Meillä on nyt 2vuotias isovillakoira uros joka ei kykene keskittymään ollenkaan. Käy ylikierroksilla kunnes nukahtaa pariksi tunniksi ja sitten taas pari tuntia hyppii seinille. Aina kun saa ruokaa tai tullaan kotiin koira hyppii n. metrin ilmaan monta kertaa, sama kun lähdetään lenkille. Kouluttaminen ei onnistu kun koira ei keskity ollenkaan. Osaa istua mutta istuu sekunnin ja nousee ylös. Millä koiran saa keskittymään paremmin? Ja nyt en kaipaa ''sinun olisi jo kauan sitten pitänyt opettaa koira rauhoittumaan'' yms kommentteja, rotu nyt vaan sattuu olemaan todella aktiivinen ja vilkas. :)
ADHD koira
25
826
Vastaukset
- Näistä lienee apua?
10-20kilometriä lenkkiä päivässä siihen mitä teette nyt(ellette yli 10km/pv jo), ja sitten opetat itsesi rauhalliseksi, siis kivikasvoiseksi omistajaksi jota mikään mahti maailmassa saa järkkymään(pl ehkä atomipommi korvanjuuressa), mitä koissuli voi keksiä pieneen päähänsä. Opetat siis rauhallisuuden omalla käytökselläsi johon et anna koissulin hösellyksen vaikuttaa mitenkään.
Olet nyt vain nuoren koirasi kanssa pahimmassa vaiheessa, vuoden päästä helpottaa kun se on myös mieleltään aikuinen. - hieno, hyvä koira!
Lenkittäminen auttaa aktiivista koiraa vain tiettyyn rajaan asti. 10km on ihan hyvä matka.
Lekittämisen lisäksi aktiivinen TYÖKOIRA tarvitsee aivojumppaa. Joka päivä. Monta kertaa. Vasta se väsyttää koiran kunnolla.
Pidättekö koiraanne liian kauan yksin ja ilman tekemistä? Joskus kuulee TYÖKOIRAN olevan yksin 10 tutnia päivässä. Se on liikaa. Kun omasta työstään väsyneet ihmiset saapuvat väsyneinä kotiin, vastassa on tylsyydestä turhautunut innokas energiapakkaus, joka vaatii mielekästä tekemistä.
Marssijärjestys:
1) Varmistakaa, että koiralla ei ole fyysistä vaivaa.
2) Myöntäkää itsellenne, että koirassa ei sinänsä ole vikaa, vaan te olette toimineet väärin. Ja lähtekää sitten toimimaan oikein.
3) Järjestäkää elämänne niin, että koirankin tarpeet otetaan huomioon. Limittäkää työaikanne, jotta koiran ei tarvitse olla liian pitkään yksin. Älkää juosko pitkillä menoilla ilman koiraa viikonloppuisin.
4) Hakeutukaa heti koirakurssille tai käykää yksilökäynneillä koirakouluttajan luona.
5) Tehkää aamulla kunnon lenkki, johon sisältyy aivojumppaa. Jättäkää koiralle tekemistä kotiin (kongit, puruluut, piilotetut namit jne.) Ottakaa tavaksi vaatia koiralta kärsivällisyyttä vaativia temppuja ennen jokaista palkintoa (esim. ruokaa, nannaa tai leikkiä).
6) Alkakaa harrastaa jotakin koirallenne sopivaa: flyball, agility, rallytoko yms.
Koira on laumaeläin, ja te olette vastuussa siitä. Te valitsitte kyseisen aktiivisen rodun. Antakaa koirallenne, mitä se tarvitsee, niin yhteisestä laumaelämästänne tulee kaikille kivaa. - aloittaja.
Kiitos nopeista vastauksista! :) Emme ajattele että vika olisi meissä tai koirassa, kaipaamme vain vinkkejä että miten saisi rauhoittumaan paremmin. Meidän päivä menee suunnilleen näin:
Aamulla 6.30 ulos pissalle ja ruoka, 7 aikaan n. 20min lenkki jonka jälkeen on yksin max. 8h. Koulun tai töiden jälkeen kuka onkin ekana kotona käyttää koiran pissalla omalla pihalla, siinä 5-6 aikoihin käytetään tunnin lenkillä. 7 illalla taas ruoka ja 9 aikaan n. 10min iltalenkki. Lisäksi muutaman kerran päivässä lyhyitä (2-5min) koulutustuokioita kotosalla. Vähintään joka toinen päivä pääsee vapaana metsään juoksemaan, joka päivä omalla isolla pihalla vapaana niin paljon kun tahtoo. :)- aloittaja.
unohtu vielä nämä: koira on siis mukana aina iltaisin ja viikonloppuisin kun vaan pystyy, meillä ei ole muita harrastuksia kuin koira ja koko perhe viihtyy hyvin kotona. :) Harrastuksista: asutaan niin syrjässä että ei ole mitään treeni paikkaa, kotiagilityä (lähinnä siis hyppyestettä) omalla kuivalla nurmikolla sillon kun sää sallii ja siihen on yhdestettynä aina toko juttuja. Toko on vielä liian haastavaa meille tuon keskittymis kyvyn puutteen takia. Canicrossaillaan 3 kertaa viikossa. :)
- Näistä lienee apua?
Joo, jotenkin arvasin että kyse on liikunnan puutteesta ;D. Eli pyri ehtimään tehdä ainakin neljäkymmentä minuuttia aamulla lenkkiä sessen kanssa. Ja sitten iltasella pidennät sen tunnin toisella ja vielä iltalenkinkään ei olisi pahitteeksi olla jossain aamulenkin tasolla, neljässäkymmenessä minuutissa. Ja tuo vapaanajuoksun voi sitten yhdistää siihen lenkkiin eli niinä päivinä tulee ulkoilua kyllä muutenkin tarpeeksi.
Ja tuo tokoilu kotona on juurikin sitä tapakasvatusta joka kasvattaa kärsivällisyyttä, harrasta vaan ja vaadi että homma toimii. Tietyissä tilanteissa kannattaa vaikka odottaa kärsivällisesti kolmekin tuntia että toivottu asia tapahtuu. Silloin ei tarvitse jankata samaa asiaa enempää.
Kun koira on nuori, niin käytä sen tarmoa ja oppivaisuutta hyväksi ja ota se mukaan kaikkin perheaskareisiin. Alkaen siitä että lenkille lähteissä tuo itse hihnansa ja sinulle kengät, "siivoaa" omat jälkensä eli lelut koriin, että pyynnöstä sammuttaa valot, ojentaa sinulle esineet jotka pyydät, tunnistamaan esineet nimeltä, aina päättyen vaikka saunapuiden kantoon ulkona.
Jos umpiluupäinen suokkikin nuo oppi, niin kyllä villakoirakin joka sentään sirkusten vakioesiintyjiä. - ....
Yksi 40 min lenkki ainakin lisää. Tuossa ajassa kerkeää jo haistelemaan paljon, niin tuo aika on 20x tehokkaampaa väsytystä kuin kotipihassa vapaana olo.
Villakoira on tosi viisas rotu, joten aivopähkinät tärkeitä. - hieno, hyvä koira
Kiva kuulla, että ette syyllistä koiraanne. Se ei nimittäin käynyt aloituksesta ilmi.
Luin ketjun muut vastaukset ja keskustelu näytti menevän enemmän/vähemmän liikuntaa pohdinnaksi.
Toivon teidän harkitsevan tuota ehdottamaani marssijärjestystä. Aivojumppa on ehdottoman tärkeää työkoirille, mikä isovillakoirannekin on. Mitä ilmeisemmin yrityksenne antaa koirallenne aivojumppaa eivät ole riittäviä. Hakeutukaa koulutukseen. Koiraa ei siellä sinänsä opeteta, vaan teitä. Teiltä puuttuu nyt jokin juju siitä koirakoulutuksestanne, jota ette varmaankaan nettikeskusteluista selville saa.
