Narsistinen isä?

Hyvin monta kohtaa samanlaista kuin itselläni. Pidätkö vielä yhteyttä isääsi?

Huh huh ...... no ei tuo ainakaan normaalia ole ollut. Ei ihme, jos tuollaisesta jää traumat. Niihin saa kyllä apua, eli suosittelen käymään puhumassa ja kertomassa lapsuudestasi jollekin ammattiauttajalle.
Oma exäni on narsisti. Elämä oli yhtä kaaosta, jotain samaa kuin sinun lapsuudessasi, osittain erilaista, mutta narsistejakin on monenlaisia ja he oirehtivat hyvin monin eri tavoin. Erosin ja selvisin kaikesta, kiitos hyvien ystävien ja ammattiavun.

Mun omainen ei ole parantanut tapojansa tippaakaan, koska muut lapset tekevät juuri niin kuin hän sanoo. Eli mä olen se joka "oireilen". En viitsi täällä yksityiskohtaisuuksiin mennä, koska joku voisi tunnistaa. Sen voin kuitenkin sanoa, että kenelläkään ei ole velvollisuutta hyysätä jotain ihmistä sen vanhuuden ja/tai sairauden takia. Tai pelätä tämän mielen pahoittamista noista syistä.

Olen katkaissut välit omaiseeni monta kertaa "lopullisesti" ja nyt taas tuntuu siltä, että ei enää ikinä. Hänen vehkeilynsä on aivan käsittämätöntä.

Kävin aikoinaan ryhmäterapiassa ja siellä terapeutti suorastaan kehotti erästä kuolevan narsistin lasta lataamaan tälle kaikki päin naamaa. Silloin protestoin - mun mielestä se oli julmaa. Nyt olen tajunnut, että ihmisellä on oikeus totuuteen, tuli se sitten vaikka vasta kuolinvuoteella. Mieluummin tietysti aikaisemmin.

Erittäin tuttua suurimmaksi osaksi! Näen isääni harvoin, ja selvästi hän ei enää ole samalla lailla niskan päällä kun silloin kun asuin vielä kotona, kun on vanha ja jollain lailla pehmentynyt. Äitiäni kohtelee todella huonosti. Ikävä kyllä olen joutunut äitiinikin vähentämään yhteydenpitoa, kun isäni kanssa on niin vaikeaa. Olen jo vuosia ollut vakuuttunut hänen narsismistaan. Kommentoin lyhyesti näihin lauseisiisi:

