Olemme olleet yhdessä nyt pari vuotta. Alussa kaikki oli ihanaa ja meillä oli paljon yhteisiä unelmia ja tulevaisuuden suunnitelmia. Vuoden seurustelun jälkeen muutin miehen taloon (iso talo maalla) . Tätä auvoa ei kestänyt vuottakaan. Jotain outoa alkoi hiipiä suhteeseemme. Mies sai aika usein raivokohtauksia ihan pikkuasioista.Todella hämmästyin, kun hän alkoi riidan päätteeksi viime keväänä vihjailemaan, "että kyllä tähän taloon on tulijoita" jne. Mieheni lähes poikkeuksetta itse aloittaa riidat eikä KOSKAAN pyydä anteeksi. Sitten jotenkuten saadaan riita sovittua, ja kysyessäni syytä raivokohatukseen, mieheni sanoo aina että on ollut työstressiä (hän on yksityisyrittäjä). Olen tosi paljon auttanut miestäni hänen töissään, jossain vaiheessa tuntui, ettei me muuta yhdessä tehdäkään, kun töitä. Nyt olen odottanut, että kun työtaakka pikkuisen helpottuu, meillä jäisi aikaa toisillemme tehdä jotain kivaa ja rentouttavaa yhdessä. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Viime kesänä teimme 2 kertaa päivän reissu yhdessä ja yhden 3-päivän reissun. Tämän enempää emme ole viettäneet aikaa yhdessä työn ulkopuolella. Mielestäni tämä on hirvittävän vähän. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että mieheni on kyllä tehnyt useamman päivän reissuja yksikseen tai kaveriensa kanssa. Nyt puolen vuoden sisällä näitä miehen ominpäin reissuja on ollut 4 kpl eli enemmän kuin reissuja minun kanssa. En suinkaan halua estää enkä kieltää mieheltäni näitä hänen reissujaan, mutta kun minusta alkaa tuntua, ettei hän halua tehdä minun kanssani mitään enään. Minä kelpaan hänelle kyllä työkaveriksi ja kodinhoitajaksi, mutta kodin ulkopuolelle ei hän tunnu haluavan minua mukaan. Ja nyt on loppunut kaikenlainen keskustelukin meidän yhteisistä asioista. Kait se loppuu, kun ei ole mitään yhteistä, paitsi työ ja jääkaappi! Apua!
Tappoiko työ suhteemme
klenoden
389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miehesi viettää arjessa niin paljon aikaa kanssasi, että pitää saada siitä lomaa. Teetkö itse myös omin päin reissuja, ettet vain roiku miehen varassa?
Itse tein omia matkoja, kun mies ei lähtenyt minun kanssani. En anna miehelle valtaa elämässäni, vaan teen miten parhaaksi näen.
Jos et ole onnellinen hänen kanssaan, niin varmasti yksin on parempi olla.
Hei, kiitos kommentista. Olen joka toinen viikko toisella paikkakunnalla töissä, viikon kerrallaan eli kuukaudessa olemme mieheni kanssa yhdessä yhteensä kaksi viikkoa. Ja tämän yhteisen ajan paiskimme lähestulkoon töissä. Joskus mietin, että miehen pitää päästä tuulettumaan ominpäin ja tämä mielestäni ok, mutta kun hän ei halua tehdä mitään kivaa/harrastaa minun kanssani. Eikä hän ole enää halaillut eikä osoittanut muutakaan hellyyttä. Alkaa jo epäilyttään, että onko toinen nainen kiikarissa, mutta toisaalta ihmettelen, että millä ajalla hän sellaiseen olisi ehtinyt??
No onpa outoa, että pitää mainostaa tulijoita riittävän - itselleni ei tulisi koskaan mieleen sanoa noin, vaikka varmasti mieheni tietää että ottajia löytyvän, jos sellaista haluaisi.
Minusta miehesi vastuulle kuuluu tehdä omasta elämästään onnellinen, ja jos hänestä tuntuu, että parisuhde yrmyttää hänen ennestään onnellisempaa elämäänsä, niin hänen tehtävänsä on lakata pilaamasta omaa elämäänsä elämällä parisuhteessa. Tai mikäli näin ei ole, niin ottaa itseään niskasta kiinni ja lakata pilaamasta parisuhdettaan yrmyilemällä. Jokainen tietää, että parisuhdetta vaatii hoitoa, aikaa ja tahtoa, varsinkin noin tuore.
Sulle tietysti tärkeimmät kysymykset ovat, että sitoudutteko rakentamaan yhteistä tulevaisuuttanne edelleen, ja jos sitoudutte, millä keinoilla palautatte parisuhteen niille raiteille, jotka ohjaavat onnelliseen yhteiseloon. Niinkuin miehesi vihjasi - vaihtoehtoja kyllä maapallo on pullollaan, mutta tuskin kukaan onnelliseksi tulee räiskimällä ympäriinsä. Kyllähän se onnellisen elämän rakentaminen vaatii kykyä tehdä päätöksiä ja sitoutua niihin, ja rakentaa niistä hyvät puitteet elämälleen.
No, mikä lienee ukkoa vaivaavan, toivottavasti helpottaa. Pahoittelen, ettei minulla tämän kummempia neuvoja ole - nuo parisuhdeterapiat yms on hyviä, mutta vaativat sen, että toisen saa niihin lähtemään, ja ennenkaikkea sen tahdon.... Ja puhumattakaan ihan vaan, että antaa itse toiselle aikaa, esim.hierontaa ja lempee, ja jättää itse lähtemästä mukaan siihen negatiiviseen kehään... Olen varma että keksit keinosi:). Halusin vaan muistuttaa rajoista. Joskus tuntuu, että varsinkin me naiset helposti otamme toisen ongelmat kantaaksemme. Kun muistaa, missä kohdassa menee toisen oma vastuu elämänsä hoitamisesta ja omasta onnestaan, niin voi ehkä helpommin keskittyä siihen alueeseen, mihin itse ihan oikeasti voi pystyä vaikuttamaan.