Tapahtu tossa eilen päivällä tämmönen juttu: Olin yksin kotona omalla kotipihallani kun ex-poikaystäväni ilmestyi kahden jätkän kanssa pihalle. Exäni oli kännissä ja tuli ulos autosta uhoamaan, oli kuulemma tullut tappamaan isäni!Hän käski minua pyytämään isäni kotiin. En suostunut. Sitten hän käski antamaan isäni puhelinnumeron. En suostunut siihenkään. Sitten hän sanoi juäävänsäö odottamaan isääni ja käski minua keittämään kahvit ja oli marssimassa talon ovesta sisälle. Kielsin häntä menemästä taloon ja poistumaan kotoani. Yht äkkiä hän hyökkäsi kimppuuni ja heitti minut pihakivetykseen. Menetin tajuntani ja seuraavaksi havahduin kipuun otsassani. Siinä oli iso (valehtelematta tennispallon kokoinen)kova kuhmu. En tiedä löinkö pääni kivetykseen vai oliko exäni potkaissut teräskärkisillään. Hän pelästyi ja pakeni paikalta. Huomasin että takaraivossakin oli kipeä kuhmu ja niskaani sattui. Kävin lääkärissä ja joudun jatkotutkimuksiin neurologille. Tein myös rikosilmotuksen ja haen exälleni lähestymiskieltoa("vainoamista" ja uhkailua jatkunut jo lähes vuoden).Nyt kysynkin teiltä arvon ihmiset millaiset seuraukset exälleni tästä vähintään pitäisi tulla?Joutuuko hän esim.maksamaan lääkärikuluni ja oikeudenkäyntikulut?Jätkällä on ennestään rikosrekisteri ja muutamia muitakin pahoinpitelyjä taustallaan. Auttaisiko jos muut exäni pahoinpitelemäksi tulleet tekisivät myös rikosilmoituksen?
Mitä seurauksia pahoinpitelystä?
9
2692
Vastaukset
- lähestymiskielto
Ilmeisesti voit lähestymskiellon saadakin mutta sen saaminen edellyttää suurta määrää pahoinpitelyä, uhkailuja ja muuta väkivaltaa jotka sinun pitää pystyä todistamaan. Lisäksi todistajien on oltava "puolueettomia". Eli sukulaisia tai hyviä tuttuja ei ehkä hyväksytä mutta jos sinulla on laillisen lääkärin tai muun
terveysviranomaisen tai sosiaalityöntekijän tukl takana niin saatat oikeutta saada. Varaudu kuitenkin siihen että oma toimintasi tullaan tutkimaan ja arvioimaan se, oletko jotenkin antanut ymmärtää että olisit ollut susostuvainen johonkin kontaktiin exäsi kanssa. Onnea kuitenkin. On nimittäin niin että mitä useampi ilmoitus hakkaajasta tulee, sitä todennäköisemmin hän jossain vaiheessa joutuu vastaamaan teoistaan sekä sinulle että yhteiskunnalle. Hyvässä lykyssä oikeudenmukaisuuskin toimii vielä! - Nixuliina
- laiton uhkaus
- kotirauhan häirintä
- pahoinpitely
Sakkoja, lääkärinkulujen korvaus, vahingonkorvaus likaantuneista vaatteista, henkisistä kärsimykistä ja ansion menetyksistä ja lähetymiskielto.- akka
höpö höpö, ei Suomessa mitään rangaistusta pistetä pelkästää hakkaamisesta täytäntöön. Jos kaikki 200.000 vuosittain naiseen kohdistunutta mukilointia, hakkaamista ym. tulisi rangaistaviksi niin jokaisessa kylässähän pitäisi olla hakaaville miehille vankila. Yhteiskunta tukee tätä naisten mukilointia väittämällä sitä hyvinvoinnin edistämiskampanjaksi; tulee nimittäin lääkäreille ja psykologeille töitä kun paikkaavat ruumista ja mieltä ja tutkivat mikä saa ihmisen tappamaan, hakkaamaan ja raiskaamaan.Jos väkivalta ei olisi laillistettua viihdettä, jäisivät korkeasti yhteiskunnan varoilla koulutettu väki ilman töitä. Ja järjestys pysyy; akka pysyy raadeltuna paremmin kynsissä.
- Pete
akka kirjoitti:

Se, että joutuu yhteiskunnalle vastuuseen ei välttämättä tarkoita vankeustuomiota.
Kun käräjille joudut syytettynä, niin on aivan varma, että vastaat myös tekemisistäsi yhteiskunnalle.
Yleensä se tarkoittaa sakkojen saamista.
- Inquisition
kiitos rikosilmoituksennen asian tutkinta on käynnissä
- heh, heh....
joo, tutkinta on käynnissä ja suomenmaassa ei muuta vatkata nyt kun sun rikollista äksääsi...
- T. Tuhma
Nixuliina vastasi sinulle aivan oikein. Näin
asiat ovat, mutta oletko ryhtynyt seurustele-
maan linnakundin kanssa ? Jos henkesi tai tervey-
tesi on sinulle arvokas, niin katkaise välittö-
mästi välisi kundin kanssa. Jos jatkat, niin
saat olla varma, ettei kertomasi tapahtuma jää
vain siihen kertaan. Lehdissä on vaikka kuinka
paljon esimerkkejä mihin tällainen suhde saattaa
johtaa. - nina
T. Tuhma kirjoitti:

johtaa.En ole seurustellut/ollut sen tyypin kanssa missään tekemisisissä tota tapausta ennen lähes vuoteen..mutta sillä näytti naksahtavan päässään..Nyt ei tyypistä ole kuulunut mitään ja odottelen jo kuulustelukutsua...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372736Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891174Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127979Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.60950- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos76868Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta99812Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684