Monet uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että usko lumelääkkeen tai muun parantavan "voiman" tehoon voi käynnistää ihmisessä paranemisen prosessit, vaikka minkäänlaista vaikuttavaa ainetta ei olisi nautittu. Esim. http://www.hs.fi/tiede/a1415074709225
On siis totta, että luja usko parantavaan Jeesukseen voi johtaa sairauden tai vaivan häviämiseen ja sitä tietä tervehtymiseen.
Jeesuksen tilalle voidaan periaatteessa asettaa vaikkapa Mannerheim tai Veltto Virtanen, jos heihin vain uskotaan parantajina. Käytännössä ja meidän kulttuurissamme kyseeseen tulee kuitenkin useimmiten vain Jeesus.
Usko voi siis todellakin parantaa! Halleluja!
Usko Jeesukseen voi parantaa!
17
109
Vastaukset
- tieteenharrastaja
Myös usko lääkärin taitoon ja lääkkeen parantavaan voimaan voi vaikuttaa parantavasti. Lumelääkkeellä on koetilanteissa jopa kohtuullisen suuri keskimääräinen vaikutusprosentti, tietysi taudin laadusta riippuva.
Radion tiedeohjelmassa kerrottiin kerran, että plasebopillereiden värilläkin on merkitystä.
Punaiset on tehokkaimpia.- isokirja kertoo
Kaikki on mahdollista sille joka uskoo.
-Jeesus Nasaretilainen v.32 isokirja kertoo kirjoitti:
Kaikki on mahdollista sille joka uskoo.
-Jeesus Nasaretilainen v.32Jos näin, niin miksi on pitänyt keksiä laskuvarjo?
marathustra kirjoitti:
Jos näin, niin miksi on pitänyt keksiä laskuvarjo?
Tiettävästi kaikki korkealta ilman (toimivaa) laskuvarjoa pudonneet ovat kuolleet. Ilmeisesti kaikki olivat ateisteja eikä kukaan ollut syntynyt uudelleen Jeesuksessa Kristuksessa.
isokirja kertoo kirjoitti:
Kaikki on mahdollista sille joka uskoo.
-Jeesus Nasaretilainen v.32Ilmeisesti kreationistiset tiedemiehet eivät usko, kun eivät lähes sadankaan vuoden kuluessa ole saaneet aikaan yhtään mitään.
Ateistien tulossaldo on miljoonia kertoja parempi. Miksi?RepeRuutikallo kirjoitti:
Tiettävästi kaikki korkealta ilman (toimivaa) laskuvarjoa pudonneet ovat kuolleet. Ilmeisesti kaikki olivat ateisteja eikä kukaan ollut syntynyt uudelleen Jeesuksessa Kristuksessa.
Kyllä on tiukat kriteerit! Ei auta usko putoamisissa, hukkumisissa, murskaantumisissa,vaan ihmeet loistavat poissaolollaan, voihan surku.
Taivaan portit ovat niin ahtaat, että vain aamulla puistossa tyhjä pullo kädessään heräävä, 30-vuotta dokannut, perheensä, rahansa ja ihmisuhteensa kurkusta vetänyt voi kokea ihmeen ja varmuuden Taivaaseen pääsystä. Ai niin, ei myöskään saa olla homo. Eikä liberaali, mutta toisaalta Uskon löytäneet ex-alkoholistit harvoin ovat. Taivaaseen pääsevä on kuin persujen tosimiehet Niikko ja Oinonen, mutta vielä vähän, vähän vähemmän homo.marathustra kirjoitti:
Kyllä on tiukat kriteerit! Ei auta usko putoamisissa, hukkumisissa, murskaantumisissa,vaan ihmeet loistavat poissaolollaan, voihan surku.
Taivaan portit ovat niin ahtaat, että vain aamulla puistossa tyhjä pullo kädessään heräävä, 30-vuotta dokannut, perheensä, rahansa ja ihmisuhteensa kurkusta vetänyt voi kokea ihmeen ja varmuuden Taivaaseen pääsystä. Ai niin, ei myöskään saa olla homo. Eikä liberaali, mutta toisaalta Uskon löytäneet ex-alkoholistit harvoin ovat. Taivaaseen pääsevä on kuin persujen tosimiehet Niikko ja Oinonen, mutta vielä vähän, vähän vähemmän homo.Nyt sain viestin jostain, en uskalla ajatellakaan mistä, että tosiuskovat eivät todellakaan putoa korkealta ilman toimivaa laskuvarjoa. Tästä syystä kaikki pudonneet kuolevat.
Lento-onnettomuuksissa kuolleet eivät siis ole olleet oikeita Uudestisyntyneitä Sydämen Kristittyjä. Hän, joka näkee ihmisen sydämeen, tietää. Epäuskon voi salata ihmisiltä, mutta ei koskaan Häneltä.RepeRuutikallo kirjoitti:
Nyt sain viestin jostain, en uskalla ajatellakaan mistä, että tosiuskovat eivät todellakaan putoa korkealta ilman toimivaa laskuvarjoa. Tästä syystä kaikki pudonneet kuolevat.
Lento-onnettomuuksissa kuolleet eivät siis ole olleet oikeita Uudestisyntyneitä Sydämen Kristittyjä. Hän, joka näkee ihmisen sydämeen, tietää. Epäuskon voi salata ihmisiltä, mutta ei koskaan Häneltä.Analogisesti siis jos koneessa on yksikin uudestisyntynyt kristitty, se ei voi pudota ja murskaantua. Mikäli matkustajaluottelosta ei sellaista löydy, tuhoisa onnettomuus on mahdollinen.
