Hämeen naisen kansalispuvun määräykset

Hämeen tyttö

Olen itse ompelemassa itselleni Hämeen naisen kansallispukua ja olen jo saanut mekon ja paidan ommeltua. Nyt olen kuitenkin kohdannut ongelman liivin ja esiliinan kanssa. Olen nähnyt monta eri kuvaa joissa asu on jokaisessa hieman erillainen enkä ole onnistunut löytämään tarkkoja ohjeita mistään joissa kyseistä asua kuvailtaisiin tarpeeksi tarkasti voidakseni valmistaa asun esiliinan ja liivin. Pitäisikö esiliinassa olla pitsiä ja onko liivien raidoilla jokin merkitys?

Suurimmassa osissa kuvista liiveissä olevilla raidoilla on tarkka järjestys ja leveys. Joissain toisissa mekoissa onkin hieman erillaiset raidat erillaisilla leveyksillä. Uskon että raidoissa on jonkinlaiset järjestykset ja ne mekot jossai on erillaiset raidat ovat tehty näin koska oikeanlaisia ohjeita ei ole löytynyt.Itse haluisin tehdä mekon täysin oikeiden kaavojen mukaan mutta olen etsinyt kaikkialta enkä ole löytänyt mistään miten leveitä raitojen pitäisi olla.
Esiliinalle puolestaan löytyy ohjeita vaikka muille jakaa. Kansalispuvut.fi sivustolla jossa on kuva asu kokonaisuudesta ja jokaisen vaate artikkelin vaatimista materiaaleista ei ole pitsiä mekossa. Myynti artikkelissa jonka löysin asua etsiessä on asu muuten täysin samanlainen kuin Kansallispuvut.fi -sivustolla lukuunottamatta esiliinaa jossa on pitsi. Tämä ei ole ainoa esiliina pitsin kanssa: monet sivustot sanovat että kansallispuvussa ei saisi olla pitsiä koska asu on kansanpuku ja ihmissillä jotka sitä pitivät ei ollut varaa kyseiseen hienouteen. Koska kansallispuvut.fiolen kuitenkin nähnyt pitsin osana niin monta eri kansan pukua etten tiedä mitä minun pitäisi tehdä.

Kiitoksia kaikille vastaajille.

Mekon myynti ilmoistus:
http://www.tori.fi/satakunta/Hameen_kansallispuku_15091915.htm?ca=10&w=1
Kansalispuvut.fi:n Hämeen naisen puku:
http://www.kansallispuvut.fi/puvut/hame_np.htm

5

500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaneli5

      Näkisin asian niin, että kansallispuvut.fi-sivustolla oleva naisen Hämeen mallipuku on se paras vaihtoehto, varsinkin, jos nyt on ompelemassa kansallispukua. Suosituimmissa kansallispuvuissa on eroja, riippuen siitä, miten vanhoja ne ovat, ja varmaan muotikin on päässyt vaikuttamaan eri ikäisissä puvuissa (esim. hameen pituus), mutta nykyiset mallipuvut ovat tarkistettuja ja ehkä eniten alkuperäisten kansanpukujen kaltaisia. Ja tarkistetuissa puvuissakin saattaa olla vaihtoehtoja, vertaa esim. Keski-Suomen pukua.

    • Hei, minulla on pari kuvastoa.
      Toinen Helmi Vuorelman kuvasto, vuodelta 1982 ( jolla voi tilata materiaalit).
      Toinen joku Kansallispukukokoelmat, jossa kuvat kudonta- ja teko-ohjeineen.
      Kummassakin esiliinassa (myös Vuorelman lapsen essussa) on välipitsi ja reunapitsi (ohjeessa kirjoitettu, että välipitsi 10 cm helmasta).
      Pitsin nypläysohjeita ei sentään ole.

      Jos haluat, niin voisin skannata ja lähettää.

      • Katsoin nyt vähän tarkemmin. Tuo aloittajan jälkimmäisen linkin sivu sisältää kappaleen:
        "Hämeen naisen kansallispuvun on suunnitellut ja koonnut professori U.T. Sirelius. Puvun piirros kudontaohjeineen julkaistiin 1922 Suomen kansallispukuja II –vihkossa. Puku edustaa 1700-luvun alkupuolen kansanomaista naisen juhlapukeutumista. Puku on kuulunut alusta asti Helmi Vuorelma Oy:n tuotantoon."
        No se mun toinen painotuotteeni on juuri tuo mainittu, Suomen kansallispukuja II, ja siinä puku on näyttää enempi ensimmäisen linkin kuvalta; liivissä tumma nyöri, ei mitään hartialiinaa ja esiliinassa nyplätyt pitsit.


      • Eiku höh! Vuorelmallahan on myynnissä kaksi mallia:
        Häme -22 tarvikkeet 670 puku 1371
        Häme -85 tarvikkeet 790 puku 2117
        Siksi ne näyttää erilaisilta.

        ja nyt lopetan tän jankutuksen - terveisin tattis


    • Tulppaani24

      Jos nyt olet ompelemassa kansallispukua, minustakin tarkistettu puku on paras vaihtoehto. Kuten edellinen vastaaja totesi, vaatekappaleet tarkistetussa puvussa ovat mahdollisimman paljon alkuperäisten museokappaleiden kaltaisia. Kansallispuvuissa on vaikuttanut muotikin, hameet olivat välillä liian lyhyitä. Tarkistetut puvut poikkeavat jonkin verran Vuorelman malleista, mutta molemmat ovat arvokkaita juhlapukuja. Itse valitsisin ilman muuta tarkistetun mallin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1555
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      961
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      164
      913
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      762
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe