Neurologisista häiriöistä ja narsismista

tikkailija

Neurologisia muille tuntemattomia sairauksia sairastavia voidaan erehdyksessä luulla huomiohakuisiksi, koska heidän erikoiset oireensa herättävät heidän tahtomattaan huomiota. Täten hyvin vaivaista ihmistä voitaisiin erehdyksessä luulla jotenkin erityisen itsekeskeiseksi mm. siksi, ettei hän oireidensa johdosta kykene toteuttamaan joitakin toivottuja sosiaalisia eleitä tms., koska joutuu koko ajan kamppailemaan oireidensa kanssa, mikä vie kaikki voimavarat.

Toisaalta mikäli joku henkilö on poikkeuksellisen itsekeskeinen, se voi johtua esimerkiksi siitä, että hän on saanut syntyessään psykopaatin aivot ja hänen aivoissaan on normaalia pienempi empatiakeskus tms. Tällöin hänkään pohjimmiltaan ei ole voinut vaivalleen mitään sen enempää kuin autistikaan, eikä mielestäni esimerkiksi narsismia aiheuttava psykopatia ole syy mihinkään pilkkaan sen enempää kuin autismikaan.

13

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • K.E.

      Onko sinulla antaa jotain tutkimuksellista linkkiä, missä on kerrottu psykopaatin aivojen rakenteesta/välittäjäainekoostumuksesta verrattuna neurotyypilliseen perustellusti sekä siitä minkälaisia oireita aivojen rakenteellisten poikkeamien on todettu käytännöntasolla ilmenevän?

      Tuosta itsekeskeisyydestä vielä sen verran, ettei täällä netissä kukaan, edes lääketieteen ammattilainen pysty diagnosoimaan ketään. Itsekeskeiseltä vaikuttava käytös voi olla pelkkää trollailua tai ihmisen kiusatuksi jouduttuaan tarvetta jollain tavalla puolustautua. Tuosta ei voi vetää yhtään minkäänlaisia johtopäätöksiä siitä, millainen henkilö on IRL

    • tikkailija

      Olen täysin samaa mieltä, ettei nettikirjoitusten perusteella voi tehdä mitään diagnooseja, koska kuka vain voi kirjoittaa nettiin millaisia kirjoituksia keksii kirjoittaa mistäkin syystä.

      Luin noita tietoja ympäri nettiä eri linkeistä. Mielestäni löytyi hyvin perusteltuja tekstejä. Mm. aivokuvissa psykopatia näkyy, ja jossain luki, että reaktiot dopamiinille ovat paljon tavallista voimakkaampia yms.

      • K.E.

        Tunnen erään lääkärin, joka on erikoistunut mm. psykoottisiin häiriötiloihin. Olisiko sinulla antaa jotain linkkiä, minkä kautta voisi perehtyä asiaan yksityiskohtaisemmin? Tiedän, että mm. skitsofreniaa sairastavilla henkilöillä on ns. NT-henkilöihin verrattuna erilainen aivokemiats välittäjäainetasapainoisuuksissa on eroja, minkä vuoksi he reagoivat esim. neurolepteihin eri tavoin kuin ei-psykootikot.


    • K.E.

      Kiitos linkeistä. täytyypä perehtyä noihin. Aine nimittäin on hyvin kiinnostava mielestäni. Nyt en ehdi enempää kirjoittamaan, mutta palataan asiaan.

      • K.E.

        Aine=aihe


    • tikkailija

      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16958304

      tuossa yksi linkki, valitettavasti en laittanut ylös linkkejä joita luin netissä surffaillessani, mutta kyllä minusta sieltä löytyy monenlaista tietoa ja teen sitten lopulta eri tekstien ym. elämän aikana saadun tiedon yhteissummasta omat johtopäätökseni mitä pidän todennäköisimpinä faktoina.

      Tuli myös vastaan psykopaattien omia sivustoja, joilla he kirjoittavat psykopaattien ja neurotyypillisten eroista.

      • tikkailija

        Olen tullut sen tapaiseen johtopäätökseen, että psykopaatit ovat yksi aivoerilaisten ryhmä. Sitä ei poista tai paranna terapia eikä lääkkeet niinkuin ei autismiakaan.


    • tikkailija

      vielä jatkuu...

      psykopaatit voivat olla melkoinen rasite sosiaalisiin peleihin perehtymättömälle aspergerille tai autistisille, siis rasitttaa autistin aivoja yrittää ymmärtää moisia venkuraisia pelejä, ja ehkä toisinkinpäin autistinen voi olla päänvaiva psykopaatille kun ei autistin pää toimikaan kuten neurotyypillisellä ja on siinä mielessä hankalampi manipuloida toimimaan toivotulla tavalla vaikka tietyn naiiviuden johdosta onkin mahdollista manipuloida...mutta tulos voi olla jotakin odottamatonta...
      mutta ehkä sitä on helpompi jaksaa toinentoisiaan kun ymmärtää, että vastassa on toinen aivoerilainen, joka ei myöskään ole neurotyypillinen.

    • K.E.

      Käväisen taas nopeasti kirjaston koneella. Psykopatia siinä mielessä erityisesti kiinnostaa, koska olen joutunut muutaman kerran todella vakavan kiusaamisen kohteeksi. Psykopaatti on kuitenkin sen verran sairaudentunnoton, ettei tahdo hakea mistään apua itselleen, minkä vuoksi juurikin heidän kiusaamisensa jotain silmätikuksi otettua kohtaan voi jatkua vuosikausia ilman, että vakavasti häiritty/kiusattu saa miltään viranomaistaholta apua/tukea. Yleensä psykopaattisista oireista kärsivät osaavat manipuloida jopa viranomaisia niin hyvin, että heidän valheisiinsa uskotaan jopa oikeuslaitosta myöten. Tästä on olemassa lukuisia tapauksia todisteena mm. Helsingin Käräjäoikeudessa.

    • tikkailija

      Ja jos psykopaatti lähtisi hakemaan apua aivoerilaisuuteensa, niin millaista apua hän sitten voisi saada kun lukemani mukaan terapiakin yleensä vain vahvistaa psykopaatin piirteitä ? Millaisia keinoja olisi olemassa psykopaattien auttamiseksi, jos he haluaisivat apua? Ehkä hekään eivät pysty alkamaan neurotyypillisiksi kuten eivät autistitkaan. Psykoopatit vain osaavat paremmin näytellä neurotyypillistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1867
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1564
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1266
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1214
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1212
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1160
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1140
    Aihe