Diabetekseen homeopaattista insuliinia ?

Onko kukaan käyttänyt?

Meidän juuri koulun aloittaneelle nuorukaiselle ehdotetiin josssakin vaimon kokouksessa kyseistä lääkettä.
18548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

samaa ainetta tulee hanasta ja paljon halvemmalla.

Äänestä

Ei kai sellaista olekaan? Joku väärinkäsitys.

Myös ykköstyypin diabetesta voi hoitaa ruoakavaliolla, mutta tuskin koskaan pääsee täysin insuliinista eroon. Sitä vain tarvitaan paljon vähemmän.

1Äänestä
  • Ei välttämättä väärinkäsitys. Klassiset homeopaatit eroavat monista hömppääjistä siinä, että osa heistä oikeasti järkähtämättä uskoo homeopatian opinkappaleisiin ja kuvittelee, että ravisteltu vesi on hyvä lääke ebolaan, AIDSiin tai millä nimellä Suuri Saatana eli lääketiede näitä mystisen elämänenergian poikkeamia tuleekaan kutsuneeksi.

    Oikeassa maailmassa ykköstyypin diabeteksesta kärsivän henkilön insuliinituotantoa ei saada herätettyä henkiin, koska haiman Langerhansin saarekkeen betasolut ovat tuhoutuneet.

    Äänestä

  • oire vai syy kirjoitti:

    Ei välttämättä väärinkäsitys. Klassiset homeopaatit eroavat monista hömppääjistä siinä, että osa heistä oikeasti järkähtämättä uskoo homeopatian opinkappaleisiin ja kuvittelee, että ravisteltu vesi on hyvä lääke ebolaan, AIDSiin tai millä nimellä Suuri Saatana eli lääketiede näitä mystisen elämänenergian poikkeamia tuleekaan kutsuneeksi.

    Oikeassa maailmassa ykköstyypin diabeteksesta kärsivän henkilön insuliinituotantoa ei saada herätettyä henkiin, koska haiman Langerhansin saarekkeen betasolut ovat tuhoutuneet.

    Sinä valehtelet. Parhaat hoidot parhausjärjestyksessä tyyppi I:n sokeritautiin ovat: 1. Kuhnepylpy, 2. yksisarvis-CAM, voodoo-CAM ja muti-CAM. Lue Liinanblogista voodoon käytöstä sokeritaudin hoitoon. TÄLLÄ NE KUOLLEETKIN HERÄÄVÄT.Niistä tulee zombeja!!!!

    Äänestä

  • <<< Ei kai sellaista olekaan? Joku väärinkäsitys. >>>

    Tottakai on. Homeopaattisen opin mukaan potilaalle tulee antaa sellaista ainetta hyvin pitkälle laimennettuna, joka suurena annoksena terveessä ihmisessä aiheuttaisi samanlaisia oireita kuin kyseinen sairaus. Runsas sokerin nauttiminen aiheuttaa samanlaisia oireita kuin diabetes (janon tunne, väsymys...)

    Diabetes paranee siis pitkälle laimennetulla sokerilla, jos homeopatiaan on uskominen. Pitkälle laimennettu tarkoittaa homeopatiassa sellaista liuosta, jossa ei alkuperäistä ainetta ole enää jäljellä lainkaan. Ts. diabetes paranee vesijohtovedellä.

    Jostain syystä homeopaatit eivät tällaista ravistettua vesijohtovettä diabetekseen kuitenkaan määrää, vaikka sen kaikkien homeopaattisten oppien perusteella pitäisi olla toimiva.

    Homeopaatit eivät siis itsekään usko homeopatiaan.

    1Äänestä

  • Hyvä kirjoitus ja nosto sille.

    Äänestä

  • jarppinator kirjoitti:

    <<< Ei kai sellaista olekaan? Joku väärinkäsitys. >>>

    Tosiaan tärkeä kirjoitus.

    Juuri näinhän se ei mene. Tämäkin taas osoittaa kuinka vähän sinä tai skeptikot yleensä ymmärtävät homeopatiasta. Valheita pitää silti levittää, vaikka et asiasta mitään tiedäkään. Miksi?

    Äänestä

  • Mikämotiivi kirjoitti:

    Juuri näinhän se ei mene. Tämäkin taas osoittaa kuinka vähän sinä tai skeptikot yleensä ymmärtävät homeopatiasta. Valheita pitää silti levittää, vaikka et asiasta mitään tiedäkään. Miksi?

    Mikset sitten anna sitä "tietoa" täällä kaikille?

    Äänestä

Homeopatian käyttö alaikäisiin pitäisi tehdä rangaistavaksi. Diabetes on ihan oikea ja vakava sairaus, johon ei pidä sotkea uskomushoitoja.

Äänestä
  • Ehdotan kuhnekylpy-CAM:a. Molemmat päät kasatellaan vuoron perään kuumaan veteen. Siitä se sokeritauti ja ajatustukkeumat selviävät.

    Äänestä

Huh huh. Aloituksesta on jo pari vuotta, mutta miten nuoren miehen kävi? Toivottavasti tajusitte edes mitata verensokereita? Kun jokin hormoni puuttuu kokonaan tai lähes kokonaan (insuliini, tyroksiini jne), niin sen voi korvata vain kyseisellä hormonilla. Sitä paitsi insuliini ei imeydy nieltynä, se on pistettävä joka tapauksessa.

Aikuiset voivat tehdä itselleen mitä lystävät, mutta lapsia suojelle lastensuojelu. siinä vaiheessa kun lapsi käijätään sairaalaan puoskaroinnin seurauksena, on laskensuojeluihmiset kimpussa. Jos lapsen onnistuu tappamaan, voi tulla linnareissu.

Äänestä
  • Älä kritisoi, kyseesä on luonnonmukainen KYLTTYRELLI parannustraditio.

    Äänestä

  • kirveskantainen kirjoitti:

    Älä kritisoi, kyseesä on luonnonmukainen KYLTTYRELLI parannustraditio.

    Sinä olet juntti maalaisukko kirveinesi. Uskomushoitojen oikea nimi on VOODOO-KYLTTYYRI.

    Äänestä

Tästä kuhnekylpy jutusta oli vuosia sitten kirjoitus,5vuotias tais peräti kuolla kun vanhemmat ei antaneet insuliinia vaan kuhnekylpyjä.Se on sama vaikka ite kiviä jälttäisitte mutta ymmärtämättömille ja oikeisti sairaille niitä ei kiitos.

Äänestä

Ei ole olemassa 'homeopaattista insuliinia'.

Äänestä
  • Diabetesta ei tule, jos isä on ajoissa harrastanut voodooinsesti-CAM:a. Näin opettaa Tampereen yliopistolta Pauliina Aarva. Palkkioksi saa lisäbonuksena jopa kahdeksan vuotta!!!

    Äänestä

  • Nosto. Älkäämme välittäkö palstaa tuhoavasta, nyt "tietomiehet" -nimimerkillä esiintyvää latvahaasteista hihhelihulisijaa. Lienee VV, lyhyemmin V2.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

100'000 uI kirjoitti:

Onko kukaan käyttänyt?

Meidän juuri koulun aloittaneelle nuorukaiselle ehdotetiin josssakin vaimon kokouksessa kyseistä lääkettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu