Onko teillä ampiaisia?

Pistiäiskammoinen

Kuinka korkealle kerrostaloissa ampiaiset lentää? AInakin 4. ja 5. kerrokseen tulevat.
Varsinkin makea chilikastike leivän päällä tuntuu houkuttelevan niitä.Vaikka ssanotaan ettei saa huitoa niin kyllä lehdellä huidon pois ja jos ei parista huitasusta usko niin läiskäsen pois päiviltä. Tänäänkin ainakin 4 ampparia koki sen kotalon kun ensaanut juoda ja syödä rauhassa parvekkeellani.

Yhtenä yönä huomsin ampiaisen olohuoneessa ja jahtasin niin kauan että sian sentapettua. En olisi uskaltanut mennä nukkumaan kun olisi joutunut pelkäämään koko yön että pistää kurkkuun yms.

Olen allerginen kimalaiselle ja sen ei missään kerrota olevan allergisoiva.
Jo vuosia sitten kimalianen pisti vaatteen läbi bussissa istuessani kaikessa rauhassa ja se sattui ihan mielettömästi. Sen jälkeen seurasi voimakas kirvely ja pistokohta muuttui maksan punaiseksi 10x15 cm suuruiseksi läntiksi.
Se haaleni hyvin hitaasti, jopa 3 kk:n kuluttua vielä näkyi tämä läiskä vaalean punaisena reidessäni. Reaktio oli aivan kummallinen.

21

2806

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pirre*

      Ei täällä meidän kerrostaloasunnolla ole vielä näkynyt yhtään, oisiko tämä talo niin keskustassa ettei ampiaiset tännepäinkään tule, vaikka maaseutumainen kaupunkihan se tämä meijjän sity on...missä lieneevät.

    • Just tuossa puhuttiin jotta tänä kesänä meidän perällä ei ole juurikaan näkynyt ampiaisia. Mut jostain luin jotta ne ovat lähteneet nyt aina koko yhdyskuntana. Kuningatarko lie niitä kuhnreita johtanut.

    • Ainakin kuudenteen kerrokseen ne ampiaiset pääsevät, samoin kärpäset. Herhiläiset yrittävät iltaisin ikkunan kauttaalkesästä ja loppukesästä. Nyt on parvekkeen avonaisesta tullut parina päivänä hyvin vilkasliikkeisiä ampiaisia. Toisen napautin lehdellä kuonopuoleen törmäyttämällä matolle ja kannoin piikkiä varoen ulos parvekkeelle, josta jatkoi matkaansa. Eiliselle ampparille näytin lehteä, kun se kääntyi telkkaria ihailemasta tulemaan kohti ja niinehyvineen se käännähti avoimesta parvekkeenovesta takaisin ulkomaailmaan.

    • Omituinen aloitus.
      60 ihminen, joka on elänyt Hyönteisten kanssa koko elämänsä, alkaa vasta nyt
      höperöimään.
      Mennään sitten mukaan.
      Elokuvan mukaan Haitkin voivat hyökätä aika korkealta.
      Jos vain ilmat suosivat ja kelit ovat kohillaan.
      60 ihminen tietää myös varmasti, että Karhunkin saa paikalle sopivalla
      houkuttimella.
      Tuskin kuitenkaan Chilillä.
      Karhu vaatii paljon makeamman hajuista raatoa tai raastetta.
      Taitaa olla niin, että äitinsä menettäneet vanhuksetkin alkavat toimimaan
      höperösti.
      Ovat kuin kaupunkiin eksyneet Hirven-Vasat.
      Taas.

      H.

      • H.

        Kyllä amppari pistää vanhaakin ihmistä, jos hollille osuu. Minuakin tuikkasi etusormeen, kun otin lakanaa narulta, peijooni oli piilossa lakanan suojissa.
        Kortisonivoide auttoi nopsasti, sooda on perimätiedon mukaan myös oikein hyvä apuaine.
        Eka pistoni sain pikkutyttönä, vähän noloa, mutta se kävi potalla istuessani. Kaveri jäi pottaan ahdinkoon, kun istuuduin.
        Ikävä tapaus sinänsä.
        Olen saanut piston myös päähäni, kun avasin autotallin ovea, enkä huomannut ovessa olevaa pesää.
        Mutta sehän vaan riskaa, kun vähän myrkkyä tulee, ellei pahempaa allergiaa ihmisellä ole.

        YP.


      • Anceli kirjoitti:

        H.

