Kumppanin kunnioittaminen

Heh heh, olipas ironinen vastaus.

Selkeä ja asiallinen vastaus "musta ruksi". Kiitos.

ei auttamiaselle ole rajoja. jokainen päättää itse missä auttamisen sopivuuden raja menee, toisen mielestä kerran kuussa on liian vähän ja toisen mielestä paljon. meitä on niin moneen junaan.
itse olen tokaissut että kaikki apu on hyväksi, jos vain on oikean laista :)
ei sitä tarvitse aina pitää ohjaksia tiukasti omissa käsissään.
Ja mielestäni jokaisen miniän pitäisi miettiä miten pystyisi omalla käytöksellä/teoilla auttaa appivanhempia, itse pyrin näin tekemään, sillä ilman heidän apuaan olisi voinut moni asia mennä pieleen taikka muuten tuntunut raskaammalta.
kunnioitan syvästi heitä, ja ovat todella mukavia ihmisiä, osaavat tukea, mutta osaavat myös antaa itse tehdä virheet tuomitsematta. hyviä neuvojakin saatu ollaan :)

miniäinen kirjoitti:

ei auttamiaselle ole rajoja. jokainen päättää itse missä auttamisen sopivuuden raja menee, toisen mielestä kerran kuussa on liian vähän ja toisen mielestä paljon. meitä on niin moneen junaan.
itse olen tokaissut että kaikki apu on hyväksi, jos vain on oikean laista :)
ei sitä tarvitse aina pitää ohjaksia tiukasti omissa käsissään.
Ja mielestäni jokaisen miniän pitäisi miettiä miten pystyisi omalla käytöksellä/teoilla auttaa appivanhempia, itse pyrin näin tekemään, sillä ilman heidän apuaan olisi voinut moni asia mennä pieleen taikka muuten tuntunut raskaammalta.
kunnioitan syvästi heitä, ja ovat todella mukavia ihmisiä, osaavat tukea, mutta osaavat myös antaa itse tehdä virheet tuomitsematta. hyviä neuvojakin saatu ollaan :)

Lue lisää

En muista yhtäkään kertaa näiden vuosien aikana, jolloin olisin tarvinnut nimenomaan miehen vanhempien apua. Koska meillä ei ole mieheni kanssa lapsia eikä tule, ei olla tarvittu apua sillä rintamalla. Ne miniät, joilla lapsia on, ovatkin suuressa kiitollisuudenvelassa tästä heille. Itse uskon, että jos pyytää jatkuvasti apua ja on saanutkin, tällaisen avunsaajan pitää sitten auttaa itsekin.

Mutta jos ei pyydä, ja pärjää yksin ja puolison kanssa, eivätkä appivanhemmatkaan tuputa apua, niin ei ole meillä mitään velvoitetta auttaa.

Mikään asia ei ole mennyt tai menossa niin pieleen eikä elämä ole tuntunut niin raskaalta, että minun olisi pitänyt soittaa miehen vanhemmille, ja pyytää apua.
Kiitos hyvän kotikasvatuksen ja itsenäisen luonteeni, ja kykyni etsiä itse ratkaisun, olemme pärjänneet ihan hyvin ilman heidän apuaan.

Satunnaisia tuliaisia ja lahjoja lukuunottamatta, en ole päivääkään muuten miettinyt, miten voisin konkreettisesti auttaa enemmän miehen vanhempia. Toki olen miettinyt, mitä heidän vanhuusiällään tapahtuu, mutta koska eivät itse tunnu tuntevan siitä suurta huolta, asuvat edelleen keskellä ei mitään ja lähimpään sairaalaan on useita kymmeniä kilometrejä, ei ole tosiaankaan minun tai mieheni velvoite puhua heidät esim. meidän lähelle, isompaan kaupunkiin asumaan. Sitä en todellakaan halua enkä aio niin tehdä, ja jos lähtevät liikkeelle tähän suuntaan, niin en aio päivystää heidän luonaan.

oma elämä1 kirjoitti:

En muista yhtäkään kertaa näiden vuosien aikana, jolloin olisin tarvinnut nimenomaan miehen vanhempien apua. Koska meillä ei ole mieheni kanssa lapsia eikä tule, ei olla tarvittu apua sillä rintamalla. Ne miniät, joilla lapsia on, ovatkin suuressa kiitollisuudenvelassa tästä heille. Itse uskon, että jos pyytää jatkuvasti apua ja on saanutkin, tällaisen avunsaajan pitää sitten auttaa itsekin.

Mutta jos ei pyydä, ja pärjää yksin ja puolison kanssa, eivätkä appivanhemmatkaan tuputa apua, niin ei ole meillä mitään velvoitetta auttaa.

Mikään asia ei ole mennyt tai menossa niin pieleen eikä elämä ole tuntunut niin raskaalta, että minun olisi pitänyt soittaa miehen vanhemmille, ja pyytää apua.
Kiitos hyvän kotikasvatuksen ja itsenäisen luonteeni, ja kykyni etsiä itse ratkaisun, olemme pärjänneet ihan hyvin ilman heidän apuaan.

Satunnaisia tuliaisia ja lahjoja lukuunottamatta, en ole päivääkään muuten miettinyt, miten voisin konkreettisesti auttaa enemmän miehen vanhempia. Toki olen miettinyt, mitä heidän vanhuusiällään tapahtuu, mutta koska eivät itse tunnu tuntevan siitä suurta huolta, asuvat edelleen keskellä ei mitään ja lähimpään sairaalaan on useita kymmeniä kilometrejä, ei ole tosiaankaan minun tai mieheni velvoite puhua heidät esim. meidän lähelle, isompaan kaupunkiin asumaan. Sitä en todellakaan halua enkä aio niin tehdä, ja jos lähtevät liikkeelle tähän suuntaan, niin en aio päivystää heidän luonaan.

Lue lisää

ei olla mekään kinuttu apua heiltä, vaan he ovat itse halunnut auttaa meitä, jos on huomannut että sitä tarvitaan.
ja olemme myös auttaneet heitä.
asumme omakoti talossa johon on tarvinut apua remonteissa ym. appiukon tietämys niistä asioista kullan arvoisia.
lapsia meillä on ja hoito apua ollaan saatu heiltä jos ollaan tarvittu, vanhemmatkin tarvitsevat sitä omaa yhteistä aikaa ilman lapsia jottei unohdu että suhteessa on mies ja nainen eikä pelkästään äiti ja isä.
apu voi olla pientä, mutta se voi tuntua suurelta avulta arjen keskellä. ei me joka päivä sitä apua tarvita, otamme itse vastuun elämästä ja autamme heitä jos he sitä tarvitsevat.

pienten lasten kanssa välillä sitä unohtaa sen oman roolinsa puolisona jolloin asiat voivat lähteä alamäkeen ilman ulkopuolista apua. meillä meinasi ero tulla kun unohdin itseni ja mieheni suhteen ja keskityin vain äitinä olemiseen, ja anoppi ja appi tämän huomasivat ja ottivat pariksi päiväksi lapsoset hoitoon.... nyt ovat yhden viikonlopun kuukauden/kahden kuukauden välin mummolla ja paapal jotta vanhemmat saisivat hetken yhteistä aikaa.

Minunlapseni puolisoa ei ole kasvatettu kunnolla, ei osaa edes kiittää mistään!

"etten tuputa omia mielipiteitäni, ja olen ennemminkin hiljaa, koska en halua turhaa riitaa."

Eri mieltä oleminen ei ole riitaa. Nämä käsitteet näyttävät edelleen olevan monille epäselviä. Kotona ei ilmeisesti ole opetettu keskustelemaan. Koulussa argumentointia yritetään opettaa, mutta jos kotoa ei ole saatu mitään pohjaa, oppi ei voi mennä perille.

"Hiljaisuuteni kuitenkin tarkoittaa, etten ole tosiaankaan samaa mieltä"

Pitäisikö sinusta muiden tietää tämä? Jos joku on keskustelussa ihan hiljaa, minulle ainakin tulee se käsitys, että hänellä ei ole asiasta mitään mielipidettä - eikä halua, tarvetta tai kykyä sitä muodostaakaan.

Temppurata-apina kirjoitti:

"etten tuputa omia mielipiteitäni, ja olen ennemminkin hiljaa, koska en halua turhaa riitaa."

Eri mieltä oleminen ei ole riitaa. Nämä käsitteet näyttävät edelleen olevan monille epäselviä. Kotona ei ilmeisesti ole opetettu keskustelemaan. Koulussa argumentointia yritetään opettaa, mutta jos kotoa ei ole saatu mitään pohjaa, oppi ei voi mennä perille.

"Hiljaisuuteni kuitenkin tarkoittaa, etten ole tosiaankaan samaa mieltä"

Pitäisikö sinusta muiden tietää tämä? Jos joku on keskustelussa ihan hiljaa, minulle ainakin tulee se käsitys, että hänellä ei ole asiasta mitään mielipidettä - eikä halua, tarvetta tai kykyä sitä muodostaakaan.

Lue lisää

Temppurata-apinan kommentti on hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset ovat eri mieltä asioista. Joidenkin mielestä erilaiset mielipiteet ovat riitaa, joidenkin mielestä ei. Siksi, välttääkseni tällaista tilannetta, että joku tulkitsee sanani väärin, olen mieluiten hiljaa. Mielestäni on parempi olla hiljaa ja suojella toisen kasvoja "save face" kuin väen vängällä esittää, että minä ajattelen muuten näin.

Minua ei ole kotona tarkoituksella "opetettu keskustelemaan", niin kuin esim. koulussa opetetaan matematiikkaa tai köksän tunnilla kodinhoidon perusteita. Keskusteleminen alkaa ihan vauvasta, äänteistä, ilman että siihen pitää erikseen opettaa. Jotkut ovat jo lapsesta sosiaalisempia, toiset taas hiljaisempia, ja kaikki löydämme paikkamme tässä maailmassa. Niin kauan kuin emme tunge toisen reviirille, ja pakota tätä ajattelemaan kuten minä itse, ja juuri siitä minä ainakin "keskustelin" edellä.