- Haukkunut äitiämme jatkuvasti huonoksi äidiksi, lihavaksi, äidin sukulaisia haukkunut, kertonut lapsilleen että äidin huonouden ja äidin huonon suvun ja kasvatuksen vuoksi meillä on ongelmia. Omaa sukuaan ja lähtökohtiaan kehuu.
>> Aivan sama kokemus! Tosin osaa hän olla "hurmaava" ja kehuakin. Kuitenkin aina jos tuli esimerkiksi jotain "kasvatuksellisia" erimielisyyksiä, niin se oli äidin vika, että me lapset käyttäydyimme huonosti tai väärin. Hän oli aina täydellinen kasvattaja..
- Mielialat heittelivät jatkuvasti, aina isän tullessa kotiin pelkäsimme, millä mielialalla on. Joka päivä riiteli, huusi tai mökötti. Äiti oli hiljaa eikä uskaltanut puolustautua. Kertoi vian olevan hänessä, pyysi anteeksi huonommuuttaan.
>> Joskus isäni oli monia päiviä mykkäkoulussa meille lapsillekin. Aina arvaamaton. Ilmapiiri erittäin raskas ja ahdistava.
- Isä ei osallistunut kotitöihin, äiti ja lapset hoitivat ne, isä määräsi kaiken taloudessa. Äiti osti, isä piti omat rahat visusti itsellään.
>>Isäni ei ole koskaan tehnyt kotitöitä, äiti teki kaiken. Isälläni on oikeus äidin tiliini, mutta ei toisinpäin. Hän on pitänyt äitiäni taloudellisesti talutusnuorassa, vaikka äitini onkin ollut työelämässä. Käytännössä äitini on ollut täysin riippuvainen isäni rahoista tämän järjestelyn myötä.
- Oli aina pahantuulinen, piti varoa suututtamasta isää. Lapset ei saaneet koskaan olla vihaisia. Isä halusi tietoisesti siirtää pahan olon lapsiin. Esim. jouluaattoina aina mökötti tahalleen, ei välittänyt mielten pahoittamisesta.
>> Kyllä! Isä oli yleensä aina huonolla tuulella jouluna ja yleensä ei ostanut mitään lahjoja. Saattoi suuttua mistä vain pikkujutusta hetkessä ja raivota monta tuntia.
- Kokee omien mielipiteiden, ajatusten ja arvojen olevan ainoat oikeat. Esim. äitillä ei ollut sananvaltaa mihinkään asioihin, ei edes kasvatuksellisiin.
>> Nimenomaan!
- Jos asioista oli eri mieltä tai isälle loukkaantui, isä suuttui ja kosti pitämällä mykkäkoulua vaikka viikonkin putkeen.
>> Kuten edellä totesin
- Ei välittänyt äitimme tai meidän lasten itkusta. Kun kerroin, että paha olla isän käytöksen takia, isä oli noteeraamatta täysin minua.
>> Meidän lasten tunteilla ei ollut koskaan väliä, vaikka joskus osasi jopa olla hieman empaattinen, jos kyse oli jostain ulkopuolisesta. Äitini taas ei osannut lohduttaa eikä oikealla tavalla eläytyä. Jos hänelle jotain kertoi, lopputuloksena oli se, että hän sai lohduttaa, eikä toisin päin.
- Vihaisena pientä väkivaltaa, tönimistä yms. Äidin ahdisteli huoneen nurkkaan vihaisena, äiti seisoi jähmettyneenä hiljaa, usein itkin ja huusin isälle älä satuta äitiä, menin niiden väliin ja yritin saada isää kauemmaksi äidistä
>> Kyllä, samoin.
- Töissäkin syytettiin isää työpaikkakiusaamisesta
>> Isäni mielestä kaikki kadehtivat häntä. Hän oli myös työnarkomaani.
- Kokee kaiken muiden syyksi. Esim omat sairaudet eivät itseaiheutettuja vaan jonkun muun vika.
>> Kyllä. Omat sairaudet ovat myöskin maailman tärkein asia. Muiden sairaudet eivät ole mitään.
- Arvostelee ihmisiä, esim yksinhuoltajat eivät ole yhtään mitään ja huonoja äitejä
>> Isälläni on myös tiettyjä ryhmiä, joita pitää muita huonompina. Raivostuttavaa haukkua muita ja pitää itseänsä parempana.
- Pitää itseään erityisen älykkäänä
>> Toki
- Osaa esittää tietyille ulkopuolisille mukavaa ihmistä
>> Kyllä
- Nauttii toisen pahasta olosta, esim nautti jos sai koiran puremaan omia lapsiaan. Oli opettanut koiran vahtimaan kaappia ja nauroi kun lapset pelkäsivät koiraa.
>> Tällaista ei ollut.
- Halusi määrätä ammattini, mollasi jos kiinnostukseni kohteet eivät olleet samat kuin hänen
>> Ei ole ikinä ollut oikein kiinnostunut lastensa elämästä.
- Sarkastista vinoilua mm. painosta, tyhmäksi haukkumista yms
>> Joskus jotain tällaista kyllä.

Loputkin pitivät suurelta osin paikkansa. Lohduttavaa, että joku tietää miltä tämä tuntuu. Lapsena oli sellainen epämääräinen olo, että ei sen näin pitäisi mennä, mutta ei osannut tietenkään arvioida oliko se normaalia vai ei.

Kuulostaa samalta kuin täällä.. Eli nyt vasta olen selvittänyt mitä tarkoittaa narsisti ja epäilen että isäni on tälläinen.. Väkivaltainen ei ole eikä huuda mutta muuten suoraan sanoen vittumainen.. Mulla ei oo juurikaan mitään sananvaltaa ja hän on perheen diktaattori. Kun 18 täytän kohta niin tulen varmasti mahdollisimman paljon pysymään erossa hänestä. Mä en vaan jaksa kuunnella sitä että mussa on aina jokin vikana. Välillä sanonut että hoitoon pitäisi viedä kun rupeen syyttämään narsistiksi. Anteeksi ei ole ikinä pyytänyt. Ilmeisesti sitä ei hirveesti kiinnosta miltä musta tuntuu niin olen ajatellut katkaista välit kun muutan omilleen. Vanhana voi sitten ihmetellä miksi mua ei näy kun apua tarvitsee.. Niin se menee että kohtele muita siten miten itseäsi haluaisit kohdeltavan... Jotain kostoa siitä että oon joutunut nämä monet vuodet nielemään kyyneleitä.

