Kuinka jako vaimon/miehen kuoleman jäkkeen? Molemmilla lapsia ed.avioliitoista, kaikki täysi-ikäisiä. Asumme (miehen ennen vihkimistä ostamassa) asunto-osakeessa, siitä velkaa. Lyhennykset miehen tililtä. Eläminen molempien rahoilla. Vaimolla sijoitusyksiö, hankittu myös ennen vihkimistä, vuokrattu ja velaton. Ei ole avioehtoa eikä testamenttia. Mitä sopimuksia kannattaa tehdä että toinen ei joutuisi muuttamaan yhteisestä asunnosta? Perivätkö miehen lapset myös minut ja päinvastoin?
perintö ja puolisoiden lapset
uusi liitto
4792
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miehen pitäisi ehdottomasti testamentata vaimolleen hallintaoikeus (tai omistusoikeus, suosittelisin kuitenkin hallintaoikeutta) asuntoon (ja huolehtia että hänen lapsilleen jää lakiosat. Huomaa että jos tehdään hallintaoikeustestamentti niin lakiosan määrä on pienempi kuin jos tehdään omistusoikeustestamentti) Lesken asumissuoja ei nimittäin nyt suojaa leskeä sillä hänellä on myös oma asunto (sijoitusyksiö) jota voi asuntonaan käyttää. Siksi jos testamenttia ei tehdä niin miehen perilliset voivat vapaasti häätää lesken yhteisestä asunnosta. Näin naisen osa on turvattu jos mies kuolee ensin.
Jos nainen kuolee ensin niin mitään enempiä turvaamistoimenpitietä ei tarvitse miehen asumisen järjestämiseksi tehdä. Naisen perillisillä ei ole osaa eikä armaa miehen yksin omistamaan asuntoon joten he eivät voi tehdä mitään vaatimuksia sen suhteen. Jos parille joskus tulee yhteisiä lapsia niin silloin taasen lesken asumissuoja suojaa miestä jotta tämä voi asua tuossa yhteisessä kodissa.
Miehesi lapset eivät peri sinulta mitään vaan koko omaisuutesi menee sinun lapsillesi. Samoin sinun lapsesi ei peri miestäsi. Ainoastaan testamentilla voidaan tätä perimysjärjestystä muuttaa.
Tässäpä olisi taas täydennettävää / tarkistettavaa / korjattavaa. Saa nähdä, ehdinkö myöhemmin, nyt en.
1. Mihin unohtui avio-oikeus?
>>Miehesi lapset eivät peri sinulta mitään vaan koko omaisuutesi menee sinun lapsillesi. Samoin sinun lapsesi ei peri miestäsi. Ainoastaan testamentilla voidaan tätä perimysjärjestystä muuttaa.>>
Kun puolisoilla ei ole avioehtoa, avioliiton purkauduttua (avioeroon tai kuolemaan) heidän välillään toimitetaan ensin omaisuuden ositus. Sen pääperiaate on, että pesän yhteenlaskettu netto-omaisuus puolitetaan. Se osapuoli, jonka netto on suurempi, antaa toiselle omastaan tasinkoa niin paljon, että kumpaisenkin nettovarallisuus on yhtä suuri. Leski voi kuitenkin kieltäytyä tasingon antamisesta kuolleen puolison perillisille.
Jäämistöosituksessa määrittyy vainajan jäämistö, joka siirtyy hänen oikeudenomistajilleen perintönä tai testamentilla. Lapset eivät siis peri isä/äitipuolensa omaisuutta, mutta tällaistakin omaisuutta voi heille siirtyä oman vanhemman välityksellä, ainakin jos varakkaampi puolisoista kuolee ensin.
Asiaan voidaan vaikuttaa avioehtosopimuksella ja testamentilla. Parasta on ottaa yhteys asiantuntijaan.
2. Lakiosan määrä
>>Huomaa että jos tehdään hallintaoikeustestamentti niin lakiosan määrä on pienempi kuin jos tehdään omistusoikeustestamentti.>>
Kyllä lakiosan määrä on aivan saman suuruinen eli puolet perintöosasta, tehtiinpä hallinta- tai omistusoikeustestamentti.
3. Lesken asumissuoja
>>Lesken asumissuoja ei nimittäin nyt suojaa leskeä sillä hänellä on myös oma asunto (sijoitusyksiö) jota voi asuntonaan käyttää.>>
Jos lesken omaan varallisuuteen kuuluu hänen kodikseen sopiva asunto, hän menettää oikeutensa pitää yhteinen asunto jakamattomana hallinnassaan, vaikka lesken asunto olisi pinta-alaltaan yhteistä asuntoa pienempi. Edellytyksenä on kuitenkin, että lesken asumistaso ei olennaisesti muutu. Jos siis yhteinen asunto on huomattavasti lesken yksiötä suurempi, lesken ei tarvitse muuttaa pieneen asuntoon, vaan hän voi vedota PK 3:1a.1:ssä säädettyyn asunnon jakamattomuussuojaan.
Silti testamentti, jossa leskelle annetaan yhteiseen asuntoon elinaikainen asumisoikeus, voi olla paikallaan. Kuitenkin tulee huomata, että jos asuntoon ei voida soveltaa edellä mainittua perintökaaren säännöstä, perilliset voivat vaatia heti lakiosuutensa asunnonkin osalta.
4. Lesken asumissuoja ja yhteiset lapset
>>Jos parille joskus tulee yhteisiä lapsia niin silloin taasen lesken asumissuoja suojaa miestä jotta tämä voi asua tuossa yhteisessä kodissa.>>
Kumpaisellakin puolisolla on lapsia aikaisemmasta avioliitosta. Ensiksi kuolleen puolison lapset ovat lesken asumissuojaan nähden samassa asemassa, olivatpa vainajan aikaisemmasta tai myöhemmästä avioliitosta ("yhteisiä lapsia").
Kysyjä on vaimo.
Miehesi lapset eivät ole sinun perijöitä.
Sinun lapsesi eivät ole miehesi perijöitä.
Vaimo joutuu muuttamaan yksiiöönsä, ellei mies testamenttaa elinikäistä hallintaoikeutta tai jollei vaimo myy yksiötään.