"EUROGRILLI Rkp:n puoluejohtaja, puolustusministeri Carl Haglund oli torstaina aamupäivällä ISTV:n Eurogrillissä tentattavana.
Carl Haglundia tentattiin muun muassa pakkoruotsista, ja häneltä kysytään, tietääkö hän millaiset kustannukset pakkoruotsi valtiolle aiheuttaa per vuosi."
"Hän vastasi pitävänsä ihmeellisenä logiikkana sitä, että pakkoruotsi maksaisi valtiolle."
"- Ensinnäkään minun mielestäni tässä maassa ei ole mitään pakkoruotsia, ja toisinaan on hyvä muistaa, miten paljon lisäarvoa se tuo taloudellisesti, että olemme kaksikielinen maa, hän vastasi."
- Se tuo monia lisäarvoja, esimerkiksi elinkeinoelämä suuntautuu vahvasti muuhun Skandinaviaan. En usko, että tämä olisi onnistunut, jos ei osattaisi ruotsia ja se toisi suuria taloudellisia haittoja, hän jatkoi.
Eduskunta ryhtyy tänään pohtimaan, voitaisiinko ruotsin kielen opiskelu kouluissa muuttaa vapaaehtoiseksi. Ruotsin opiskelun vapaaehtoisuutta ajavan kansalaisaloitteen käsittely alkaa illansuussa.
Aloitteen takana oleva Vapaa kielivalinta -yhdistys onnistui keräämään sen tueksi yli 60 000 nimeä.
Ruotsin opiskelun muuttamista vapaaehtoiseksi perustellaan sillä, että näin syntyisi tilaa muiden kielten opiskeluun ja suomalaisten kieliosaaminen laventuisi.
"Kansa ratkaisee, onko Donner liian vanha Brysseliin"
"Haglund otti kantaa myös siihen, onko puolueen eurovaaliehdokas, yli 80-vuotias Jörn Donner oikea ihminen Euroopan parlamenttiin. Donner on aiemmin sanonut IS:lle, ettei tiedä, lähteekö hän Brysseliin, jos hänet valitaan europarlamentaarikoksi.
- Sen, onko Jörkka oikea ihminen Brysseliin, ratkaisee Suomen kansalaiset enkä minä, Haglund vastasi.
- Olisi ikäsyrjintää, jos ollaan sitä mieltä, että joku on liian vanha toimimaan politiikassa. Ei ole kohtuullista alkaa keskustella hänen iästään, hän pohti."
Hellevi Mauno ja Mika Koskinen
Cale Haglund nuuskavaudissa
Hyvä tulee pakolla
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3761426- 1041243
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1131180Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1581052- 40930
- 63876
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32786Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0780Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s85767Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni166662