Ensikoira

Tao nyt järkeä sen päähän. Miettikää minkä luontoisen koiran haluatte ja mitä koiralta odotatte. Älkää ulkonäön perusteella ottako. En sano pahalla, mutta kuulostatte tyypilliseltä egon jatkeeksi ottajalta, kun ne koiran muskelit ja ulkonäkö noin tärkeää. Pitit ym ei sovi kriteereihinne. Miettikääpä uusiksi! Ihan sillä sanon, ettette haukkaa liian suurta palaa nyt, koska siitä saattaa pahimmassa tapauksessa kärsiä sivullisetkin koirineen. Hienoja koiria oikeissa käsissä.

Kysy miksi haluaa "muskelikoiran". Jos syy on ainoastaan ulkonäkö, muuta ei osaa sanoa, niin voi hyvää päivää mitä lasten touhua taas. Jos on selkeät perusteet, muukin kuin ulkonäkö, ja on todella perehtynyt erilaisiin koirarotuihin ja koiranpitoon muutenkin, niin miksipä ei.

Kannattaa googlata vaikka koirien hyökkäykset ja miettiä sitten osaako kouluttaa koiran jolla on kokoa tai puruvoimaa. Ei sitä huvikseen suositella ensimmäiseksi koiraksi pientä tai korkeintaan keskikokoista seurakoiraa, jonka jaksaa pidellä vaikkei koulutus ihan onnistuisikaan.

Bokserissakin olisi ihan riittävästi tekemistä, meinaan, paljonko lenkkeilette? Mopsi, ranskanbuldoggi tms hyviä vaihtoehtoja, jos viitsii selvittää terveustaustoja.

Munanjatketta se sun kaverisi himoitsee, ja ihan turhaan. Ei pitene vaikka kuin olisi kovisluokan pittbulli tai muu possun näkönen elukka. Se se vasta miehen mitta on jos kehtaa kulkea chihun kanssa pihalla.

En varsinaisesti ole avioliittoneuvoja, mutta jos saat sen ottamaan chihun tai edes jonkun perusnoutajan, niin edellytykset liittonne ja yhteiselolle ovat paljon suotuisammat.

Ensinnäkin: muskelikoirat eivät ole helpoimpia kouluttaa. Ylipäätään näyttävät, "maskuliiniset" koirat eivät ole. Lisäksi näissä koirissa yhdistyy myös normilassieta suurempi toiminnantarve ja _kyky ja halu purkaa se vaikka seinienne hajottamiseen, jos aktiviteettejä ei järjestetä riittävästi._

Toisaalta - mikä tahansa koira on hyvä ensikoira, jos omistajan oma luonne ja elämäntyyli siihen sopivat. Itse tuskastun liian "laiskan" koirani kanssa, vaikka se mukava sesse onkin, enkä sitä pois antaisi. En toisaalta hankkisi dobberia tai bortsuakaan vain sen takia, että ne ovat energisimpiä rotuja, jotka tiedän.

Jostain syystä muskelit ja helppo koulutettavuus eivät taida yhdistyä yhdessäkään koirarodussa :D Tervein jykevärakenteinen rotu - ja luonteeltaan perushelppo - jonka tiedän, taitaa olla continental bulldog. Niitä on Suomessa tietääkseni jokunen. Lisäksi pienikokoinen terrieri voisi olla teille sopiva - pääsisitte "vaikeamman" luonteen ja energisyyden makuun silmälläpitäen sitä, että seuraava tai sitä seuraava koira voisi olla vaikka se staffi.

http://koirarodut.suntuubi.com/?cat=380
http://koirarodut.suntuubi.com/?cat=202

... ja lisäksi... Naurakaa toki, mutta useat tuntemani miehet ovat ihastuneet mäyräkoiriin! Sitäkin rotua kannattaa pohtia - mäyräkoirilla on kuitenkin metsästyskoiratausta ja niissä on kovuutta ilman turhaa räkyttelyä ja pullistelua, kuten monissa muissa pikkukoirissa. Kokoja ja karvanlaatuja on useampaa erilaista, samoin luonteita aina pikkiriikkisistä pitkäkarvaisista hellantuuteleista suurempikokoisiin, erittäin koviin luolakoiriin. Eli mäyräkoiraankin kannattaa tutustua!

