Uskonto journalismi

tunnustaa

Monesti uskontoa, kirkkoa tai kirkonjäsenmäärää käsittelevät jutut herättävät kysymyksiä. Juttujen objektiivisuus tuntuu monesti heikolta. Vastapuolen argumentit puuttuvat monesti kokonaan. Tilastoista nostetaan kummallisia asioita. Suuri trendi jää hyvin vähälle käsittelylle tai kokonaan ilman.

Johtuuko tämä siitä että nykyiset toimittajat ovat suurelta osin uskontotuntien kasvatteja? Siis kirkon jäseniä. Ovatko he sokeita omalle puolueellisuudelle? Ymmärtämättään käsittelevät aihetta samaan tapaan kuin aina ennenkin. Jopa silloin kun eivät itsekään erityisesti fanita kirkkoa?

Tai onko kirkolle ikävien tilastojen ohittaminen tarkoituksellista? Oman puolueen ikäviltä luvuilta on helpoin ummistaa silmät.

Mikä sitten auttaisi? Toisiko se muutosta jos kirkkojuttujen perässä toimittajan jäsenyydet vakaumuksellisissa järjestöissä mainittaisiin? Kuten kirkko tai vaparit.

Mielestäni kyllä. Vaaleissa ehdolla olevat toimittajat laitetaan jopa sivuun näkyvimmistä hommista, sillä puolueellisuutta on hyvin helppo upottaa kirjoituksiin, eikä sitä moni huomaa.

Kun esim. HS uutisoi konsernin nostamasta kanteesta, niin lopussa mainitaan HS:n olevan osa ko. konsernia. Miksi? Jotta lukija huomaa suhtautua juttuun tarkemmalla kritiikillä. Tai ko. media haluaa olla avoin ja välttää aiheettomat syytökset. Ehkä toimittajallakin on tuossa kohtaa enemmän syytä pyrkiä puolueettomaan uutisointiin.

Olisiko tässä aihetta keskustelulle jonka vapaa ajattelijat voisivat nostaa kysymyksillä julkisuuteen?

19

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FUCKIFUUU

      Kirkolla on paljon vaikutusvaltaa ja median pääomistajat ja ylin johto edustaa Suomessa uskonnollista oikeistoa, joten tulos on sen mukainen. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Toiseksi kirkko on merkittävä mainostaja mediassa, kirkko käyttää mainoksiin enemmän rahaa kuin köyhäinapuun eli miljoonia. Nämä rahat ovat tervetulleita mediataloille ja siksi kirkkoa nöyristellään myös.

    • Olisi mielenkiintoista jos aiheesta tehtäisiin ihan kunnollinen mediatutkimus jotta selviäisi onko asia todella niin kuin miltä se vaikuttaa vai onko tässä vahvistusharhasta kyse. Juttuja on varmaankin objektiivisia siinä missä puolueellisiakin, mutta jääkö niistä mieleen vain ne puolueelliset jutut, samalla kun ne objektiiviset jutut otetaan ilolla vastaan mutta unohdetaan koska ne eivät laukaisseet mitään kiukkureaktiota... Tällöin käsitys median tavasta tehdä uskontojournalismia biasoituisi ja jokainen puolueellinen juttu vahvistaisi käsitystä, mutta yksikään puolueeton juttu ei heikentäisi käsitystä median puolueellisuudesta. En tosiaan tiedä mikä se todellisuus on, eli kirjoitetaanko uskonnosta ja kirkosta puolueellisesti kirkon suuntaan, objektiivisesti vai puolueellisesti uskonnottomien suuntaan. Tiedän vain sen että minua aihe koskee niin läheisesti että näkemykseni ja käsitykseni uskontojournalismista on hyvin todennäköisesi biasoitunut ja pidän uskontojournalismia ehkä enemmän kirkkoa myötäilevänä kuin se todellisuudessa on. Toki jostain jutuista näkee aivan selvästi että se on kirjoitettu ehkä vähän ehtoollisviinihiprakassa mutta en tiedä edustavatko ne ääripäätä vai keskiarvoa...

      Tässä muuten blogi jossa käsitellään nimenomaan uskontojournalismia: http://uskontojournalismi.blogspot.fi/

    • Humanisti-vapari

      Jep. Esimerkiksi kirkosta eroamista tai siviiliseremonioiden lisääntymistä käsitellään yleensä kirkon näkökulmasta. Toimittajan ja papit tai kirkon tutkimuskeskuksen tutkijat sitten yhdessä pähkäilevät syitä ja mitä kirkko voi tehdä paremmin. Puuttuu yleensä kiinnostunut ja kunnoitava ote kirkosta eronneisiin. Tai ikiuskonnottomiin ja vapaa-ajattelijoihin... Mutta hyvä puoli tässä on, että meillä on vielä paljon parannettavaa asiassa.

    • Täysi typerys

      Mielestäni artikkelit kirkosta ovat olleet puolueettomia, yhtään puolueellista en muista lukeneeni. Jos vapaa-ajattelijoista on tehty juttuja, ei niihinkään ole kirkon näkemystä kirjoitettu. Täällä jossain toisella palstalla luki, että vapaa-ajattelijoita on alle 2000, se on aika pieni vähemmistö tässä maassa, miksi sen mielipiteet pitäisi aina erikseen kirjoittaa?

      Ja jos porvareista kirjoitetaan, niin ei sinnekään kommunisteilta mielipiteitä kysellä, tai kasvissyöjistä kirjoitettaessa lihansyöjiltä.

      Vähän suhteellisuutta.

      • Aamulehti on kyllä onnistunut uutisoimaan miten kansa vaatii kirkolle lisää rahaa. Teki kyselyn Hervannan kirkon vieressä jumalanpalveluksen jälkeen... No, tuosta on yli kymmenen vuotta. Ei enää tuollaisia ole näkynyt.

        Minun mielestäni kirkon tiedotuskeskuksen otsikointi meni aikaisemmin helposti sellaisenaan läpi. Nyttemmin ei enää tunnu siltä. Aiemmin näkyi sellaista, että esim. "ennätysmäärä kirkkoon liittyneitä" meni läpi, vaikka eroaminen olisi kasvanut sekä absoluuttisesti että suhteellisesti enemmän.

        Nykyisistä ks. http://www.hs.fi/kaupunki/Pienest%C3%A4 trendikirkosta hipsterikin l%C3%B6yt%C3%A4%C3%A4 kodin/a1407820911122 . Oletetaan, että puolet tamperelaisista muuttaa pois kaupungista: 1% Honkajoelle ja 49%. Tällöin voi otsikoida "Honkajoen asukasluku kaksinkertaistui", ja otsikointi onkin järkevä Honkajoen näkökulmasta. Lehden silti olettaisi kertovan mihin pääosa on lähtenyt.

        (Aiempaa analyysia aiheesta: http://keskustelu.suomi24.fi/node/12423522 )

      • tunnustaa

        Vaikuttaa ettet ihan ymmärtänyt pointtiani.

        Jos juttu tehdään kirkosta, niin miksi silloin pitäisi kysyä vapareilta tai vaikka autokauppiailta mitään. Juuri näin.

        Mutta jos jutussa käsitellään suomalaisten kirkkoon kuulumista ja kuulumattomuutta, niin silloin journalismin perusteiden mukaan tulee molempien osapuolten mielipiteet tuoda jutussa esille.

        Ja silloinkaan ei tarvitse haastatella vapareita. Kirkkoon kuulumattomista suurin osa kun ei ole vapaa-ajattelijoiden jäseniä. Kirkkoon kuulumattomia silti pitää haastatella. Siis jos laadukasta journalismia haluaa tuottaa.

      • tunnustaa kirjoitti:

        Joskus kysytään myös vastapuolen näkemys, joskus ei; riippuu varmaan osin siitäkin, miten selkeästi vastapuoli on olemassa. Minusta molempien puolten kannat yleisesti selvittävä taho on ehkä hieman yllättäen Kotimaa-lehti.

        On näistä varmaan analyysejäkin tehty miten lehdet eri osapuolia haastattelevat. On kuitenkin vaikea sanoa mihin evlut kirkkoa pitäisi verrata. Onko evlut - eroakirkosta -pari samanlainen kuin intti - aseistakieltäytyjäliitto? Verotoimisto - yksittäinen verottajan toimista valittava yrittäjä?

        Ajallisesti minusta evlut kirkon näkemys pyydettiin aiemmin useammin kuin nyt. Saattaa olla kyllä näköharhaakin.

      • Täysi typerys
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Jotenkin se varmaan riippuu jutun aiheestakin, joskus vastapuolena voisi olla vaikkapa toinen uskonlahkokin. Siis se, mihin kirkkoa verrataan. Siis evluttia. Kuka olisi ollut sopiva "verrokki" esim. näissä kirkollisissa, palkallisissa vapaapäivissä, joista on tällä viikolla puhuttu?

        Edellinen vertaus ontuu siinäkin, että eroakirkosta ei olisi ilman kirkkoa, aseistakieltäytyjiä ilman inttiä jne, mutta nämä sinun ensiksi mainitut pärjäisivät mainiosta ilman noita toisia.

        Taisin pukea ajatukseni vähän huonosti sanoiksi, toivottavasti kuitenkin edes melkein ymmärrettävästi?

      • Täysi typerys kirjoitti:

        Kaikenlaisia verukkeita sitä kuuleekin, näin kauniisti sanottuna. Kun olennainen kysymys on, että ihmiset eroaa kirkosta kun eivät ole pitkään aikaan uskoneet kirkon määrittelemään jumalaan ja raamattuun, niin miksi siitä täytyisi haastatella kirkkoa ja verrokkimielipiteenä toista uskonnollista ryhmää.

        Jos ajatellaan, että uskontokuntiin kuuluvat on pieni porukka, niin hiukkasen ihmetyttää. Koko väestöstä neljännes ei kuulu evlut kirkkoona ja Helsingin alueella esim miehistä 29-40 yli puolet ei kuulu. Olisi mielenkiintoista "journalismia", jos heidän edustajanaan ei haastatella heitä itseään tai vapareita heidän äänitorvenaan. Esim Jehovan todistajat mielestäni kovin heikosti osaavat kertoa mitä kirkosta eronneilla on sydämellään.

      • Täysi typerys kirjoitti:

        Jotenkin se varmaan riippuu jutun aiheestakin, joskus vastapuolena voisi olla vaikkapa toinen uskonlahkokin. Siis se, mihin kirkkoa verrataan. Siis evluttia. Kuka olisi ollut sopiva "verrokki" esim. näissä kirkollisissa, palkallisissa vapaapäivissä, joista on tällä viikolla puhuttu?

        Edellinen vertaus ontuu siinäkin, että eroakirkosta ei olisi ilman kirkkoa, aseistakieltäytyjiä ilman inttiä jne, mutta nämä sinun ensiksi mainitut pärjäisivät mainiosta ilman noita toisia.

        Taisin pukea ajatukseni vähän huonosti sanoiksi, toivottavasti kuitenkin edes melkein ymmärrettävästi?

        Ainakin minä ymmärsin ajatuksen.

        Vastapuoli vapaapäivissä voisi olla ainakin nykypäivän trendiin sopivasti muslimit, tai perinteisempänä ryhmänä 7. päivän adventistit. Vapaa-ajattelijat osin ovat ottaneet tätä vastapuolen roolia tiedottamalla aktiivisesti omasta kannastaan.

        Vertauksella tarkoitin nimenomaan tuota epäsymmetriaa. Puolustusvoimilta voi kysyä mitä mieltä he ovat jostain aseistakieltäytyjien kampanjasta; toisinpäin olisi outoa kysyä kantaa vaikkapa kenraalin nimitykseen tai ilmoitukseen varuskunnan sulkemisesta.

      • Tunnustaa
        Täysi typerys kirjoitti:

        Jotenkin se varmaan riippuu jutun aiheestakin, joskus vastapuolena voisi olla vaikkapa toinen uskonlahkokin. Siis se, mihin kirkkoa verrataan. Siis evluttia. Kuka olisi ollut sopiva "verrokki" esim. näissä kirkollisissa, palkallisissa vapaapäivissä, joista on tällä viikolla puhuttu?

        Edellinen vertaus ontuu siinäkin, että eroakirkosta ei olisi ilman kirkkoa, aseistakieltäytyjiä ilman inttiä jne, mutta nämä sinun ensiksi mainitut pärjäisivät mainiosta ilman noita toisia.

        Taisin pukea ajatukseni vähän huonosti sanoiksi, toivottavasti kuitenkin edes melkein ymmärrettävästi?

        Mitä kirkollisiin pyhiin tulee niin niitä ei kai kukaan ole siirtämässäkään. Ei edes EK käsittääkseni.

