Mies pelkää mahdollista raskautta

Anonyymi-ap

Millaisia ajatuksia seuraava herättää teissä?

Olemme tunteneet miehen kanssa vuosikausia, seurustelleetkin jo pitkään ja asumme nyt yhdessä. Seksielämämme on aktiivinen ja hyvä, mutta mies pelkää mahdollista raskautta jopa hieman neuroottisesti. Ei siinä mitään, en minäkään lapsia halua ja hän tietää sen kyllä. Lisäksi koen, että vastuullinen ajattelu tässä asiassa on erinomainen ominaisuus miehessä. Hänen pelkonsa kuitenkin käytännössä estää kaiken "perinteisen" kanssakäymisen. Itsellänihän on siis hormonikierukka, joka toimii hyvin, kktiset pysyvät kokonaan poissa jne. Kummankin meistä mielestä kumit ovat ihan perceestä välineenä, joten niiden käyttö lähinnä vain vatuttaisi. Molemmat olemme kyllä tyytyväisiä ja molemmat pitävät huolen siitä, että molemmat ovat tyytyväisiä, mutta itse koen, että kyllä tästä kuitenkin jotain jää myös puuttumaan. Tuntuu pidemmän päälle hieman puuduttavalta ajatukselta jatkaa aina muilla keinoin.

Onko kenelläkään muulla kokemusta tällaisesta? Ja ei, en edes harkitse eroa tämän asian tiimoilta. kunhan nyt ehkä hieman kummastelen tilannetta.

P.S. Jos joku ihmettelee miksi kysellä tätä sinkut palstalla, niin koska täällä on näistä palstoista eniten aktiivisia kirjoittajia ja koska valtaosa täällä kirjoittelevista on joskus kuitenkin parisuhteessa ollut.

168

833

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      En tajunnu, minkä perinteisen?

      • Anonyymi
        UUSI

        Niin no missähän toiminnassa se raskauden mahtaa olla?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mies pelkää raskautta, vaikka sinulla on hormonikierukka? Ei siis uskalla laittaa ollenkaan sitä sinne, koska voi tulla vauva?

        Tulkitsit oikein.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulkitsit oikein.

        Kaikennäköistä pelkoa sitä onkin! En voinut ensin uskoa moista.
        Kyllä miehen sterilisaatio tässä tapauksessa olisi paras. Kun vielä hormoniehkäisy jatkuisi, niin ehkä sitten uskaltaisi.

        Eivät kaikki miehetkään ihan torvia ehkäisyn suhteen ole. Tuo vastuullisuus on yksi asioista, joita hänessä rakastan, mutta tässä kohtaa se menee ehkä mielestäni jo hieman yli.

        Ehkä hieman juu...

        Jaa no minkä ikäistä naista sinä näille palstaäijä sitten esität? Jos yli 40, niin se alkaa olla jo aivan sama mikä tötterö siellä on. Naiselta ingognito tämä

        Palstaäijäkö sieltä taas iski.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstaäijäkö sieltä taas iski.

        Ei, olen nainen kyllä ja tällä tyylilajilla on funktio, eli vttuilla tietyille lukijoille

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, olen nainen kyllä ja tällä tyylilajilla on funktio, eli vttuilla tietyille lukijoille

        Huvinsa kullakin. Jatkakaa.

        Tuohon ikäasiaan sen verran, että vaikka olidut yli nelikymppinen, niin suosittelen silti pitämään ehkäisyn kunnossa. Omat isoäitini molemmat saivat omat kuopuksensa yli viisikymppisinä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Huvinsa kullakin. Jatkakaa.

        Tuohon ikäasiaan sen verran, että vaikka olidut yli nelikymppinen, niin suosittelen silti pitämään ehkäisyn kunnossa. Omat isoäitini molemmat saivat omat kuopuksensa yli viisikymppisinä.

        Haluatko siis keskustella emättimestäni enemmänkin vai ymmärsinkö väärin? Taisi vastaaja vaihtua sedäksi nyt eikä äskön

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko siis keskustella emättimestäni enemmänkin vai ymmärsinkö väärin? Taisi vastaaja vaihtua sedäksi nyt eikä äskön

        Miksi haluaisin? Eihän aloitus sinun värkkeihisi liity.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi haluaisin? Eihän aloitus sinun värkkeihisi liity.

        Kyllä liittyy henkilökohtainen on poliittista ja se on muodikasta myös miesväen keskuudessa

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä liittyy henkilökohtainen on poliittista ja se on muodikasta myös miesväen keskuudessa

        Jos koet elimesi poliittiseksi elimeksi, niin eipä siinä mitään. 👍

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos koet elimesi poliittiseksi elimeksi, niin eipä siinä mitään. 👍

        Ei kun sukupuolen tutkimuksesta tuttu irrallinen lause, minkä eräs on ehkä hieman karnevalisoinut. Muistatko palstaäijä kun kirjoittelit joskus viiskymppisen räpsän aromeista? Tää ko toimija hieman spinnasi sitä toista naista vastaan

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun sukupuolen tutkimuksesta tuttu irrallinen lause, minkä eräs on ehkä hieman karnevalisoinut. Muistatko palstaäijä kun kirjoittelit joskus viiskymppisen räpsän aromeista? Tää ko toimija hieman spinnasi sitä toista naista vastaan

        Ja läpi meni, sattuu sitä hienommissakin piireissä kun osaa vaa helttaa heiluttaa

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun sukupuolen tutkimuksesta tuttu irrallinen lause, minkä eräs on ehkä hieman karnevalisoinut. Muistatko palstaäijä kun kirjoittelit joskus viiskymppisen räpsän aromeista? Tää ko toimija hieman spinnasi sitä toista naista vastaan

        Vai sellaista.

    • Anonyymi
      UUSI

      Haluatteko lapsia joskus myöhemmin vai oletteko molemmat ehdottomasti sitä mieltä, että lapsia ei hankita nyt eikä koskaan? Mikäli lapsia ei haluta lainkaan, niin silloin sterilisaatio vaikuttaisi olevan paras ratkaisu tilanteeseen. Eritoten miehen sterilisaatio on suhteellisen helppo toimenpide, ja monella on siltä erinomaisia kokemuksia.

      Ymmärrettävästi tuollainen varjostaa tilannetta, jos taustalla vaanii jatkuvasti pelko raskaudesta. Raskaus kuitenkin on mahdollinen myös silloin, kun on ehkäisy käytössä ja sen kanssa täytyyy vain elää, joten kannattaa myös henkisesti käsitellä sitä, miksi tuo ajatus pelottaa niin neuroottisesti, että se vaukuttaa negatiivisesti seksielämäänne.

      Aletheias

      • Anonyymi
        UUSI

        Emme me kumpikaan halua lapsia, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Itse en sterilisaatioon lähde, sillä mielestäni se on hieman turhan iso toimenpid. Ymmärtääkseni se ei myöskään ole naisella ihan varma keino. Lisäksi haluan myös pitää kktiseni jatkossakin poissa joten jokin hormonaalinen ehkäisy olisi kuitenkin välttämätön.

        Täytyy varmaan puhua tuosta vasektomiasta uudestaan. Tiedän, ettei avokkini ole lainkaan innostunut mistään lääketieteellisistä toimenpiteista. Hyvä kun verikokeita pystyy sietämään, mutta voi tietysti aina puhua uudestaan.

        Tilanteessanne sterilisaatio kuulostaisi olevan hyvä ratkaisu, mutta toki se on ratkaisu, johon liittyy paljon pohdintaa ja siihen täytyy olla henkisesti valmis, vaikka miten olisi varma, ettei lapsia halua. Ymmärrän hyvin tuon, ettei ole innostunut lääketieteellisistä toimenpiteistä, mutta miehen kohdalla sterilisaatio on yleensä helppo toimenpide ja toipuminen nopeaa.

        Moni on kehunut, että sterilisaatio on vaikuttanut elämänlaatuun vain ja ainoastaan positiivisesti, joten ehkä se kuitenkin olisi teillekin vähintään harkinnan arvoinen vaihtoehto. Toivottavasti löydätte teille sopivan ratkaisun, jotta asia ei turhaan kuormita suhdettanne.