Ja tuohon viimeiseen sitaattiisi omasta viestistäni. Kyllä minusta keskustelupalstalla nimenomaan voi kertoa, mitä itse ajattelee, mutta rajaa menee siinä, ettei mennä henkilökohtaisuuksiin.

Hiljaisuudella ja hiljaisuudellakin on eronsa, miten sen ilmaisee. Ei jokaiseen keskustelunpätkään tarvitsekaan ottaa näkyvästi kantaa, puolesta tai vastaan.

Hyvin olen pärjännyt työelämässä, ja sukulaisten kanssa, ilman sen suurempia erimielisyyksiä tai riitoja, olemalla hiljaa tietyissä tilanteissa mutta säilyttämällä silti oman pääni. Ei kaikkien tarvitsekaan tietää kaikkea minun elämästäni, ja ajatuksistani, näistä voin jutella yksinoikeudella ja 100% luottamuksella aviomieheni kanssa.

oma elämä1 kirjoitti:

Temppurata-apinan kommentti on hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset ovat eri mieltä asioista. Joidenkin mielestä erilaiset mielipiteet ovat riitaa, joidenkin mielestä ei. Siksi, välttääkseni tällaista tilannetta, että joku tulkitsee sanani väärin, olen mieluiten hiljaa. Mielestäni on parempi olla hiljaa ja suojella toisen kasvoja "save face" kuin väen vängällä esittää, että minä ajattelen muuten näin.

Minua ei ole kotona tarkoituksella "opetettu keskustelemaan", niin kuin esim. koulussa opetetaan matematiikkaa tai köksän tunnilla kodinhoidon perusteita. Keskusteleminen alkaa ihan vauvasta, äänteistä, ilman että siihen pitää erikseen opettaa. Jotkut ovat jo lapsesta sosiaalisempia, toiset taas hiljaisempia, ja kaikki löydämme paikkamme tässä maailmassa. Niin kauan kuin emme tunge toisen reviirille, ja pakota tätä ajattelemaan kuten minä itse, ja juuri siitä minä ainakin "keskustelin" edellä.

Ja tuohon viimeiseen sitaattiisi omasta viestistäni. Kyllä minusta keskustelupalstalla nimenomaan voi kertoa, mitä itse ajattelee, mutta rajaa menee siinä, ettei mennä henkilökohtaisuuksiin.

Hiljaisuudella ja hiljaisuudellakin on eronsa, miten sen ilmaisee. Ei jokaiseen keskustelunpätkään tarvitsekaan ottaa näkyvästi kantaa, puolesta tai vastaan.

Hyvin olen pärjännyt työelämässä, ja sukulaisten kanssa, ilman sen suurempia erimielisyyksiä tai riitoja, olemalla hiljaa tietyissä tilanteissa mutta säilyttämällä silti oman pääni. Ei kaikkien tarvitsekaan tietää kaikkea minun elämästäni, ja ajatuksistani, näistä voin jutella yksinoikeudella ja 100% luottamuksella aviomieheni kanssa.

Lue lisää

"väen vängällä esittää, että minä ajattelen muuten näin."

Kyllähän mielipiteensä voi ilmaista muutenkin kuin väen vängällä. Eikö keskustelun tärkeintä antia ole nimenomaan se, että eri näkökannat tulevat esiin?

"Keskusteleminen alkaa ihan vauvasta, äänteistä, ilman että siihen pitää erikseen opettaa."

Minusta tämä ei kylläkään pidä paikkaansa. Mielipiteensä ilmaiseminen ja sen perusteleminen pitää oppia. On monia perheitä, joissa lapsia ei tähän opeteta - todella monia! Tiedän tämän hyvin, koska puolisoni perheessä näin ei ole tehty ja omassa lapsuudenperheessäni puolestaan keskusteltiin erittäin paljon ihan kaikesta: kesäverhojen väristä ja perunanviljelystä aina erilaisten "ismien" periaatteisiin tai toteutukseen ja maailmanpolitiikan kulloiseenkin tilanteeseen asti. Puolisoni ajattelee vielä nykyisinkin, että eri mieltä oleminen on riidan haastamista.

"pakota tätä ajattelemaan kuten minä itse" Käsittääkseni toisen ajatuksia on mahdoton pakottaa. Joissakin yhteiskunnissa sitä on yritetty ja yritetään vieläkin. Ei ole koskaan onnistunut, enkä usko, että onnistuukaan. Ihan silkka aivopesu tietysti on asia erikseen. Ihminen, joka ei ole tottunut perustelemaan mielipidettään, saattaa olla helpommin käännytettävissä kuin se, joka itse ajattelemalla perustelee mielipiteensä. Mutta pakottamaan toisen ajatuksia ei ihan vähällä pysty.

"Ja tuohon viimeiseen sitaattiisi omasta viestistäni. Kyllä minusta keskustelupalstalla nimenomaan voi kertoa, mitä itse ajattelee, mutta rajaa menee siinä, ettei mennä henkilökohtaisuuksiin."

Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Jos mielsit viimeisen kappaleeni henkilökohtaisuuksiin menemiseksi, korjaan käsityksesi nyt. Tarkoitan joka sanaa, minkä kirjoitin - ihan ilman sarvia ja hampaita.

"Ei jokaiseen keskustelunpätkään tarvitsekaan ottaa näkyvästi kantaa"

Enpä luule kenenkään sitä odottavankaan. Mielipideautomaatit eivät ole kivoja. Kokonaan toinen juttu on, jos ei milloinkaan osaa/halua esittää eriävää mielipidettä mihinkään - isoon tai pieneen - asiaan.

Temppurata-apina kirjoitti:

"väen vängällä esittää, että minä ajattelen muuten näin."

Kyllähän mielipiteensä voi ilmaista muutenkin kuin väen vängällä. Eikö keskustelun tärkeintä antia ole nimenomaan se, että eri näkökannat tulevat esiin?

"Keskusteleminen alkaa ihan vauvasta, äänteistä, ilman että siihen pitää erikseen opettaa."

Minusta tämä ei kylläkään pidä paikkaansa. Mielipiteensä ilmaiseminen ja sen perusteleminen pitää oppia. On monia perheitä, joissa lapsia ei tähän opeteta - todella monia! Tiedän tämän hyvin, koska puolisoni perheessä näin ei ole tehty ja omassa lapsuudenperheessäni puolestaan keskusteltiin erittäin paljon ihan kaikesta: kesäverhojen väristä ja perunanviljelystä aina erilaisten "ismien" periaatteisiin tai toteutukseen ja maailmanpolitiikan kulloiseenkin tilanteeseen asti. Puolisoni ajattelee vielä nykyisinkin, että eri mieltä oleminen on riidan haastamista.

"pakota tätä ajattelemaan kuten minä itse" Käsittääkseni toisen ajatuksia on mahdoton pakottaa. Joissakin yhteiskunnissa sitä on yritetty ja yritetään vieläkin. Ei ole koskaan onnistunut, enkä usko, että onnistuukaan. Ihan silkka aivopesu tietysti on asia erikseen. Ihminen, joka ei ole tottunut perustelemaan mielipidettään, saattaa olla helpommin käännytettävissä kuin se, joka itse ajattelemalla perustelee mielipiteensä. Mutta pakottamaan toisen ajatuksia ei ihan vähällä pysty.

"Ja tuohon viimeiseen sitaattiisi omasta viestistäni. Kyllä minusta keskustelupalstalla nimenomaan voi kertoa, mitä itse ajattelee, mutta rajaa menee siinä, ettei mennä henkilökohtaisuuksiin."

Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Jos mielsit viimeisen kappaleeni henkilökohtaisuuksiin menemiseksi, korjaan käsityksesi nyt. Tarkoitan joka sanaa, minkä kirjoitin - ihan ilman sarvia ja hampaita.

"Ei jokaiseen keskustelunpätkään tarvitsekaan ottaa näkyvästi kantaa"

Enpä luule kenenkään sitä odottavankaan. Mielipideautomaatit eivät ole kivoja. Kokonaan toinen juttu on, jos ei milloinkaan osaa/halua esittää eriävää mielipidettä mihinkään - isoon tai pieneen - asiaan.

Lue lisää

Etkö koskaan ole kohdannut ihmistä, jonka mielestä jokainen, pienikin hänen omasta mielipiteestään poikkeava sana on riidan haastamista?

Minä olen. Ja varmaan moni muukin.

Kyllä silloin oppii olemaan hiljaa ja miettimään vain, että jaa vai niin, vai olet sitä mieltä, ho hoo ja jaa. Varsinkin jos on suvusta kyse ja jos on silloin tällöin pikku pakko istua kyseisen uppiniskan kahvipöydässä.

eikös juu kirjoitti:

Etkö koskaan ole kohdannut ihmistä, jonka mielestä jokainen, pienikin hänen omasta mielipiteestään poikkeava sana on riidan haastamista?

Minä olen. Ja varmaan moni muukin.

Kyllä silloin oppii olemaan hiljaa ja miettimään vain, että jaa vai niin, vai olet sitä mieltä, ho hoo ja jaa. Varsinkin jos on suvusta kyse ja jos on silloin tällöin pikku pakko istua kyseisen uppiniskan kahvipöydässä.

Lue lisää

Olen tavannut, minä olen naimisissa sellaisen kanssa. Minulla on pokkaa sanoa: "Tämä ei ole riitelyä, mutta asian voi nähdä tai ajatella niinkin, että..." Hän alkaa hiljalleen ymmärtää, mitä sanon! ;-)

Temppurata-apina kirjoitti:

"väen vängällä esittää, että minä ajattelen muuten näin."

Kyllähän mielipiteensä voi ilmaista muutenkin kuin väen vängällä. Eikö keskustelun tärkeintä antia ole nimenomaan se, että eri näkökannat tulevat esiin?

"Keskusteleminen alkaa ihan vauvasta, äänteistä, ilman että siihen pitää erikseen opettaa."

Minusta tämä ei kylläkään pidä paikkaansa. Mielipiteensä ilmaiseminen ja sen perusteleminen pitää oppia. On monia perheitä, joissa lapsia ei tähän opeteta - todella monia! Tiedän tämän hyvin, koska puolisoni perheessä näin ei ole tehty ja omassa lapsuudenperheessäni puolestaan keskusteltiin erittäin paljon ihan kaikesta: kesäverhojen väristä ja perunanviljelystä aina erilaisten "ismien" periaatteisiin tai toteutukseen ja maailmanpolitiikan kulloiseenkin tilanteeseen asti. Puolisoni ajattelee vielä nykyisinkin, että eri mieltä oleminen on riidan haastamista.

"pakota tätä ajattelemaan kuten minä itse" Käsittääkseni toisen ajatuksia on mahdoton pakottaa. Joissakin yhteiskunnissa sitä on yritetty ja yritetään vieläkin. Ei ole koskaan onnistunut, enkä usko, että onnistuukaan. Ihan silkka aivopesu tietysti on asia erikseen. Ihminen, joka ei ole tottunut perustelemaan mielipidettään, saattaa olla helpommin käännytettävissä kuin se, joka itse ajattelemalla perustelee mielipiteensä. Mutta pakottamaan toisen ajatuksia ei ihan vähällä pysty.

"Ja tuohon viimeiseen sitaattiisi omasta viestistäni. Kyllä minusta keskustelupalstalla nimenomaan voi kertoa, mitä itse ajattelee, mutta rajaa menee siinä, ettei mennä henkilökohtaisuuksiin."

Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Jos mielsit viimeisen kappaleeni henkilökohtaisuuksiin menemiseksi, korjaan käsityksesi nyt. Tarkoitan joka sanaa, minkä kirjoitin - ihan ilman sarvia ja hampaita.

"Ei jokaiseen keskustelunpätkään tarvitsekaan ottaa näkyvästi kantaa"

Enpä luule kenenkään sitä odottavankaan. Mielipideautomaatit eivät ole kivoja. Kokonaan toinen juttu on, jos ei milloinkaan osaa/halua esittää eriävää mielipidettä mihinkään - isoon tai pieneen - asiaan.

Lue lisää

"oma elämä 1" vaikenee, on hiljaa, ei sano mitään - ettei tule turhaa riitaa.

Temppurata-apina kirjoitti:

Olen tavannut, minä olen naimisissa sellaisen kanssa. Minulla on pokkaa sanoa: "Tämä ei ole riitelyä, mutta asian voi nähdä tai ajatella niinkin, että..." Hän alkaa hiljalleen ymmärtää, mitä sanon! ;-)

Lue lisää

Ihme että olet tuollaisen puolison valinnut. Täällä nyt käsittääkseni kyllä puhutaan vähän muista sukulaisista kuin omasta siipasta.

Siksi toiseksi jotkut ihmiset eivät todellakaan siedä minkäänlaista "vastaansanomista" (= oik. eri mielipiteen esittämistä) tai järkevää keskustelua.

Temppurata-apina kirjoitti:

"väen vängällä esittää, että minä ajattelen muuten näin."

Kyllähän mielipiteensä voi ilmaista muutenkin kuin väen vängällä. Eikö keskustelun tärkeintä antia ole nimenomaan se, että eri näkökannat tulevat esiin?

"Keskusteleminen alkaa ihan vauvasta, äänteistä, ilman että siihen pitää erikseen opettaa."

Minusta tämä ei kylläkään pidä paikkaansa. Mielipiteensä ilmaiseminen ja sen perusteleminen pitää oppia. On monia perheitä, joissa lapsia ei tähän opeteta - todella monia! Tiedän tämän hyvin, koska puolisoni perheessä näin ei ole tehty ja omassa lapsuudenperheessäni puolestaan keskusteltiin erittäin paljon ihan kaikesta: kesäverhojen väristä ja perunanviljelystä aina erilaisten "ismien" periaatteisiin tai toteutukseen ja maailmanpolitiikan kulloiseenkin tilanteeseen asti. Puolisoni ajattelee vielä nykyisinkin, että eri mieltä oleminen on riidan haastamista.

"pakota tätä ajattelemaan kuten minä itse" Käsittääkseni toisen ajatuksia on mahdoton pakottaa. Joissakin yhteiskunnissa sitä on yritetty ja yritetään vieläkin. Ei ole koskaan onnistunut, enkä usko, että onnistuukaan. Ihan silkka aivopesu tietysti on asia erikseen. Ihminen, joka ei ole tottunut perustelemaan mielipidettään, saattaa olla helpommin käännytettävissä kuin se, joka itse ajattelemalla perustelee mielipiteensä. Mutta pakottamaan toisen ajatuksia ei ihan vähällä pysty.

"Ja tuohon viimeiseen sitaattiisi omasta viestistäni. Kyllä minusta keskustelupalstalla nimenomaan voi kertoa, mitä itse ajattelee, mutta rajaa menee siinä, ettei mennä henkilökohtaisuuksiin."

Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Jos mielsit viimeisen kappaleeni henkilökohtaisuuksiin menemiseksi, korjaan käsityksesi nyt. Tarkoitan joka sanaa, minkä kirjoitin - ihan ilman sarvia ja hampaita.