        Kyllä amppari pistää vanhaakin ihmistä, jos hollille osuu. Minuakin tuikkasi etusormeen, kun otin lakanaa narulta, peijooni oli piilossa lakanan suojissa.
        Kortisonivoide auttoi nopsasti, sooda on perimätiedon mukaan myös oikein hyvä apuaine.
        Eka pistoni sain pikkutyttönä, vähän noloa, mutta se kävi potalla istuessani. Kaveri jäi pottaan ahdinkoon, kun istuuduin.
        Ikävä tapaus sinänsä.
        Olen saanut piston myös päähäni, kun avasin autotallin ovea, enkä huomannut ovessa olevaa pesää.
        Mutta sehän vaan riskaa, kun vähän myrkkyä tulee, ellei pahempaa allergiaa ihmisellä ole.

        YP.

        "Anceli"

        Helppoahan nuo pistokset naiselle ovat.
        Pitäisköhän kysellä armeijalta, moniko nainen on pyörtynyt, kun häntä jonossa pistetään....
        Vois myös kysyä miten äkillinen turvotus säilyy tyttö-lapsella aikuisuuteen asti.
        Miehillä ei ainaskaan säily.

        Sinä urhea nainen, olet asennoitunut oikein.
        Pieniä ovat hyönteiset hyväkkäiden rinnalla.

        YH.


      • hunksz kirjoitti:

        "Anceli"

        Helppoahan nuo pistokset naiselle ovat.
        Pitäisköhän kysellä armeijalta, moniko nainen on pyörtynyt, kun häntä jonossa pistetään....
        Vois myös kysyä miten äkillinen turvotus säilyy tyttö-lapsella aikuisuuteen asti.
        Miehillä ei ainaskaan säily.

        Sinä urhea nainen, olet asennoitunut oikein.
        Pieniä ovat hyönteiset hyväkkäiden rinnalla.

        YH.

        H.

        Takuulla mies pyörtyy naista useammin, kun armeijan jonossa pistoksia annetaan. Naiset ovat aina olleet sitkeämpiä kuin miehet, kestävät kipua paljon enemmän.
        Me kun olemme tottuneet kipuihin, niin monin eri tavoin tuleviin.
        Turvotus laskehtii aikanaan, ei se kymmeniä vuosia kestä naisillakaan.

        Minä asennoidun aina oikein, olipa vastassa pieni tai iso hyväkäs. Kaikkien ja kaikenkokoisten kanssa on tultava toimeen, vaikka joskus saa osakseen kipeitäkin pistoja.

        YP.


    • Pistiäiskammoinen

      Oneksi sinulla oli vain kaikille tuleva reaktio kimalaisen myrkkyyn. Tässä linkki, jos
      yliherkkyysreaktiot äityvät pahemmiksi:

      http://www.allergia.fi/allergia-ja-astma/pistiaisallergia/

      - Siihen parvekkeen paraatipaikalle laita lautasellinen herkullisia sitrus hedelmiä paloina niin ampiaiset surisevat iiloisena vain sen lautasen äärellä, luvataan iltalehdessä tai-sanomissa..

    • ho hoijaaaa

      Tänä aamuna ampiainen pisti käteen, käsi on turvoksissa ja tuli höntti olo, ihan pittää olla pitkällään.

      • ho hoijaaa

        Eipä ennen ole ampparin pisto kummemmin oirehtinu mut eilinen pistäjä, toinen käsi oli melkein puolet isompi nyt on melkein lasennu ja tuli oikein kipiä olo,

        Puol pökertyneitä ampiaisia pyörii täällä mökillä paljon, ovat kuulemma pesästä häädettyjä tunkevat ruokaa etsiessä joka paikkaan.


    • siiri...

      Asun neljännessä kerroksessa ja ampiaiset alkoi tehdä pesää pieneen koloseen seinän ja katon raossa parvekkeella.Saivat suihkepullosta hieman tainnuttavaa ja siihen loppui se homma.
      Nyt on muutama pörrännyt.Ilmeisesti naapuri on ollut mökillä koko kesän ja saaneet rauhassa sinne pesiytyä.

    • mimmimummi*

      " Pieni ampiainen pistää isonkin miehen polvilleen "

    • maalla on mukavaa

      Tuskin kaupungissa ampiaisia niinkään mutta meilläpäin maalla riesaksi asti, jos jotain makeaa yrität syödä ulkona jo on heti kimpussa useampikin.

