Sunnuntai aamun hiljaisuutta ja rauhaisaa oloa.
Aloitan taas uuden alustan, jospa edellisessä asiat tulee pohdittu ja saamme asiallista ja hauskaa viestiä tähän uuteen.
Olen saanut moitteita siitä, että en huomio kuin rekattuja, osin tottakin ja syynä siihen, että heidän kirjoituksiin on helppo vastata, kun ei tarvitse kello aikoja käydä etsimässä.
Kun ei muista aina sanomisiaan/ vastauksiaan on etsittävä ketjun paljosta viestimäärästä ja aikaa menee viestien etsintään.
Pääasiassa yritän huomioida asialliset viestit ja uskon useamman ymmärtävän, että se huomioiminen ei kuulu pakollisiin tehtäviini, joiksi lasken vain ketjun aloituksen.
On paljon anoinoina kirjoittajia, joilta saa lukea hyvin kannustavia viestejä, niin pitäisi ollakin, asiallinen mielipide voi poiketa jos siihen syy löytyy.
Minulla ei ole syytä olla kateellinen, ei ilkeä, kaikki kirjoittajat tulevat tutuiksi omilla viesteillään.
Eliaana on yksi heistä, joka aina kertoo asioita niin kuin ne on, ei liioitellen ei ilkeillen, hyvä esimerkki arjen kirjoittamisesta.
Tunnistettavat nimimerkin omaavat samoin, heitäkin on kiva määrä, en nyt luettele erikseen, pahaa verta se herättää.
Olisikin ihanaa, kun voisi kiittää, moittia ihan mielensä tunnoissa, eikä kukaan siihen puuttuisi, vain mielipiteensä kertoa ja siitä ei aihetta riitelyyn tulisi.
Mdk. mdk on persoona kirjoittaessaankin, mutta minulle aina ollut asiallinen ja mukava, miksi en sitä voisi todeta, hänen kykynsä huomataan ja hän ei pienestä säikähdä.
Melkein 20 vuotta on kirjoituskavereita oltu ja aina on sopu säilynyt.
Kaipailen tietenkin näitä tuttuja nimimerkkejä, koska näin tutuksi ei anojen kanssa pääse, mikä harmittaa minuakin.
Minun taitoni on vajavaiset, sen tiedättekin, en tämän koneen hienouksistakaan tiedä kuin sen mitä esiin tulee, en jaksa edes opetella uutta.
Teen virheitä, mutta uskon suurimman osan sivuuttavan, ne joka sanaan puuttumatta.
Arkeen ja sen esiin tuomiseen kuuluu paljon toistoja, se on selvä juttu, mutta aina kuitenkin kimmokkeita jatkamisiin löytyy.
Joka päivä on erilainen ja viestittelyn välityksellä voimme aina oppia jotain uutta ja saada tuntumaa muiden arkielämään, tietysti myös juhlintaan.
Korpikirjailija taisit mainita, että olen sinulle tökeröitä sanoja antanut, no ehkä niihin on ollut aihetta joskus, mutta ei siitä sen enempää, vanhoja asioita jossain suhteessa olisi jätettävä unholaan.
Jospa aika ja kyllästyminen noihin ikävyyksiin ja niiden muisteloihin loppuisi ja puhtaalta pöydältä tapamme muuttaisimme.
Tällä kertaa tutuksi tullut toivotus, tehdään ketjusta kaikille mukava.
Kiikkustuoli
15
125
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
En voi tehdä ketjusta mukavaa, jos muut eivät sitä halua.
Voin sanoa vain, kuten Sinä sanoit viime sunnuntain aloituksessa:
Sunnuntaiaamunrauhaa.
Sunnuntaiaamunrauhaa.
Tienoo on hiljainen. Mittarissa + asteita ja tuulenpuuskissa nopeutta reilusti yli 10 metriä sekunnissa.
Sadetta ja myrskyä ei sitten meille osunut.
Myrskyä on, mutta en astu silloin keskelle aukioita, jossa kaikki katsoisivat vain minua, se ei olisi tyylilleni eduksi. Olen mieluummin oman sopukkani suojassa, kuin lapsi äitinsä kohdussa. Käperryn sikiöasentoon, otan tyynyn kainaloon ja ajattelen kauniita asioita.
Nyt, maatessani hetken olohuoneen sohvalla, katsoin kirjahyllyssä olevaa kynttilää. Se on valettu enkelin muotoon, lapsen kasvoinen, pyhässä kultaisessa viitassaan kulkee kohti katsojaa, oikeassa kädessään suuri ruusukimppu, vasemmassa tulkinnan mukaan, joko pyöreä kynttilä, tai, kuten pieni vieraani joskus sanoi, "se on sitä suitsuketta, sitä hajua, tiedätkö, sitä mitä on jouluna."
Vaniljan ja kanelin tuoksua!
Kynttilää ei ole koskaan sytytetty. Olen perinyt sen, enkä tiedä kuinka vanha on, mutta kaunis kauttaaltaan kultainen enkeli.
Sohvan takana olevalla seinällä on lasikehyksessä Suojelusenkeli.
Se hallitsee kuvaa valkoisena, kuin utuna, pienen pojan, ja ilmeisesti isosiskonsa hänen turvanaan, suojaa pienempää kädellänsä. Sillassa on vain yksi kaide.
Taulukin on vanha, perintöä sekin.
Nämä enkelit ovat suojelusenkeleitäni, joita toki on kodissani perintönä muitakin, mutta tämän aamuhetken ajatuskulkuni ohjaajina kuljettivat minut kevyesti uuteen päivään.
Kahvinkeitin porisi keittiössä, kun sohvalla enkelit taas kerran osuivat aamuni ajatuksiin.
Onko meillä enkeleitä seuranamme
kuka kulkee poluilla vierellämme, laulelin lapsille metsäretkellä.
Katoavatko meiltä enkelit, kun tulemme vanhoiksi? Olen useinkin vaarallisista tilanteista selvittyäni sanonut ääneen kiitoksen suojelusenkelille, joka riensi ohjaamaan pois vaarasta.
Tai kun kaaduin liukkaalla polulla ja selvisin ilman murtumia, heti siinä ylös kömpiessäni sanon ääneen:
Kiitos Suojelusenkelini, ei mitään vakavaa sattunut, koska tiedän kuka olen, ja tiedän missä ja mitä tapahtui.
Minun sunnuntai aamuni. On oma rauha, riidat ja sodat eivät tule tänne.
Ajattelen läheisiäni ja heidän suojelusenkeleitään, joita ole heidän tiellensä "ripotellut" kuvina, tauluina, esineinä ja iltarukouksissani.
Turvaa ja rauhaa päiviinne.
Tervetuloa aamukahville seurakseni.- AnonyymiUUSI
jäi pois tuo tunnukseni: ano joka ei ole rekattu
Anonyymi kirjoitti:
jäi pois tuo tunnukseni: ano joka ei ole rekattu
Kaunis oli kuvauksesi ano 10,35, olen sitä mieltä, että enkeleitä on ja ne auttavat ohittamaan vaaran paikat kunnialla, niitä on ollut monia minullakin.
Tytär tuli mökiltä, toi vähän sieniä ja näytti leukaansa, aivan musta.
Sieniä etsiessään oli pieneen kantoon kompastunut näiden seurausten myötä, enkeli oli mukana, ei silmälasitkaan rikkoutuneet.
Näin ne alkaa ne nurin menot hänelläkin alkaa, ikää 20 vuotta vähemmän kuin minulla, ihmekös onkaan jos minäkin maata väliin syleilen.
Tulin huilaamaan, ohrarieska ja pannukakku paistettu, piti piimä tuhota, samoin maitoa yli normaalin tarpeen.
Nyt jotakin hilloa pakkasesta etsin ja nautiskelen sunnuntain viisiin.@ano joka ei ole rekattu:
ihana. lämminhenkinen viesti, joka jätti ihan melkein vähän kateelliseksi selaisen joka ei oikein jaksa uskoa enkeleihin. (kuitenkin hahmottelen tarinaa taivaansinisistä niityistä ja sukupolvista jotka siellä vaeltavat...)
Sunnuntain rauhaa ja hyvää mieltä sinulle!
t. Paloma- AnonyymiUUSI
Täällähän nämä Kiikkustuolin-enkelit kirjoittelevat näin Mikkelinpäivänäkin.
Arkkienkelit ovat taas vähän kai parempia enkeleitä.
Mikael oli arkkienkeli, jonka päivä 29.9. Uskonnonharjoittajien päätöksellä sitä vietetään tai muistetaan kuitenkin vasta ko päivän jälkeisenä sunnuntaina (nyt sitten tänään). - AnonyymiUUSI
Hil-la kirjoitti:
Kaunis oli kuvauksesi ano 10,35, olen sitä mieltä, että enkeleitä on ja ne auttavat ohittamaan vaaran paikat kunnialla, niitä on ollut monia minullakin.
Tytär tuli mökiltä, toi vähän sieniä ja näytti leukaansa, aivan musta.
Sieniä etsiessään oli pieneen kantoon kompastunut näiden seurausten myötä, enkeli oli mukana, ei silmälasitkaan rikkoutuneet.
Näin ne alkaa ne nurin menot hänelläkin alkaa, ikää 20 vuotta vähemmän kuin minulla, ihmekös onkaan jos minäkin maata väliin syleilen.
Tulin huilaamaan, ohrarieska ja pannukakku paistettu, piti piimä tuhota, samoin maitoa yli normaalin tarpeen.
