Sosiaalistaminen jäi pentuna väliin

räksy

Ystävälläni on valkoinen terrierin pentu (westie muistaaksein), jonka otti kasvattajalta talvella kun se oli noin 3kk ikäinen. Hän ei kävelyttänyt koiraa ulkona talvella _ollenkaan_, koska pelkäsi anturoiden menevän rikki hiekasta, suolasta ja jäästä. Ainoat ulkokokemukset olivat talon pihalla luhtitaloportaidensa edessä ja pihalla, josta siivosivat kyllä aina. Nyt kesällä koirasta on tullut melkoinen, se haukkuu ihan kaikki koirat, ja ystäväni tuntuu olevan melko toivoton, sanoo ettei jaksa räksyttämistä. Haukkuu myös pyöräilijät ja satunnaisesti myös muita ohikulkijoita. Kotona koiralla on kyllä riittävästi aktivointia ja tekemistä, yksin jäädessään vaan nukkuu, ettei sillälailla mikään ongelmakoira ole. En kehtaa sanoa, että tuo räksytysongelma johtuu huonosta sosiaalistamisesta, luulen hänen tietävän sen itsekin.
Miten helppo tällaista koiraa on ylipäätään lähteä enää sosiaalistamaan ja totuttaman ulkomaailmaan?

4

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiköhän se ole niin

      että jokainen laiminlyöty kuukausi koiranpennun koulutuksessa tuplaa koulutukseen kuluvan ajan. Ei tuohon auta muu kuin härkää sarvista ja kulkea nyt joka paikassa ja opettaa käskysana jolla hiljenee. Tärkeintä tuossa on se että omistaja pysyy rauhallisena kuin toteemipaalu vaikka rekku keksisi mitä päähänpistoja. Posetiivinen vire päällä ja pitää vaan koiran erossa ikävyyksistä sekä jatkaa matkaa eteenpäin ellei jonkun kanssa synkkaa tmv. Huomion kiinnittäminen johonkin muualle ongelmatilanteissa auttaa myös, pidemmällekin kuin vain akuuttiin hetkeen. Jolloinkin on myös sopivan hetki karjaista notta kita kii perkele. Aina vähän tilanteiden mukaan mennä.

      Ei tuo nyt silti minun korviini ihan niin isolta tunnu etteikö turre siitä oikene, ellei sitten ole jotain muita ongelmia ole myöskin.

      • Samoilla linjoilla, kaikenikäisiä koiria voi kouluttaa ja sosiaalistaa. Mutta koiran käytöksen saaminen hallintaan on kokonaisvaltaista työtä, koiran pitää saada riittävästi liikuntaa, jolla poistetaan energiaa, aktiviteettia ja koulutusta, ja sosiaalistamista: Jos tuosta jätetään liikunta eli ylimääräisen energian purku pois, kouluttamisen ja kontaktin saamisen vaikeus lisääntyy huomattavasti.

        Kolme kertaa päivässä tunnin ulkoilu ja harjoittelu, niin aletaan olla sellaisessa määrässä, että ongelmakäytöstä on mahdollista saada hallintaan; pajon koiran kanssa harrastetaan nyt?


      • räksy ap
        Vitikonpaarustaja kirjoitti:

        Samoilla linjoilla, kaikenikäisiä koiria voi kouluttaa ja sosiaalistaa. Mutta koiran käytöksen saaminen hallintaan on kokonaisvaltaista työtä, koiran pitää saada riittävästi liikuntaa, jolla poistetaan energiaa, aktiviteettia ja koulutusta, ja sosiaalistamista: Jos tuosta jätetään liikunta eli ylimääräisen energian purku pois, kouluttamisen ja kontaktin saamisen vaikeus lisääntyy huomattavasti.

        Kolme kertaa päivässä tunnin ulkoilu ja harjoittelu, niin aletaan olla sellaisessa määrässä, että ongelmakäytöstä on mahdollista saada hallintaan; pajon koiran kanssa harrastetaan nyt?

        Tietääkseni käyvät ihan kunnon lenkeillä koiran kanssa, useamman kilometrin, eikä koira ollut moksiskaan noin 10km lenkistäkään vaikka oli kuuma päivä. Koirapuistossa käyvät myös aktiivisesti. Mitään muuta harrastusta heillä ei ole.


      • Tekevätkö he
        räksy ap kirjoitti:

        Tietääkseni käyvät ihan kunnon lenkeillä koiran kanssa, useamman kilometrin, eikä koira ollut moksiskaan noin 10km lenkistäkään vaikka oli kuuma päivä. Koirapuistossa käyvät myös aktiivisesti. Mitään muuta harrastusta heillä ei ole.

        tokoharjoitteita lenkeillä? Jos eivät, niin se kannattaisi ottaa mukaan ohjelmaan joka lenkillä. Lisäksi opettaa käskysana jolla haukku alkaa luvalla ja loppuu toisella käskysanalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      71
      4245
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2710
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2417
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2412
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2203
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      109
      2183
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2131
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      607
      1937
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1915
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe