Näky tulevaisuudesta, syyskuussa 2014

armoinfo

Helluntaiseurakunnan pastorina elokuun alussa aloittanut Mika Turunen, näki perjantaina näyn jonka voit katsoa ja kuunnella tästä

(Tässä olen kuulovammaisia varten myös kirjoittanut sen):

“Perjantai aamuna näin ilmestyksen:
Kaunis järvimaisema jonka rannalla on kesämökki siinä on lippu jossa isännän viirinä liehuu Suomen siniristi lippu, täysin tyyni järvi, lepo ja rauha.
Yhtäkkiä näen kuinka rautanyrkki nousee sieltä järven päästä ja iskee maahan.
Vedenpinta alkaa väreilemään, nyrkki nousee korkeammalle ja lyö uudestaan, lisää värettä, laineita, väreitä, nyrkki nousee korkeammalle, ja tätä jatkui niin kauan kunnes se tanko oli nurin, osa seinistä oli kaatunut ja järvellä oli hirveä myrsky.

Ja koin selkeästi, että tämä aika jota me nyt elämme, on hyvin lyhyt.
Pyhä Henki kaikkialla todistaa että on tulossa aika, tässäkin maassa,
jossa meidän täytyy olla lähellä Jeesusta.
Nyt ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin tulla Jeesuksen veren ääreen.
Se oli profeetallinen näky joka koski tätä maata, meillä on vähän aikaa julistaa, meillä on vähän aikaa viedä evankeliumia eteenpäin.
On tulossa vaikeampi aika, joka tarkoittaa sitä että meidän Jumalan omina tulee olla Jeesuksen verellä pestyinä.
Ja meidän tulee olla vapaita, täynnä Kristusta, kaikkialla missä me liikumme.”

Tässä myös Profeetta Dr.Owuorin saama ilmoitus syyskuussa 2014
Lisääntynyt ahdinko tulossa maailmaan

“Vartija, mikä hetki yöstä on? Vartija, mikä hetki yöstä on?”
(Raamatunlause joka tuli mieleeni)
http://www.armo.info/blogi/tekijä/Keijo/

16

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämä Mika Turunen on on se tyyppi, joka puolusti pedofiliasta tuomion saanutta Tomi Puustellia antaen Puustellin jatkaa seurakunnan puhuja. Puustelli oli myös yhdessä vaiheessa Lake Worthin kotikirkossa.
      Sittemmin kotikirkko on muttanut nimensä ja Kososen aikana tilit ovat menneet ihan vi.tuiksi Heidin tekemisten takia. En tiedä oliko Kosonen tietoinen asiassa. Ainakin erityistilintarkastusta vastustettiin.
      Taas yksi esimerkki helluntailaisten konnakoplan toiminnasta. Lisää on satavarmasti tulossa.

    • Ei ollut fooraakaan

      Kuinka me tultiin toimeen ennen ilman netpunkkia, joka kaltereiden takaa raportoi.

      • Aika vapaata täällä "kalteroiden takana" on . Minä voin tulla menä ihan miten haluan ja milloin vain. Näiden "kaltereiden takana" ei ole mitään sääntöä. Pääsin tuossa mennä viikolla ihan ulkomaillekin asti. Ja kohta lähden taas.


      • -jarmo-
        netpunk kirjoitti:

        Aika vapaata täällä "kalteroiden takana" on . Minä voin tulla menä ihan miten haluan ja milloin vain. Näiden "kaltereiden takana" ei ole mitään sääntöä. Pääsin tuossa mennä viikolla ihan ulkomaillekin asti. Ja kohta lähden taas.

        joo, mä voin kans täs kohtaa sanoo, et ku toi vankilamaailma on tullu tutuks tässä turva-alan ammatissa, koska on tolkuttomat määrät sekä linnakundituttuja et sitte vanginvartijoita, ettei noissa vankiloissa saa pitää normaalivankiloissa minkäänlaisia puhelimia, eikä läppäreitä tms. ja kun niihin pääsee, niin ne ovat valvoittuina ja tiettyinä kellonaikoina. Monet vangit eivät ole missään yhteydessä ulkomaailmaan, ellei siellä käy joku henkilökohtaisesti.

        Tämä on siis faktaa!


    • Ylistämme
      • Ja USA:n liitovaltion poliisi tutkii mm. Heidin juttua. Eiköhän se vielä selviä oliko tämä Kosenen avunantajana vai hyväuskoisena hölmönä.
        Ihan perushöttöä hellariporukoissa.


    • Hallelujaa
      • Tuokin em. konnakopla pitää itseään jollakin tavoin profeetallisena, joten ihan hyvin sopii proftiat-palstalle.
        Puolustamalla konnakoplaa teet itsestäsikin konnan.


    • Hallelujaa
    • 5+9

      Eikö hellaripiireissä noin perinteisestikin ole paljon entisiä ja nykyisiäkin linnakundeja ja muuta laitapuolen väkeä? Oma naapurinikin on paikkakunnalla tunnettu helluntailainen, tosin ei niinkään helluntailaisuutensa vuoksi, vaan kolmen vankilareissunsa takia. Meiningistään voisi kyllä päätellä neljännen olevan tulollaan.

    • Armahdettu syntinen

      Tietysti niin, sillä Jeesus sanoi: Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.

      • Jeesus yksin

        Nöyrtyminen Herran eteen pelastaa ristinryövärinkin.


      • -jarmo-
        Jeesus yksin kirjoitti:

        Nöyrtyminen Herran eteen pelastaa ristinryövärinkin.

        Se on yllättävän pieni asia tuo pelastumisen tie.
        Eräässä sairaalassa, syöpäosaston saatto-osastolla oli poika, joka oli kuolemaisillaan. Pystyi vielä vähän juttelemaan mutta ei voisi elää kuin päivän kaks. Tämä poika oli ateistisesta perheestä eikä tiennyt Jeesuksesta muuta kuin vitsejä, jossa Jeesus asetettiin naurun alaiseksi.
        Vieressä makasi toinen syöpäpotilas, myöskin nuori poika, mutta kuitenkin hieman vanhempi ja uskova. Tämä kertoi Jeesuksesta toiselle ja kertoi että enkelit kulkevat joka yö täällä sairaalassa ja joka vain haluaa, se pääsee Jeesuksen luo. Poika kysyi että miten, johon isompi poika vastasi että nosta vaan kätesi illala ylös, niin enkeli huomaa että haluat mukaan. Ilta tuli mutta tuo poika ei jaksanut nostaa kättään koska raajoissa ei ollut enää kunnolla tuntoakaan, syöpä oli niin lopullaan ja lähtö lähellä.
        Kun aamu tuli, tämän nuoremman pojan käsi oli kyynervartta myöden pystyssä sängyn vieressä olevaan tiputustolppaan kietoutuneena sen kiinnitteisiin hihasta ja poika oli kuollut yön aikana. Aamulla kaikki ihmetteli kun poika viittasi.


    • kii5

      Herra Turunen ei mahtanut koetella näkyä Raamatun ohjeen (1 Joh :1-3) mukaisesti?

      Eikö koetellut. Joo, no eihän tätä sitten saa levittää!

      • kii5

        1 joh 4:1-3 siis


    • +15

      Lukija kokee hengessään tai ei koe mitään, ellei Pyhä Henki asu hänessä.
      Ei paranoidi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      20
      6246
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      25
      3737
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      168
      2868
    4. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      29
      2810
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1724
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1602
    7. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      9
      1563
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      148
      1561
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1288
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      21
      1202
    Aihe