Laitetaanpa tänne nyt omaakin tarinaa, ikää ukolla nyt 45 v.
Pari vuotta sitten uusi toimarimme käveli mun toimistooni ja ilmoitti, että se johtajan pesti jossa olin, loppuu firmasta! Mutta ei hätää, tarjolla on uusi pesti jossa on isompi vastuu ja isompi palkka, otatko vastaan? Kotoa lapsena opittu toimintamalli oli se, että "työttömäksi ei jäädä", joten tulta päin! Hyvin pian selvisi, että selviytyäkseni mun pitää tehdä töitä aivan järjettömästi, mutta jotenkin vaan sitä painoi hullun lailla eteenpäin. Tästä tietenkin seurasi se, että kotona asiat menivät päin sitä itseään, meikäläinen muuttui "zombiksi läppärin päällä", loma ei ollut lomaa, kaikki työn ulkopuolinen tekeminen loppui, vaimosta ja lapsista tuli "näkymättömiä", vaivuin jonnekin primitiiviseen selviytymisen tilaan, en tuntenut mitään, reagoin vain eteen tulleisiin asioihin ja olin täysin väsynyt, ahdistunut ja haluton läheisteni kanssa, join liikaa ja lihoin. Meillä oli vaimoni kanssa ollut aiemminkin jotain vaikeuksia, mutta tämä meikäläisen muuttuminen edellä mainituksi zombiksi "katkaisi kamelin selän". Nyt maaliskuussa tuli eropaperi eteen ja rouva muutti omilleen pääsiäisenä.
Tuo rouvan lähtö herätti mut, uupumus ja masennus alkoivat puskea pintaan ja kesäkuun ekalla viikolla romahdin kokolailla täysin (nukuin muutaman tunnin pätkissä, otin aika reilusti kuppia jne.). Onneksi sen verran oli älliä, että ymmärsin mennä tuon "mörköviikon" jälkeen lekuriin joka passitti mut työpsykologin juttusille viivana ja sieltä pamahti diagnoosi; "stressin aiheuttama pitkään jatkunut vakava työuupumus ja masennus"... Saikkua ensihätään 1kk, katsellaan kuinka eteenpäin?
Tuosta alkoi melkoinen setviminen ja yksi iso asia jonka ymmärsin aika pian on se, että enhän minä PRKL vaimostani eroon halunnut vaan halusin eroon siitä, mikä musta itsestäni oli tullut ja mikä sisälläni velloi! Hankalaksi asian tekee tietty se, että vaimoni kuvitteli mun oikeasti olevan se kusipää-mulkku josta hän eron otti eikä halua tällä hetkellä myöntää, että tänne jäi itse asiassa sairas mies. Toki fakta on se, että ne tunteet joita hän mua kohtaan loppuvaiheessa koki olivat ihan aitoja eikä niitä voi pyyhkiä pois tuosta vaan...
Pelkässä avioerossa olisi varmasti ihan tarpeeksi pureskeltavaa, mutta tähän kun lätkäistiin päälle tämä uupumus ja masennus niin alkaa olla vähän liikaa työstettävää! Osaisiko joku sanoa jotain wiksua millä pääsisi asiassa eteenpäin?
Vakava työuupumus
17
6490
Vastaukset
- Johtaja7401
Hei!
Jotain kokemusta on, kirjoitin aiemmin tänne omaa tarinaani nimimerkillä "Johtaja7401". Voit lukea jos jaksat.
Onko sinulla mahdollista keskustella entisen vaimosi kanssa asiasta? Mennä vaikka lounaalle tai jotain? Hän kuitenkin tuntee sinut parhaiten, oletan. Ehkä nykytilanteesi selvittäminen hänelle auttaisi ja vanhatkin solmut aukeaisivat?
Jos tämä ei ole mahdollista, suosittelen vähintään ammattiapua eli työterveyspsykologin juttusille. Sieltä saa ihmeesti selviytymisapua.
Jaksamista! - Johtaja68
Joo, vaimoon on jonkinlainen keskusteluyhteys, mutta hän selkeästi haluaa pitää etäisyyttä eikä ole ollenkaan valmis ajattelemaankaan sitä vaihtoehtoa, että hänen päätöksensä perustui vääriin johtopäätöksiin, jatkuihan tuota zombina olemista aivan liian pitkään... Ja tuon työpsykologin kanssa on sovittu istunto, mutta hekin perskuta pitävät kesälomaa.
- Johtaja68
Pientä päivitystä; vikat päivät ovat olleet likimain liian raskaita.
