Miten jättää jäähyväiset 2,5 v. tyttärelle

itsesi. Se on parasta mitä niillä on.

Kuule 2,5v on aivan sama mitä selität, ei ymmärrä tuon taivaallista. Kirjoita kirje, jonka voi lukea vanhempana ja selitä siinä ratkaisusi.

Tulee herättämään lapsissasi aikamoisia ristiriitoja ja kysymyksiä mihin ei saa koskaan vastausta, että silleen - perintöä se on sekin, pääasia että sinä voit toteuttaa itseäsi ja tehdä ratkaisusi vain omaa itseäsi ajatellen.
Heille jää loppuelämäkseen tunne siitä etteivät he merkinneet mitään.

On se aikoinaan käynyt omien lasteni ollessa pieniä, että jos tästä nyt siirtyisi ajasta iäisyyteen, mutta rakkaus lapsiini esti. Miksi olisin siirtänyt oman helvettini heille?
Nyt vanhana olen saanut nauttia lastenlapsista sekä lapsistani ja usein on käynyt mielessä, että hyvä kun en silloin toteuttanut päätöstäni.
Silloinen paatos ja murheet tuntuvat nyt aivan mitättömiltä, taisin olla aika tosikko.
Joka päivä olen kuitenkin lähempänä loppua, kyllä se sitten korjaa jokaisen aikanaan. Elämä on aikamoinen peli ja olen päättänyt katsoa sen viimeisen jaon näillä korteilla mitkä sain, poistumatta keskenkaiken.

Kaikki elämä ketutuksineen kuuluu siihen kun on ihminen ja elää tätä elämää, miten kukakin, joskus vain hengittäen ulos ja sisään, ei se muuta vaadi, se riittää.

Älä todellakaan tapa itseäsi, minulla siihen sentään on syytäkin kun ei ole edes naiskaveria lapsista nyt puhumattakaan. Sinulla on lapset jotka rakastavat sinua ja he eivät koskaan tule toipumaan jos teet itsemurhan.

Käänny Jeesuksen puoleen. Hän auttaa jokaista joka häneltä apua pyytää.

Älä tee itsemurhaa. Lähe vain seikkailemaan. Itse olen 2 vuoden aikana kehitellyt niin askeettisen elämäntyylin, jota suosittelen jokaiselle joka haluaa kadota jäljettömiin.

Olet hullunhommissa. Mitään todella järkevää ei ole sanottavissa. Teilaat jo ensisanoissa kaiken järkevän. Siksi et jaksa, kun elämäsi on täysin Elämän sivussa. Miksi kiellät Jumalan?

Mietin aikoinaan itse samaa. Olin tappamassa itseni.
Kirjeen olisin kirjoittanut.

En kuitenkaan uskonut, että millään sanoilla, selityksillä, lohduttamisella olisin saanut autettua lapsiani kokemasta, että he eivät antaneet minulle elämäniloa.
Jos vanhempi tapaa itsensä lapsen elämästä pois, lapsen on hyvin vaikea kokea olevansa tärkeä, rakastettava, ilon tuottaja.

Ehkä siksi itsemurha jäi tekemättä (olin jo miettinyt paikan ja keinonkin).
Siitä on 10 vuotta aikaa.
Joka päivä kiitän itseäni sitä, että jäin heille.
Ei se aina helppoa ole ollut, mutta silti..

Hei,

Vaikeassa elämäntilanteessa kannattaa hakea keskusteluapua auttavilta tahoilta.
Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

Alla on muutama vaihtoehto.

Valtakunnallinen kriisipuhelin, jonka numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, viikonloppuisin ja arkipyhinä 15-07. Puhelut maksavat vain operaattorin veloittaman puhelumaksun.

Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset

Käynnit eivät maksa mitään.

Jos koet, että haluat kertoa olostasi lisää kirjoittamalla voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net).

Net-tuki Live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä pääset keskustelemaan kahden kesken tukihenkilön kanssa. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, joilla on samankaltaisia kokemuksia.

Ystävällisin terveisin,
SOS-kriisikeskus

Vanhemman tekemä itsemurha lisää lapsen riskiä tehdä sama ratkaisu omassa elämässään.
Mutta tämä ei varmaan sinua huolestuta, jos pidät ratkaisua ihan hyvänä..

> miten selittää järkevästi tyttärelleni pojalleni kun isä ei enää vaan jaksa

Kirjallisesti. Ymmärtävät sitten aikanaan jos ymmärtävät. Ei kai jäähyväisiä tarvitse mitenkään erityisesti jättää. Tärkeintä että vietät mukavan viimeisen tuokion lastesi kanssa.