mitä mielt ä oletet bulldogsta? siitä kuolaavasta perseen näköisesetä koirasta

Jos haluaa helpon koulutettavan pitää ensin kouluttaa itseään. Se on jokaisessa rodussa se ensimmäinen asia ja tästä teidän pitää keskustella, sillä vaikka koira olisi poikaystäväsi ja hänellä päävastuu, sinun täytyy lähes perheenjäsenenä osata ja saada noudattaa samoja sääntöjä. Ulkoilutat kuitenkin todennäköisesti koiraa. Poikaystäväsi pitää kouluttaa itseään, tietenkin, päävastuullisena. Jos hän siis haluaa muskeli-koiran hänen pitää ymmärtää, että hänen muskelikoirallaan on oikeus elämän arvoiseen elämään: ei huonosti kasvatetun tappelijan elämään, missä koira maksaa siitä lopulta hengellään.
On koira rodultaan mikä tahansa, se on vuosien sitoumus siihen että IHMINEN opettelee koirien kieltä, hyvää kouluttamista, haluaa kasvattaa sosiaalisesti hyvän koiran, opettelee hallitsemaan itsensä ja koiransa, ja tietenkin tuommoisten energisten rotujen kanssa, ihminen myös sitoutuu suureen määrään liikuntaa.

Poikaystäväsi (ja sinun) pitäisi siis myös ymmärtää liikkua ja lenkkeillä paljon. Oli koira kuvissa minkänäköinen tahansa, tuommoiset bitit ja muut, vaativat paljon liikuntaa ja aktiviteettia ollakseen onnellisia. Ja onnelliseksi ne pitää haluta tehdä. Joten juoksua, pyöräilyä, etsintää, älypelejä, uimista, koirakoulusta löytyy eri lajeja jne.
Energiset koirat myös syövät paljon.

On turhaa etsiä koiraa jolla on vahva tahto, paljon energiaa ja joka olisi helppo kouluttaa ja söisi vähän. Pientä realismia nyt peliin, pilalle kasvattettu kodin vaihtaja ei ole sitten mikään meriitti. Joskus on vaikeita elämäntilanteita, se on totta, mutta on se nyt ihan s-tanan noloa, että täysi-ikäiset ihmiset ottavat koiran mistä tietävät että se saattaa elää 10-15 vuotta ja sitten vuoden-kahden päästä, korkeintaan kolmen, ovat antamassa sitä pois kun tulikin muutto, tai opiskelut tai lapsi on kipeä. Ja siis ihan naurettavaa, puhumattakaan kun nämä kyseiset ihmiset kertovat "rakastavansa" paljon (mitähän se viha heillä on?) ja etteivät toivo kenenkään ottavan koiraa "hetken mielijohteesta": no en minäkään, mutta ei tule mieleen katsoa peiliin??!
Hävettäisi olla semmoinen ihminen: luuleeko joku että 15 vuotta elämästä menee ilman muutoksia?! Eli jutelkaa siitäkin. Nimittäin muutot koiran kanssa ovat vähän haastavampia, työttömänä on kallista kustantaa koirakin (mutta se kustannetaan kun on sitouduttu), lapsia saattaa tulla 15 vuodessa eikä koira ole lelu mikä työnnetään syrjään vaan se on edelleen perheenjäsen jne. Miettikää rodun valintaa siis realistisesti ja ylipäätään koiran hankintaa realistisesti. Niitä muutoksia tulee ja niitä tulee paljon, kaikki asiat eivät ole helppoja ja haasteita riittää aina. Koira on perheenjäsen joka ei voi olla vastuussa itse itsestään ja on täysin teidän vastuullanne. Se luottaa siihen että te huolehditte siitä, kun se on kipeä (ruoka on vielä halpaa, eläinlääkärikulut ei), kun se on muutakin kuin muskeli, kun se on lapsi vielä tai kun siitä tulee vanha ja hauras. Te olette vastuussa sen elämästä ja lopulta myös kuolemasta.