Oletteko sama porukkaa, joka hakee pikkukoiraa ison koiran kaverksi. Jos näin on, niin annan seuraavan neuvon: odottakaa uuden koiran hankkimisen kanssa niin kauan, että saatte vanhemman koiran koulutuksen haltuunne. Jo puoli vuotta voi tehdä ihmeitä. - hieno, hyvä koira
Tuli noista aamurutiineistanne mieleeni, että koiraa ei kuulu lenkittää täydellä mahalla vatsalaukun kiertymävaaran takia. 2 tuntia ruuan jälkeen koiran pitäisi vain lepäillä. Tämä koskee varsinkin isoja rotuja, joilla on iso rintakehä ja kapea vyötärö. Joidenkin suositusten mukaan heti lenkin jälkeenkään ei saa antaa ruokaa.
Minusta näyttää siltä, että teille koulutustuokiot ovat nimenomaan koulutusTUOKIOITA ihan muusta touhusta erillisenä. Yrittäkää sisältää ne jokapäiväiseen elämäänne koiran kanssa. Edelleenkin olen sitä mieltä, että koiranne todennäköisesti saa tarpeeksi liikuntaa, mutta aivojumppaa jää liian vähälle.
Miten koiranne syö? Kupistako? Se on todella tylsää koiralle. Koiranhan pitäisi aina saada tehdä jotakin ruokansa eteen, varsinkin työkoirien. Meillä on käytössä erilaisia "temppuruokakuppeja", joista on vaikeampi syödä. Huonoruokainen vanhempi koiramme innostui syömään sellaisen avulla. Toinen toheltaja taas ei pysty ahmimaan ruokaansa sellaisesta. Ruokailuun liittyy myös käskyjen käyttö ja kärsivällisyyden opettelu. Kuppia ei vain laiteta koiran eteen, vaan sen täytyy tehdä jotakin, ennen kuin se saa ruokailuluvan. Joskus epähuomiossa tai kiireessä itseltä tämä unohtuu, ja koira näyttääkin tilanteessa lähinnä pettyneeltä. "Mitä, oliko tää nyt tässä vai?"
Erikoisruokakuppien lisäksi meillä on käytössä:
-Kaikki ruokien pahvipakkaukset ja paperirullat säästetään. Yhden sisään laitetaan nami ja pakkauksista tehdään tiivis monikerroksinen paketti. Koira repii tuollaisen mielellään. Sotkua tulee, mutta roskat voi polttaa takassa.
-Kuivamuonaa piilotellaan ympäri taloa. Koirat ovat yhdessä huoneessa ja saavat vuorollaan tulla hakemaan naminsa. Viimeiseksi jäänyt melkein jo ulvoo innosta päästä "etsintätöihin".
-Vanhoista farkuista on ommeltu monitaskuinen leikkimatto, jonka taskuihin piilotellaan nameja kun joku koirista jää yksin kotiin.
-Jauhelihaa tarjoillaan säännöllisesti raakana - kongeista.
-Lihakaupasta ostetaan kunnon luita, joita annetaan vähintään kerran viikossa.
Aloitankin tästä aivojumppatouhusta oman ketjun. Haluan itsekin lisää ideoita.
- Kokeile tätä
Et vaan anna sille ruokaa tai laita remmiä kaulaan tai päästä ovesta ulos ennen kuin se istuu rauhallisesti paikoillaan. Voi kestää alussa tooooooooooosi pitkään saada aikaiseksi mitään, mutta viisaana koirana se varmasti huomaa pian mikä on homman juju... Veikkaan että menee pari päivää korkeintaan. Kannattaa siis ajoittaa viikonloppuun tämä, että ei tule aamulla lipsuttua kun on kiire töihin yms.
Lenkkien pituudet ajallisesti vaikuttaa ihan ok:lta mutta riippuu kyllä enempi siitä, kuinka nopeasti kävelette. Jos kävelette matelemalla, eihän tunnissa ehdi tehdä minkään mittaista lenkkiä saati 10 - 20 -minuutissa, mutta jos tahti on ripeä niin vaikuttaa suht. hyvältä. Tosin aamulenkki voisi olla noin 45 min. kestoltaan ja työpäivän jälkeen 1 - 2 h ja iltalenkki vielä noin 30 min.- Jatkoa...
Ja siis - kun alat laittaa remmiä koiralle tai antaa ruokakupin käsket sen istua, kun kumarrut koiraa kohti jos peppu nousee kentästä sinä suoristat selkäsi ja katsot pois koirasta, odotat hetken käsket istua ja vasta kun koira malttaa olla paikallaan laitat remmin / annat ruuan. Tämä vaatii kärsivällisyyttä myös ihmiseltä itseltään, eikä saa lipsua vaikka mikä olisi.
- aloittaja.
Noin me tehdäänkin, että ootetaan että istuu ensin, ja jos peppu nousee niin takas vaan istumaan ennen kun saa mitään, mutta välillä menee viisi minuuttia että saan tarpeeksi rauhoittumaan.
Liikunnan puutteeseen en usko. Hihna lenkkejä tulee siis 1h 30min päivässä, viikonloppusin varmaan lähempänä kahta, mulla on niin ripeä kävely vauhti (kaikki tutut aina valittaa kun juoksen :D) että kilometrejä tulee tunnin lenkillä n. 9, jos koira on vapaana (niinkuin yleensä ainakin osan matkaa) niin sille tulee tunnissa se 10km. Päivän lenkkeilyt on siis n. 10-15km, riippuen säästä ja jaksamisesta. Canicrossailut 3krt/viikko korvaa niiden päivien tunnin lenkin, me siis juostaan 30min ja kävellään 30min. Lisäksi koira on päivittäin ainakin 30min juoksemassa omalla pihalla, siis jo 2h päivässä reipasta liikuntaa. Sitten vielä ne koti aksat ja välillä käydään muuten vaan lisäksi juoksuttamassa koiraa.
Koiran ei tarvitse lenkkeillä 4 tuntia päivässä, varsinkin kun ei ole mikään urheilu koira kyseessä. Ja kyllähän aivojumpatkin ton energiaa kuluttaa. :)- Ei riitä
Nuoren koiran kanssa hihnalenkkejä puolitoista tuntia päivässä ei kyllä riitä :/ aikuisenkin pitäisi päästä jotkut vähemmän aktiiviset rodut poislukien enemmän.
- sesse1
Liikunnan yletön lisääminen ei välttämättä ole toimiva ratkaisu. Totta kai aktiivinen koira tarvitsee paljon liikuntaa, mutta tuollasella 10-20 kilometrin päivittäisellä lenkkeilyttämisellä käsissä on äkkiä ADHD koira jolla on vaan aivan helvatan hyvä kunto. Josset ole maratoonari niin narussa et saa koiraa väsymään, jaksaa taatusti aina pidemmälle ja kauemmin kun isäntä/emäntä.
Sen sijaan kannattaa väsyttää koiran päänuppi. Älypelit, piilotus- ja hakuleikit, sekä yhdessä puuhastelu temppujen opettelun ohella väsyttävät koiran mieltä, seurauksena väsynyt ja tyytyväinen koirayksilö. Temppujen opettaminen kannattaa alottaa pienen pienillä jutuilla etenkin tällästen tapausten kanssa. Netistä löytyy runsaasti vinkkejä. Samalla kontakti koiraan paranee.
Aktiivisen rodun kanssa kannattaa oikeasti miettiä järjestyisikö jonkun näköinen harrastus vaikka sitten matkankin päästä. Toko ja agility toimivat juurikin siinä pään väsyttämisessä. Ja oppimaanhan sinne mennään, osaava kouluttaja pystyy antamaan myös vinkkejä yliaktiivisen koiran rauhoittamiseksi. Lisää liikuntaa ja vastapainoksi rauhallisempaa harjoittelua: Olen tuon oman vanhan ja raihnaisen koiran kanssa ulkona kaksinkertaisen määrän päivässä, enää tosin ei mitata matkaa, korkeintaan aikaa. Aikaisemmin meni koiran kanssa 3-4tuntia päivässä, viikonloppuisin puolen päivän vaellus. Rankkoina sadepäivinä tyydyimme tuollaisiin aloittajan mainitsemiin pikkupissilenkkeihin.
