Hei, Verotuspäätöksessäni oli jätetty huomioimatta kotitalousvähennykset vuosina 2013 ja tätä selvittäessäni, samalla huomasin, että näin oli käynyt myös 2012. Kaikista toimitin nyt selvityksen kuitteineen. Kauanko käsittely kestää, erityisesti tässä vuoden 2012 verotuspäätöksen korjaamisessa, joka oli jo sulkeutunut? Koska jo sulkeutuneesta verotuksesta voi odottaa päätöstä ja puuttuvia palautuksia?
2012 verotuspäätöksen korjaaminen – kuinka pitkä käsittelyaika?
Myykkis
1
59
Vastaukset
Huomenta Myykkis ja kiitos kysymyksistäsi!
Jos ja kun ehdimme käsitellä kotitalousvähennyksesi vuodelta 2013 ajoissa, saat uuden verotuspäätöksen lokakuun loppuun mennessä. Muussa tapauksessa muutos käsitellään oikaisuvaatimuksena.
Vuoden 2012 kotitalousvähennyksesi käsitellään oikaisuvaatimuksena. Oikaisuvaatimuksen käsittely voi kestää useita kuukausia, jopa yli puoli vuotta. Saat oikaisuvaatimuksestasi aikanaan kirjallisen päätöksen ja mahdolliset palautukset maksetaan sinulle muutaman viikon kuluessa tästä.
Syksyisin terveisin
Sami Verotiimistä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749