Tuollaista et valitettvasti voi ikinä perustella mitenkään järkevästi. Eikä edes noin peinet lapset ymmärrä koko kuoleman käsitettä saatikka sen lopullisuutta, Oletko sitä ajatellut minkälaisen ikäänkuin taakan jätät lapsillesi ja vaimollesi? Omille lähiomaisillesi?Hae apua ja taistele sen saamiseksi. Uusi päivä koettaa vielä.Sympatiani on sinun puolella -älä lannistu.

Mun pappa (äidin isä) oli ampunut itsensä kun äiti oli lapsi. Tulos: Äiti puhuu edelleen isästään vaikka on psykoosissa, ja olen itse kärsinyt tästä aiheesta koko elämäni eli 33v ajan.
Hae apua jostain! VOIMIA!!!!!!

Älä sano lapsille yhtään mitään.
Niillä kun on tapana laittaa kaikki omaksi syyksi

Isä kertoo lapsilleen ettei isä enää jaksa ja hakeutuu hoitoon.
Sinulla on vuosien saatossa tullut vitamiinien ja hivenaineiden puutos, jonka takia et saa masennustasi kuriin. Nyt korjaamaan asioita.

Voi Teemu... :( En minä kyllä osaa varsinaiseen kysymykseesi vastausta antaa, mutta halusin vain tulla sanomaan, että voisitko vielä yrittää välttää ne viimeiset sanat lapsillesi? Nyt rakennetaan lastesi lapsuutta, sinulla olisi siinä hirveän tärkeä rooli... Kunpa voisin auttaa sinua jotenkin. :/

Mene lääkäriin. Hae apua masennukseesi. Mikään ei korvaa lapselle sitä, että tapoit itsesi, kun hän oli 2.5v. Lapsesi ei ole ansainnut sitä taakkaa kannettavakseen. Sinun tulee hoitaa itsesi kuntoon ja olla esimerkkinä lapsellesi. Aikuistu ihminen.
Se, että ei enää jaksa, ei ole mikään syy päättää päiviään. Se on ainoastaan syy mennä osastohoitoon siksi aikaa, kunnes jaksaa taas. Psyyke kuntoon, ihminen.

Jos käsi on poikki, mennään lääkäriin kipsattavaksi ja käsi kuntoutetaan ajan myötä kuntoon.

Kun pää ei jaksa, mennään lääkäriin hoidettavaksi ja kuntoudutaan ajan myötä kuntoon.

Tsemppiä! Jokaisella on näitä aikoja elämässään :)

Todella toivon ettet tee mitään peruuttamatonta, jollain muulla lailla asiat on pakko selvitä. Olin itse vastaavassa tilanteessa muutama vuosi sitten ja se jätti niin moneen ihmiseen jälkensä, osa ei ole vieläkään selvinnyt tapahtumasta. Tavallaan ymmärrän sen kun ei jaksa, olen itse ollut juuri siinä tilanteessa, jotenkin selvisin. Mutta tosiaan se vaikuttaa monia monia vuosia niihin lähimpiin ihmisiin, sellaista tuskaa en toivo kenellekkään. Toivon että saat asiat järjestykseen

paljon keskustelua... toivottavasti jotain aloittajan toivomaa "järkevää".
moi SOS-kriisikeskus, mitä tapahtui sille teidän päivystävälle ambulanssille, johon saattoi soittaa, ja tulitte käymään kotona? Itse en ehtinyt palvelua ikinä käyttää. Olisin kyllä tarvinnut.

Hae apua. (Itse olen miettinyt vastauksia ja jäljelle jäi vain lisää kysymyksiä). Elikkä, Oma isäni tappoi itsensä ja jätti kirjeen. Vastauksia, mutta niistä tuli uusia kysymyksiä ja niihin ei vastauksia enää/koskaan saa. Ammattiapua on saatavilla. Hae sitä, pyydän. Itse olin kaksi vuotias tapahtuneesta, kohta täytän 54. Eipä ole muistikuvia, ei ole kerrottavaa lapsille ukista, sen paremmin nykyisille lastenlapsillekaan. Kirje ei korvaa oikeaa syliä ja/tai kalakaveria. En käy jouluisin tai isänpäivänä haudalla, ei muuten käy äitinikään, joka elää vielä. Päätelmä, raukka ei uskaltanut puhua ja hakea apua. Miksi siis meidän pitäisi surua kantaa. Itsemurha on huonoin tapa huutaa apua. Rohkeat ihmiset jaksaa elää ja hakea apua.