    • ,,,,

      Onhan niitä ampiaisen mokomia tullut jostakin sisälle ikkunaan koko kesän. Melkein joka päivä olen tappanut tai ajanut ulkopuolelle ainakin yhden ampiaisen, joskus useammankin.

      Eilen illalla laitoin kuistille linnunjalkoja sisältäneen muovirasian, jossa oli luita ja nahkoja. Eikös vaan jo parvi ampiaisia ollut siinä jätöksiä syömässä. Vein kiireesti rasian poltettavaksi, etteivät siinä liiemmälti juhlisi.

    • useinkin

      bussissa usein ampiaisia, vaikea juosta pakoon kun pörräävät ikkunassa

    • eppu2

      Pari viikkoa sitten yritin mennä ottamaan lattialautoja pinosta.
      Nostin pressun reunaa ja heti laaki kumpaankin käteen.
      Vähän turposi ja punoitti.
      Kesti muutaman päivän ennenkuin oireet hävisi.
      Kovin ovat olleet ärhäköitä.

    • Pisti mokoma kun nurmikolla kävelin paljasjaloin. Taisi hunajaa etsiä valkoapiloista. Himpun aikaa kirveli pahuksesti, onneksi ei kovin kauan.

      Amppareita pyörii portsilla ja pihalla paljonkin. Eivät haittaa jollei vahingossa hätyytä niitä. Mukavia ovat siinä pöydän yläpuolella amppelikukissa ahkeroidessaan, on kesässä elämän makua! Kun ei itikoitakaan näy...

    • Kun olemme käyneet terassilla syömässä, ampiaiset ovat hyökänneet suurin joukoin ruokamme kimppuun. Viimeksi tilanne helpottui, kun tilasimme ampiaisille oman drinkin. Saivat colaa ja fariinisokeria reilun annoksen lasin pohjalle.

      Osa ampiasista halusi kuitenkin nautiskella jälkiruokaohukaiseni marjamelbasta ja jouduin teurastamaan ne haarukalla lautaselle, kun eivät suostuneet poistumaan.

      Vähän ennen terassilta lähtöä kuvasin ampiaisdrinkkilasin, jossa oli uskomattoman suuri joukko puoliksi päihtyneitä viirupeppuja. Taisivat kuolla onnellisina, ellei tarjoilija pelastanut niitä.

      • Pistiäiskammoinen

        Vaarallisia jos pääsevät ujuttautumaan syötävään niin ettei huomaa, ja laittaa vahingossa suuhunsa ampparin joka pistää kurkkuun ja kurkku turpoaa...
        Kohta viilenee eikä tarkene partsilla syödä.
        Mä kuitenkin toivoisin että tulis vielä intiaanikesä. Se tarkoittaa että ensin syksyllä viilenee ja sitten tulee sen jälkeen vielä todella lämmintä.


      • €--
        Pistiäiskammoinen kirjoitti:

        Vaarallisia jos pääsevät ujuttautumaan syötävään niin ettei huomaa, ja laittaa vahingossa suuhunsa ampparin joka pistää kurkkuun ja kurkku turpoaa...
        Kohta viilenee eikä tarkene partsilla syödä.
        Mä kuitenkin toivoisin että tulis vielä intiaanikesä. Se tarkoittaa että ensin syksyllä viilenee ja sitten tulee sen jälkeen vielä todella lämmintä.

        Joo o tuli syksyn tuntuinen olo sateineen, eihän tässä mitä kun pysyisi kohtuulliset ilmat ulkona oleiluun.
        Ampiaisia on pörräilly tosi paljon ja pistojakin.


      • €-- kirjoitti:

        Joo o tuli syksyn tuntuinen olo sateineen, eihän tässä mitä kun pysyisi kohtuulliset ilmat ulkona oleiluun.
        Ampiaisia on pörräilly tosi paljon ja pistojakin.

        Luulen, että pistosten uhka on pienentynyt omalla kohdallani sen jälkeen, kun pääsin pörriäispelosta ja -kammosta eroon. Kun en enää hosu ja hermostu, ampiaisetkin pysyvät rauhallisempina.

        Tunnen itseni hupsuksi, kun mieleen jäi askartelemaan ajatus, että olisiko pitänyt terassilta lähtiessä kaataa nurmikolle se herkuttelevia ja henkensä puolesta taistelevia pörriäisiä sisältävä lasi, jotta ainakin osa ampiaisista olisi pelastunut. ;)


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1462
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      923
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      892
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      57
      883
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      693
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      690
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      334
      664
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      654
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      626
    Aihe