        Täytyy tosiaan taas puhua tuosta mahdollisuudesta.

        Sitäkin olen miettinyt, että siirtyisin takaisin ehkäisypillereihin, joissa pidetään tauko. Toki niitäkin voi syödä tauotta, mutta kun juuri tuo, että kuukautiseni pysyvät kokonaan poissa on selvästi osa "ongelmaa". Mies siis kokee, että asiaa ei voi mitenkään varmuudella tietää, kun kuukautisia ei ylipäänsä ole ja siis tottahan tuokin on. Ei sitä voi kiistääkään. Toisaalta kun en itse todellakaan haluaisi sietää kuukautisia, joita pidän tilanteessani täysin turhana riesana.

        Mielestäni on upeaa, että olet lähtenyt pohtimaan ratkaisua tilanteeseen, joka haittaa seksielämäänne.

        Vasektomia on vain yksi potentiaalinen ratkaisu, mutta sen perusteella, mitä olet tilanteestanne kertonut, vasektomia vastaisi tarpeisiinne parhaiten. Vasektomian myötä raskauden todennäköisyys on käytännössä olematon (toki on mahdollista, että vasektomia epäonnistuu, mutta jälkitarkastukset kun tekee oikein niin kyllä se varma ehkäisy on) ja raskaudenpelkoa ei enää tarvitsisi potea.

        Korostan vielä sitä, että henkisesti asia täytyy olla käsitelty molempien osalta niin, että päätös on harkittu ja molempien mielestä juuri teille oikea ratkaisu. Asiaan ei saa liittyä painostusta, kiirehtimistä tai muuta, mikä voisi ohjata tekemään päätöksen, jota myöhemmin katuu. Tämä lienee sinulle itsestäänselvää, mutta halusin kuitenkin nostaa tämän esiin yleisellä tasolla, sillä tiedän tapauksia, joissa vasektomia on tehty painostuksen alla ja sitä on myöhemmin kaduttu.

        Jäin vielä hieman miettimään tuota, että mikä kondomi käytössä tuntuu niin vastenmieliseltä, että sitä ei voi käyttää toisen ehkäisykeinon lisäksi? Onhan se joskus vähän räpeltämistä ja joidenkin miesten mielestä tuntoherkkyys kärsii, mutta ei kai se nyt niin hirveää ole, että sen takia vältellään yhdyntää?

        "Korostan vielä sitä, että henkisesti asia täytyy olla käsitelty molempien osalta niin, että päätös on harkittu ja molempien mielestä juuri teille oikea ratkaisu."

        Juuri tuosta syystä jäinkin kaipaamaan miesten ajatuksia, ennen kun harkitsenkaan avaavani suutani tästä. Mä en tietenkään kykene ymmärtämään miesten ajatuskulkuja tässä asiassa. Itse teettäisin itselleni sterilisaation vaikka heti, jos se ratkaisisi samalla myös kuukautisongelmani. Sterilisaatio ja hormonaalinen ehkäisy yhtäaikaisesti tuntui kuitenkin melko typerältä. Toisaalta kuten tuolla alempanakin todettiin, niin hormonikierukka on ehkäisynä naisella varmempi kuin sterilisaatio. Eli sinällään ... en tiedä.

        Juurikin tuo räpeltäminen on se ongelma ja kun ei sen kondomin kanssa lopulta voi edes tehdä mitä haluaisi. No en nyt ala sen graafisemmin selittämään. Totean vain, että touhussa ei ole järkeä, kun joutuu koko ajan miettimään vain jotain kumia.

    • Anonyymi
      UUSI

      Mieskin voi olla raskaana, ainakin median mukaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kyllä, ja vain mies. Ja vain miehillä pystyy olemaan pimpsa. Tällaisessa maailmassa me elämme. Brain rottia se aiheuttaa kun jotkut vieläpä uskovat sata lasissa niitä juttuja sekä puolustavat aggressiivisesti tuollaisia väittämiä. Tyypillinen antifan jäsen on semmonen.

      • Anonyymi
        UUSI

        Tämä tapaus ei kuvittele noin.

    • UUSI

      Jos sillä on herpes tai joku muu tauti josta ei ole kertonut 😏

      • Anonyymi
        UUSI

        Silloin luulisi kaiken muunkin olevan ongelma, sillä kyllähän se muuallekin voi tarttua.

      • Anonyymi
        UUSI

        Noiden tavallisimpien tautien osalta olemme aikanaan testeissä käyneetkin.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Noiden tavallisimpien tautien osalta olemme aikanaan testeissä käyneetkin.

        Jos hän on impotentti, mutta ei uskalla kertoa?

        Mutta oikeasti tuo kannattaa selvittää, jos mies ei kykene rakastelemaan. Onpa vika sitten kummassa päässä tahansa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Palstakamu kirjoitti:

        Ei ole, ei edes sen kumin kanssa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Palstakamu kirjoitti:

        Jos hän on impotentti, mutta ei uskalla kertoa?

        Mutta oikeasti tuo kannattaa selvittää, jos mies ei kykene rakastelemaan. Onpa vika sitten kummassa päässä tahansa.

        Miten asia mielestäsi kannattaisi selvittää? Mä kuitenkin tiedän mitä on kysymys. Onhan tästä nyt puhuttu. Ei asia varmaan aina
        kaan painostamalla parane? Tuo aiemmin mainittu vasektomia pitää varmaan ottaa taas jossain kohtaa esille, mutta mitä muuta ylipäänsä voi selvittää?

        Ei kannata lähteä suorittamaan mitään vasektomiaa, jos ongelma on korvien välissä. Ehkä jotain kriisiapua tai keskustelemista ammattilaisen kanssa? Miksi häntä niin kammottaa vahinkoraskaus? Tai jos hänestä kortsun käyttö tuntuu hyvältä, niin onko se nyt niin paha ongelma?

      • Anonyymi
        UUSI
        Palstakamu kirjoitti:

        Ei kannata lähteä suorittamaan mitään vasektomiaa, jos ongelma on korvien välissä. Ehkä jotain kriisiapua tai keskustelemista ammattilaisen kanssa? Miksi häntä niin kammottaa vahinkoraskaus? Tai jos hänestä kortsun käyttö tuntuu hyvältä, niin onko se nyt niin paha ongelma?

        "Miksi häntä niin kammottaa vahinkoraskaus?"
        Hän ei halua lapsia. Enkä minäkän halua. Ei kai tämä nyt vaikeasti ymmärrettävä asia ole. Ainoavaihtoehto olisi abortti, eikä meistä kumpikaan siihenkään tilanteeseen halua.

        "Tai jos hänestä kortsun käyttö tuntuu hyvältä, niin onko se nyt niin paha ongelma?"

        Ei se tunnu hänestä mitenkään hyvältä. Ei hän ole siitä yhtään sen kiinnostuneempi kuin minäkään.

        Miksi olet sitä mieltä, että vasektomia olisi huono vaihtoehto? Mä kysyn tätä aivan vilpittömästi, kun voit antaa asiaan miesnäkökulman. Jos tiedät, ettet halua lapsia ja se tieto rajoittaa seksielämääsi, niin miksi se olisi huono vaihtoehto?

        Jos kyse on psykologisesta ongelmasta, ei se vasektomiallakaan ratkea. Sekään kun ei ole 100% varma ratkaisu. Siemenjohtimimet voivat uudelleenkasvaa tai katkaisu voi olla epätäydellinen, jolloin voi seurata vahinkoraskaus.

        Aina kun muna menee vittuun, voi seurata raskaus, vaikka olisi kymmenen kerrosta kumia välissä, vasektomia ja kierukka. Se van pitää hyväksyä, että yhdyntä voi johtaa raskauteen. Se kun on luonnon näkökulmasta vähän niin kuin aktin tavoite.