Oma identiteetti on rakentunut viime vuosien aikana aivan liiaksi työ-minän ympärille ja nyt kun on ollut pakko myöntää ettei jaksa tuollaista myllytystä niin aika hukassa ja ahdistuneita ollaan! Tähän päälle tuo suorastaan piinaavalta tuntuva eron ja vaimon menettämisen tuska... Nukuttua saan nyt noilla melatoniineilla n. 4-5h putkeen, sitten tunti pyörimistä sängyssä ja perään ehkä tunti unta, jos sitäkään. Saas näkee, kaikkien aikojen kesä menossa...- Sulake savuaa
Minä kärvähdin kuukausi sitten. Tein töitä ja hoidin öisin sairasta lasta. Siihen tuli sitten muutama muukin työjuttu. Muistan vain lähteneeni töistä black out monta päivää ja ystävä kiikutti lääkärille. En muista päivistä mitään. Syöminen ei kiinnosta. En muista mitä tein eilen. Puoliso on hämillään. Sen siitä saa, kun ei nuku ja tekee töitä.
Voimia alukper. Toivottavasti saat vaimosi takaksin.
- Hjhjhuuhh
Minä kärvähdin kuukausi sitten. Tein töitä ja hoidin öisin sairasta lasta. Siihen tuli sitten muutama muukin työjuttu. Muistan vain lähteneeni töistä black out monta päivää ja ystävä kiikutti lääkärille. En muista päivistä mitään. Syöminen ei kiinnosta. En muista mitä tein eilen. Puoliso on hämillään. Sen siitä saa, kun ei nuku ja tekee töitä.
Voimia alukper. Toivottavasti saat vaimosi takaksin.- Johtaja68
Toivottavasti tokenet ja saat tukea läheisiltäsi, nämä on aika karmeita kokemuksia meille kaikille... Ja kiitos toivotuksista, meikäläisen halusta ei jää kiinni!
- Kokemuslöytyy
Johtaja68 kirjoitti:
Toivottavasti tokenet ja saat tukea läheisiltäsi, nämä on aika karmeita kokemuksia meille kaikille... Ja kiitos toivotuksista, meikäläisen halusta ei jää kiinni!
Muistathan silti levätä oikeasti. Yksi päivä parempi ja toisena taas takapakkia... Kerran jo työuupumus ja lukeva masennus.... Nyt mennään taas samoilla merkeillä... Pitää yrittää hellittää työstä nyt jotenkin ja saisipa nukuttua vähä paremmin. Uskon että selviän!
- Johtaja68
Kokemuslöytyy kirjoitti:
Muistathan silti levätä oikeasti. Yksi päivä parempi ja toisena taas takapakkia... Kerran jo työuupumus ja lukeva masennus.... Nyt mennään taas samoilla merkeillä... Pitää yrittää hellittää työstä nyt jotenkin ja saisipa nukuttua vähä paremmin. Uskon että selviän!
Yksi tästä selvinnyt kaverini sanoi, että tee vain sitä mitä haluat! Jos on nälkä, syö. Jos on jano, juo. Jos kävelyttää, kävele. Jos nukuttaa, nuku jne. Noilla nyt yritetään tässä pala kerrallaan, josko sitä vaikka ennen syksyä saisi nukuttua edes yhden yön läpi? Jaksamista sullekin!
- eräs vaan
Nyt hoidat itsesi ensin kuntoon!! Kun olet saanut itsesi ja elämäsi kuntoon, niin ehkä sitten pystyt vakuuttamaan vaimosi siitä, että tilanne on korjaantunut. Avioeron miettimisaika on se puoli vuotta.. siinä ajassa ehdit saada monia asioita kuntoon, jos oikein haluat.
Vaimosi on saanut varmasti kärsiä paljon sinun rinnallasi. Et voi olettaa, että hän olisi noin vain tulossa takaisin luoksesi.. ainakaan tässä vaiheessa, kun sinulla ei ole mitään näyttöä, että (sinun ja) vaimosi elämä tulee muuttumaan paremmaksi.
Elikkä nyt järjestys on seuraava:
Kerrot vaimollesi, että yhä rakastat häntä ja haluat olla hänen kanssaan. Kerrot, että haluat korjata kaiken. Sinun tulee myös aidosti ymmärtää se, että miten sinun toimintasi on vaimoosi vaikuttanut.
Sitten pyydät vaimoltasi aikaa, että saat elämäsi järjestykseen. Sinä siis näytät vaimollesi, että laitat oman elämäsi kuntoon. Sinä huolehdit itsestäsi, pudotat painon ja opettelet oman jaksamisesi rajat.
Sinun ei pidä nyt tukeutua vaimoosi. Jos tarvitset tukea, hae sitä ystäviltä tai ulkopuoliselta auttajalta.- Johtaja68
Kiitos ohjeista, tuota tässä nyt yritetään tehdä ja olen aika pitkälti juuri noin asian hänelle esittänytkin.