Minun lapsuudenkotona oli suunilleen asiat näin. Selkäsaunat oli *kasvatusmuoto*. Sillä ei ollut niin väliä, oliko *pieksetty* syyllinen, vai ei. Aina oli velvollisuus pyytää anteeksi vanhemmilta, heidän omaa huonoa käytöstään. Ikään kuin se lapsi olisi ollut syyllinen tapahtuneisiin asioihin.Lapsi oli ainoastaan perheen *syntipukki*, johon narsistivanhemmat siirsivät kuvitteellisesti omat rumimmat luonteenpiirteensä.

" Kokee omien mielipiteiden, ajatusten ja arvojen olevan ainoat oikeat. "

Tuossa on tärkein perus ja pääsyy, muut kaikki ovat tästä johtuvia oireita. tuon jos saatte hänessä muuttumaan, kaikki muutkin huonot tavat katoavat.

:)

Olipa niin huvittavaa käydä kotona pitkästä aikaa.

Olen käynyt reilun vuoden läpi narsistiexäni jälkeensä jättämää sisäistä ja ulkoista kaaosta. Rankkaa on ollut ja kaikki tunteet olen käynyt läpi monta kertaa. Valtavasti on tullut oivalluksia ja vihdoinkin syvä ymmärrys ja selkeys.

Lähdinpä siis perhettäni tapaamaan. En tahdo katkaista välejä, koska koen, että se vain ahdistaisi ja traumatisoisi mua lisää. Pidän lähikontaktit siis minimissä ja niin pitää isäkin, koska hän ei oikein tahdo kestää seuraani. Kummatkin ovat siis tyytyväisiä tähän ratkaisuun. Puhelimessa puhumme parin viikon välein vanhempien kanssa. Suhteemme siis muistuttaa ihan normaalia.

Kyläily oli kyllä aikamoinen kokemus :) Asiallisia rooleja pystyttiin pitämään yllä yksi päivä. Seuraava olikin sitten aivan, kuin olisin astunut toiseen todellisuuteen. Naamiot olivat pudonneet ja minä näin ensimmäistä kertaa elämässäni selvästi isäni juuri sellaisena, kuin hän on, koska olin etäännyttänyt itseni tunnetasolla ja päättänyt olla reagoimatta mihinkään.

Naljailu, pilkka, ironia ja mitätöinti minua kohtaan oli ihan jatkuvaa. Melkeinpä joka toinen lause. Jokaisesta pikkuasiasta minua lytättiin ja mitätöitiin. Edes selkeät todisteet eivät riittäneet, konkreettisissa asioissa, vaan isäni väitti silmäänsä räpäyttämättä, että minä olin väärässä. Se oli ihan käsittämätöntä. Valehtelukin häneltä sujui ihan luontevasti järkähtämättömällä auktoriteetilla.

Kauppareissulla, hän kohteli henkilökuntaa kuin alempia olentoja niin, että jouduin jatkuvasti häpeämään hänen puolestaan ja sovittelemaan niitä, joita hän julmasti loukkasi.

Vein mukanani perheelleni joululahjoja, mutta kokemuksesta tiedän, että lahjat haukutaan minulle jälkikäteen, jotenkin epäsopivina. Senkin tiedän, eikä se enää minua loukkaa tai kosketa.

Huvikseni, vihjailin isälle äidin narsismista ja äidille isän narsismista (kummatkin ovat narsisteja). Katsotaan, mitä tapahtuu... :)

Toisena päivänä kummatkin alkoivat jo selkeästi kyllästyä minuun. Jos avasin suuni jostain elämääni liittyvästä asiasta alkoi haukottelu ja päälle puhuminen.

Kun kerroin tulevaisuudensuunnitelmistani, niille naurettiin ja ne perusteltiin kumoon.

Olin antanut isälleni puoli vuotta sitten katsottavaksi leffan, josta olimme keskustelleet. Nyt se palautettiin minulle, koska heillä (eläkkeellä olevilla ihmisillä) ei ollut aikaa katsoa sitä :) Edellisjouluna antamaani ohutta kirjaa ei myöskään oltu edes avattu.

Minulle näytettiin kuvia kesämökin remontista, jonka keittiö oli remontoitu tismalleen samanlaiseksi, kuin omani. Kun huomautin asiasta naureskellen, kielsivät vanhempani ottaneensa mallia minun keittiöstäni. Ja väittivät omaansa aivan erilaiseksi. Aika hyvä maku minulla, kun kelpasi kopioitavaksi, mutta kunniaa siitäkään ei tietenkään herunut.

Teeveetäkin kiellettiin katsomasta, kun en kuulemma osannut sitä käyttää, se oli niin monimutkainen (painaminen kahdesta nappulasta).
Uskovatko he todella, että olen ihan idiootti??? :)

Kyllä muuttuu maailma, kun vaaleanpunaiset silmälasit putoavat silmiltä.
Kylmää kyytiä on ollut koko elämäni, mutta nyt koen olevani vihdoinkin vahvoilla, kun näen, missä mennään, enkä hukkaa enää tunne-energiaani moiseen sirkukseen.

Hei!

Onko teillä koskaan vedetty ns. kunnioutus -korttia? Eli siis sanottu, että TE olisitte niitä epäkunnioittavia tai kiitämättömiä? Ja vaadittu kunnioittamaan omaa vanhempaa? Silloinkin jos kyse on ollut mielipideasiasta?

Onko teille puhuttu mm. "passaamisesta" siihen sävyyn että kun teidän puolestanne on tehty sitä ja tätä (joskus pyytämättäkin tai kieltäessäkin), että teidän pitäisi olla kiitollisia ja hiljaa tai samaa mieltä asioista ihan vaan tämän vuoksi?

Kyllä lasten kuuluu kunnioittaa vanhempiaan. Johonkin se raja on vedettävä. Jos esim. aina menee isän edelle muut asiat niin kyllä siihen on puututtava. Teidän asenteellanne lapsista kasvaa rajattomia ja itsekkäitä.

Minä olen laittanut välit poikki kokonaan vanhempiini.

Olisi ollut kiva joskus puhua isän kanssa, mutta se ei ole oikeasti mahdollista äidin takia. Hän on terrorisoinut koko perhettämme mitä uskomattomimmilla ja sairaimmalla tavalla. Isä on mennyt nuorempana pulloon piiloon ja nyt vanhana hän vain istuu hiljaa ja katsoo telkkaria uskaltamatta avata suutaan. Hänkään ei ole ollut koskaan vanhempi vaan henkilö, jolla on ollut omat traumansa käsittelemättä.
Isä ei avannut ennen suutaan kuin humalassa ja silloinkin se oli vaitonaista.

Tiedän etten ikinä pystyisi juttelemaan isälleni kuin aikuinen aikuiselle, sillä hän ei ole koskaan oikeasti kasvanut aikuiseksi. Hän ei ole koskaan pystynyt pitämään puoliaan ja häntä on äitini lisäksi käytetty mm. töissä härskisti hyväksi.

Kun menin terapiaan ja aloin kyselemään lapsuuden asioista, niin äitini sulki minut saman tien ulos heidän elämästään ja alkoi mustamaalaamaan minua. Minut haukuttiin hulluksi ja ilmoitettiin minun keksineen kaiken päästäni. Välit pantiin poikki ja hän suoraan sanoi toivovansa minun kuolevan (joka ei nyt ollut mitään uutta, sillä sitä samaa olin saanut kuulla kuusivuotiaasta asti).

Se ettei minulla ole mitään yhteyttä vanhempiini on hyvä asia ja vasta nyt olen vapaa äitini jatkuvasta henkisestä väkivallasta. Olen nähnyt heidät viimeksi kaksi vuotta sitten ja en välttämättä enää näe heitä.

Mitä kunnioittamiseen tulee niin uskon, että terveistä kotioloista tulleet lapset kunnioittavatkin vanhempiaan kun nämä ovat vanhoja. Olen itse nähnyt sen toisten vanhempien osalta, vanhempien jotka ovat oikeasti olleet vanhempia.