        Millä tavalla kyse on puhtaasti psykologisesta ongelmasta, kun kyse on kuitenkin myös lääketieteellisistä faktoista. Mä keskustelin tästä ehkäisyvarmuudesta gynekologinikin kanssa, jätin tosin mieheni tuntemukset mainitsematta. Hän sanoi ihan suoraan, että eihän se varma ehkäisy ole, ettei hän voi sellaista väittää. Ehdottomasti varmimmasta päästä, mutta vahinkoja sattuu.

        Edelleen miksi sinusta vasektomia on huono vaihtoehto? En nyt ihan saanut kiinni peruteluistasi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Palstakamu kirjoitti:

        Jos kyse on psykologisesta ongelmasta, ei se vasektomiallakaan ratkea. Sekään kun ei ole 100% varma ratkaisu. Siemenjohtimimet voivat uudelleenkasvaa tai katkaisu voi olla epätäydellinen, jolloin voi seurata vahinkoraskaus.

        Aina kun muna menee vittuun, voi seurata raskaus, vaikka olisi kymmenen kerrosta kumia välissä, vasektomia ja kierukka. Se van pitää hyväksyä, että yhdyntä voi johtaa raskauteen. Se kun on luonnon näkökulmasta vähän niin kuin aktin tavoite.

        Tarkoitan nyt siis sitä, että onko vasektomia sinusta ylipäänsä huono ratkaisu, vai tässä tilanteessa? Entä kumpi sinusta on se psykologinen ongelma - sekö ettei halua lapsia vai se, että tiedostaa, ettei ehkäisy ole täysin varmaa?

        Ja kyllä, sitähän tämä koko aloitus koskee yhdyntää ei ole. Tai on, jos pyydän, mutta niiden kumien takia se on ihan sama jättää kokonaan pois. Pelkät tulemiset saa toki mainiosti hoidettua muutenkin. Oma kokemukseni kuitenkin on, että läheisyys kärsii.

        Hormonikierukka on varmempi ehkäisy kuin esim. naisen sterilisaatio. Kondomi häviää tehossa näille molemmille reilusti.

        Luin jutun erikoiskondomeista. Siinä kehuttiin joidenkin tuovan jopa parempaa kokemusta kuin paljaalla. Minä toki en noistakaan tiedä, kun kettu ei ole käynyt kolossani vuosikausiin...

        Ja olin ihan muu tässä välissä vain.

        Kyllä, hormonikierukka on varmimmasta päästä, mutta ei sekään täydellinen ole. Tai näin ainakin, jos uskon gynekologiani. Hormonikierukan suurin ongelma oli hänenkin mukaansa se, että jos se pettää, niin sitä ei tosiaan välttämättä ihan heti huomaa. 🙂

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja olin ihan muu tässä välissä vain.

        Ymmärsin kyllä, että kommentoit sivusta. Kiitos kuitenkin varmistuksesta. 🙂

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, hormonikierukka on varmimmasta päästä, mutta ei sekään täydellinen ole. Tai näin ainakin, jos uskon gynekologiani. Hormonikierukan suurin ongelma oli hänenkin mukaansa se, että jos se pettää, niin sitä ei tosiaan välttämättä ihan heti huomaa. 🙂

        Raskaustestit ei paljoa maksa, niin raskaudettoman tilan voisi miehen mielenrauhan takia tarkistaa muutaman kerran vuodessa. Ei pääsisi hyvin epätodennäköinenkään raskaus pidemmälle. Tai sittense toisi vain lisää ahdistusta miehelle.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Raskaustestit ei paljoa maksa, niin raskaudettoman tilan voisi miehen mielenrauhan takia tarkistaa muutaman kerran vuodessa. Ei pääsisi hyvin epätodennäköinenkään raskaus pidemmälle. Tai sittense toisi vain lisää ahdistusta miehelle.

        Muutaman kerran vuodessa ei paljoa auta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutaman kerran vuodessa ei paljoa auta.

        Oliko se abortin raja 12 viikkoa. Eikä sitä kai ihan tuosta vaan pikavsuhtia saa. Että varmaan vähintään jonkun 10 viikon välein pitäisi testailla.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko se abortin raja 12 viikkoa. Eikä sitä kai ihan tuosta vaan pikavsuhtia saa. Että varmaan vähintään jonkun 10 viikon välein pitäisi testailla.

        Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen raja lienee alle 10 viikkoa. Aika tiheään pitäisi siis testailla.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen raja lienee alle 10 viikkoa. Aika tiheään pitäisi siis testailla.

        Juu, eihän tuollaisessa mitään järkeä olisi. Toivoin kuitenkin, että palstakamu hieman tarkemmmin valaisisi miksi vasektomia on hänestä niin huono ajatus. Haluaisin aidosti kuulla miesoletetun perusteluja tuohon.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, eihän tuollaisessa mitään järkeä olisi. Toivoin kuitenkin, että palstakamu hieman tarkemmmin valaisisi miksi vasektomia on hänestä niin huono ajatus. Haluaisin aidosti kuulla miesoletetun perusteluja tuohon.

        Miksi ei olisi järkeä, kun ongelmana oleva pelko on juuri raskaaksi tulemisesta? Joka on siis hyvin epätodennäköistä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei olisi järkeä, kun ongelmana oleva pelko on juuri raskaaksi tulemisesta? Joka on siis hyvin epätodennäköistä.

        Kuukauden välin tikkuun pissaaminen ei ole yhtään sen järkevämpää kuin hormonikierukka ja kondomi yhdessä. Siis minun mielestäni ei ole. Minusta siinä ei olisi mitään järkeä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuukauden välin tikkuun pissaaminen ei ole yhtään sen järkevämpää kuin hormonikierukka ja kondomi yhdessä. Siis minun mielestäni ei ole. Minusta siinä ei olisi mitään järkeä.

        Minusta miehesi pelossa ei ole mitään järkeä. Ehdotin asiaa, joka voisi ehkä lievittää hänen pelkoaan. Voisittehan paneskella pari viikkoa sinun iloksesi ja sitten palata vanhaan tyyliin ja yhdellä testillä varmistaa, ettet ole raskasna.

        Eikä hormonikierukka+kumi ole sekään ihan täysin varma. Miten miehesi sen kuitenkin uskaltaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta miehesi pelossa ei ole mitään järkeä. Ehdotin asiaa, joka voisi ehkä lievittää hänen pelkoaan. Voisittehan paneskella pari viikkoa sinun iloksesi ja sitten palata vanhaan tyyliin ja yhdellä testillä varmistaa, ettet ole raskasna.

        Eikä hormonikierukka kumi ole sekään ihan täysin varma. Miten miehesi sen kuitenkin uskaltaa.

        Oli järkeä tai ei, niin ei se sillä katoa, että sen sanotaan olevan järjetön pelko. Eikä tuollainen ehdotuskaan toimi, kun abortti on asia, jota ei myöskään haluta. Jotta noin voi toimia pitäisi luottaa, että seuraamusta ei ole.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli järkeä tai ei, niin ei se sillä katoa, että sen sanotaan olevan järjetön pelko. Eikä tuollainen ehdotuskaan toimi, kun abortti on asia, jota ei myöskään haluta. Jotta noin voi toimia pitäisi luottaa, että seuraamusta ei ole.

        Siinä tapauksessa tilanne ei muutu ja teidän systeemi on ainoa mahdollinen. Kettu ei mene koloon ja siinä se.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tapauksessa tilanne ei muutu ja teidän systeemi on ainoa mahdollinen. Kettu ei mene koloon ja siinä se.

        Voi olla. Toivoisin kuitenkin miesten ajatuksia tuohon vasektomiaan.

    • Anonyymi
      UUSI

      No, kateutta.
      Hyvää fjoosaa olis siinä tyrkyllä kunnon ilotteluun, niin puolikyvytön kaveri siinä sitte :(

      -keinovaginamies-

      • Anonyymi
        UUSI

        Virkistävä näkökulma 😃

    • Anonyymi
      UUSI

      "Hänen pelkonsa kuitenkin käytännössä estää kaiken "perinteisen" kanssakäymisen. "
      "Olemme tunteneet miehen kanssa vuosikausia, seurustelleetkin jo pitkään ja asumme nyt yhdessä."