Nyt jotakin hilloa pakkasesta etsin ja nautiskelen sunnuntain viisiin.Kiitos Hilla, ja muut kommentoineet.
Vaikka ei uskoisi mihinkään enkeliuskomuksiin tai suojelusenkeliin, onhan meillä ns. tuuria, kun ei "sattunut pahemmin" vaarallisissa tapahtumissa. Se on se nimetön varjelus josta aina sanotaan, että ei ollut sinun / minun aikani., vaikka olisi mukana jossain vaarallisessa onnettomuudessa.
Tuuria oli Niinistölläkin poikineen, yhä muistiossamme olevassa järkyttävässä tsunamionnettomuudessa, jonka he kokivat. Taistelua elämästä tukena vain huojuva palmu,, - ja se varjelus, suojelusenkeli jota et ole koskaan nähnyt.
Jokin varjelus oli tyttärelläsikin.
Varsinkin metsässä on monta vaaraa kaatuessakin.
Sukulaiseni kaaso kompastui metsässä, vanhan maassa maannut männynrunko, jonka kuivan oksa oli katkennut ja oksa puhkaisi hänen vatsansa. Suuret leikkaukset, työkyvyttömyys ja loppuiän kestänyt vaiva.
Huomenta@
Et sinä Hilla ole kirjoittanut minulle törkeitä sanoja. Meillä on vain erilainen arvomaailma. En ole vaatimaton, syrjäänvetäytyvä olen enempi sponttaaninen. Eli henkilö, joka on nopea toiminnassaan, joustava ja avoin uusille asioille, ehkäpä myös tilanteiden keventäjä.
Arvomaailmamme katsomuserot johtuvat varmaankin kasvatuksestamme, elämänkokemuksestamme, ympäröivästä yhteiskunnasta ja ihmissuhteistamme.
Luin vanhaa ketjua ja mietin onko kirjoittajien kokemukset taustalla negatiiviseen suhtautumiseen ruotsin suomalaisia palstakirjoittajia kohtaan.
Vanhat historiaan menevät ruotsalaisten suomalaisiin kohdistamat alistamiset ja alemmuudentunnot langetetään nyt palstalla kirjoittajien ruotsin suomalaisten harteille, mutta nyt kantasuomalaisten taholta. Heidät samaistetaan liukuhihnoilla ja siivoustöissä raatajiin, pottunokkaisiin ja persjalkaisiin suomalaisiin.
Työskentelin kuuskytluvun lopulla Ruotsissa liukuhihnalla. Tienasin hyvin, paremmin kuin yo-merkonomi veljeni toimistossa Suomessa. Ostin ihania muotivaatteita, joita ei korvesta saanut.
Viikonloppuisin kiertelimme Tukholman vanhankaupungin salakapakoissa ja opeteltiin juomaan keskiolutta ; ) Oi niitä aikoja.
Lomilla Suomessa elvisteltiin nahkaminihameissa ja pitkävartisissa valkeissa merkkikengissä.
Sunnuntaita.;)- AnonyymiUUSI
Eihän Hilla ole lainkaan vaatimaton ja surjäänvetäytyvä, vaan hyvinkin arvovaltainen ja näkyvä prsoona kotikaupungissaan ja suuren suvun matriarkka ja rakastettu jahvipirtin ja tuolin vetäjä yli 20 v.. Spontaanius on ihan eri juttu, Hilla vaikuttaa harkitsevalta. Hillalla on vakaa perhetausta ja hyvät arvot, ihmissuhteeet varmaan erilaisia, mutta ei varmasti siinä sivteessa puutetta . Mutta sama koskee kaikkia, on eri lähtökohdat ja elämänkohtalot. Kaikki ei seukkailua ja räväkkyyttä arvosta.
Anonyymi kirjoitti:
Eihän Hilla ole lainkaan vaatimaton ja surjäänvetäytyvä, vaan hyvinkin arvovaltainen ja näkyvä prsoona kotikaupungissaan ja suuren suvun matriarkka ja rakastettu jahvipirtin ja tuolin vetäjä yli 20 v.. Spontaanius on ihan eri juttu, Hilla vaikuttaa harkitsevalta. Hillalla on vakaa perhetausta ja hyvät arvot, ihmissuhteeet varmaan erilaisia, mutta ei varmasti siinä sivteessa puutetta . Mutta sama koskee kaikkia, on eri lähtökohdat ja elämänkohtalot. Kaikki ei seukkailua ja räväkkyyttä arvosta.
No, sinähän hänen asiat parhaiten tiedät, minä vain mitä olen hänen kirjoituksistaan ymmärtänyt.
korpikirjailija kirjoitti:
No, sinähän hänen asiat parhaiten tiedät, minä vain mitä olen hänen kirjoituksistaan ymmärtänyt.