Toisessa ketjussa esiin tuomistani kymmenestä miljoonasta eurosta voisi siis osan käyttää sellaisen järjestelmän kehittämiseen, joka selvittäisi lentomatkustajien uudestisyntymiset. Näin lentoturvallisuutta voitaisiin lisätä ripottelemalla uudestisyntyneet kristityt koneisiin mahdollisimman tasaisesti niin että joka lennolla olisi heitä ainakin yksi.RepeRuutikallo kirjoitti:
Analogisesti siis jos koneessa on yksikin uudestisyntynyt kristitty, se ei voi pudota ja murskaantua. Mikäli matkustajaluottelosta ei sellaista löydy, tuhoisa onnettomuus on mahdollinen.
Toisessa ketjussa esiin tuomistani kymmenestä miljoonasta eurosta voisi siis osan käyttää sellaisen järjestelmän kehittämiseen, joka selvittäisi lentomatkustajien uudestisyntymiset. Näin lentoturvallisuutta voitaisiin lisätä ripottelemalla uudestisyntyneet kristityt koneisiin mahdollisimman tasaisesti niin että joka lennolla olisi heitä ainakin yksi.Tässähän olisi iskun paikka suomalaiselle start-up -yritykselle. Kansainväliset markkinat olisivat valtavat. Yritys tarjoaisi lentoyhtiöille Uudestisyntyneitä lentojen ajaksi, ikäänkuin henkilöstövuokrauksena. Yksikään Tupolev ei enää tipahtaisi.
- kääk
Luja usko parantavaan Aku Ankkaan voi myös johtaa sairauden tai vaivan häviämiseen ja sitä tietä tervehtymiseen
- Hyvä Pekka!
Tohtori Pekka Reinikainen näemmä osallistunut keskusteluun kommenteissa.
Neiti voisi saman tien kertoa, mikä olikaan tohtori Reinikaisen väitöskirjan aihe, kun on jotenkin päässyt unohtumaan.
- ahdas on se portti
Pekka ei tunnu olevan varma, että uskovainen potilas pääsee taivaaseen, jos tämä kuolee lumehoitoon.
Kiinnostava muuten tuo Reinikaisen esimerkki.
Tuskinpa löytyy sivistysmaailmasta oikeaa lääkäriä, joka lähtisi kokeilemaan lumetta kilpirauhasen vajaatoimintaan tai luonteeltaan vastaaviin vaivoihin. Reinikaisen mielikuvitus on kuitenkin tunnetusti vilkas, ja hän näköjään pystyy sellaisenkin kollegan kuvittelemaan.
Jätti sentään sanomatta, että tuo kollega olisi tietysti ateisti.
Hullulta tuo usko jeesuksen parannusvomista kuulostaa, mutta tämä se vasta hullua onkin:
Nimimerkki seurailija1 kirjoitti 6.11.2014 klo 10:12 profetiat-osion ketjussa Hedelmätön viinitarha:
”On joitain ihmisiä jotka eivät herää sanan voimasta, minun lapsuuden kaverini on sellainen, hän tarvii todisteita, hän ajattelee kaiken kuin professori että kaiken voi selittää, mitään yliluonnollista ihmettä ei ole.. Olimme muutamia päiviä sitten katsomassa paikallista kristillistä elokuvaa joka käsitteli Jumalan ihmetekoja siinä oli parantuneiden todistuksia, elokuva oli hyvä, minä itkin hän puisteli päätään..
Hän sanoi että miksei ollut kirjallisia lääkärinlausuntoja hän ei usko muuten, kuka vain voi todistaa ja puhua lööperiä hän sanoi...
Viimeksi tänä aamuna pyysin Jumalalta hänen Poikansa nimissä että näytä hänelle ihme!!!... Tuo lapsuuden ystäväni työskentelee sairaalassa vahtimestarina ja joutuu kärräämään kuolleita kylmiöön... Pyysin Jumalalta että herätä yksi sellainen joka on oikein tääydelliseti kuollut, mieluummin sellainen jolla ei ole sydäntäkään eikä mitään mikä voisi enää lähteä toimimaan, koska sinulle Jumala ei ole mikään mahdotonta niin herätä sellainen vainaja silloin kun tuo ystäväni on viemässä tätä vainajaa kylmiöön, ystäväni ei usko muuten!... Tyhmä hän ei ole, hän uskoo kyllä jos todisteet ovat selvät, tuo olisi sellainen todiste.. Ei hän muuten usko eikä tule uskoon Aamen... Rukoile sinäkin sinetti ja ninni ja kaikki jotka uskotte että tuo tai vastaava tapahtuu.. Jumalalle on kaikki mahdollista ja Jeesus on luvannut että hänen jälkeensä tulee ihmisiä jotka tekevät samoja ja suurempiakin ihmetekoja kuin Hän.. ja onkin aiheellista tähän uskomattomaan aikaan näin tapahtua Aamen.”
Ei viddu, ihan oikeesti?Jäi kyllä tarina nyt jännään paikkaan. Huh. (-hah-hei ja rommia pullo)
Kävinpä heittämässä kysymyksen. Taisi olla ensimmäinen uudestisyntymättömän kommentti koko hurskaassa ketjussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4761723Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3781487Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641338Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H151299- 100895
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19856- 46777
Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?65736Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka7722Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15701