      Ei siis ollenkaan perinteistä "se" -> "sinne"-seksiä? Ole koskaan ollutkaan? Nyt asutte jo yhdessäkin? Hallelujaa.

      Ihan arkijärjellä ajateltuna tuossa teidän hommassa on nyt kyse ihan jostain muusta kuin miehen raskauden pelosta. Aivan käsittämätöntä epävarmuutta ja epäluottamusta. Tai sitten ihan vaan tekosyy saada vaikka suuseksiä.

      - Sheena

      • Anonyymi
        UUSI

        Toki olemme harrastaneet komdomin kera. Se vain on veemäistä puuhaa ja tuntuu vakiintuneessa parisuhteessa turhalta säätämiseltä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki olemme harrastaneet komdomin kera. Se vain on veemäistä puuhaa ja tuntuu vakiintuneessa parisuhteessa turhalta säätämiseltä.

        Miehellä on jokin ahdistus tai pakkomielle, mikä lienee neuroosi. Ei ole normaalia. Kannattaisi käydä seksuaalisterapeutin pakeilla, etenkin kun kondomin käyttö on veemäistä.

        - Sheena

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehellä on jokin ahdistus tai pakkomielle, mikä lienee neuroosi. Ei ole normaalia. Kannattaisi käydä seksuaalisterapeutin pakeilla, etenkin kun kondomin käyttö on veemäistä.

        - Sheena

        Omien sanojensa mukaan hän on kuullut turhan monta kertaa sen, että mikään ehkäisy ei ole täysin varmaa. Ja sehän nyt on ihan totta. En minä pysty tuota kiistämään enkä kyllä voi oikein pitää huonona asiana sitä, että mies tuon tiedostaa. Tässä nyt kai on vain käynyt niin, että tieto lisää tuskaa. Nyt kun tietää varmuudella, että niitä lapsia ei halua, niin lopputulos on tämä. Ymmärrän kyllä, mutta en sitten kuitenkaan ihan täysin ymmärrä.

        En tajua miten seksuaaliterapeutti tätä asiaa voisi auttaa. Eivät he tietääkseni pysty ehkäisyn epävarmuuksia poistamaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehellä on jokin ahdistus tai pakkomielle, mikä lienee neuroosi. Ei ole normaalia. Kannattaisi käydä seksuaalisterapeutin pakeilla, etenkin kun kondomin käyttö on veemäistä.

        - Sheena

        Ei seksuaaliterapeutti ainakaan voi ottaa vastuuta siitä, jos ehkäisy pettäisikin.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei seksuaaliterapeutti ainakaan voi ottaa vastuuta siitä, jos ehkäisy pettäisikin.

        Mutta nyt tämä kaikki on pelkkää arvailua. Kannattaa jutella asia läpi puolison kanssa ja miettiä, että mikä tässä nyt on se todellinen ongelma. Jos kyse on kertakaikkiaan neuroottisuudesta, niin oletko valmis seksittömään suhteeseen? Tai jos miehestä kondomi tuntuu turvalliselta, niin onko se nyt sitten niin iso ongelma?

        Luulin, että ketjusta olisi käynyt selville, että kyllä näustä on puhuttu, paljonkin. Eivät kertomani ole mitään spekulaatiota tai arvailua, vaan nimenomaan niiden käytyjen keskustelujen tulos.

        Mistä keksit, että suhteemme olisi seksitön?

    • Anonyymi
      UUSI

      Aloitujsessa jäi avoimeksi, oletteko koskaan päätyneet perinteiseen aktiin? Olen kuullut kyllä parisuhteesta, jossa sitä ei harrastettu. Itse olin vain et kiitos tästäkin tiedosta, mutta ihan kaikkea ei kannattaisi kertoa kaikille. En nittäin ollut edes sen porukan ainut kuulija.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kirjoitat että seksielämänne on "aktiivinen ja hyvä". Kuitenkin annat ymmärtää, ettei seksinne sisällä yhdyntää. Paitsi kumin kanssa, jota ette kuitenkaan käytä. Jos seksielämänne on mielestänne hyvää, niin eihän tuo silloin ole ongelma.

      Hmm... Nää on taas näitä juttuja.

      Oikeesti noita rassattais kumppanin kanssa eikä suomi24:lla. Eipä siinä, varmasti monella on mielipide aiheeseen 😄

      xLiner

      • Anonyymi
        UUSI

        Kyllä, tällä hetkellä se on aktiivinen ja hyvä. Pystyn kuitenkin näkemään sen, että jossain kohtaa muukin olisi minusta mukavaa. Kumin kanssa se touhu taas on yhtä tyhjän kanssa.

        Eivät nämä asiat nähdäkseni jatkuvalla jauhamisella ainakaan parane. Koen paljon järkevämmäksi hakea näkökulmaa muualta ja paljon mielunmin anonyyminä tuntemattomilta kuin levittelemällä asioitanne esim. ystävilleni. Jokainen toki näkee asian omalla tavallaan.

    • Anonyymi
      UUSI

      Oudon paljon mies pelkää vastuutaan, ei se kondomi ole paha asia jos lisääntymistä pelkää. Miehen ainoa keino estää lisääntyminen, ei paljon muita ole tarjolla.
      Vapaan seksuaalisuuden omaavat kyllä nauttivat seksistä täysin rinnoin, tuolloin ei mietitä seuraamuksia:)

      AV

      • Anonyymi
        UUSI

        Ai vapaan? 🙄 Jotkut väittää että "vastuuttoman".

      • Anonyymi
        UUSI

        En minäkään lapsia halua. En missään tapauksessa. En siis koe hänen pelkäävän vastuutaan, vaan nimenomaan olevan vastuullinen.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai vapaan? 🙄 Jotkut väittää että "vastuuttoman".

        Pyh, tänäänkin vietin mukavan päivän muksun kanssa. Sellaisia päiviä ei niiden äitien kanssa voi oikein viettää. Sanonta seuraava sukupolvi on parempi, se käy hyvin toteen.
        Lapset ovat mahdottoman mukavia, innostuvat kulkemaan tänäänkin 5 kilometriä metsässä ja lopuksi kaikilla hyvä mieli.

        "Vastuuttomuuksista" seuraa ajoittain myös ne elämän parhaat kokemukset ja elämykset, ei vain tehdessä, vaan myös myöhäisemmässä vaiheessa. Toki ihmisen omasta kasvusta tuolloin on myös kysymys.

        Sehän on hyvä, että vietit. Tuo ei kuitenkaan vaikuta mitenkään siihen, että me emme halua lapsia.

        Meille on riittävästi lapsiseuraa minun isosiskoni neljässä ja miehen veljien yhteensä kuudessa lapsessa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on hyvä, että vietit. Tuo ei kuitenkaan vaikuta mitenkään siihen, että me emme halua lapsia.

        Mikä se ongelma sitten on?

        1. Älkää harrastako seksiä
        2. Jos harrastatte, käyttäkää ehkäisyä(tapoja on monia, saa itse ihan valita)
        3. Varminta on jos mies käyttää kondomia, nainen e-pillereitä ja kierukkaa...ja silti jättävät yhtymättä. Seuraamuksia tuskin tulee, elämä voi tosin olla rajoittuneen tylsää

        Mikä oli se ongelma? Itse kiinteässä parisuhteessa en käyttänyt ehkäisyä. Lapsia muuten tulee harvemmin mitä luulettekaan., vaikka niitä yrittäisi. Jos tulee, antaa tulla vaan. Suomeen uusia ihmisiä mahtuu, ei tarvi sitten niitä muualta roudata.

        Jo kai se on ketjussa moneen kertaan todettu, ihan aloituksessakin? Mitä kohtaa et ymmärrä? Mä toki olen jo palstalla nähnyt sinun asenteesi lisääntymiseen, että sinällään peittelemätön vihamielisyytesi ei yllätä.

        "Lapsia muuten tulee harvemmin mitä luulettekaan., vaikka niitä yrittäisi."