Juuri äitini kaltaiset ihmiset arvostelevat kuinka heitä ei arvosteta ja kuinka kaikkien pitäisi kunnioittaa vanhempiaan. He ovat juuri niitä, jotka katkerana valittaa kun lapset ei pidä mitään yhteyttä tai tule käymään tai välitä.

Oma isäni on mustamaalannut äitiäni koko elämäni ajan aina siitä lähtien kun erosivat ja olin tuolloin 4v ja nyt 17 vuotiaana hän edelleen haukkuu äitiäni ja mustamaalaa kaikille sukulaisillemme. Väittää että hän otti eron, mutta jos hän olisi ottanut eron niin hän ei välittäisi äitini tekemisistä.

Kerran asensi huoneeni ikkunat josta hän voi kytätä jokaista tekemistäni, verrannut minua kaikkii hänen työkavereittensa poikii kuinka he ovat täydellisiä ja minua saa hävetä, itsetuntoni se on ainakin tuhonnut minulta.

Mutta niinkuin Kaija Koo sen laulaa että '' se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.. '' - ja sitten nämä raksajätkät tulevat saarnaamaan kuinka vanhempia pitää kunniottaa ja pitävät varmasti minuakin jonki asteen hulikaanina. Hulluako pitäisi kunnioittaa, voi herran tähden sentää, ei ainoan lapsen syntymäpäivääkään muistanut.

Kyllä. Aika tyypillinen tapaus. Paha narsistinen persoonallisuushäiriö.

Luin muiden kokemuksia. Itsekin olen kokenut. Narsistinen on vanhemmistani kyllä isä, ei äiti, vaikka hänen kanssaan tulee riitaa. Isäni haukkui äitiäni jatkuvasti huoraksi, kuulin jopa, että itse olen samanlainen paska kuin äitini. Haluan, että tämä kaikki loppuis oikeesti, mä en jaksa todistaa niiden toistuvaa riitaa. Äitiä käy todella paljon sääliksi, 2012 kesällä sain tietää, että äiti on ollut aikaisemmin naimisissa. Mulla on siskopuoli, jonka kanssa me muut, (ei isä) olemme olleet tekemisissä aikaisemmin.

Entä jos isä tappaa äitini? Jos olisin piilossa jossain lähettyvillä keittiöveitsi kädessä, isä yrittää tappaa äitiäni kuristamalla. Pelastaisin äitini iskemällä veitsen isän rintaan. Ei haittaisi, jos joudun vankilaan. Ajattelen, että pelastin äitini kuolemasta. Vitut siitä, jos isäni eläisi ja haukkuisi äitini puolen sukulaisia. Eipä enää hauku, jos tapan vain isän. Mieluumin isäni olisi vaikka äitini ex-mies. Varmaan enemmän omaisuutta olisi, toisin kuin likaisella isälläni, joka kulkee kaupungilla likaiset farkut päällä ja talvitakkikin vielä kesällä. Vieläpä vanhan paskapapan näköinen! Isäni takia olen viillellyt itseni verille, itkenyt tuntikausia ja odottanut, että vielä mä muutan pois oppimisvaikeuksistani huolimatta.

Minulla on narsisti äiti. Olisi mukava jutella jonkun kanssa aiheesta...Kirjoitan blogia kokemuksistani. Minulle voi laittaa sähköpostia!

http://narsissinalla.blogspot.fi

kuten seinähullut naapurimmekin, tutulta kuulostaa. pekkatöpöhäntämäkeläjasinikkarusinahautamäki... "siivosivat" luvatta pihaani ja veivät roskikseen mm. kaksi kipsikoiraani oven läheltä... ja hävittivät kaksi koristekeloani. Täysiä rikollisia ja elämäntapa valehtelijoita, heillä on hyvin ikävä maine täällä, Käläviällä... syystäkin!