Vaimoni tosin on ilmoittanut, että hän on nyt täysin tyytyväinen omaan uuteen elämäänsä eikä häntä kiinnosta edes vähän alusta ajatellakaan mitään muuta tai meikäläisen sairastumista... Ja selkeästi kieltää itseään edes ajattelemasta sitä vaihtoehtoa, että hänen omat valintansa olisivat perustuneet mahdollisesti vääriin johtopäätöksiin, suojelee siis itseään.
Toki olen senkin ymmärtänyt, että elämä jatkuu, tavalla tai toisella eivätkä nämä meidän väliset asiat ole enää millään muotoa pelkästään meikäläisen käsissä. Ainoa, johon voin vaikuttaa on se joka tuolta peilistä minua katsoo ja nyt keskityn laittamaan hänet kuntoon (henkisesti ja fyysisesti), toipumaan työkykyiseksi ja sen jälkeen katsotaan mihin elämä heittää?
- Tsemppiä kaverille
Lämmin voimahalaus ap:lle:)
Toivon koko sydämestäni, että asiasi järjestyisivät kohdilleen.- Johtaja68
Kiitos, arvostan !!
- Tässä yksi lisää
Johtaja68 kirjoitti:
Kiitos, arvostan !!
Runsas puoli vuotta sitten tuli kenkää kansainvälisen yhtiön johtaja tehtävistä, joissa olin kärvistellyt todetusta työuupumuksesta huolimatta. Syythän aina keksitään irtisanomiselle ns johtajasopimuksen perusteella, vaikka suomen laki ei tuota sopimusta tunnekaan. Paras neuvo: lähde nostelemaan moisesta paskaduunista, sillä ainakin minulle se on tuonut helpotusta. Jaksamista äläkä läträä juomisella, vaan liiku ulkona.
- Gunnarström
Unohda vaimo. Merkitse se asia luottotappioihin.
Tee joka päivä jotakin jossa olet hetkessä. Esim. urheilua tai kävelyä luonnossa. Ei mitään kunto-ohjelmaa vaan uuden löytämistä.
Elämä on lyhyt. Mieti mitä oikeasti halauat elämältä. Mitkä asiat on tärkeitä. Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta visio siitä minne haluaa mennä auttaa löytämään polun. Juuri visiottomuus stressaa kun ainoa mitä näkee on umpikuja.
Muuta rutiineja. Pienet muutokset johtavat pitkän ajan kuluessa usein suurempiin muutoksiin. Polku on tässäkin hyvä vertauskuva. Hei Johtaja68
Ikävä kuulla, että elämä on vienyt sinut noin tiukille. Väheksymättä kokemaasi menetystä haluan kuitenkin muistuttaa, että tämä romahdus on saattanut pelastaa sinut, ihan jo fyysisestikin. Stressi altistaa sydänkohtauksille, aivoverenvuodolle jne.
Toisaalta puntaroit, onko avioero ja työstressi tavallaan erilliset asiat. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus, eikä asioita voi välttämättä pilkkoa osiin. Sinulla on oma tarinasi joka on kulkenut tähän pisteeseen, eikä sitä voi jossitella, olisiko avioliittosi pelastunut, mikäli työtilanteesi olisi ollut toinen tai päinvastoin. Sen sijaan annan huimat aplodit oivalluksellesi ja aseistariisuvalle vilpittömyydellesi todetessasi, ettet halunnut vaimostasi eroon vaan tilanteen syöksykierteestä ja pettymyksestä myös itseesi. Tämä oivallus on kuitenkin henkistä 'ravintoa' jonka varaan rakennat uuden elämäsi. Sinun täytyy, kuten meidän kaikkien, hyväksyä tilanne. Hyväksyä tosiasiat. Ja sitten surra. Surra niin paljon kuin surua riittää. Surra perheen menetystä, vaimon menetystä, tavallaan oman itsesi menetystä. Suru on terve tunne joka jossain sydämen pohjalla rakentaa uutta pohjaa. Surun jälkeen tulee sopeutuminen ja sitten uudelleen orientoituminen. Tätä prosessia on hyvä käydä keskusteluavun kanssa, kuten mainitsitkin pääseväsi psykologille.
Kaikkea hyvää tässä hiljaisessa surutyössä ja aikanaan uudelleenrakentumisen vaiheelle. Myös kirkon työntekijän kanssa voi jutella, jos siltä tuntuu.
terveisin Meiju, diakoni- asdasdacxcx
Meiju, miksi yrität tehdä uhrista väkivaltauskontosi uhrin?
- Johtaja7401
Hei Johtaja68!
Mitä kuuluu? Miten sinulla menee?
Itse olin 4 kk sairauslomalla. Nyt palasin kevennettyyn työkokeiluun, 30 h/vko. Tehtävät on suppeampia asiantuntijatehtäviä, ei enää johtamista eikä alaisia. Suht. hyvin on lähtenyt, iltapäivällä vaan väsymystä. Huomaa että polla ei jaksa niin kuin ennen.
Olisi kiva kuulla miten sinä jakselet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569