        Kyllä niitä näkyy meidän molempien lähipiireissä tulleen, jopa erikseen yrittämättä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo kai se on ketjussa moneen kertaan todettu, ihan aloituksessakin? Mitä kohtaa et ymmärrä? Mä toki olen jo palstalla nähnyt sinun asenteesi lisääntymiseen, että sinällään peittelemätön vihamielisyytesi ei yllätä.

        Mielestäni olet lapsellinen henkilö, tarkoituksella?
        Kerro mikä on vastaus ongelmaasi, taidat olla jo neurootikko:)

        On ihmisiä jotka osaavat elämästä nauttia, ja niitä jotka siihen eivät jostain syystä ole kykeneväisiä.

        Sinullahan on vapaat kädet tehdä mitä haluat, ja silti itket tällä palstalla jotain, jota kukaan ei ymmärrä? Jos et halua jotain, onko se itsellesi jokin ongelma? Jos ei ole, löydät asiaan varmasti jonkun hyvän ratkaisun ihan itse?!

        Vohan olla myös ettei mies joka pelkää lisääntymistä ole kohdannut vielä sitä oikeaa, väärien henkilöiden kanssa asia pelottaisi ihan pirusti?! Pitää olla varma siitä että valinta naisen suhteen olisi lopullinen(vaikkei se loppujen lopuksi sitä koskaan olisi).

        Sinä lähdit taas vaihteeksi haukkumislinjalle. Et ilmeisesti osaa keskustella asiallisesti.

        Vastaa kysymykseen, ei kai se sinulta nyt paljon vaatisi?
        Mikä olikaan ongelmasi, kondomiko...huh huh.

        Lue ketju, jos sinua kiinnostaa muukin kuin pelkkä haukkuminen. Kysymykseesi on vastattu ketjussa useampaankin kertaan.

        Itse olisin enemmän huolissani siitä rakastaako mies sinua riittävästi.
        Tuskin muusta.

        Siitä sinun ei tarvitse huolehtia. Ymmärrän toki miksi sinä olettaisit noin, mutta se kertoo eniten sinusta itsestäsi.

        Mjaa, olen tuosta täysin eri mieltä. Koska jos toista ihmistä rakastaa syvästi, ei tuolla aloituksen asialla ole enää mitään merkitystä. Itsekkyyttä ei enää ole.

        Jatka toki asian vatvomista, kyllä se varmasti saa jossain vaiheessa päätöksensä.

        Ymmärrettävästi olet ja sekin kertoo vain sinusta itsestäsi.

        No, ilmankos elämäni on helppoa, seuraa vain sitä mitä tuleva pitää sisällään.

        Ihmiseksi, jonka elämä on helppoa, olet kummallisen täynnä vihaa. Toivottavasti sekin helpottaa joskus.

        Ja miten se viha nyt sitten ilmenee?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No, ilmankos elämäni on helppoa, seuraa vain sitä mitä tuleva pitää sisällään.

        AV

        Sivusta ... jos jälkikasvu tekee miehen noin toksiseksi, katkeraksi ja vihaiseksi kuin sinä olet, niin suosittelen kaikkia jättämään väliin. Sinä ja vuodatuksesi olette palstan toimivin ehkäisymainos.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miten se viha nyt sitten ilmenee?

        Lue hänen viestejään, niin huomaat.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta ... jos jälkikasvu tekee miehen noin toksiseksi, katkeraksi ja vihaiseksi kuin sinä olet, niin suosittelen kaikkia jättämään väliin. Sinä ja vuodatuksesi olette palstan toimivin ehkäisymainos.

        Kieltämättä tuo pitää paikkansa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieltämättä tuo pitää paikkansa.

        Ehdottomasti, niin sen täytyy olla jne.

        Koko ketjuhan on naurettava, maassa jossa ihmisille on tarjottu ohjatusti mahdollisuudet ehkäisyyn...ja asiaa pidetään vielä ongelmana?
        Asia lähentelee kädetöntä aivottomuutta?

        Ja tämä on toteamus tyhmyydestä, ei vihaa!

        AV

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti, niin sen täytyy olla jne.

        Koko ketjuhan on naurettava, maassa jossa ihmisille on tarjottu ohjatusti mahdollisuudet ehkäisyyn...ja asiaa pidetään vielä ongelmana?
        Asia lähentelee kädetöntä aivottomuutta?

        Ja tämä on toteamus tyhmyydestä, ei vihaa!

        AV

        "Koko ketjuhan on naurettava"

        Miksi siis vastaat siihen? Eihän sinulla edes ole tähän mitään annettavaa. Pelkkää tyhjänpäiväistä haukkumista ja oman pahan olosi purkamista muihin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti, niin sen täytyy olla jne.

        Koko ketjuhan on naurettava, maassa jossa ihmisille on tarjottu ohjatusti mahdollisuudet ehkäisyyn...ja asiaa pidetään vielä ongelmana?
        Asia lähentelee kädetöntä aivottomuutta?

        Ja tämä on toteamus tyhmyydestä, ei vihaa!

        AV

        Kaikki täällä tietävät jo, että sinua vituttaa, kun olet erehtynyt sen kakaran tekemään. Turhaan sinä sitä muille räkytät. Oma mokasi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki täällä tietävät jo, että sinua vituttaa, kun olet erehtynyt sen kakaran tekemään. Turhaan sinä sitä muille räkytät. Oma mokasi.

        Taitaa ainut jota lapseni vituttaa olla sinä, se taas voi johtua siitä ettet ole lasta kyvykäs saamaan. Henkisesti tai fyysisesti, sen voi itse valita kummasta se olisi kiinni.

        Suomessa on erittäin onnistunut ehkäisyyn liittyvä terveydenhuolto. Toista kai se olisi jos aloittaja asuisi Afrikassa. Kädettömyyttä, sitä on kai "pakkokin sallia" kun kysymys on naisesta? Tuo olisi taas tyhmää, koska onhan Suomi tasa-arvoinen maa.

        Ei täällä kukaan muu jatkuvasti lapsestasi vingu kuin sinä itse

        Kukaan ei vingu, kertoo vain sen miten lapsi on tärkeämpi kuin mitä se itserakas "aikuinen nainen" joka haluaa paljasta kullia ilman ehkäisyä, eikä halua lapsia:)

        Tuo on vain mielestäni niin helvetin hölmö jo ajatuksena.
        Sama jos ottaisi kiväärin käteen jossa on patruunoita, ja osoittaisi sillä sormi liipaisimella itseään. Teko olisi suorastaan naurettava?

        Oikeasti, lapset ovat tärkeämpiä mitä me hölmöt aikuiset olemme. Sitä ei kai tiedosta jos niitä ei itsellä olisi...Itserakkaus kukoistaa, oksettavasti. Miehenä juoksisin jo pois, mätää omenaa ei kannattaisi syödä.

        Missä kohtaa ketjua on ""aikuinen nainen" joka haluaa paljasta kullia ilman ehkäisyä, eikä halua lapsia:"? Aloittaja ainakin toteaa jo aloitusviestissään maininneensa hyvin selvästi käyttämänsä ehkäisyn.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei vingu, kertoo vain sen miten lapsi on tärkeämpi kuin mitä se itserakas "aikuinen nainen" joka haluaa paljasta kullia ilman ehkäisyä, eikä halua lapsia:)

        Tuo on vain mielestäni niin helvetin hölmö jo ajatuksena.
        Sama jos ottaisi kiväärin käteen jossa on patruunoita, ja osoittaisi sillä sormi liipaisimella itseään. Teko olisi suorastaan naurettava?

        Oikeasti, lapset ovat tärkeämpiä mitä me hölmöt aikuiset olemme. Sitä ei kai tiedosta jos niitä ei itsellä olisi...Itserakkaus kukoistaa, oksettavasti. Miehenä juoksisin jo pois, mätää omenaa ei kannattaisi syödä.