Tuo 1,5 tuntia päivässä soveltuu pienelle tai rauhalliselle koiralle. Nuo käytösoireethan juuri todistavat sen, etteivät aktiviteetin laatu, määrä ja koiran tarpeet kohtaa.
Isovillakoiran kokoista voi viedä pyörällä, ja kannattaa, ellei itse satu harrastamaan puolimaratoneja. Se että koira poukkoilee vapaana miten sitä itseään huvittaa, ei kauheasti vaadi siltä mitään. Villakoirahan voi soveltua erinomaisesti lintumetsälle ja muuhun nuuskutteluun.- Hyväkuntoinen koira
Aika onkin tärkeämpi mittari. Ihmettelen miksi jotkut jaksaa puhua aina jostain kilometreistä. Totta kai koiralla on liikunnantarpeensakin, mutta se liikkuu sen minkä kunnollaan aina riittäväksi kokee. Aikaa lenkillä pitää käyttää ja unohtaa isot km-määrät tavoitteena, niillä ei muuta kuin kasvateta koiran kuntoa, ja sitten vaatiikin joka päivä se n10 km pyörälenkin. Haistelua ja aivotyötä vain enemmän, eli ajallisesti pidempiä lenkkejä.
- älävälitämuista
Älä nyt missään nimessä rupea mitään 20km päivässäsen kanssa lenkkeilemään!! Juuri sillä tavalla saat varmasti yliaktiivisen koiran joka on ylikunnossa ja vaatii joka päivä enemmän ja enemmän kilometrejä! 10-15km on jokaiselle koiralle sopiva päivässä! Ajatteleppas näin: viikolla 1 käyt koiran kanssa 5km päivässä, 2 viikolla koira kunnon puolesta jaksaa jo 6km, 3 kilometrejä pitäisi olla jo 7.. jne. Koiran kunto kasvaa koko ajan, joten jos teet aina lenkin niin että koira ei enää jaksaisi, tulee sinun viimestään parin vuoden päästä tehdä 100km päivässä lenkkejä. Siksi on tärkeää päästää koira muutaman kerran viikossa juoksemaan jotta saa päästellä höyryjä ja saa juosta--> liikuntaa!
Nuo nykyiset lenkit kuulostaa ihan hyviltä alo. :)- vt83tu38
Kuules älävälitämuista:
minulla on 2pientä koiraa, alle 10kg molemmat. Toinen pärjää noilla samoilla lenkkeilymäärillä kuin aloittaja, toinen on ylivilkas, ja se menee pitkin seiniä jos lenkkeilymäärät jää alle 2h/pv. Ja meillä lenkkien lisäksi koirat saa PALJON aivojumppaa, ovat takapihallamme 2-3h/pv, aina vaaditaan rauhoittuminen ja istuminen ennen ruokaa tai lenkkeilyä yms...
Ja ylivilkas koirani on jo 5v. Ja kun 1v6kk iässä tuplasin liikunta/lenkkeilymäärät, niin koira alkoi olla tyytyväisempi, eikä ole tullut ylikuntoon, ei vaadi kokoajan lisää ja lisää liikuntaa. Vaan lenkkyilymäärät ovat aina vähint. 3-4h/pv, ja usein vkon loppuisin saatamme käydä esim.6h vaelluksilla, eikä ole näitten vaelluksien jälkeen vaatinut taas seuraavanakin pvänä 6h vaellusta.
Turha pelätä mtn ylikuntojuttuja! Kun kyseessä on kuitenkin niinkin energinen rotu kuin isovillakoira. Mielestäni aloittajan tekemiset ja lenkkeilyt ovat jotensakkin riittäviä normaali isovillakoiralle, mutta jos kyseinen yksilö on keskiverto villakoiraa energisempi, niin lisäisin lenkkien ja aktivoimisen määrää,
Ja koulutukseen lisää rauhallisuutta ja ettei koskaan anna periksi ennen kuin tekee just mitä käsketään!
- Älä syytä rotua
Tuossa asiassa voit syyttää ihan vain itseäsi.
Rodusta riippumatta koira oppii rauhoittumaan ja keskittymään, kun viitsii opettaa.
Itseelläni on isovillakoira ja kyllä sen koulutus on ihan onnistunut. Koira ei kimpoile seinille ja osaa olla rauhallinen. - Viktoria265
Osta koirallesi aktivointileluja eläinkaupasta! Selitä tilanne myyjälle, hän osaa auttaa :)
Jos koiralla on oikea ADHD, se ei opi rauhoittumaan. Koiran saa keskittymään jos on tarjolla tarpeeksi hyvä ruokapalkinto (=mahaa, maksaa, sydäntä). - annnu-
Täällä kanssa vilkkaan uroksen omistaja :) Mä kamppailin kanssa saman ongelman kanssa mutta sain sen korjattua väsyttämällä koiran, eli ennen treenejä pidettiin kunnolla hauskaa ja heiteltiin palloa, keppiä yms että sitten ei energiapurkaukset häirinnyt treenejä. Nyt osaa jo rauhoittua :)
- annnu-
kongi jonne sisälle naudan jauhelihaa ja pakkaseen pariksi tunniksi on myös mainio hiljentämiskeino sisällä. Mulla on suurikokoinen uroskoira joten lelut kestää ehkä 10sek ehjänä joten ainoat lelut mitä tuolla on on kirppareilta hommatut pehmot ja kongi, se kestää.
- isovillis myös :)
TÄÄLLÄ SAMA, oma isovillakoirani on täysin samanlainen! Minulla on ollut kolmea muutakin erirotuista koiraa yhteensä viisi kappaletta ja tämä yksilö on ainut ADHD ikiviriili tapaus!
Välillä jo luulin etten osaa kouluttaa mutta kaikki muut koirat on normaaleja ja pystyn harrastamaan mut isovillis ei osaa keskittyä mihinkään ja hyppii ja pomppii kuin hullu, aina iloinen. Jahtaa varjot ja kärpäset ja kaiken maailman jutut mitä muut koirat ei ole edes huomannut.
Odotin kuin kuuta nousevaa että pentu aikuistuu mutta koira on nyt 9v ja sama höpelö kuin pentuna! Tämä tieto tuskin lohduttaa :D
Koirapuistossa kaikki luulevat koiraa pennuksi kun se on aina ainut joka kiitää viittä sataa kun muut makaa pitkällään :D
Kongit eikä mitkään älylliset ole sitä uuvuttanut!
Koiran kanssa ei pysty edes harrastamaan kun ei osaa keskittyä kentällä, se osaa käsimerkit ja kaiken maailman jipot ja jutut mutta jaksaa keskittyä hetken ja tarviaa heti uutta, ei siiis osaa odottaa.
Olen monen isonvillakoiran omistajan kanssa jutellut ja monella täysin sama, ovat niin hyper energisiä ja vaikea saada älyllistä toimintaa joka väsyttäisi oikeasti.
Meillä kastraatio auttoi hivenen, mutta sekun ei perusluonteeseen vaikuta tavallaan niin isoa eroa ei ole.- isovillis myös :)
TÄYTYY MYÖS JATKAA EDELLISEEN! että keskustelin eläinlääkärin kanssa yhdestia siasta kun koira seurasi sellä seinille heijastuvia valoja, sanoi että jos koiralla on ADHD oikeasti niin eihän ADHD lapsikaan pysty keskittymään, miksi vaatia koiralta?
Koirilla vois samoin olla keskittymishäiriö ja lapsien tavoin on koulutuksesta tehtävä mieleistä ja ERILAISTA.
Meillä koulutuksessa toimii kun koulutus on mielenkiintoista ja leluilla pääasiassa, ei vaan käskyä käskyä ja pakko tekoa.
tee kaikesta hauskaa eläkä vaatimalla vaadi koiraa rauhoittumaan. Ei kuitenkaan kannata samalla innostaa riekkumaan!!
- haukkis
Hauskasti tekeminen pätee kyllä ihan kaikkin koiriin. Niinhän ne parhaiten oppii.
- SeeSee
Eläinlääkäriltä saa Ritalin reseptin ylivilkkaalle koiralle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k395228- 853732
- 483135
- 623035
- 113015
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562383- 411868
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1451818Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91810- 181741