En nyt oikein ymmärrä muuta kuin että tämä on provo.
Jos olet oikeasti masentunut, että haluat päättää päiväsi, et yhtään mieti myötätuntoa kerjäten lastesi osaa, et vaimosi, et vanhempiesi, lähipiirisi.

Toteutat vaan itsekkäästi apua hakematta oman ajatuksesi. Mitä sitä mitään kirjeitä jättämään, niistä tulee jälkipolville vain tuskaa.

dodii eihän mikään ole hienonpaa kuin saa päättää omasta elämästä ole mies ja tee se äläkä ruikuta ps kunniakas kuolema on hieno asia

Älä tee itsemurhaa. Itse olen miettinyt samaa asiaa. Itselläni kuitenkin oma kohtaista kokemusta, olen menettänyt molemmat vanhemmat itse ollessani ala-aste ikäinen. Sairauteen tai tautiin kuoleman voi helpommin hyväksyä, mutta itsemurhasta saattaa jäädä ikuinen jossittelu lähimmille. Koita löytää joku muu ratkaisu. Paska elämäkin aina kuoleman voittaa ja lapset tarvii isää. Itsekkin olisin tarvinnut joten tiedän mistä puhun. Syitä elää on paljon. Kyllä sinne mullan alle ehtii luonnollistakin kautta.

Älä kysele täällä vaan hae apua. Mene vaikka päivystykseen.. Teit niin pahan kysymyksen, ettei tuohon löydy vastausta tältä istumalta. Hae ihan oikesti apua ammattilaisilta ja ajattele ennenkaikkea llapsiasi, ajattele sitä. Varmasti tyttö ja poika ja poika viimeistään siellä alttarilla avioon astuessaan ajattelevat "voi kun isä olisi tämän näkemässä" tai kun syntyy niitä pikkuisia "voi kun pappa näkisi ja olisi".. Entä tarhassa/koulussa, kun askarrellaan isänpäivälahjoja ja -kortteja? Niin tosissaan lapset touhuavat niitä, eivätkä meinaa millään saada salaisuuttaan pidettyä, pieniä isoja asioita, muista nuo. Maailmassa on paljon hyvää, ja itsekkyys tekee joskus temppuja. Apua saa, hae sitä oikeasit. Toivotan hyvää ja vielä parempaa jatkoa. Suurimmalla osalla on vaikeaa, mutta periksi ei saa antaa

Kysyin samaa vuonna 1997.Noudatin saamiani ohjeita. Suosittelen sinulle samaa. Nyt mietit väärää asiaa.

Selitä joku kaunis satu jossa te isä lähtee kukistamaan lohikäärmeen tai on vain etäisä diplomaattisen uuden viran takia, nettipuhelut on keksitty, lapset sopeutuu vallitseviin tilanteisiin, parempi tavata lapsi harvemmin iloisen, onnea hehkuen ( koska tapaa taas lapsensa!!!!!!) ja voimakkaana etäisenä taustavoimana on helppoa kun on noin ajattelevainen että huomio myös lapsen, jotkut onnistuvat sulkemaan ajatuksen lapsesta lopullisesti. Perintöasioihin en ota kantaa.

Itse taidan jaksaa vain lapseni vuoksi. Jos väsyisin niin pahasti etten osaisi sitä lapselleni sanoa, en tiedä mitä tekisin. Kyllä se taitaisi oikeasti olla kriisiavun paikka. Suomi24 ei ole oikea sellainen, sori.

Ainoa järkiasia, mitä tuohon voi vastata, on se, että lopeta itsetuhoiset ajatuksesi. Lapsesi tarvitsevat sinua enemmän kuin perintöjä tai mitään muutakaan.
Ja kyllä sinä jaksat. Sitten kun et oikeasti enää jaksa, kuolema korjaa sinut ihan omia aikojaan ilman sinun apuasi.

Jos noin masentunut on, niin pitäisi ymmärtää mennä terapiaan. Et voi mitenkään selitellä tuollaista asiaa lapsillesi. Lapsi ei tule koskaan ymmärtämään tuollaista asiaa, koska siinähän ei oikeasti ole järkeä. Tulee mieleen, että pitääkö miesten mennä aina siitä yli missä aita on matalin. Kun ei halua ottaa vastuuta kenestäkään, ei edes omasta elämästään niin päättää päivänsä.

Minun lapseni on tuon kokenut, on nyt jo yli 40 vuotias, eikä ole vieläkään päässyt asian yli. Hänen käsityksensä mukaan isä halusi hylätä hänetkin (oli silloin 5-vuotias). Se oli shokki josta ei toivu.

Jos vielä miettisit.

Mene tanssikursseille. Avautuu aivan uusi maailma ja elämä.