        AV

        Ja totean myös uudestaan, että sinun mielipiteesi lisääntymiseen on kyllä jo kuultu moneen kertaan. En edelleenkään tajua miksi tulet ditä tähän mesoanaan ja haukkumaan. En aio antaa sinulle enempää huomiotani, kun et kerta osaa edes keskustella asiallisesti.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei vingu, kertoo vain sen miten lapsi on tärkeämpi kuin mitä se itserakas "aikuinen nainen" joka haluaa paljasta kullia ilman ehkäisyä, eikä halua lapsia:)

        Tuo on vain mielestäni niin helvetin hölmö jo ajatuksena.
        Sama jos ottaisi kiväärin käteen jossa on patruunoita, ja osoittaisi sillä sormi liipaisimella itseään. Teko olisi suorastaan naurettava?

        Oikeasti, lapset ovat tärkeämpiä mitä me hölmöt aikuiset olemme. Sitä ei kai tiedosta jos niitä ei itsellä olisi...Itserakkaus kukoistaa, oksettavasti. Miehenä juoksisin jo pois, mätää omenaa ei kannattaisi syödä.

        AV

        Et sinä saa minua haluamaan lapsia, vaikka haukkuisit itsesi siniseksi. Olen pahoillani.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tuossa on kolmiosainen systeemi: ehkäisy, jälkiehkäisy ja abortti. Täytyy tietää hyvin kaikkien kolmen mahdollisuudet, rajoitukset ja aikarajat. Ehkäisy on se tärkein, ja tavoitteena tulisi olla ettei jälkiehkäisyyn tarvitse turvautua, saati sitten aborttiin. Ehkäisyssä on eri keinoja, ja niistä täytyy tietää sekä ohjeen mukaisen että tyypillisen käytön todennäköisyydet raskauteen.

      Ehkä kysyisin kaksi kysymystä: ovatko ehkäisyn, jälkiehkäisyn ja abortin mahdollisuudet, rajoitukset ja aikarajat tiedossa sinulle itsellesi? Ja oletko jutellut asiasta miehesi kanssa? Jos ja kun olet itse selvillä asioista ja sekä a-, b- että c-suunnitelmat on laadittu, sen pitäisi rauhoittaa myös toista osapuolta. Mies huomaa kyllä (hyvällä tavalla), jos tosissasi välttelet raskautta.

      Jälkiehkäisy on aika kivuliasta. 😬 Kohtuun sattui 3 päivää. Olen kerran joutunut käyttämään sitä.

      🦄

      • Anonyymi
        UUSI

        Rehellisesti ... epäilen, että et lukenut ketjua lainkaan. 🙂

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Rehellisesti ... epäilen, että et lukenut ketjua lainkaan. 🙂

        Luin kokonaan. Ymmärsin että ongelmana on miehen pelko, jonka helpottamiseen sinä etsit ratkaisua. Ehdotukseni oli, että viestit miehellesi paremmin, millaisen eritasoisen järjestelmän raskauden ehkäisy (erilaisine mahdollisuuksineen ja rajoituksineen) muodostaa. Mies ei välttämättä tiedä kaikkea. Tai mistä minä tiedän. Mutta siis parempaa riskienhallintaa ja viestintää tarjoaisin lääkkeiksi.

        Kyllä hän tietää ja kyllä nöistä on puhuttu paljonkin, kuten olen ketjussa moneen kertaan sanonut. Ongelma on pikemmin liika tieto kuin liian vähäinen tieto.

        Ok. Pahoittelut, en osaa toimia tuolla tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. En ehkä voi auttaa.

        Liiallinen matemaattinen lahjakkuus ei ole aina hyvä juttu. 🙂

        Siinä ei ole mitään ongelmaa, ellei ympärillä ole ihmisiä, jotka ovat kovin epäloogisia.

        🦄

    • Anonyymi
      UUSI

      Kondomi (oikein käytettynä) on miehen näkökulmasta AINOA visuaalisesti varma ehkäisykeino estää naisen raskaaksi tuleminen. On todella erikoista, että se on miehesi mielestä perceestä. 😄

      🦄

      • Anonyymi
        UUSI

        Minusta täysin ymmärrettävää, sillä onhan se kaikin tavoin täysin perceestä oleva ehkäisymenetelmä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta täysin ymmärrettävää, sillä onhan se kaikin tavoin täysin perceestä oleva ehkäisymenetelmä.

        Ei lainkaan. Se on paras menetelmä erityisesti tuosta ylempänä mainitsemastani näkökulmasta katsoen, ja erityisesti usein sellaisten miesten mielestä, jotka eivät halua lapsia. Toisaalta todennäköisyys raskaaksi tulemiselle on suuri, jos sitä käytetään väärin.

        Mutta tuota miehen näkökulmaa ei sovi vähätellä. Miehellä on keinot vähissä sen jälkeen, kun vastuu ehkäisystä siirtyy naiselle. Sen vuoksi pidänkin hyvin erikoisena sitä, että sinun miehesi ei kondomista pidä.

        Sinulla on oikeus mielipiteeseesi. Meidän parisuhteessamme tuosta ollaan yksimielisesti eri mieltä.

        Tuo ei varsinaisesti ole minun mielipiteeni vaan melko yleinen mielipide miehillä, jotka eivät halua lapsia. Mutta tosiaan, jos se raskauden ehkäisy on tosissaan tärkeää niin HC-ehkäisijät yhdistävät kondomin ja hormonaalisen ehkäisyn. 😄 Että tässä on eri "pelkotasoja" ihmisillä, ja jokainen (pari) etsii itselleen sopivan ehkäisykeinon tai keinoyhdistelmän.

        🦄

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta täysin ymmärrettävää, sillä onhan se kaikin tavoin täysin perceestä oleva ehkäisymenetelmä.

        Ette taida käydä ihan täysillä kumpikaan!Olette sentään jo reilusti yli 50v,miehiä!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei varsinaisesti ole minun mielipiteeni vaan melko yleinen mielipide miehillä, jotka eivät halua lapsia. Mutta tosiaan, jos se raskauden ehkäisy on tosissaan tärkeää niin HC-ehkäisijät yhdistävät kondomin ja hormonaalisen ehkäisyn. 😄 Että tässä on eri "pelkotasoja" ihmisillä, ja jokainen (pari) etsii itselleen sopivan ehkäisykeinon tai keinoyhdistelmän.

        🦄

        Hekin ovat oikeutettuja mielipiteeseensä, kuten kaikki. Sekään ei kuitenkaan tähän meidän tilanteeseemme vaikuta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ette taida käydä ihan täysillä kumpikaan!Olette sentään jo reilusti yli 50v,miehiä!

        Sellasia harhoja siellä tänään. Muista lääkkeet!

    • Anonyymi
      UUSI

      Kumin käyttö ja mies hävittää käytetyt kumit ja jos tulet raskaaksi niin miehesi tietää ettei kakru ole hänen eli kumia käyttää aina ja myös hävittää sen itse

      • Anonyymi
        UUSI

        Eli ongelma ratkaistu oliko muita ongelmia

      • Anonyymi
        UUSI

        Paitsi, että hänkään ei ole kiinnostunut yhdynnästä kondomin kera.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi, että hänkään ei ole kiinnostunut yhdynnästä kondomin kera.

        No sitten on ilman eli kumilla tai ei lainkaan

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitten on ilman eli kumilla tai ei lainkaan

        Tuo jälkimmäinen, eli ei lainkaan. Siihen tässä nyt ollaan vahvasti käännytty, sillä kumpaakaan ei se kortsutouhu kiinnosta. Itse kuitenkin koen, että siinä kärsii pidemmän päälle läheisyys.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo jälkimmäinen, eli ei lainkaan. Siihen tässä nyt ollaan vahvasti käännytty, sillä kumpaakaan ei se kortsutouhu kiinnosta. Itse kuitenkin koen, että siinä kärsii pidemmän päälle läheisyys.

        No sit teette vuorolistan esim vessaan ja kumpikin omalla vuorollaan tekee itse käsityöt itselleen tai hankitte teko pimpin ja teko dildon ja niillä leikitte ei tuu raskaaksi ja ei kumeja tarvita

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No sit teette vuorolistan esim vessaan ja kumpikin omalla vuorollaan tekee itse käsityöt itselleen tai hankitte teko pimpin ja teko dildon ja niillä leikitte ei tuu raskaaksi ja ei kumeja tarvita

        Nuo ovat tarpeettomia toimenpiteitä, mutta kiitos ehdotuksista.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo ovat tarpeettomia toimenpiteitä, mutta kiitos ehdotuksista.