Netistä löytyy rotutietoja sekä rotujen seuroja: ottakaa yhteyttä, kysykää lisää. Kasvattajat tietävät paljon, koirakouluihin kannattaa tutustua etukäteen. Säästytte paljolta vaivalta, kun tiedättä mahdollisimman paljon ja teillä on ihmisiä jotka auttavat, sekä JOS tulee ongelmia, osaavat teitä jeesiä. Eläinlääkärikuluista saa tietoa e-lääkäreiltä tietenkin ja koirien yleisimpiä terveysongelmia voi kartoittaa jos riskejä haluaa kartoittaa esim. säästöjen kannalta. Se ruoka ei tosiaan ole välttämättä mikään iso kustannus. Ihmislle kannattaa puhua, kaikkein eniten tietää ne, ketkä aktiivisesti koirien kanssa touhuavat ja jos näätte semmoisen kenellä on hyvin voiva koira niin miksipä ette menisi kyselemään lisää livenä? Muistakaa myös katsoa noiden muskelikoirien lisäksi vaikka jack russelit, mäyrikset, ja muut semmoiset, nekin ovat vahvatahtoisia, hauskoja, energisiä ja antavat koulutukseen haastetta.
Onnea koiranhankitaan.

Tuosta muskeliporukasta ehkä bullterrieri vois olla ensikoiranakin. Rodun terveystilanne ei kuitenkaan ole paras mahdollinen.

Pitbullit ovat taistelukoiriksi jalostettuja rotuja, mikä edellyttää kasvattajalta ehdotonta määrätietoisuutta ja peräänantamatonta johtajuutta. Mikäli koulutukseen ei vaivaudu, kyseisestä rodusta tulee mahdoton hallita ja silloin se on vaaraksi kaikille. En suosittele pitbull- rotuja ensikoiraksi, ellei ole valmis sitä kouluttamaan.

Älä anna periksi asiassa, usein se ulkonäöltä muskelikoira .Osoittautuu vääräksi valinnaksi, tuhoaa kämpän, rähjää remmissä, on vaaraksi vieraille koirille ja ihmisille.Tekee elämästänne h...... ja aiheuttaa sekoilullaan riitaa välillenne.Sen koulutus haastavaa, ja kun epäonnistuu,koirasta tulee riesa.Tiedän monia nuoria pareja joille niin käynyt, osa erosi.Osa luopui lopulta hankalasta koirasta.Ottakaa mielummin labbis, beagle tai joku muu seurakoirarotu jonka kanssa voi harrastaa, ja joka tuo iloa omistajilleen.Ei jatkuvaa huolta, harmia ja riitaa.

Eihän sitä voi tietää mikä koira sopii kenelle. Täysin noviisi koirien kanssa voi olla ässä koirien kanssa ja sitten näkee niitä joilla on ollut monia koiria ja ovat ihan tunareita. Esimerkkinä kaveri joka otti ekaksi koiraksi rotikan. No problemo. Toinen otti Amstaffin. No problemo. Eukon tuttu otti terrierien. "Big" problemo. Naisille ei suositella vahvoja rotuja syystä, koska heillä ei ole tarvittavaa auktoriteettia hallita niitä. Tämä on fakta. En ole nähnyt yhtään naista joka kadulla hallitsee vahvarotuista koiraa hyvin. Kaikissa tapauksissa koira vie 100-0. Hyviä miehiä sen sijaan olen nähnyt paljonkin. Ja tämä siis perustuu vain ja ainoastaan näkemääni ja kokemaani. Naisilta vain puuttuu se tarvittava auktoriteetti kun puhutaan vahvoista roduista. Videolta olen nähnyt esim. Ipo malikoita tms. joita naiset hallitsevat hyvin kentällä, mutta sen ulkopuolella voi homma olla eri. Koirat voivat olla myös miesten kesken treenattuja ja nainen hoitaa ns. "näytöksen". Kai se on jokin biologinen juttu, että mies vain ottaa automaattisesti aseman ja nainen on alisteinen.

