Vakava työuupumus

Hei!

Jotain kokemusta on, kirjoitin aiemmin tänne omaa tarinaani nimimerkillä "Johtaja7401". Voit lukea jos jaksat.

Onko sinulla mahdollista keskustella entisen vaimosi kanssa asiasta? Mennä vaikka lounaalle tai jotain? Hän kuitenkin tuntee sinut parhaiten, oletan. Ehkä nykytilanteesi selvittäminen hänelle auttaisi ja vanhatkin solmut aukeaisivat?

Jos tämä ei ole mahdollista, suosittelen vähintään ammattiapua eli työterveyspsykologin juttusille. Sieltä saa ihmeesti selviytymisapua.

Jaksamista!

Joo, vaimoon on jonkinlainen keskusteluyhteys, mutta hän selkeästi haluaa pitää etäisyyttä eikä ole ollenkaan valmis ajattelemaankaan sitä vaihtoehtoa, että hänen päätöksensä perustui vääriin johtopäätöksiin, jatkuihan tuota zombina olemista aivan liian pitkään... Ja tuon työpsykologin kanssa on sovittu istunto, mutta hekin perskuta pitävät kesälomaa.

Pientä päivitystä; vikat päivät ovat olleet likimain liian raskaita.

Oma identiteetti on rakentunut viime vuosien aikana aivan liiaksi työ-minän ympärille ja nyt kun on ollut pakko myöntää ettei jaksa tuollaista myllytystä niin aika hukassa ja ahdistuneita ollaan! Tähän päälle tuo suorastaan piinaavalta tuntuva eron ja vaimon menettämisen tuska... Nukuttua saan nyt noilla melatoniineilla n. 4-5h putkeen, sitten tunti pyörimistä sängyssä ja perään ehkä tunti unta, jos sitäkään. Saas näkee, kaikkien aikojen kesä menossa...

Minä kärvähdin kuukausi sitten. Tein töitä ja hoidin öisin sairasta lasta. Siihen tuli sitten muutama muukin työjuttu. Muistan vain lähteneeni töistä black out monta päivää ja ystävä kiikutti lääkärille. En muista päivistä mitään. Syöminen ei kiinnosta. En muista mitä tein eilen. Puoliso on hämillään. Sen siitä saa, kun ei nuku ja tekee töitä.

Voimia alukper. Toivottavasti saat vaimosi takaksin.

Nyt hoidat itsesi ensin kuntoon!! Kun olet saanut itsesi ja elämäsi kuntoon, niin ehkä sitten pystyt vakuuttamaan vaimosi siitä, että tilanne on korjaantunut. Avioeron miettimisaika on se puoli vuotta.. siinä ajassa ehdit saada monia asioita kuntoon, jos oikein haluat.

Vaimosi on saanut varmasti kärsiä paljon sinun rinnallasi. Et voi olettaa, että hän olisi noin vain tulossa takaisin luoksesi.. ainakaan tässä vaiheessa, kun sinulla ei ole mitään näyttöä, että (sinun ja) vaimosi elämä tulee muuttumaan paremmaksi.

Elikkä nyt järjestys on seuraava:

Kerrot vaimollesi, että yhä rakastat häntä ja haluat olla hänen kanssaan. Kerrot, että haluat korjata kaiken. Sinun tulee myös aidosti ymmärtää se, että miten sinun toimintasi on vaimoosi vaikuttanut.

Sitten pyydät vaimoltasi aikaa, että saat elämäsi järjestykseen. Sinä siis näytät vaimollesi, että laitat oman elämäsi kuntoon. Sinä huolehdit itsestäsi, pudotat painon ja opettelet oman jaksamisesi rajat.

Sinun ei pidä nyt tukeutua vaimoosi. Jos tarvitset tukea, hae sitä ystäviltä tai ulkopuoliselta auttajalta.

Lämmin voimahalaus ap:lle:)
Toivon koko sydämestäni, että asiasi järjestyisivät kohdilleen.

Unohda vaimo. Merkitse se asia luottotappioihin.

Tee joka päivä jotakin jossa olet hetkessä. Esim. urheilua tai kävelyä luonnossa. Ei mitään kunto-ohjelmaa vaan uuden löytämistä.

Elämä on lyhyt. Mieti mitä oikeasti halauat elämältä. Mitkä asiat on tärkeitä. Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta visio siitä minne haluaa mennä auttaa löytämään polun. Juuri visiottomuus stressaa kun ainoa mitä näkee on umpikuja.

Muuta rutiineja. Pienet muutokset johtavat pitkän ajan kuluessa usein suurempiin muutoksiin. Polku on tässäkin hyvä vertauskuva.

Hei Johtaja68

Ikävä kuulla, että elämä on vienyt sinut noin tiukille. Väheksymättä kokemaasi menetystä haluan kuitenkin muistuttaa, että tämä romahdus on saattanut pelastaa sinut, ihan jo fyysisestikin. Stressi altistaa sydänkohtauksille, aivoverenvuodolle jne.

Toisaalta puntaroit, onko avioero ja työstressi tavallaan erilliset asiat. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus, eikä asioita voi välttämättä pilkkoa osiin. Sinulla on oma tarinasi joka on kulkenut tähän pisteeseen, eikä sitä voi jossitella, olisiko avioliittosi pelastunut, mikäli työtilanteesi olisi ollut toinen tai päinvastoin. Sen sijaan annan huimat aplodit oivalluksellesi ja aseistariisuvalle vilpittömyydellesi todetessasi, ettet halunnut vaimostasi eroon vaan tilanteen syöksykierteestä ja pettymyksestä myös itseesi. Tämä oivallus on kuitenkin henkistä 'ravintoa' jonka varaan rakennat uuden elämäsi. Sinun täytyy, kuten meidän kaikkien, hyväksyä tilanne. Hyväksyä tosiasiat. Ja sitten surra. Surra niin paljon kuin surua riittää. Surra perheen menetystä, vaimon menetystä, tavallaan oman itsesi menetystä. Suru on terve tunne joka jossain sydämen pohjalla rakentaa uutta pohjaa. Surun jälkeen tulee sopeutuminen ja sitten uudelleen orientoituminen. Tätä prosessia on hyvä käydä keskusteluavun kanssa, kuten mainitsitkin pääseväsi psykologille.

Kaikkea hyvää tässä hiljaisessa surutyössä ja aikanaan uudelleenrakentumisen vaiheelle. Myös kirkon työntekijän kanssa voi jutella, jos siltä tuntuu.

terveisin Meiju, diakoni

Hei Johtaja68!

Mitä kuuluu? Miten sinulla menee?

Itse olin 4 kk sairauslomalla. Nyt palasin kevennettyyn työkokeiluun, 30 h/vko. Tehtävät on suppeampia asiantuntijatehtäviä, ei enää johtamista eikä alaisia. Suht. hyvin on lähtenyt, iltapäivällä vaan väsymystä. Huomaa että polla ei jaksa niin kuin ennen.

Olisi kiva kuulla miten sinä jakselet.