        No sit teil on seksitön suhde ei sen kummempaa

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No sit teil on seksitön suhde ei sen kummempaa

        Suhteemme ei ole seksitön, mutta kiitos ehdotuksesta.

    • Anonyymi
      UUSI

      Koska kysymys varmasti hukkuu ketjuun uumeniin, niin halua kirjoittaa sen näin erikseen. Haluaisi kuulla ajatuksianne vasektomiasta tässä tilanteessa. Erityisesti haluaisin kuulla miesten ajatuksia tästä, siis vasektomista, kun tietää ettei halua lapsia. Tietysti naisetkin saavat kommentoida, kuten aiemminkin ketjussa, mutta koska ylempänä ketjussa vastustava kommentti tuli miespuoliselta henkilöltä, niin erityisesti miesten ajatukset olisivat kiinnostavia.

      Sataprosenttisen varmahan tuo ei ole, mutta koska miesten ehkäisyvalmisteita ei markkinoilla ole, niin tuo lienee kondomin lisäksi miehen ainoa vaihtoehto. Liittyykö teillä miehillä tuohon toimenpiteeseen jotein muitakin ajatuksia/pelkoja kuin pelkkä ehkäisy. Meidän tilanteessammehan minä en olisi hormonikierukastani luopumassa, sillä haluan tosiaan pitää kuukautiseni poissa. Kysymys on siis miehen keinoista varmistua omalta osaltaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        En pidä eettisenä sitä, että nainen ehdottaa miehelle vasektomiaa. 🥴 Mutta tiedän että tätä mielipidettä ei kysytty.

        🦄

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        En pidä eettisenä sitä, että nainen ehdottaa miehelle vasektomiaa. 🥴 Mutta tiedän että tätä mielipidettä ei kysytty.

        🦄

        Onko kyseinen aihe mielestäsi tabu?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kyseinen aihe mielestäsi tabu?

        Ei ole tabu mutta kyse on lääketieteellisestä toimenpiteestä. Se rinnastuu mielestäni samaan kuin hormonaalinen ehkäisy naisella eli kehon toiminnan muuttamiseen aika intrusiivisellä tavalla. Minun arvomaailmassani sekä vasektomia että hormonaalinen ehkäisy ovat yksinomaan ihmisen itsensä päätettävissä eikä päätökseen tule painostaa. Jopa ehdottaminen on kyseenalaista. Eli aihe ei ole tabu mutta ehdottaminen on epäeettistä. Jos ihminen itse haluaa toimenpiteeseen, se on eri asia.

        Ei pelkkä ehdotus vie kenenkään omaa päätösvaltaa asiassa. Pelkkä ehdotus ei myöskään ole painostamista. Minusta tuostakin pitää voida puhua.

        Tässä on parisuhdekohtaisia eroja. Asioista voi toki puhua, mutta on eri asia, kumpi tuo minkäkin aiheen esille. Koska kukaan ei koskaan päätä minun kehoni toiminnasta eikä ehdota siihen liittyviä interventioita, en ehdottaisi samaa myöskään kenellekään muulle. En koskaan. Omassa suhteessani on valtavan voimakas molemminpuoleinen kehollisen autonomian arvostus. Kaikille muille se ei ole niin tärkeää.

        Parisuhteessa mikään ehdotus ei koskaan ole neutraali. Sen takana on aina toive, josta kieltäytymisellä on tietty tunnehinta.

        "Tässä on parisuhdekohtaisia eroja."

        Juurikin tuo. Minulle on yhdentekevää kuka tuo minkäkin asian esille. Oleellista on vain miten se asia sanotaan.

        Järkyttyisit jos tietäisit, miten suurta autonomiaa tässä suhteessa ylläpidetään muissakin asioissa. 😁

        Toisaalta minä järkytyn usein siitä, mitä kaikkea ihmiset ehdottelevat kumppaneilleen. 😄

        Tuskinpa edes reagoisin. Miksi minua järkyttäisi jonkun toisennparisuhde? Ei se asia kuulu minulle lainkaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Onko ikää tarpeeksi? Vuosien jonot julkisella puolella.

        On toki, eikä tuo nyt mitenkään hirvittävän kallis toimenpide näyttänyt olevan. Oleellisempaa on se mitä tuossa kysyinkin, eli miehinen mielipide.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskinpa edes reagoisin. Miksi minua järkyttäisi jonkun toisennparisuhde? Ei se asia kuulu minulle lainkaan.

        No se oli tarkoitettu huumoriksi. Ikään kuin loppukevennykseksi tälle keskustelun haaralle. Pahoittelut jos en ilmaissut huumoria tarpeeksi selkeästi.

        Mutta siis: en pidä vasektomian tai hormonaalisen ehkäisyn ehdottamista kumppanille eettisenä. Tarkoitin että moni pitäisi ehkä tällaista autonomian tasoa järkyttävänä. 😁

        Minusta taas kysyminen ei vie autonomiaa. Sekin voi jotakuta järkyttää.

        Kysyminen vie autonomiaa silloin, kun voidaan pitää todennäköisenä, että toinen osapuoli on jo kertaalleen harkinnut kyseisen vaihtoehdon ja päättänyt olla käyttämättä sitä. Silloin kysymys voidaan tulkita toiveesi tai pyynnöksi.

        Toiveita ja pyyntöjäkin saa esittää. Lisäksi ei kannata olettaa, eikä pitää todennäköisenä muiden puolesta, vaan vain omastaan.

        Totta kai saa esittää. Jokaisessa parisuhteessa on omat käytäntönsä, jotka muodostuvat tutustumisen ja yhdessä elämisen kautta. Minä en olisi sekuntiakaan suhteessa, jossa kehooni liittyen esitettäisiin kovin syvälle meneviä toiveita (hormonitoiminta, raskaus, ulkonäkö tms.) ja sovin parhaiten suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka myös arvostaa vapautta oman kehonsa toiminnan suhteen. Minä en nimittäin koskaan pyydä toiselta mitään sellaista vapautta, jota en itse antaisi hänelle.

        Monissa muissa asioissa esitän useinkin toiveita ja pyyntöjä, ja niitä saa esittää minullekin. 😊 Itse asiassa pyrin aina toteuttamaan toisen toiveet ja odotan samaa toiselta. 😁

        🦄

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tabu mutta kyse on lääketieteellisestä toimenpiteestä. Se rinnastuu mielestäni samaan kuin hormonaalinen ehkäisy naisella eli kehon toiminnan muuttamiseen aika intrusiivisellä tavalla. Minun arvomaailmassani sekä vasektomia että hormonaalinen ehkäisy ovat yksinomaan ihmisen itsensä päätettävissä eikä päätökseen tule painostaa. Jopa ehdottaminen on kyseenalaista. Eli aihe ei ole tabu mutta ehdottaminen on epäeettistä. Jos ihminen itse haluaa toimenpiteeseen, se on eri asia.

        🦄

        Minä olen vasektomian/sterilisaation kannattaja tilanteessa, jossa molemmat ovat ehdottoman varmoja, ettei jälkikasvua toivota ja yhdyn tähän mielipiteeseen. Päätöksen tulee aina olla ihmisen itsensä tekemä omasta vapaasta tahdostaan.

        Mielestäni vasektomiasta/sterilisaatiosta voi kuitenkin keskustella siinä, missä kaikista muistakin ehkäisymenetelmistä. Kumpikaan ei saa toista painostaa mihinkään, ei syyllistää eikä manipuloida, mutta jos tarve ehkäisylle on, niin jokin ratkaisuhan tilanteeseen on löydyttävä. On tärkeää pystyä avoimesti keskustelemaan erilaisista vaihtoehdoista ja yhdessä pohtimaan, mikä on paras ratkaisu niin, että se tuntuu molemmista oikealta.