Koirahan aina tekee yhteistyötä omistajan kanssa. Se, että kohtaako ajatukset vai ei onkin sitten toinen juttu. Tampereellahan bullmastiffi raateli nuorehkon kaksikymppisen naisulkoiluttajansa hengiltä tuossa vuosia sitten. Veikkaisin Eli ei todellakaan kannata lähteä leikkimään ja kokeilemaan. Staffi ei esim. ole mielestäni vaativa rotu. Vaativia rotuja on mm. Presa Canario, Dogo Argentino yms.

Minun ensimmäinen koirani oli suomenajokoira. Erittäin lempeä rotu mutta aika hästäävä, helppo koulutettava koska suomenajokoirat ovat erityisen persoja ruualle. Siis ei, ei mene pussitolkulla ruokaa, tarkoitan että makupalat kelpaavat lähes milloin tahansa ja kuinka paljon tahansa. Kannattaa ensin miettiä että liikutko paljon, jos et, kannattaa ottaa sylikoira. Jos taas liikut paljon, kannattaa ottaa hieman liikunnallisempi koira. Otin suomenajokoiran koska liikun ihan keskiverrosti ja käyn välillä metsällä, joka on hyvä nimittäin suomenajokoirat ovat jäniskoiria. Kaupunkiin kyseistä rotua ei kannattaisi asuttaa, (riippuu kuitenkin yksilöistä) koska suomenajokoira tarvitsee välillä metsällä käyntiä. Että ei ihan ulkonäönkään perusteella kannata ottaa. Ensimmäiseksi koiraksi olisi hyvä sellainen joka on helppo kouluttaa eikä vie niin paljon aikaa esim. Turkin trimmaamiseen ja harjaamiseen, riippuen siitä kuinka paljon sinulla on aikaa.

ottakaa bullador!

Ihan ensiksi teidän pitäisi kummankin listata, miksi haluatte koiran ja millaisia ominaisuuksia te haluatte koiralta. Koiraa ottaessa pitää ottaa kummankin mielipide huomioon.Kysykää siis toisiltanne seuraavat kysymykset:

Millainen turkki koiralla pitäisi olla? Täytyykö kestää säätä, saako lähteä karvaa ja millaista karvaa huonekaluihinne saa tarttua, täytyykö trimmata, kuinka usein viitsisitte harjata koiran pohjia myöten jne.? Koiran turkissa voi joutua antamaan jossain asiassa periksi. Karvaamatonta turkkia voi joutua trimmaamaan ja hoitamaan huolellisesti, lyhytkarvaisesta ja helppohoitoisesta turkista taas voi lähteä ihan julmetusti lyhyttä tikkua, joka tunkeutuu joka paikkaan eikä lähde kuin polttamalla.

Kuinka paljon harrastatte liikuntaa, kuten lenkkeilyä, vaeltamista tai juoksua? Koira ei ole ihmelääke, joka yhtäkkiä kasvattaa omistajastaan ulkoilijahirmun. Päinvastoin, sohvaperuna harvemmin jaksaa muuttaa itseään koiran takia ja tuskailee (tai pakottaa muut tuskailemaan) tylsistyneen koiransa aiheuttaman häiriön kanssa.

Kuinka paljon olette valmiita aktivoimaan koiraa henkisesti tekemälle koiralle etsimisharjoituksia (jälki, haku, esineiden/ruuan piilotus yms.), harjoittelemalla temppuja tai harrastamalla jotakin koiraurheilulajia? Jotkut koirat vaativat työtä myös aivoilleen ja sellaisesta saa pelkällä ruumiillisella harjoittamisella vain ylikuntoisen tylsistyneen koiran.

Kuinka paljon olette valmiit uhraamaan aikaa ja vaivaa koiran koulutuksen suhteen? Mitä tarkoitatte helposti koulutettavalla? Jotkut tarkoittavat sillä koiraa, josta saa helposti leivottua kaverin koulutettavuutta vaativien lajien kuten tokon kisakehiin, toiset taas sitä, että koiran kanssa ei tarvitse vääntää arkitapojen kanssa. Moni rotu, joka ei ole ehkä helpoin rotu, jos tähtää tottelevaisuusvalioksi, voi olla varsin helppo opettaa kuitenkin kotikoiraksi. Vaativan rodun kanssa voi suoraan heittää, että ensimmäiset kaksi vuotta pitää panostaa koiran kasvatukseen tavoille, loppuelämä menee sitten paljon helpommin.

Voitteko pitää koiraanne irti missään ja kuinka paljon? Kaikkia koiria ei voi viedä koirapuistoon ja toisia taas ei voi metsästysvietin tai aggression vuoksi päästää irti aitaamattomalla alueella.

Saako koira vartioida tai puolustaa? Kaupungissa, erityisesti asumismuodossa, jossa on seinänaapureita, voi vahtihaukku ruveta ärsyttämään naapureita. Puolustushalu voi aiheuttaa hankaluuksia myös ulkoillessa, jos koira alkaa pitää koko kotikatua reviirinään tai puolustaa omistajiaan viattomilta ohikulkijoilta.

Täytyykö koiran sietää muita koiria?

Minkä kokoisen koiran haluatte? Pieni koira on helpompi kuljettaa kuin suurempi, sen ruoka ja lääkintä maksavat myös vähemmän.

Minusta olisi nyt tärkeää keskittyä siihen, kuinka paljon vastuuta poikaystäväsi haluaa ottaa koirasta ja kuinka paljon sinä olet valmis panostamaan koiraan. Noissa ongelmakoiraohjelmissa on usein koiria, jotka on hankittu vain toisen tahdon mukaan, mutta hankkija jättää koiran huollon muiden niskoille ja perheen muut jäsenet eivät pärjää sen kanssa syystä tai toisesta ja olisivat alun perinkin halunneet helpomman rodun tai ei koiraa ollenkaan.

Hyvää rotua ensikoiraksi on vaikea suositella, koska ihmisten valmiudet ja tarpeet vaihtelevat. Joku voi luonnostaan pärjätä vaativankin rodun kanssa tai pärjää, koska on valmis panostamaan asiaan. Ja erityyppiset koirat ovat erityyppisille ihmisille vaikeita. Minulle helppo koira voi olla sinulle vaikea ja sinulle helppo voi olla mahdoton ajatus minulle. Toisaalta ns. kompromissikoira voi osoittautua ihan yhtä huonoksi valinnaksi.

Muskelikoirat ovat koiria siinä missä muutkin, mutta niihin ehkä liittyy korostuneesti vastuukysymykset, koska ne ovat usein vahvoja ja energisiä ja niillä on huono maine. Lisäksi niillä on usein taipumusta koira-aggressiivisuuteen, minkä vuoksi niitä ei voi viedä koirapuistoon rallaamaan muiden kanssa ja lenkit voivat olla tuskaa, jos koiralle ei ole osattu opettaa kunnon hallintaa.

Jos poikakaveri haluaa jonkun "muskelikoiran" vain siksi, että ne näyttävät hyvältä, sanon, että unohtakaa. Niihin eläimiin liittyy vastuu. Nuo kaikenmaailman dogot ja vartioivat molossit jättäisin heti pois laskuista. Aktiivisia isoja koiria, jotka vaativat hyvän koulutuksen ja täysjärkisen pitäjän. Joku staffi voi olla ihan hyvä toisaalta, jos tosiaan on valmistautunut tarmokkaaseen tykinkuulaan. Olisin muuten ehdottanut mopsia tai bulldoggia, mutta rotujen terveysongelmien takia niitä ei pidä kenenkään ostaa, saa ison eläinlääkärilaskun ja pahaa mieltä. En tiedä, kuuluuko bostoninterrierikin jo tähän lyttynaamaiseksi ja kieroselkäiseksi jalostettuun sarjaan. Jos koiran kuitenkin vielä haluaa, mutta ei ihan fifiä kuitenkaan, niin ehdottaisin whippettiä. Tanskalais-ruotsalainen pihakoira, kromfohrländer, pinseri, joku terrieri kuten jackrussell tai borderterrieri, se mäyris, lk collie tai keskikokoinen snautseri voisivat myös olla tutustumisen arvoisia.