"Ei jokaiseen keskustelunpätkään tarvitsekaan ottaa näkyvästi kantaa"

Enpä luule kenenkään sitä odottavankaan. Mielipideautomaatit eivät ole kivoja. Kokonaan toinen juttu on, jos ei milloinkaan osaa/halua esittää eriävää mielipidettä mihinkään - isoon tai pieneen - asiaan.

Lue lisää

Tyypillistä itsekeskeisyytää. Puolison perheessä ei ole osattu sitä ja tätä. Mutta kyllä meillä kotona tehtiin niin hienosti nää ja nää asiat.

Eikö olisi aika tosiaankin oppia kunnioittamaan toisia ihmisiä ja heidän tapojaan. Ei kaikkien tarvitse elää samalla lailla, kuin sinun kotona. Mutta silti he ovat olleet hyviä vanhempia kuitenkin. Ja ennen kaikkea ei sinulla olisi tätä puolisoa ellei heitä olisi olemassa. Jos heidän tapansa ei olisi toiminut niin sinun miehesi ei olisi sellainen kuin hän nyt on. Eli et olisi rakastunut häneen. Eli on ne vanhemmat jossain kyllä onnitunu ja toisi hyvin. Onhan he kasvattaneet niin hienon miehen johon jopa sinä olet rakastunu.

Siispä koitetaan kunnioittaa toisia ihmisenä. Ihmisenä me kaikki olemme saman arvoisia. Vaikka tavat ei ehkä olekkaan juuri meidän mieleen.

piparminttuli kirjoitti:

Tyypillistä itsekeskeisyytää. Puolison perheessä ei ole osattu sitä ja tätä. Mutta kyllä meillä kotona tehtiin niin hienosti nää ja nää asiat.

Eikö olisi aika tosiaankin oppia kunnioittamaan toisia ihmisiä ja heidän tapojaan. Ei kaikkien tarvitse elää samalla lailla, kuin sinun kotona. Mutta silti he ovat olleet hyviä vanhempia kuitenkin. Ja ennen kaikkea ei sinulla olisi tätä puolisoa ellei heitä olisi olemassa. Jos heidän tapansa ei olisi toiminut niin sinun miehesi ei olisi sellainen kuin hän nyt on. Eli et olisi rakastunut häneen. Eli on ne vanhemmat jossain kyllä onnitunu ja toisi hyvin. Onhan he kasvattaneet niin hienon miehen johon jopa sinä olet rakastunu.

Siispä koitetaan kunnioittaa toisia ihmisenä. Ihmisenä me kaikki olemme saman arvoisia. Vaikka tavat ei ehkä olekkaan juuri meidän mieleen.

Lue lisää

Joo, mieheni jäi henkiin lapsena, vaikka isä hakkasi toistuvasti. Siitäkö pitäisi olla kiitollinen? No, jäi henkiin, koska oli niin vahva henkisesti, vaikka yrittivät murtaa vielä aikuisiällä. "et sinä pärjää, et sinä osaa", sanoivat mieheni vanhemmat tälle. Olin vieressä, kun huusivat, nuorena vaimona koettua.

Eli ole kuule hiljaa piparminttuli.

Maailma ei aina ole kiva paikka, eikä kunnioitus tule automaattisesti. Mutta silti osaan käyttäytyä etten sano päin naamaa näille, jotka lastaan hakkasivat.

oma elämä1 kirjoitti:

Joo, mieheni jäi henkiin lapsena, vaikka isä hakkasi toistuvasti. Siitäkö pitäisi olla kiitollinen? No, jäi henkiin, koska oli niin vahva henkisesti, vaikka yrittivät murtaa vielä aikuisiällä. "et sinä pärjää, et sinä osaa", sanoivat mieheni vanhemmat tälle. Olin vieressä, kun huusivat, nuorena vaimona koettua.

Eli ole kuule hiljaa piparminttuli.

Maailma ei aina ole kiva paikka, eikä kunnioitus tule automaattisesti. Mutta silti osaan käyttäytyä etten sano päin naamaa näille, jotka lastaan hakkasivat.

Lue lisää

Juuri näin "oma elämä1". Kunnioitusta ovat oman kokemukseni mukaan eniten vaatimassa ne, jotka sitä vähiten ansaitsevat.

Anoppeja ja appia kaihertaa varmasti se, että väärin kohdeltu ja pahoinpidelty lapsi saa itselleen kumppanin ja liittolaisen, siksi siihen on pakko yrittää tunkea väliin. 2 vastaan 1 -tilanne on heille enemmän mieleen. Jos ei omaa lasta enää kyetä satuttamaan, isketään siihen "vieraaseen ihmiseen".

Aivan varmasti sapettaa sekin, että oma jälkeläinen kertoo sille kumppanilleen, millaisia petoja hänen vanhempansa ovat, ei siis auta ulkokultainen teeskentely, kuten naapureiden ym. kanssa. Vanhempia jäytää pelko, voiko tulokkaaseen luottaa, jos vaikka vuosikymmeniä vaietut pikku salaisuudet vuotavat ja totuus tulee ilmi.

