Minulla on se tilanne, että olen tuntenut erään miehen muutamia vuosia ja alettu seurustelemaan maaliskuussa tänä vuonna vakavammin. Tiesin, että on aika sairaaloinen ja olen häntä paljon auttanutkin esim pukemisessa ja asioimisessa ennenkin, mutta on ollut omatoiminen toukokuhun saakka.En ole muuttanut hänen luokseen asumaan, mutta oleillut hänen kanssan paljon koska muitakaan ei ole ollut paikalla. Silloin joutui sairaalaan. Kontaktoin silloin sukulaisia, mutta ketään ei asia oikein kiinnostanut.
Hän kotiutui kuitenkin, mutta oli ilmoittanut lähiomaisekseen minut, jolloin jouduin sotkeutumaan jo kotihoidon järjestelyihinkin. Kuntoutui siitä, että mitään apuja ei tarvinnut kuitenkaan.
Sairaalaan joutui kesäkuun alussa ja pääsi juhannuksena pois ns saattohoitopotilaana. Nyt oli paikalla miehen lapset ja parhaan kykyni mukaan autoin koska hän oli tärkeä minulle. Kyse oli päivistä.
Tilanne on muuttunut ja potilas hiukan kuntoutunut.
Lapset pitävät nyt minua ensisijaisena lähiomaisena ja on suunnitellut, että otan vastuun ihmisestä, jolla ei jalat kanna ja joka laskee alleen ja jonka kakkavaippoja olen vaihdellut koska kukaan muu ei siihen pysty. Viikon lomani vietin hänen luonaan aamusta iltaan. Olen vielä työelämässä joten joudun olemaan pitkiä aikoja poissa kuitenkin. En siis asu hänen luonaan koska asiassa on muitakin mutkia, joita emme ole pystyneet selvittämään.
Olenko ihan oikeasti vastuussa hänestä? Potilas itse kuvittelee, että olemme avopari vaikka mistään muutosta ei ole puhuttu varsinkin kun tilanne on ollut avoin ja sekavahko koko suhteen ajan. Yhtä asiaa olen pyytänyt potilaalta ja lapsilta ja se on etten halua määrätyn henkilön asioivan potilaan luona JOS otan hoitovastuun.Näyttää siltä, että kieltäytyvät tästä. Hoitaisin häntä nyt vain varmaan enää säälistä. Tunteet ovat kuihtuneet suvun sekaantumisen jälkeen ja kaikki asuvat Pääkaupunkiseudulla kaukana potilaasta.
Olenko inhottava jos tuijotan omaa napaani ja kieltäydyn varsinkin kun toiveeseeni ei suostut?Hyvää hyvyyttäni olen häntä hoitanut vapaaehtoisesti, mutta nyt koen että minut pakotetaan siihen.En haluaisi vankilaan josta ei ole ulospääsynä muuta kun kuolema. Olen tästä tilanteesta aivan poikki.
Onko minun kuitenkin tehtävä niin kuin suku /lapset haluavat, vai niin kuin minusta tuntuu hyvältä? Koska nyt ei mikään tunnu hyvältä vaan ajatukset ovat kaaoksena mielessäni ja olen ihan poikki.
Hän kotiutui kuitenkin, mutta oli ilmoittanut lähiomaisekseen minut, jolloin jouduin sotkeutumaan jo kotihoidon järjestelyihinkin. Kuntoutui siitä, että mitään apuja ei tarvinnut kuitenkaan.
Sairaalaan joutui kesäkuun alussa ja pääsi juhannuksena pois ns saattohoitopotilaana. Nyt oli paikalla miehen lapset ja parhaan kykyni mukaan autoin koska hän oli tärkeä minulle. Kyse oli päivistä.
Tilanne on muuttunut ja potilas hiukan kuntoutunut.
Lapset pitävät nyt minua ensisijaisena lähiomaisena ja on suunnitellut, että otan vastuun ihmisestä, jolla ei jalat kanna ja joka laskee alleen ja jonka kakkavaippoja olen vaihdellut koska kukaan muu ei siihen pysty. Viikon lomani vietin hänen luonaan aamusta iltaan. Olen vielä työelämässä joten joudun olemaan pitkiä aikoja poissa kuitenkin. En siis asu hänen luonaan koska asiassa on muitakin mutkia, joita emme ole pystyneet selvittämään.
Olenko ihan oikeasti vastuussa hänestä? Potilas itse kuvittelee, että olemme avopari vaikka mistään muutosta ei ole puhuttu varsinkin kun tilanne on ollut avoin ja sekavahko koko suhteen ajan. Yhtä asiaa olen pyytänyt potilaalta ja lapsilta ja se on etten halua määrätyn henkilön asioivan potilaan luona JOS otan hoitovastuun.Näyttää siltä, että kieltäytyvät tästä. Hoitaisin häntä nyt vain varmaan enää säälistä. Tunteet ovat kuihtuneet suvun sekaantumisen jälkeen ja kaikki asuvat Pääkaupunkiseudulla kaukana potilaasta.