Yhtä äkkiä tuli hauska mielikuva Hilla tuolin vetäjänä, eikös hän ostoskoria perässään vedä.
- AnonyymiUUSI
korpikirjailija kirjoitti:
No, sinähän hänen asiat parhaiten tiedät, minä vain mitä olen hänen kirjoituksistaan ymmärtänyt.
Kyllä hän on paljon kirjoittanut järjestöissä toiminnastaan ja ihanasta suuresta jälkeläiskaartistaan. Hulppeasti asuu omassa isossa osakkeessaan ja on hyvin taitava ja aikaan saava.Kaunis ja hoidettu ulkomuotokin ja tosiaan erittäin suosittu palstallakin. Ei se ole vaatimatonta ja kyllä e on tullut ilmi kirjoittelussa. Mutta ihminen näkee ja kuulee sen mitä haluaa. No, itsekehua hänellä ei ole, siinä mielessä ehkä vaatimaton. Sama se on Demellä
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hän on paljon kirjoittanut järjestöissä toiminnastaan ja ihanasta suuresta jälkeläiskaartistaan. Hulppeasti asuu omassa isossa osakkeessaan ja on hyvin taitava ja aikaan saava.Kaunis ja hoidettu ulkomuotokin ja tosiaan erittäin suosittu palstallakin. Ei se ole vaatimatonta ja kyllä e on tullut ilmi kirjoittelussa. Mutta ihminen näkee ja kuulee sen mitä haluaa. No, itsekehua hänellä ei ole, siinä mielessä ehkä vaatimaton. Sama se on Demellä
Mistä luit, että kirjoitin Hillan olevan syrjäänvetäytyjä ja vaatimaton ja että kehuiisi itseään?
Myrskyä odotellessa meni elinenpäivä ja tänä aamuna tuntui ihan kuin meitä olisi petetty: tuulenpuuskat ja vesisade ovat aina kuuluneet syksyiseen säähän. Mutta hyvä näin, Norjassa ja Brittein saarilla Amy oli tehnyt tuhojaan ja Länsi-Ruotsissakin kaatuneita puita ja kovaa allokkoa , mutta täällä ei oikein tapahtunut mitään.
Olemme kuin myrskyn silmässä: kaikki tuntuu pysähtyneen ja ikäänkuin odottaisimme jotain: uutta myrskyä, rauhaa Gazaan, panttivankien vapauttamista, aselepoa Ukrainaan, Venäjän agression loppumista EU: nrajoilla, lennokkien ja hybridisodan katoamista Euroopan ja Pohjolan rajoilta, Trumpin hoitoon joutumista ja uusia presidentinvaaleja....
ei kannata pidättää henkeään, kuten jenkeissä sanotaan.
Kannattaa ehkä vain keskittyä omiin pieniin ympyröihinsä: sisäkukkien hoitoon, marraskuun kaktuksen uoean kukkaloiston valokuvaamiseen, kaappien siivoamiseen, että mahtuu enemmän kamaa, eteisen järjestelyyn, vaatteiden säilytykseen ja kierrätykseen....
Tuossa yläpuolella ei rek. ano kirjoitti suojelusenkeleistään. Minäkin kirjoitan, en enkeleistä enkä suojeluksesta, mutta sanansaattajista virran toiselta rannalta....
Hil-la ja korppis...olette molemmat hyviä tyyppejä ja haluaisin ojentaa käteni kummallekin ja sanoa että kyllä vaan, eri tavalla ajattelevat ja toimivat ihmiset voivat tulla hyvin toimeen keskenäänjos hyvää tahtoa ja huumorintajua löytyy. Hil-laa en tunne, mutta hänen arvomaailmastaan löytyy paljon sellaista jota minäkin allekirjoitan; korppis on kaverini, ja vaikka emme aina olekaan samaa mieltä asioista, pidän hänen suorasukaisesta, kursailemattomasta, spontaanista tavastaan ottaa härkää sarvista.
En nyt kuitenkaan jatka listaa kaikilla nimimerkeillä joidenjuttuja arvostan: mitä vähemmän puhumme toisistamme sitä vähemmän eripuraisuutta syntyy noin yleensä. Toisaalta olisi ihan mahtavaa jos voisimme pitää tämän yhden ainoan ketjun, nämä Hil-lan nojatuolialoitukset yhteisöllisinä keskusteluina, joissa voisimme ottaa huomioon toisemme nimimerkkejäkin mainitsemalla ja ketään väheksymättä.- AnonyymiUUSI
Voi taivahan vallat ja kristus soikoon - enkeleitä koko ketju täynnä.
- AnonyymiUUSI
Juu, ei ole mitään Kyöpelinvuoren mekastusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!8511808Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla988956Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.944792Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka364095- 1004044
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti63896Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113689Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle263509Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.433289Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei513103