Hyökkäys on paras puolustus omia pelkoja, häpeää ja syyllisyyttä vastaan, niin tuntuvat monet uskovan tämänkin palstan syyllistämiskirjoitusten perusteella. Aikuiselta(kin) lapselta voi pyytää anteeksi, se kannattaa, koska omien virheiden peittely vie kaikki voimat ja ilon elämästä. Anteeksi pyytäminen on viesti kunnioituksesta, ei kunnioituksen karhuaminen muilta.

musta ruksi kirjoitti:

Juuri näin "oma elämä1". Kunnioitusta ovat oman kokemukseni mukaan eniten vaatimassa ne, jotka sitä vähiten ansaitsevat.

Anoppeja ja appia kaihertaa varmasti se, että väärin kohdeltu ja pahoinpidelty lapsi saa itselleen kumppanin ja liittolaisen, siksi siihen on pakko yrittää tunkea väliin. 2 vastaan 1 -tilanne on heille enemmän mieleen. Jos ei omaa lasta enää kyetä satuttamaan, isketään siihen "vieraaseen ihmiseen".

Aivan varmasti sapettaa sekin, että oma jälkeläinen kertoo sille kumppanilleen, millaisia petoja hänen vanhempansa ovat, ei siis auta ulkokultainen teeskentely, kuten naapureiden ym. kanssa. Vanhempia jäytää pelko, voiko tulokkaaseen luottaa, jos vaikka vuosikymmeniä vaietut pikku salaisuudet vuotavat ja totuus tulee ilmi.

Hyökkäys on paras puolustus omia pelkoja, häpeää ja syyllisyyttä vastaan, niin tuntuvat monet uskovan tämänkin palstan syyllistämiskirjoitusten perusteella. Aikuiselta(kin) lapselta voi pyytää anteeksi, se kannattaa, koska omien virheiden peittely vie kaikki voimat ja ilon elämästä. Anteeksi pyytäminen on viesti kunnioituksesta, ei kunnioituksen karhuaminen muilta.

Lue lisää

Nämä liiton vuodet (15 ) ovat tähän mennessä opettaneet minulle hurjan paljon enemmän ihmisluonteesta, kuin mitkään aiemmat.

Olen oppinut paljon. Huutaminen on oikeasti merkki siitä, että huutaja haluaa alistaa ja hallita huudon kohdetta. Kun vanhempi sanoo, että sinä et pärjää, sinä et osaa, vanhempi ehkäpä vain toistaa, mitä hänelle on omat vanhemmat sanoneet.

Kun laitetaan yhteen samoin ajattelevat 2 stressaantunutta, elämässään pettynyttä, ja väärän ammatin valinneet, ja kun he näkevät aikuisen lapsen, vain lapsena, joka haluaakin parempaa omalle elämälleen, on tilanne altis yhteenotolle.

Huutaminen ja lapselle tehty pahoinpitely muuttavat nuorta ihmistä niin peruuttamattomasti, että jälkikäteen olen voinut nähdä selkeänä, että kaikki mieheni aikuisiän suuret valintansa juontuvat suoraan peilikuvana, lapsuuden kokemuksista: humaani ja ihmisiä auttava ura, lannistumaton asenne koulutukseen ja eteenpäin menoon, usko omiin mahdollisuuksiin ja ponnistelu esteistä valitsematta.

Tuohon mieheen rakastuin, koska hän oli ja on edelleen kaikkea sitä hyvää, mitä tässä maailmassa voi vain olla.

Eli kun puhutaan kunnioituksesta, ymmärrän, arvostan eniten tässä maailmassa miestäni, (ja itseäni siinä vierellä, koska löysin hänet ja menimme lopulta naimisiin).

Hei 19 10,

Kai sinä sentään puolustat omia vanhempiasi kun appivanhemmat haukkuvat heitä?

Etäisyyden pitäminen on muuten ainoa ratkaisu ongelmaan.

keskiviikko2014 kirjoitti:

Hei 19 10,

Kai sinä sentään puolustat omia vanhempiasi kun appivanhemmat haukkuvat heitä?

Etäisyyden pitäminen on muuten ainoa ratkaisu ongelmaan.

Kyllä, keskiviikko :)

Tuntuu toisaalta surkealta kun ei mennyt niin kuin halusin. Kun en pärjännytkään heidän kanssaan vaikka yleensä normi aikuisväestön kanssa vuorovaikutan ihan ok. Jonkinlainen henkilökohtainen pettymys on tämä.Toisaalta muut sukuun tulleet eivät näytä sopeutuvan juurikaan paremmin.

19+10 kirjoitti:

Kyllä, keskiviikko :)

Tuntuu toisaalta surkealta kun ei mennyt niin kuin halusin. Kun en pärjännytkään heidän kanssaan vaikka yleensä normi aikuisväestön kanssa vuorovaikutan ihan ok. Jonkinlainen henkilökohtainen pettymys on tämä.Toisaalta muut sukuun tulleet eivät näytä sopeutuvan juurikaan paremmin.

Lue lisää

Sori, että asetin alussa sanani vähän karskisti, 19 10.

Jos voit jotenkin lohduttaa itseäsi sillä, niin et ole tosiaan ainoa, jolla on ongelmasukulaisia suvussa (tai siis miehen suvun puolella) ja on niitä omassanikin. Siksi tämä palsta on olemassa...