        Sen sijaan viimepäivinä on puhuttu paljon palkallisista arkivapaista. Siinä kirkko on vain yksi marginaalinen osapuoli kun työantaja puoli haluaa palkkakuluja alas ja työntekijäpuoli haluaa itselleen kohtuullisen korvauksen edelleen. Jos asiaan sotketaan uskonto niin silloin voisi kysyä jotain myös siltä neljännekseltä , jotka eivät uskonnolliseen kirkkoon kuulu . Miksei myös niiltä jotka kuuluu kirkkoon mutteivat usko ja juuri välitä kirkon touhuista.

        Aina vastapuoli ei tosiaan ole selkeä. Silloin journalisti esittelee parin mahdollisen vastapuolen argumentit tai muutaman toisenlaisen näkemyksen.

    • Humanisti-vapari

      Jos henkilö, joka ei usko kirkon oppiin, eroaa kirkosta, hän siirtyy elämään muiden ei-uskovien joukkoon. Siinähän on subjektina se eroaja. Näin ollen kirkosta eroamist käsitelevissä jutuissa olisi asiallista tarkastella en eroajan eli eroajien näkökulmia ja sitä, miten he oikein jatkavatkaan elämäänsä eikä jäädä voivottelemaan taakse jätetyn uskonnollisen yhdyskunnan kohtelua.

      On kyllä sinänsä ihan kohtuullinen ajatus, että Vapaa-ajattelijain liiton yhdistysten henkilöjäenmäärä pitäisi saada nostettua yli 2000 jäsenen. Tervetuloa vain mukaan, uudet jäsenet. Emme edes pure saati niele purematta..

    • Täysi typerys

      Minä toistaiseksi koristan kirkkoon kuuluvien jäsenmäärää:)

    • Huhhahheijaaa
    • asgdf

      Toimittajissa on paljon uskovaisia kirkon kätyreitä. Ja totta kai uskovaisella toimittajalla on erityisen suuri hinku kirjoitaa yltiöpositiivisia juttuja kirkosta ja uskonnosta.

      Minun käsittääkseni evankelisissa opistoissa panostetaan paljon toimittajakoulutukseen oli sitten radio- , lehti- tai nettitoimittaja. Haluavat kouluttaa toimittajia jotka jakavat työssään uskon ja kirkon ilosanomaa.

      Siksihän uskovaiset on niin innolla mukana toiminnassa lasten ja vanhusten parissa, (vanhuksissa on paljon uskovaisia, lapsista halutaan tehdä sellaisia), sosiaalityössä, opettamisen alalla.

      Noissa ammateissa voi vaikuttaa suureen määrään ihmisiä, ilmeisesti paljon suurempaan kuin joku pappi kirkon palveluksessa. (Aika järkyttävää papin kannalta.?

      • Olisin aika varovainen sanomaan toimittajaa kirkon kätyriksi. Esimerkiksi vuosia sitten eräs HS:n toimittaja kirjoitti erittäin kriittisesti eroakirkosta.fi-palvelusta. Ja vähän myöhemmin alkuvuodesta 2008 teki NYT-liitteeseen ehkä laajimman palvelua koskevan jutun ikinä -- ja siitähän lähti sitten ennätysvuosi.

        Periaatteessahan toimittajakoulutuksessa aika lailla ydintä pitäisi olla erottaa oma kantansa pois ja tehdä objektiivisia juttuja. Ei se tietysti aina onnistu, ja toki välillä joukossa lienee joku joka ei edes yritä.

    • Huhhahheijaaaa

      Uskonnottomuusjournalismi siis kuuluu uskontojournalismiin, mutta median juttujen aiheenvalinnan suhteen se on kyllä vajaakäytössä. Voisi kai tehdä aloitteita enemmän mm. aluelehtiin.

      • HiljaistaOn

      • SanonVaan
        HiljaistaOn kirjoitti:

        Asia on todettu täälläkin: http://uskontojournalismi.blogspot.fi/
        Uskonnottomuusjournalismi siis kuuluu uskontojournalismiin..
        Arkena ja sunnuntaina...

        No niinpäs onkin! Mutta kyllähän uskonnoista tätä nykyä aika laajasti lehdistössä kirjoitetaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      224
      6459
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1735
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1527
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      70
      1084
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      105
      1010
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      947
    7. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      125
      882
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      203
      873
    9. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      100
      826
    10. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      799
    Aihe