Noin 10 vuotta sitten luotsilla oli "oma" nimetty huone, jossa hän on. Onko sellainen kotihuone vielä voimassa?
Kun joku toisesta huoneesta tulee pyytämään luotsilta bannauspalvelua, onko hänen palveltava sitä / niitä? Esimerkiksi samaan aikaan voi tulla kahdesta kolmesta huoneesta pyyntö häirikön poistamiseen?
Kuuluuko luotsin tehtäviin palvella myös noita muita pyyntöjä (kuin vain sen oman huoneen tarpeita)?
Onko luotsin hoidettava kaikkia huoneita?
5
173
Vastaukset
Kyllä ainakin itse olen siirtynyt huoneesta toiseen aina avuntarpeen mukaan. Ennen olikin huonekohtaiset luotsit, mutta se oli hassua, kun sen myötä eri huoneisiin tuli erilaiset säännöt joita Luotsit eli silloiset sefut itse säätivät..silloin oli parempi pysyä poissa sellaisista huoneista esim. 40 ja kirkkocafe, kun tuli todella helpolla sanomista. Hyvä jos ja kun säännöt on nyt yhtenäistetty jotta joka huoneessa pystyy tarpeen mukaan piipahtelemaan apuna.
Jos siis haluan oikeasti chätätä ja jutella ihmisten kanssa, se on tehtävä siviilinikillä. :)
Tuntematta asianosasia ja tilannetta ei varmaan kannata linkkailla noita ja toisekseen, ylläpito on oikeestaan ainoa joka näistä päättää eikä luotsit, luotsien tehtävänä on vaan katsoa että näitä noudatetaan.. Myöskin jokainen on varmaan yp:ltä postinsa saanut jossa myöskin mm. tuo asia mainitaan... Se on kun tuo maailma muuttuu ja me mukana, halutaan tai ei, näin se vaan menee, Ai niin ja tuohonhan on myöskin kyllä ylläpito vastannutkin, että sieltä se vastauskin pitäisi löytyä. Ja, onko tuo sitten sitä yhtäköyttä vetämistä tuollainen ? Tahi se, että jokainen olisi vaan omissaan jne. ?
> Tuntematta asianosasia ja tilannetta ei varmaan kannata linkkailla noita ja toisekseen, ylläpito on oikeestaan ainoa joka näistä päättää eikä luotsit, luotsien tehtävänä on vaan katsoa että näitä noudatetaan..
Mitähän linkitystä mahdat tarkoittaa? Tässä ketjussa minun taitaa olla ainoa.
Linkki oli tälle luotsipalstalle. Viestissä Ylläpito kertoi näkemyksensä luotsien omista huoneista.
???
Voisiko joku tehdä "hyppylaudan" eri huoneisiin. Tein aikoinaan yhden html-sivun, josta oli linkit jokaiseen chat-huoneeseen. Sillä pääsi nopeasti palvelemaan toisen huoneen pyyntöjä.
Linkit muuttuivat ja huoneita on muuttunut. Joku voisi tehdä tämän hetken tilanteen mukaan tuollaisen pikasiirtymissivun.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin
Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän502652Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella
👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h732251Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on31651En tiedä mitä olet mulle
Rakkauteni,ihastukseni,pakkomielteeni,mitä lie. Jokatapauksessa ajattelen sinua päivittäin lämmöllä ja haluan toivottaa491116On mullakin
Sua ikävä. En vain pysty siihen mitä toivot. Siksi toivon joskus että voisin vain olla hetken lähelläsi49957Ukrainan raukkamainen isku Moskovaan.
Pitikö isku tehdä juuri jouluna.Siinä saattoi jäädä joku lapsi isättömäksi.Kyseessä ei edes sotilaskohde.280954- 15844
- 68839
Ikävä edelleen sinua
Tänään tunnen sen vahvasti. Kaipaan sinua elämääni. En haluaisi heittää hukkaan sitä mitä meillä oli, mutta ollaan aja19759Sekaisin ihastuksesta
Oletko mennyt joskus sekaisin ihastuksesta? Miten se on näkynyt, tuntunut tai saanut sinut käyttäytymään? Onko jotain, m54751
