Omaishoitajaksi tahtomattaan??

Minulla on se tilanne, että olen tuntenut erään miehen muutamia vuosia ja alettu seurustelemaan maaliskuussa tänä vuonna vakavammin. Tiesin, että on aika sairaaloinen ja olen häntä paljon auttanutkin esim pukemisessa ja asioimisessa ennenkin, mutta on ollut omatoiminen toukokuhun saakka.En ole muuttanut hänen luokseen asumaan, mutta oleillut hänen kanssan paljon koska muitakaan ei ole ollut paikalla. Silloin joutui sairaalaan. Kontaktoin silloin sukulaisia, mutta ketään ei asia oikein kiinnostanut.

Hän kotiutui kuitenkin, mutta oli ilmoittanut lähiomaisekseen minut, jolloin jouduin sotkeutumaan jo kotihoidon järjestelyihinkin. Kuntoutui siitä, että mitään apuja ei tarvinnut kuitenkaan.
Sairaalaan joutui kesäkuun alussa ja pääsi juhannuksena pois ns saattohoitopotilaana. Nyt oli paikalla miehen lapset ja parhaan kykyni mukaan autoin koska hän oli tärkeä minulle. Kyse oli päivistä.

Tilanne on muuttunut ja potilas hiukan kuntoutunut.
Lapset pitävät nyt minua ensisijaisena lähiomaisena ja on suunnitellut, että otan vastuun ihmisestä, jolla ei jalat kanna ja joka laskee alleen ja jonka kakkavaippoja olen vaihdellut koska kukaan muu ei siihen pysty. Viikon lomani vietin hänen luonaan aamusta iltaan. Olen vielä työelämässä joten joudun olemaan pitkiä aikoja poissa kuitenkin. En siis asu hänen luonaan koska asiassa on muitakin mutkia, joita emme ole pystyneet selvittämään.

Olenko ihan oikeasti vastuussa hänestä? Potilas itse kuvittelee, että olemme avopari vaikka mistään muutosta ei ole puhuttu varsinkin kun tilanne on ollut avoin ja sekavahko koko suhteen ajan. Yhtä asiaa olen pyytänyt potilaalta ja lapsilta ja se on etten halua määrätyn henkilön asioivan potilaan luona JOS otan hoitovastuun.Näyttää siltä, että kieltäytyvät tästä. Hoitaisin häntä nyt vain varmaan enää säälistä. Tunteet ovat kuihtuneet suvun sekaantumisen jälkeen ja kaikki asuvat Pääkaupunkiseudulla kaukana potilaasta.

Olenko inhottava jos tuijotan omaa napaani ja kieltäydyn varsinkin kun toiveeseeni ei suostut?Hyvää hyvyyttäni olen häntä hoitanut vapaaehtoisesti, mutta nyt koen että minut pakotetaan siihen.En haluaisi vankilaan josta ei ole ulospääsynä muuta kun kuolema. Olen tästä tilanteesta aivan poikki.

Onko minun kuitenkin tehtävä niin kuin suku /lapset haluavat, vai niin kuin minusta tuntuu hyvältä? Koska nyt ei mikään tunnu hyvältä vaan ajatukset ovat kaaoksena mielessäni ja olen ihan poikki.