Ex-vaimoni isä oli juuri tuon aloituksen kaltainen. Ja tyttäreen tuo käytösmalli siirtyi aivan samanlaisena. Vielä kun ex-vaimoni kodissa oli todella tiukka vaikenemisen laki koskien kotioloja, niin samaa valitettavasti suostuin minäkin uhkailtuna jatkamaan. Nyt eromme jälkeen tuo vaikeneminen jatkuu, ja sitä jatkaa koko exän suku. Lapsemme ovat täysin hiljaisiksi peloteltuja,eikä heidän sielunmaailmaansa pääse esim. lastensuojelu käsiksi. Tuossa exän perheessä tuntuu olevan vaatimus olla riidoissa jonkun kanssa koko ajan,ikäänkuin siitä tulisi jotain voimaa jaksamiseen. Kun ovat olleet riidoissa keskenään,ovat minullekin kertoneet exäni kasvatusmenetelmistä mutta todistamaan heitä ei saa. Hiljattain kuulin poliisilta että minua on nimeltä mainiten uhkailtu ja minusta esitetty kaikenlaista törkeää väitettä eri keskustelupalstoilla. Löysin sitten pari tällaista eikä ollut yllätys että ne muutamat faktat noissa viesteissä olivat sellaisia että ainoa lähde on ollut ex-vaimoni. Poliisit eivät tutkineet mitään minuun liittyvää, kyse lienee enemmänkin ollut exäni perheenjäseniin kohdistuvasta tutkinnasta. Siellä kaikki tuntuu oleva mahdollista ja onnistutaan hämäämään jopa valtakunnallisesti merkittäviä tahoja.

Onko tällaiseen olemassa mitään (pakko)hoitoja, lääkitystä tai vastaavaa?

"Kyllä vanhempia on kunnioitettava" -V***U mitä paskaa!! Anteeksi purkaus, mutta tota lausetta mä olen kuullut nimenomaan narsistien suusta. Asia on mun mielestä ihan itsestään selvyys sanomattakin. Paitsi että KAIKKIA on mun mielestä kunnioitettava. Niin lapsia kun vanhuksiakin. Lapsi joka saa kunnioitusta, (jotenkin puistattava sana), paremmIn sanottuna ehkä huomiota ja hänenkin mielipiteensä otetaan huomioon, "kunnioittaa" kyllä vanhempia ihan itsestään, ainakin omien kokemusten ja havaintojeni mukaan. Natsisteissa kun ei oikein tahdo olla mitään kunnioitettavaa...

Mulla ainakin tosi kurja mieli kun lapset ei koskaan soita mulle ja kysy mitä kuuluu, siis sellainen spontaani lämmin ele ilahduttaisi mua suuresti. Välit ovat hyvät mutta miksi se olen aina minä joka ottaa yhteyttä. Olen päättänyt nyt ottaa vähän etäisyyttä. Nykynuoriso on ehkä vähän itsekästä ja sitä ruokkii ja tukee kaikki somet jne.

Auttakaa mitä teen mie oon kohta 15 ja isäsillon on ihan kaikkia noita äiti ei ikinä uskalla sanoa mitään vastaan ja aina jos teen jotain vaikka kaadan kahvia ihan vähän pöydälle alkaa huutamaan että kukaan ei osaa mitään ja jos se ite tekee saman virheen ja jos joku antaa sille kritiikkiä nii ei kannata. Mie muistan kun olin joku 10v ni iskä suuttu miun veljelle (se on henkisesti jälkeenjäänyt tai ei osaa käyttäytyä kuten muut) sillon meillä oli yhteinen huone ja iskä otti sängystä kiinni ja raivoissaan kaato sen ja samalla miun tavaroita lattialle. Kun olin pienempi jossain 4lk sanoin opettajalle että meillä on kotona ongelmia ja ei ollu hyvä kun kotiin oli soitettu ja miulle alettiin huutamaan. En tiedä mitä tehdä . Siis asutaan maalla ja tää talo on isän. Jos äiti päättäis lähteä ni sillä ei ois varaa asuntoon koska se ei oo töissä. Se saa vaan 700€ kuussa rahaa. Iskää on yritetty saada terapiaan mutta se ei mene ja se sanoo että kun joku kuulee siitä ni koko kylä puhuu että se on hullu