        Entä jos mies vastaa ei halua steriilijuttua ja joskus voi haluta lapsia eli eikö kannata kysyä miksi mies ei halua naisen kanssa lapsia eli mikä on oikea syy eli miksi ei halua naisen kanssa lapsia mut jonkun muun kanssa voikin tehdä

    • Anonyymi
      UUSI

      Sukupuolielimet on annettu lisääntymistä varten. Ei ne mitään leikkikaluja ole.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kyllä pissaamistakin varten on tehty ja kyllä aikuiset niillä leikkii kivoi leikkei

    • Anonyymi
      UUSI

      Herää ajatus, että olet suhteessa väliksen kanssa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Mieheni on huomattavasti kiltimpi, eikä lainkaan väkivaltainen. Kiitos kuitenkin huolenpidostasi.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tai jos se ei halua sinua lastensa äidiksi jostakin syystä voisko semmonen olla mahdollista mut jonkun muun naisen kanssa tekisi lapsia

      • Anonyymi
        UUSI

        Voin luvata sinullekin, että me kumpikaan emme halua lapsia, kenenkään kanssa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin luvata sinullekin, että me kumpikaan emme halua lapsia, kenenkään kanssa.

        Oletko varma vai miksi voit luvata miehesi puolesta varmasti ettei vain käy että 5v päästä olette eronneet ja miehelläsi 2 lasta toisen naisen kanssa ja ovat naimisissa

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko varma vai miksi voit luvata miehesi puolesta varmasti ettei vain käy että 5v päästä olette eronneet ja miehelläsi 2 lasta toisen naisen kanssa ja ovat naimisissa

        Olen varma. Minulla ei ole hänen päätöksensä kanssa mitään tekemistä. Se on tehty ennen minua ja sen takia on turjuttu monia ennen minua.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen varma. Minulla ei ole hänen päätöksensä kanssa mitään tekemistä. Se on tehty ennen minua ja sen takia on turjuttu monia ennen minua.

        Oletko kysynyt häneltä miksi se ei halua lasta kanssasi ja miksi se ei halua seksiä kanssasi onko aina ja joka päivä juovuksissa tai huumeissa vai mikä on syy vai eikö hänellä seiso eli ei voi käyttää kumia niin minkä ikäisiä olette toinen 77v ja toinen 81v sekin voi olla pätevä syy

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko kysynyt häneltä miksi se ei halua lasta kanssasi ja miksi se ei halua seksiä kanssasi onko aina ja joka päivä juovuksissa tai huumeissa vai mikä on syy vai eikö hänellä seiso eli ei voi käyttää kumia niin minkä ikäisiä olette toinen 77v ja toinen 81v sekin voi olla pätevä syy

        Minulla ei ole mitään syytä kysyä, sillä minäkään en halua lasta. Loppu olikin sitten taas sinun oman tuulitunnelisi tuotosta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko kysynyt häneltä miksi se ei halua lasta kanssasi ja miksi se ei halua seksiä kanssasi onko aina ja joka päivä juovuksissa tai huumeissa vai mikä on syy vai eikö hänellä seiso eli ei voi käyttää kumia niin minkä ikäisiä olette toinen 77v ja toinen 81v sekin voi olla pätevä syy

        Minusta on muuten Välis suorastaan koomista miten monta yksilöä tällä palstalla tuntuu olevan, joiden vaikuttaa olevan mahdoton ymmärtää miten joku voi olla vapaaehtoisesti lapseton. Ottaen huomioon millaisia kommentteja sinäkin usein täällä lapsista lauot, niin luulisi sinun ainakin tajuavan vapaaehtoista lapsettomuutta. No mutta ilmeisesti ei.

        Aloituksesta sain käsityksen että kysyit neuvoa että sinä haluaisit lapsen siksi aloitus ja miehesi ei ja et kysy mieheltäsi syytä eli jos kyselet niin heittääkö sinut menemään elu eroatte tai miehesi on juoppo tai huumehörhö aina päissään tai niin vanha ettei kykene aktiin tai panee muitakin naisia eli lähtee heti toisen naisen matkaan jos joku nainen vaan huolis eli kai siihen joku syy on

        Ikävää, jos sait tuon käsityksen. Väärinymmärryksesi on nyt kuitenkin korjattu ja tiedät että kukaan ei halua lasta.

        Mutta silloin et olisi koskaan edes tehnyt aloitusta eli haluaisit lapsen mutta miehesi ei ja vaadit miestä panemaan ilman kumia mutta mies ei suostu ja sanoo ettei halua lasta kanssasi näin minä ymmärsin ja kai siihen joku syy on

        Päinvastoin. Aloitus on tehty juurikin siksi, että kukaan ei halua lasta. Hyvä, että tuokin väärinkäsityksesi on nyt korjattu.

    • Anonyymi
      UUSI

      Elävä rungausväline, siin ratkaisu.

      • Anonyymi
        UUSI

        Sekö ei tule raskaaksi?

    • Anonyymi
      UUSI

      Mies ei voi tulla raskaaksi.

      • Anonyymi
        UUSI

        Totta. Siksipä kukaan ei ole todennutkaan miehen pelkäävä tulevansa itse raskaaksi. 👍

    • Anonyymi
      UUSI

      No ukkeli kuohittavaksi tai vasektomia. Eihän tuollasen pelon kanssa tule panemisesta mitään. 🥴

      Jasu

      • Anonyymi
        UUSI

        Yritin tuossa kysellä miesten mielipidettä vasekstomiaan, mutta ei ole kukaan kommentoinut. Paitsi tietysti Palstakamu aiemmin ketjussa.

        Kuohitseminen ei minusta ole kovin hyvä vaihtoehto. 😃

        Kysymyksenasettelu on hieman outo. Ellei miehesi ole kiinnostunut vasektomiasta, on hieman outoa, että sinä kysyt siitä mielipidettä muilta.

        En ole sanonut oikeastaan mitään hänen kiinnostuksestaan. Olen sanonut vain, että asista on puhuttu, mutta en isommin selventönyt mitä on sanottu ja mitä ei tai mistö tökkii tai tökkiikö. Vähän vain sivusin lääketieteellisiä.toimenpiteitä ja sen enempää en aio tuota puolta tässä juuri nyt avata.

        Ok. Ja pahoittelut, ei ollut tarkoitus kuulostaa epäkohteliaalta tuossa edellisessä kommentissani. Se ei ollut kritiikkiä; lähinnä vain oma selitykseni sille, miksi kommentointi jäi vähäiseksi.

        Tokkopa esimerkiksi mieheni lievä neulapelko kenenkään muun mielipiteeseen vasektomiasta vaikuttaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole sanonut oikeastaan mitään hänen kiinnostuksestaan. Olen sanonut vain, että asista on puhuttu, mutta en isommin selventönyt mitä on sanottu ja mitä ei tai mistö tökkii tai tökkiikö. Vähän vain sivusin lääketieteellisiä.toimenpiteitä ja sen enempää en aio tuota puolta tässä juuri nyt avata.

        Eli tiedät syyn miksi ei halua lasta kanssasi ei halua edes yhdyntää kanssasi eli syy johtuu sinusta eli mitä olet tehnyt tai mies tietää ettet ole kykenevä äidiksi eli tiedät syyn

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli tiedät syyn miksi ei halua lasta kanssasi ei halua edes yhdyntää kanssasi eli syy johtuu sinusta eli mitä olet tehnyt tai mies tietää ettet ole kykenevä äidiksi eli tiedät syyn

        Mä en nyt jaksaisi enää Välis sun tyhjänpäiväistä lässytystäsi. Asia on sinulle moneen kertaan selitetty, joten voitko lakata esittämästä älykääpiötä? Tai saat toki jatkaa, mutta minä en aio enää kommentoida noita jorinoita.

    • Anonyymi
      UUSI

      Minkä reiän kautta tämä miehen raskaus mahdollisesti sai alkunsa???

      • Anonyymi
        UUSI

        Mistähän reiästä ne raskaudet yleensä tuppaavat alkamaan ... filosofisia kysymyksiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      100
      12008
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      107
      9076
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      128
      5069
    4. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      83
      4301
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      102
      4281
    6. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      50
      4214
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      7
      3953
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3739
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      40
      3623
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      31
      3585
    Aihe