Lapsuusmuisto

En ehdi enää kertomaan omaa tarinaani housunpaikasta, jotka leiikasin keritsimillä isän housuista. Äiti oli raivona eka kertaa elämäni aikana. Pakenin uusin päälle.

Aika pienenä lapsi oppii tuntemaan häpeää ja ne tapaukset jää mieleen, niinkuin yleensä muistot joihin sisältyy voimakas tunne. Olin alle kolme vuotiaana käynyt 12 vuotiaan serkkuni kanssa luvattomasti tätini mansikkamaalla.
Minä sulloin esiliinan taskuun mansikoita tuodakseni ne alle yksivuotiaalle pikkuveljelleni. Sain siitä harmia äidiltä, kun essu tuhriutui mansikoista ja vielä olimme luvattomasti mansikoita ottaneet.

Tämänkin muistan kun sain toruja saksittuani otsatukkaani. Isän veli joka oli valokuvaaja otti minusta kuvan aitan seinustalla, heistä se nyt oli niin huvittavaa. Ilmeestäni näkyy että mukavaa ei ollut kun siinä minua naureskelivat ja äiti tietysti oli torunutkin.
Laitoin profiiliini kuvan tuosta tilanteesta.
Tuona kesänä -39 olin kaksivuotias, joulukuussa täytin kolme, mutta ennen sitä lähdimm sotaa karkuun jo lokakuun lopulla saareltamme.

Olin muutenkin ollut kerkiiväinen jo silloin mm. voidellut meidän kissan lamppuöljyllä, en onneksi sytyttänyt palamaan.

Minulle kansakouluun pääseminen on jäänyt mieleen Pelkäsin ja jännitin kauheasti, mutta hyvinhän se lähti. Se isolta tuntunut koulu pihoineen.
Jopa koulukirjojen tuoksu, painomuste on jäänyt mieleen. Onhan se iso askel pikkuihmisille.

Sitä saa elämänsä varrella ja varsinkin sen alkumetreillä monenlaisia ohjeita ja reseptejä tämän maanpäällisen ohjelman kunniallisen loppututkinnon suorittamista ajatellen. Ja joskus jopa kannustustakin. Ei nyt sentään sellaista reseptiä kuin mitä kananpojalle tämän ohitettua onnistuneesti broileriasteen: pitkän elämän salaisuus on muna päivässä. Onneksi ei nyt sentään ihan tuollaista. Mutta ihan varmasti sinulle on taottu päähän etusormea heristäen aivan kuten minullekin erinäisiä perussääntöjä, kuten: älä valehtele, tule ajoissa kotiin, tee läksysi, ole kunnolla koulussa jne.
Muutaman vuoden kuluttua tulee sitten varoitusten vuoro: omakohtaisessa litaniassa maininnat kavalista tytöistä, tupakoinnin vaarallisuudesta, älä juo. Tuo jälkimmäinen ennakoivana varoituksena mahdollisesta päihtymyksestä. Edellinen takautuvasti mutta perin tuntuvasti annettuna salaperäisesti kadonneen Klubiaskin ja puhalluskokeen jälkeen. Tuota ensin mainittua en ymmärrä vieläkään, minulla oli muistaakseni täysi työ saada ihastukseni kohde osoittamaan tuota mainittua kavaluutta. Siinä opetuksessa taidettiin muuten mennä ihan tuonne paratiisiin asti. Asia, jota en tajua alkuunkaan. Käsittääkseni tuo tiedon puun hedelmä on tosiaan maukas ja riittoisa.
Alakoulussa minulle annettiin muutamia ristiriitaisia elämänohjeita, joista voisin mainita rehellisyyden, jota keski-ikää lähentelevä, nutturapäinen opettajatar tuntui pitävän johtotähtenä koko elämänkaarta ajatellen. Ahneus ja varkaus olivat hänen mielestään kuolemansyntejä. Onneksi hän itse romutti melkoisen osan noista kulttiohjeista ja menetti samalla valitettavasti sen vähän luottamuksen, mitä minulle oli ekaluokalla kehittynyt häntä ajatellen. Ja vain siksi, että olin luokanjärjestäjä yhden viikon aikana ja toimenkuvaani kuului mm. taulun pyyhkiminen ja uusien liitujen ottaminen esille.
Sillä viikolla luokalle tuli amerikanavuksi kutsuttu paketti. Siis luokalle, jonka yhteen pulpettiin oma takapuoleni joutui tutustumaan. En tiedä, saivatko ekaluokkalaiset oman paketin. Joka tapauksessa opettajattaren oma poika pränttäsi aakkosia aloittelijoiden joukossa. Meidän pakettimme sisältöä jaettaessa sain itselleni vähän käytetyt hiihtohousut, jotka ilmeisesti erään tytön äiti oli lahjoittanut. En pitänyt niitä kertaakaan, mutta en tiedä tai muista housujen jatkokohtaloa.
Samana päivänä välitunnilla suotiin normaaleja järjestäjän tehtäviä. Siinä ominaisuudessa avasin luokan tarvikekaapin oven ottaakseni pari liitua. Kuinka ollakaan, hyllyllä oli upea kauluspaita ja uutuuttaan kiiltävät lakeerikengät. En kai ihan haukkonut henkeä, mutta tajusin, että opettajatar oli ” besorgannut” omalle pojalleen kaksi haluttua asustetta. Ilmeistä vihaani ei lieventänyt lainkaan tietoisuus, että opettajattaren mies oli paikkakunnalla arvostettu kauppias ja kylän ainoan koppafordin ylpeä omistaja.

Lapsuusmuistoista kertyisi kirjoitettuna hyvästikin kirjan verran tarinoita. Keväällä tuli 53 vuotta kun lähdin kantamaan pahvista matkalaukkuani kylälle.
Linskitien varteen 3.5 km.
On pikku ihme, että pystyin irtautumaan maisemista, joihin olen niin leimautunut, että jokainen päivänä, saunatie pihakoivuineen tulevat mieleen. Nytkin.
Aina ne puut ovat täydessä lehdessä. Niistä voimaantuisi. Kun olen myynyt osuuteni pois, voi olla, ettei "läsnäolostani" ollenkaan pidetä.