Olenko inhottava jos tuijotan omaa napaani ja kieltäydyn varsinkin kun toiveeseeni ei suostut?Hyvää hyvyyttäni olen häntä hoitanut vapaaehtoisesti, mutta nyt koen että minut pakotetaan siihen.En haluaisi vankilaan josta ei ole ulospääsynä muuta kun kuolema. Olen tästä tilanteesta aivan poikki.
Onko minun kuitenkin tehtävä niin kuin suku /lapset haluavat, vai niin kuin minusta tuntuu hyvältä? Koska nyt ei mikään tunnu hyvältä vaan ajatukset ovat kaaoksena mielessäni ja olen ihan poikki.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sen kuin menet omaan kotiisi ilmoitat lapsillensa vain,että heippa
ja elät omaa elämääsi.Saavat kyllä hoitopaikan.
Tein kuten sanoit vaikka pahaa teki. Tunteet yhtenä mylläkkänä. Itketty on, mutta kuitenkin nyt helpottunut olo. Mitä rakkautta se on jos ei ainoaan toiveeseeni suhtauduttu suopeasti? Olisin mielihyvin viettänyt hänen kanssaan n 14 h päivässä. Illat ja viikonloput, yöt. Omaiset yrittivät saada minua väkisin suostumaan painostamalla, mutta en antanut periksi. En oikein tiedäkään mistä löysin sellaisen voiman sanoa EI.
Ihmettelin vaan,kuka se määrätty henkilö sitten oli,joka ei saanut
käydä?Päätäs on omasi minä sanoin vaan oman mielipiteen joka olisi ollut toinen jos tarinasi olisi ollut toinen.
Haluatko kotiisi ihmisen, joka on sinulle ei toivottu? Joka menneisyydessä sinua huoritteli ja kaikin tavoin mollasi ja haukkui ja tekee sitä vieläkin.
Kotiisi nuuskimaan tavaroitasi kun et siellä itse ole? EI KIITOS!!
Älä hyvä ihminen ala ilmaiseksi ilmaistyorjaksi.Ei sinun tehtäväsi ole hoitotehtäviin ryhtyä,ne tehtävät kuuluvat hänen perillisiiseen,ei sinulle.
Ole oma itsesi ja nauti sen elämän tuomista haasteista,älä uhraudu
Mielestäni noin hataralla pohjalla olevassa "seurustelusuhteessa" ei pitäisi siirtää, eikä myöskään ottaa mitään hoitovastuita, luulen että nämä on pikemminkin hyödyntavoittelu tarkoituksessa solmittuja, molemmilta osapuolilta.
Tiedän tapauksen jossa muuan "hoitaja" Kaunialan sotavammasairaalassa lyöttäytyi liian läheiseksi "ystäväksi" huonokuntoisen, iäkkään potilaan kanssa, ts. uskotteli miehelle rakastavansa ties mitä, mutta onneksi omaiset huomasi pelin ja vihelsivät sen poikki, - tämä ns. hoitaja, oikeasti osastoapulainen sai lähteä talosta eli kaikenlaisia hyväksikäyttäjiä voi myös olla liikkeellä.
Mun mielestä vastuu kuuluu miehen omaisille, he käyttävät sua vaan hyväkseen ettei heidän tarvi ottaa vastuuta ja hoitaa asioita kuntoon. Jos kuitenkin päätät hoitavasi miestä, niin hommaa kaikki mahdollinen apu mitä voit saada. Et kyllä helpolla tule pääsemään, etkä saa palkaksi muuta kuin tekemisen riemun. Sun pitää ruveta hyvissä ajoin hommaamaan miehelle paikkaa palvelukodista, jos miehen sukulaiset eivät sitä tee ja miehen pitäisi päästä myös vuorohoidon piiriin. Sun kannattaisi ottaa sosiaalipuolen ihmisiin yhteyttä ja kertoa heille tuosta tilanteesta, miten omaiset ovat jättäneet miehen heitteille ja sun vastuulle vaikka ette ole virallisesti edes parisuhteessa. Pyydät SAS-henkilöä tekemään hoitotarpeen arvioinnin lääkärin kanssa, luulisi että sun tapauksessa miehelle löytyy nopeasti palvelukotipaikka, jossa voit häntä käydä katsomassa jos koet haluavasi enää tehdä niin. Sun pitäisi tehdä virallinen paperi miehen omaisten kanssa, että he ovat asettaneet sut lähiomaiseksi ettei sitten myöhemmin tarvi mitään oikeudessa tapella esim.omaisuudesta jne... Asiat voivat mennä loppupeleissä aika likaisiksi, jos mitään ei ole virallisesti päätetty. Sääliksi käy tuota sairasta miesparka, kun kukaan ei halua häntä auttaa saamaan edes kunnollista hoitopaikkaa vaan tapellaan siitä kuka on vastuussa ja sysätään häntä toisten niskoille.