Pitäisikö poikaystävän hankkia muskelit itselleen, eikä muskelikoiraa? "Muskelikoirat" on omasta mielestä aika turhakkeita...No makunsa kullakin, mutta itse suosin koiria, jotka pystyy vaikka mihinkä. Mihis meidän kuntosalien kaapit pystyy? Nostaan punttia ja siihenpä se monesti jääkin. 100m pikajuoksu, eikä pituushyppy ja jalkapallo tms. taida luonnistua. Harvoin noita nähdään johtajan paikallakaan. Olen omistanut pitin, rotikan, amstaffimixin ja staffin sekä mixei. Minun komma varmaan saa joltain muskelikoiran omistajalta kupin nurin :D :D En provosoi, mutta sanon mielipiteeni suoraan.

Jokainen koira kaipaa määrätietoista omistajaa, jolla saisi olla myös teknistä osaamista.

Onko poikaystäväsi hankkimassa koiraa vain egon jatkeeksi? Useinmiten tuntuu, että ihmiset jotka tietävät minkänäköisen koiran haluavat, eivät ajattele ollenkaan minkälainen koira on luonteeltaa ja käyttötarkoituksiltaan.

Sitten kun perheeseen muuttaa se kauan haluttu koira joka näyttää juuri siltä kuin villeimmissä unelmissa voi kuvitella tullaan huomaamaan että sen kanssa ei pärjätä ja kohta on taas yksi kodinvaihtaja lisää.

Oma ensimmäinen koirani oli/on Amerikanakita uros, jota ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, koska on suuri, voimakas, vieraskoira agressiivinen, vaikeasti koulutettava, omantahdon omaava jne jne. Ei todellakaan mikään palveluskoira joka tekee kaiken sormia napasuttamalla. Olin kuitenkin tietoinen kaikista rotuun liittyvistä ennakkoluuloista ja otin asioista selvää ja mietin asiaa lähemmäs kaksi vuotta ennenkuin tämän pojan kävin kotiin hakemassa.

Töitä tämän koiran kanssa on saanut todellakin tehdä, jotta kaikki sujuu ja tulee tulevaisuudessakin sujumaan hyvin. Koiralla on ikää vasta yksi ja puoli vuotta eli edelleen on nuori ja kokeilun haluinen, mutta ahkeralla koulutuksella, päättävisyydellä ja kasvattajan tuella voin olla pojasta todella ylpeä ja koulutus jatkuu edelleen. :)

Joten kunhan koiran hankinnan miettii loppuun asti. Ottaa asioista selvää ja tutustuu rotuun ennen sen hankkimista niin ei ongelmia pitäisi tulla. Pitää olla alusta loppuun asti sitoutunut koiran kouluttamaa ja elämään sen kanssa, jotta kaikilla on mukavaa sen kanssa.

Kettu on helppo ja ystävällinen rotu. Ketun kanssa on kiva mennä metsässä ja leikkiä supikoirien ja oravien kanssa. Supikoiran turkki taas vaatii enemmän hoitoa ja supikoira on aika itsepäinen rotu.

Voin kokemuksesta sanoa, että harkitkaa tarkkaan rotua minkä ikinä tulettekaan valitsemaan. Ensikoiraksi kannattaisi miettiä jotain perus "helppoo" rotua, eli semmosta mikä on:
-miellyttämisenhaluinen
-hyvä hermorakenteinen
-sosiaalinen
-lempeä.
Eli tyyliin joku kultainennoutaja tmv.
Me nimittäin tehtiin se virhe kumppanin kanssa, että otettiin liian vaikee rotu ensikoiraksi, vaikka mielestämme oltiin opiskeltu koiran pitoa ja kouluttamista paljon. Koira sattui perusluonteeltaan olemaan tosi vaikee, ja me ei ensikertalaisina osattu sitä oikein tulkita vaikka parhaamme tehtiin.
Virheitä sattuu ja niistä onneksi oppii. Koiran voi pilata niin helposti vaikka itestä tuntuu että osaa ja tietää kaiken. Siksi kannattaa aluksi pelata varman päälle ja ottaa lepponen helppo koira, että oppii sen koira-arjen ja ne perusteet siihen hommaan. Ja jos nyt virheitä sattuu koiran kanssa tekemään, kannattaa valita semmonen rotu mikä antaa virheet ns. "anteeksi" eikä reagoi niin voimakkaasti että omistajalla on hätä kädessä.