomies auttaa alkuun, ettei se jää käsittelemättäHei nimimerkki Koulumasennusta.
Olet saanutkin kannustavia kommentteja, samaa yritän minäkin sinulle kirjoittaa. Hyvä, että olet jo aikeissa tehdä asiallesi jotain :) Pyydä tosiaan, että avomiehesi tsemppaa sinua ja ole rohkea itse avautumaan sekä neuvolassa, että koulun piirissä, jonne sinun kannattaa tarmokkaasti yrittää palata. Elämä on toisinaan arvaamatonta, monenlaisia yllätyksiä tulee eteemme. Sinulle voi olla monia hienoja asioita edessä, kun jaksat katsoa luottavaisesti eteenpäin ja huomiseen.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi,
Pirkko-pappi- Ikäjutskaa
Koulumasennusta kirjoitti:
Kiitos ystävällisistä kommenteista. Kyllähän täälläkin mennään suoraan peruskoulusta ammattikouluun, en vain tuntenut tarpeelliseksi selvittää syytä miksi tämän ikäisenä olen siellä. Menin suoraan peruskoulusta sellaiselle linjalle, joka ei kiinnostanutkaan, mutta kävin sen loppuun siitä huolimatta, että saisin ammatin, sen jälkeen tein vuoden töitä ja hain sellaiselle linjalle, joka kiinnostaa ja tämä se on. Totuushan on, että harvat 15-vuotiaat tietävät mitä haluavat isona tehdä ja siksi monella jää koulu kesken, kun lähtee alalle, joka ei kiinnosta. Lukioon en koskaan halunnut.
Pitänee ottaa asia puheeksi seuraavalla neuvolakäynnillä, mutta itse olen tosi huono kertomaan ääneen omista ajatuksista. On siis pyydettävä jos avomies auttaa alkuun, ettei se jää käsittelemättäSinun olisi kannattanut mennä lukioon, jos et tienyt mikä ala kiinnostaa. Olisit saanut 3 vuotta "lisäaikaa miettiä" ja nyt opiskelisit AMK:ssa siihen parempaan "unelma-ammattiisi". Voit sanoa, että olisihan siinäkin hassaantunut 3 vuotta, mutta ei todellakaan, koska olisit nyt korkeammalla kouluasteella pätevöitymässä ammattiisi.
Mutta älä vaivu maennukseen. Olet yhden kerran amiksen käynyt, joten tiedät mitä sinulla on odotettavissa. Se ei ole mikään iso juttu, koska suurin työ opiskeluista pitäisi olla jo takana. Opiskelu perheellisenä on hankalaa, mutta suosittelen sinulle silti jatko-opintojakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3815370Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151242- 102889
- 78821
- 41783
Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56757- 56754
Kuinka monesti olet itkenyt?
Kuinka monesti olet itkenyt kuluneen viikon aikana toisen ihmisen takia? Itse itken joka kerta, kun joku sanoo jotain i132753Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss43739- 47739