Ei valokuvaus mitään tiedettä tai teknologiaa mielestäni ole.
Mitä Valokuvauspalsta tekee nykyään Tiede ja teknologia alla?
22
275
Vastaukset
- aina väitän
Naiivia siirrellä niitä jatkuvasti paikasta toiseen. Tieteessä tekniikassa oli välillä historia ja astrologiakin. Milloin valokuvaus ja seksi yhdistetään? Mitä sanoo työeläkeläinen?
Valokuvaus ja seksi on ollut yhdistettynä jo ainakin jostain -50 luvun tienoilta asti joskin silloin siveämmässä muodossa kuin nykyään kun kaikki levitetään näkyville.
Valokuvaus on aina ollut teknologiaa ja sen osuus on vain lisääntynyt kemian väistyessä.- asti joskin
Työeläkeläinen kirjoitti:
Valokuvaus ja seksi on ollut yhdistettynä jo ainakin jostain -50 luvun tienoilta asti joskin silloin siveämmässä muodossa kuin nykyään kun kaikki levitetään näkyville.
Valokuvaus on aina ollut teknologiaa ja sen osuus on vain lisääntynyt kemian väistyessä.Valokuvaus ei ole koskaan ollut teknologiaa, mutta valokuvausvälineiden valmistus on.
Kaikki levitetään näkyville hieman diagonaalissa vaakakuvassa? Työeläkeläinen kirjoitti:
Valokuvaus ja seksi on ollut yhdistettynä jo ainakin jostain -50 luvun tienoilta asti joskin silloin siveämmässä muodossa kuin nykyään kun kaikki levitetään näkyville.
Valokuvaus on aina ollut teknologiaa ja sen osuus on vain lisääntynyt kemian väistyessä.Tarkoitatko 1850-lukua? Eikä ne mitöäöän kesyjä ennen olleet.
- Siirtämisen ilosta
Jos viitataan laitteisiin, niin yhtä hyvin voisi vaikka Hifi olla "Tiede ja teknologia" alla. Paljon löytyy elektroniikkaa sekä vahvistimista ja soittimista että kameroista.
- khgjhsgjh
No, valokuvaus on nykyään niin tieteellistä, ettei sitä kukaan kuitenkaan ymmärrä.
- no...
Tekniikastahan täällä enimmäkseen kinastellaan, ja kun nyt näkyy olevan oikein ammattilaisiakin paikalla, niin siirto pois harrastuspuolelta lienee perusteltua.
- ii,ooi
Elokuvaus makaa kulttuurissa?
- kyldyyri
Jos kuvaa videota valokuvakameralla niin onko sekin kulttuuria?
kyldyyri kirjoitti:
Jos kuvaa videota valokuvakameralla niin onko sekin kulttuuria?
Videokuvaus on teknologiassa, alla. Siellä samassa sitten on mm. DVD ja kotiteatterit, mutta ei televisioita. Olisi syytä panna tämä kerralla kuntoon ja luoda kodintekniikkaosio, jossa olisi sitten viihde-elektroniikka. tietotekniikka, puhelimet, kuvaus ja videokuvaus sekä kodinkoneet.
- Mitä tekee??
Eihän täällä mistään valokuvauksesta keskustella. Otsikoksiin riittäisi pelkkä "kamerat".
- Minusta kuvaus on
Taidetta parhaimmillaan.
Mutta myös ikuistamista.
Tapahtuneen tallentamista.
Historiaa..
Mainosta ..mitä vaan..
Ja hauskaa katseltavaa. - ljckasjfhjhw
Kamerat on tietokoneisiin verrattavia teknisiä laitteita nykyään.
Silloin kun puhutaan kameroista on se tekniikkaa ja tiede nyt sattuu olemaan saman otsikon alla.
Optiikka on myös tieteen ala, mutta jos puhuttaisiin pelkästään valokuvista olisi se lähinnä taidetta. Kuitenkaan täältä ei löydy mitään itse kuvista kertovaa, eikä niitä täällä voi suoraan edes näyttää, tai katsella, eikä arvostella.
Jäljelle jää siis pelkkä tekniikka ja leluista tappeleminen.- ....
"Jäljelle jää siis pelkkä tekniikka ja leluista tappeleminen."
Ja sehän tällä palstalla osataan. Minulla on isompi kun sinulla ;-)
- Hmmm....
Tässä lista mitä löytyy tällä hetkellä "Tiede ja teknologia" kategorian alta:
Internet
Kodintekniikka
Tiede
Tietotekniikka
Valokuvaus
Moni muukin asia on kyllä noiden lisäksi sitten tiedettä tai teknologiaa. - tekee se
Mitä Valokuvauspalsta tekee nykyään Tiede ja teknologia alla?
No se tekee ihan sitä samaa kuin aina ennenkin eli vanhukset ja keskenkasvuiset kilpailevat typeryydessä. - No kun se vain
ON.
- mitä/mikä se on?
ON mitä/mikä/kuka/missä?
- s24 mokailee
Kyllä tämä palsta S24:ssä kuuluisi ehdottomasti otsakkeen Harrastukset alle. Tällä palstalla valokuvauksesta kuitenkin ensisijaisesti keskustelevat ja neuvoja kyselevät harrastelijat...ja pitkälti niihin vastaavatkin harrastelijat. Jos olisi oltava teknologia palstalla, olkoon sen otsikko valokuvausvälineet. Tiedepalstalle aihe kuuluu yhtäpaljon kuin autot tai ralli.
- tfbvagwf
Aina eniten itkua turhasta!
- ISOtiede( o ) ( o )
". Jos olisi oltava teknologia palstalla, olkoon sen otsikko valokuvausvälineet. "
Aattele, sä saat nyt olla tiedemies :-)
Mun mielestä tää saa olla vaikka uskovaiset suomenruotsalaiset -osassa.
Samaa uskomuslääketiedetuubaa kuitenki 90% tarinasta, kun raamattua lukisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444288Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202744Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412502Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?851529Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161476- 481199
- 781117
- 45986
- 59983
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En173965