Itse menetellyt samoin näiden kaikkien "sukulaisten" kuin muidenkin tuttavien suhteen, joiden kanssa välit ovat jostain syystä väljähtyneet vuosien-vuosikymmenien aikana. Tehnyt ajatustapamuutoksen, ja päättänyt, että hyvä juttu, eipähän tarvitse enää mennä minne en halua, ja jääpähän aikaa omille suunnitelmille eikä tarvitse tuhlata aikaa muiden miellyttämiseen ja muiden ongelmien kuulemiseen.

Avioliittovuosistamme ensimmäiset 10 kuluivat vapaa-ajaltaan suurimmaksi osaksi miehen vanhempien ja muiden miehen sukulaisten passauksessa: hoidettiin heidän asioita. Sitten tapahtui elämänmuutoksia, jotka pakottivat osan ajattelemaan toisin.

Koska appivanhemmat ovat nyt eläkkeellä, ja miehen muut sisarukset viettävät aikaa vain kahdestaan ja yhdessä puolisoiden kanssa - koska me aloimmekin sanoa toistuvasti ei näiden passaukselle, rahan ja auton lainauspyynnöille, niin, oho, yhtäkkiä, he eivät enää soittelekaan meille tai pyydä ulos entiseen malliin.

Jos olisimme "kunnioittaneet" heidän pyyntöjään ja elämänmalliaan, välit olisivat edelleen samanlaiset, mutta se maksaisi meille aikaa ja rahaa, ja heillä ei olisi niin paljon käytännön elämän ongelmia. Mutta muiden ongelmien ratkaisu ja elämän helpottaminen ei vaan ole meidän tehtävämme.

Nyt saamme aikaa viettää kahdestaan mieheni kanssa, milloin emme ole omissa harrastuksissamme.

Ihan kaikkea ei ole tarpeen sanoa ääneen. Loukkavat sanat, riitaa haastavat töksäyttelyt voi ihan hyvin jättää sanomatta. Aina ei tarvitse puolustaa juuri sitä omaa mielipidettä ja joskus voi joustaa vain sen takia että sopu säilyisi. "Suorat sanat" ei ole aina viisasta eikä sivistynyttä käytöstä.

Minulla on jokunen tuttava, joka sanoa töksäyttelee päin naamaa kaikenlaisia eriäviä mielipiteitä ja epäkohteliaisuuksia. Ei tunnu kivalta. Vaikka tietäisin että hän paheksuu jotain minussa, en halua kuulla sitä ääneen sanottuna, koska sanominen merkitsee jo asteen verran karkeampaa arvostelua ja sisältää vaatimuksen että minun pitäisi muuttua. Hienotunteinen vaikeneminen antaa minulle luvan olla oma itseni ja sallii vikanikin.

Tuota, MINÄKIN tulin avoliiton ja avioliiton mukana tähän mieheni sukuun, joten samat yleiset, peruskäytössäännöt, miten kohdella toista, pitää päteä myös siihen, miten minuakin kohdellaan.

Mieheni sukulaiset eivät ole minulle millään tavalla rakkaita, eikä omatkaan, jos tekemänsä virheet ovat:
- loukkaavat muita jatkuvasti
- ovat itsekkäitä, eivätkä ajattele muita
- pyytävät rahaa, mutta tuhlaavat sen itse muualla, kuin alunperin pyysivät

En ole kieltänyt mieheltäni sukuaan, siitä ei valitettavasti pääse irti, mutta pystyn vaikuttamaan siihen, ja vaikutankin, kuinka usein heitä tapaamme. Etusijalla aikatauluja ja vapaita suunnitellessamme kun EIvät ole mieheni vanhemmat ja mieheni sisarukset tai omani, vaan Mitä Me kaksi haluamme tehdä esim. viikonloppuna.

On väärin ajatella, että miehen muut sukulaiset jotenkin ansaitsevat enemmän kunnioitusta kuin minä. Jos kunnioituksella tarkoitetaan toisten rajatonta ymmärtämistä ja ainaista kuuntelua.

En sano päin naamaa näille sukulaisille pahaa sanaa, mutta se ei estä minua sanomasta mitä ajattelen miehelleni. Eikä mikään, mitä sanon tule yllätyksenä miehelleni, koska hän nyt sentään on tuntenut sukunsa kauemmin kuin minä, eikä teeskentele että pitää olla väleissä sellaisten kanssa, joista emme suuremmin välitä.

Sukurauha pysyy yllä parhaiten niin, että välttelee turhaa teeskentelyä ja pysyy omissa oloissaan, koska suvun ei tarvitse olla mikään automaattinen turvaverkko, jossa jokainen jäsen auttaa omien taitojensa mukaan.

Esim. remppataitoisten veljien ei tarvitse vapaa-ajallaan auttaa jatkuvasti tai edes satunnaisesti kerran kuussa remppa-avutonta siskoa.

Jos tarvitsee apua, voi palkata ulkopuolisen, vuokraa vaikka muutto-auton, ja tietsikka-korjaajia on monta keskustan kortteleissa.