Epävakaa persoonallisuus miehellä

Onpas tuttua tekstiä. Itselläni on sama diagnoosi, Käytöski on ollut lähes samanlaista. Ei kuitenkään ihan noin pahaa; Kumppaneita kohtaan.
Valilettavan samaa rataa elämä mennyt...

Kyllä tuo iän myötä vähän helpottaa, Tosin tuskin jaksat odottaa kymmentä vuotta.

Varmasti hankala tilanne. Muuta en osaa neuvoa, Kuin sinun on itse päätettävä mitä olet valmis kestämään. Nostan hattua kun olet jaksanut noinkin pitkään.

Omat kokemukset avun hakemisesta hoitavilta tahoilta on ollu todella huonoja. Mutta jospa Miehesi otettaisiin paremmin vastaan. Eli voisit ehdottaa psykiatria, Tosin kai hän jo jossakin hoidossa on, Kun on diagnoosikin.

Tutulta tuntuu tääläkin. Voisitko aloittaja kertoa ,että minkalaisia ne psykoosikohtaukset ovat sun mies ystävällä tai osaisko joku muu kertoa.

Oho, tänne on vastattu =)

Tin2:
Ensin mies vetäytyi omiin oloihinsa täydellisesti, ei kuullu mitä sanoin, ei vastannut. Oli vain koneen vankina. Sitten räjähti. Väitti että olin vessassa käydessäni (!) pettänyt häntä, haahuili yötä päivää pitkin asuntoa niin etten uskaltanut nukkua kun naureskeli itsekseen, riitatilanteessa (itselläni aamulla koulua, olimme sopineet että tilanne mikä tahansa niin riitely loppuu klo 22.00, että saan tarpeeksi unta. Mies ei käynyt koulussa/töissä silloin) ja sitten se jäi siihen oven taakse huohottelemaan raskaaski, puhumaan itsekseen ja nauramaan. Ja meikäläistä pelotti niin että luulin sydämen pysähtyvän. Eräs kerta (opiskelin 18-vuotiaana ns. tukiluokalla masennuksen takia, ideana saada tietoon se "Oma-ala" kun silloin en tiennyt, mies oli samalla luokalla kanssani) mies lähettää viestiä että on paha olla ja ahdistaa, pää sekaisin. Koulussa tiedettiin oma kotitilanne, kun ne silloin kartoitettiin. Miespuolinen opettajani ei suostunut päästämään mua yksin kotiin, ilmeisesti tunnisti oireita. Ilmoitin tekstiviestitse etten tule yksin, vaan opettajan kanssa. Mies oli sitten ovella vastassa ja sanoi että jos opettaja tulee yhtään lähemmäs niin murskaa tämän pääkallon. Osastoreissuun päättyi..

Mies tosiaan käy psykiatrilla, mutta julkisella. Eli aikoja saatavilla kolmen-neljän viikon välein ja tämä terapeutti pitää kuulemma vain 20-30 min kerrallaan. Lääkkeitä kovasti tuputtavat, miehellä kokeiltu Ketipinor, Mirtazapin ja jotakin muuta jonka nimeä en nyt tähän hätään muista. Myös masennuslääkkeitä kokeiltu, mistään ei mainittavaa apua. Ketipinor ja Mirtazapin tietty auttoivat, mutta mies muuttui zombieksi. Tietysti ei raivonnut tai suuttunut, mutta nukkui jatkuvasti ja tunsi olonsa ikäväksi sitä kautta. Lääkityksen vähentäminen ei auttanut myöskään, tokkurainen olo oli silti jatkuvasti.

Alkaa vain oma usko hiipua. Miehellä ei ole ystäviä, nippa nappa saa pidettyä yhteyksiä omiin sukulaisiinsa senkin takia, että nämä soittavat ja pyytävät käymään. Tosi huono saamaan aikaiseksi yhtään mitään, sisaruspuoliaan ei ole kohta vuoteen nähnyt kun ei vain saa aikaiseksi ottaa yhteyttä : / Senkin takia tahdon pysyä miehen tukena. Hankalaa vain kun omatkin voimavarat ovat välillä vähissä. Olisi helpompaa jos mies olisi ollut ihan hirveä ihminen, mutta kun takaraivossa kolkuttelee myös ne hyvät muistot silloin kun mies piti epävakaata hallinnassa säännöllisellä elämänrytmillä ja työllä.

Onko teillä epävakailla helpottanut ajan kanssa? Onko säännöllisen elämärytmin ylläpitäminen (aamulla herääminen, ulkoilu, kotitöiden tekeminen) kuinka hankalaa? Onko säännöllinen rytmi helpottanut epävakautta? Mies sanoo että tarvitsee koulua/työtä, jotta pysyy paremmin kasassa, mutta miehellä kuitenkin oli opiskelupaikka eikä käynyt ja poissaolojen kertymisen takia joutui lopettamaan vaikka viikkoa kevennettiinkin viidestä päivästä kahteen päivään viikossa.

Ettemme palaisi yhteen koskaan, sen kanssa voisin elää. Tahdon vain, että molemmat pystyisivät saamaan onnellisen ja tasaisen elämän. Oli se sitten yhdessä tai erikseen.