Mun isäni oli täysin samanlainen. Oon 2001-syntynyt, ja itsevarmuuteni ja -tuntoni murskautuivat isän takia. Pelkään iskää ihan sikana, ja jos pienestikään ajattelen iskää, niin alkaa ahdistaa. Joskus on tullut paniikkikohtaustakin. Traumoja on jäänyt, ja oon käyny terapiassa. Mut tuntuu, et se terapia ei auta ollenkaan, koska aina kun puhun iskästä, mu alkaa pelottaan ja ahistaan.
Iskä on rikkonut lupauksia aina mun kohdalla, ja 5.-7. luokkien aikana en ollut iskään yhteyksissä ollenkaan. Sitten taas nyt lukioaikana päätin pistää välit poikki, koska en pysty enää elämään "normaalisti". Ilman ahdistusta, pelkoa ja paniikkia. Ilman traumoja. Ilman niitä negatiivisia tunteita, joita iskä mussa herätti.
Ja edelleen mietin, että mitä mä tein väärin, kun mä sain tollasen iskän...

Ihan selvästi isäsi on narsisti. Äitisi 'heikkous' varmaan,kun ei halunnut enempää ristiriitoja kotiin eikä sen vuoksi teitä lapsia voinut ääneen puolustaa,saatika itseään. Se on sairaus tuo narsismi, ei isä tajua miten käytöksellään aiheuttaa pahaa oloa koko perheelle. Yritä ajatella, että sinä tiedät mikä on oikein ja mikä väärin.. emme voi vaikuttaa muiden käytökseen. Se narsisti isäkin luulee,että on hyvä isä ja varmasti sinua ja koko perhettä rakastaa,ei vain todellakaan tajua miten väärin käyttäytyy. Voimia.

Joopa joo, sun tarina on saman suuntainen kuin minulla. Narsistinen isä oli, joka osasi peilata ulospäin. Paljonkohan näitä perheitä on Suomessa? Toivottavasti saat täältä netistä itsellesi mielen rauhaa, sillä sinussa ei ole pahaa eikä vikaa.,vaan isäsi on "sairas", johdistaa pahanolon perheeseen ja kaikki pelkää häntä. Sama oli meillä kotona komento. voin sanoa, että tää narsistisuus johtuu rakkaudettomasta lapsuuden kotioloista. Mun isäni vihasi rakkautta ja sen hän sanoi "huoraamisena" jota saa hävetä.Ja puhui sen päälle rivoja. Joita en voi tänne laittaa, mutta arvatkaa.

Mun isä on myös ehkä narsisti, en oo 100% varma, mutta kaikki artikkelit mitä oon lukenu, nii on ihan kuin lukisi jotain elämän päiväkirjaa. oon siis 14 ja asun äitin kans kahestaan, käyn usein isän luona yleensä lomilla. Kun mun vanhemmat oli vielä yhessä, se oli kaikista pahinta aikaa, sen mielialat vaihteli usein, aamulla saatto olla tosi pirteä, mutta illalla ihan hirveä. Kun tiputin mehukannun lattialle vahingossa, tuli huudot, jos halusin kertoo mun mielipiteen josta isä ei tykänny, se saatto raivostuu, joskus ku sillä meni hermot se paiskas oven kiinni ja lähti ajamaan muualle. Mun veljee se on jopa lyönyt, niin että tuli mustelma. Aina pitää olla hieman varuillaan mitä sille sanoo. Jos se raivostuu, se yleensä pyytää lopuks anteeks (onneks). nykyään on vähän erilaista. Käyn siis isän luona lomilla aina, musta tuntuu et se esittää nyt kilttiä että se ei menettäis mua vähänniinkuin mun aikuiset isosiskot jotka lopetti yhteydet siihen. Joskus sillä tulee se hirvee puolikuitenkin esiin, ja jos teen jotain eritavalla tai väärin, se sanoo että miten mun äiti on mua kasvattanu, vaikka mun äiti on siis niin ihana ja kasvattanut mut hyvin. Se on pahempi mun veljelle kuin mulle, ainakun yritän puolustaa mun veljee se sanoo että pitää kunnioittaa vanhempia. Mut en tiedä, meillä on silti niin ihania muistoja.. Ja mä kyllä välitän siitä niin paljon. Mut silti sillä on tämmönen puoli eikä sille voi mitää

Luultavasti on. Vaikuttaa selkeältä tapaukselta, ”oppikirjaesimerkiltä” narsistista. Terveisin narsistin lapsi.

