Hei!
meillä oon 7v narttu sakemanni, nyt taloon tuli 4kk uros, minkä ikäisenä kannattanee kastroida aikanaan uros? pentuja ei oo suunnitelmissa.
Ennestään narttu, nyt toinen, uros, koska kastroida?
6
176
Vastaukset
- nhfuoä
Ei minkään ikäisenä. Miksi kyselet tyhmiä täällä?
Olipas taas hianost vastattu, perustelust juurta jaksain.
Odottaisin itse pennun olevan yli vuoden ikäinen, noin isolla rodulla ainakin 1,5v, jolloin koira alkaa olla lähetulkoon täydessä korkeudessa ja luusto kehittynyt.- Näin meillä
Ei ennen 2 vuotta,uroksenpitää ehtiä kehittyä urosmaiseksi ensin.
Ei se ole täysi uros, sitten kun koira on kastoroitu. Eikä siitä ilmeiseti ole tarkoituskaan saada erityisen urosmaista uroskoiraa näyttelyyn ja rodunjalostukseen, jos koira on tarkoitus leikkauttaa ja pitää koti- ja harrastukoirana.
Enemmän ja vähemmän vahinkopentuja on tämä maa pullollaan, aloittajalla on oikea syy leikkauttaa koiransa ajoissa.
- Näin meillä
Meinaan vaan noin fyysisesti täysi kasvuinen,ymmärrän kyllä, että ei ole enää täysi uros kun on leikattu ;-))
- hyvä
Jos haluat tehdä sen ennen kuin tytöt alkavat enemmän kiinnostaa, tee se n. vuoden ikäisenä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714215Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152674Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242307Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1072176Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072123Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6031924MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673