Kiitos aloittaja , kun kerroit niistä psykoosikohtauksista. Onneksi ei mulla ole noin vaikea oireinen ,vaikkaki on tässä olemisessa kestämistä,
Mulla näkyy tämä epävakaus seuraaviin oirein.
Vaikea pitää kaverisuhteita yllä -en luota ihmisiin- huonoitsetunto,selittämättömät raivokohtaukset,itsensä vahingoittamista,mielialat seilaa laidasta laitaan jopa päivän aikana ,saatan aamulla olla hyvin iloinen ja tuntuu, että elämä onki mukavaa, sitte ei tarvi ,kun vaikkapa jonku ihmisen katse tai joku sanominen niin sitte ollaanki jo pohjamudissa.
Ite olen osa-aika toissä ja olen kokenut, että se pelastaa mut elämälle sitten myös liikun paljon ja sekin auttaa, ja kaikinpuolin kannattaa yrittää viettää tasasta elämää niin hyvin kun se on mahdollista.Kaikkea hyvää teille molemmille ja jaksamista myös.

Täällä ilmoittautuu eräs epävakaa nuorimies -93.

Mä eroan sikäli miesystävästäsi, että olen enempi rauhallisempaa rajatilatyyppiä kuin impulsiivistä draamatyyppiä, joten vaikea sikäli käydä neuvomaan. En ole myöskään itsetuhoinen. Itselläni on "sisäisiä" impulsseja ja häiriötä minäkuvassa ja tunnekokemuksissa. Mulla on lääkityksenä tasaajia ja antipsykootteja, jotka jonkun verran selkeyttää mielialoja. Ehkä kannattaisi ottaa myös tuo lääkityskuvio huomioon. Lisäksi säännöllinen hoitokontakti ja terapia varmasti tukee hoitoa, mutta toisaalta tekstisi perusteella vaikuttaa, ettei mikään oikein toisinaan tepsi. Kannattaisi yrittää puhua miehen kanssa tuosta säännölliseen elämänrytmiin pyrkimisestä, joka voisi luoda turvallisuuden tunnetta kummallekin. Itsensä niskasta kiinni ottaminen voi tuntua epävakaasta sangen epämiellyttävältä, puhun omasta kokemuksesta. Yhteiset pelisäännöt olisi tärkeää ja avoin keskusteluyhteys. Joskus voi kyllä käydä raskaaksi kun pitäisi aina vaan olla "jätesäkki" ja kuunnella toisen ongelmia. Voit sanoa, että olet valmis juttelemaan tiettyyn rajaan asti. Epävakaille tyypillistä on myös äkillisten tarpeiden ja tunteiden tyydyttymisen tärkeys jopa neuroottisella tavalla. Kun epävakaa saa jonkun päähänpiston tai tunnekuohun, on siinä vaikea olla hillitsevä järjen ääni kun toinen kärsii kiihkostaan...Tätä voitaneen kontrolloida ainoastaan lääkityksellä ja käyttäytymisterapialla.

En osaa tuon kummemmin neuvoa, mutta ajattelin ottaa osaa keskusteluun :) Tsemppiä!

Vihaan olla tämä tyyppi mutta on pakko sanoa että helpoimmalla pääset nyt ja tulevaisuuden kannalta jos unohdat miehen. Tuo persoonallisuushäriö oireineen on samaa vakavuutta narsismin kanssa, vie sulta oikeasti nopeasti mehut kun toinen ei vain pysty elämään tasapainoista elämää. Hetken ajan varmasti voitte olla taas onnellisia mutta onko se sen arvoista? Isompi pettymys vain itsellesi ja hänelle.

Toivoisin että voisin kertoa sinulle toisin mutta näin vain asia on. Olen ollut itse tälläisessä suhteessa ja kaikki kuvailemasi on kuin minun elämästäni ja toiseksi olen ollut keskustelemassa muiden uhrien kanssa ja meitä on paljon Suomessa vaikka tämä rajatila onkin suhkot harvinainen kun monet eivät edes luojan kiitos tiedä sen olemassa olostakaan mitään.

Mitä ikinä päätätkin älä tee sitä täysin kuitenkaan kirjoitukseni perusteella, meidän jokaisen täytyy aina silti tehdä ne omat päätökset virheineen ja ehkä onnistumisineen. Hyvää ja rauhallista juhannusta.

Hei!
Minua auttoi uskoontulo. Suosittelen lämpimästi kaikkia vastaanottamaan Jeesuksen Kristuksen sydämeen, sillä hän on elävä Jumala. Epävakaa käytös johtuu syvistä haavoista ja hylätyksitulemisen pelosta. Haavat ovat usein niin syvät, ettei toinen ihminen voi niitä parantaa, koska meidän ihmisten rakkaus on vajavaista. Silloin rikkinäinen ihminen hakee loputtomasti hyväksyntää muilta ihmisiltä, mutta todennäköisesti kukaan ei sitä kaipuuta voi täyttää. Kaikkivaltiaan Luojan rakkaus taas on täydellistä ja hän haluaa parantaa jokaisen, joka tahtoo ottaa Hänet vastaan.
Ja ei, Hän ei ole mielikuvitus olento vaan, vastaa niihin rukouksiin, ketkä Häntä vilpittömästi etsivät.
Siunattua iltaa lukijoille ja kaikille särkyneille sydämille!