Tutun kuuloista, isäni on täysi narsisti. Koskaan kuullut hänen suustaan sanottavan mitää positiivista perheestä, haukkuu äitiäni muitten kuullen ja päin naamaa jatkuvasti, syyttää omista virheistään muita. Pahin oli kun äitini joutui lähtemään etelään töiden perässä kun työt loppuivat pohjoisessa niin paineli perässä sinne stalkkaamaan kenen kanssa pyöri, soitteli äitini kavereille ja haukkui että se huora tekee sitä ja tätä ja jättänyt oman perheen tänne pohjoiseen että pääsee huoraamaan sinne. Soitteli työnantajalle että äitilleni pitää antaa potkut kun on hylännyt lapset jne jne. Pahin oli kun mimulla piti allekirjoittaa lappu että äitini on hylännyt minut ja jättänyt heitteille uhkasi viedä sosiaalihuoltoon. Sanoi toisen vaihtoehdon olevan että menen junalla huoran perässä. "Minä en ala sinua ruokkimaan täällä". Kyllä nytten vanhempana kun miettii nuita juttuja niin ymmärtää mitä narsismi on. Se on sairaus

Kotona asuessani kuljin työssä. Narsisti-isäni vaati palkkaani hänen tililleen ja sitten kun muutin omilleni sanoi että muuttoapua et tule häneltä saamaan. Äitini ei saanut laittaa muita ruokalajeja kuin isäni määräämiä. Pahinta mitä hän saattoi sanoa on että en ole hänen tyttärensä ( vain loukatakseen ).

Kuulostaa perinteiseltä musta lammas syntipukki kuviolta. Apua on vaikeaa saada koska Suomessa ihannoidaan Narsisteja ja oikein sanotaan miten on hyvä kun on kylmä psykopaatti johtamassa ainakin työelämässä. Kun on näin sairasta ajattelua niin se sinunkin energia kuluu ihan muuhun kuin mihin on tarkoitettu. Kannattaa hyväksyä se, että moni on sokea näille asioille ja rauhan säilymiseksi se kiltti ja rauhallinen joutuu pyytelemään anteeksi.

Juuri niin se on. Itselleni kävi niin, että narsisti käänsi murrosikäisen minua eli toista vanhempaa vastaan. Minusta tehtiin narsisti ja hoitoa tarvitseva vanhempi. Minulla ei ole koskaan ollut mitään mielenterveysongelmia. Syyllistyn kyllä helposti ja pyytelen anteeksi muidenkin puolesta. Taustani takia minun on vaikeaa pitää puoliani. Minua ei kukaan viranomainen edes kuunnellut saati uskonut. Murrosikäinen kun kertoi kuinka sairas olen. Tapahtumat vain olivat narsistin tekemiä. Toinenkin lapseni yritettiin käännyttää, mutta Luojalle kiitos hän näki kaiken taakse. Äitini oli innolla käännytyksessä mukana. Hän on myös hyvin narsistinen. Vanhempiini katkaisin välit. Päätin, että sallin vain rakastavat ihmiset elämässäni. Minulla on jäljellä pari hyvää ystävää, lapseni ja aviomiheni. Avioliittoni on erittäin terve ja se on ollut mittari omallekin terveydelleni. En tiedä, että onko toinen lapseni menetetty vai voiko hän herätä joskus kyseenalaistamaan asioita.

Moi,

Minä alotin tänään pitkään harkitsemani blogin vainoavan narsistin lapsi. Jaan siellä omaa tarinaani ja toivon siitä olevan apua edes jollekkin. Linkistä pääset tutustumaan tekstiini. Siellä on vasta yksi kirjoitus, mutta pyrin säännöllisesti vähintään kerran viikossa kirjoittamaan. Toivottavasti teksti ei ole liian tönkköä, kun vasta harjouttelen blogin tekoa. Kiitos jokaiselle tutustujalle ja minulle voi esittää siellä kysymyksiä.

https://vahvempinarsistia.blogspot.com/?m=1

Vaikeita asioita

Mul on sama kokemus omasta isästäni mutta pidän häntä vain äitini mieheni koska mulle isä tarkottaa rakastavaa ja huolehtivaa ja turvallista. Omani isä ei ollut isä.

Full narsisti huhhuh. Oon pahoillani et sul on noin hirvee faija. Sil on kans ollu varmaa hirvee lapsuus.