Fysiikan kouluopetuksesta

Fysiikan ehdoton suur-nimi on Joseph-Louis Lagrange (s. 1736, k. 1813).
Mihin Newton lopetti, siitä jatkoivat Lagrangen kaltaiset "hullut ranskalaiset" (L. Susskind joskus tokaisi "The crazy French" jollakin luennolla).

Lagrange formuloi mekaniikan kaavat uudella tavalla, jonka vaikutuksia nykypäivän fysiikkaan hän tuskin osasi aavistaa - hänen funktionsa elää ja voi hyvin kaikkein moderneimmissakin kvanttifysiikan teorioissa.
Meidän oppilaamme tosin joutuvat tyytymään niihin Newtonin kaavoihin.

Mielestäni kouluopetuksessamme olisi parantamisen varaa. Matematiikka ja fysiikka erotetaan toisistaan peruskoulussa ja lukiossa, ymmärrettävästi siksi, että fysiikka on lukiossa valinnainen aine ja ne, jotka eivät valinneet pitkää matematiikkaa, olisivat eriarvoisessa asemassa jos fysiikan matemaattinen taso vastaisi pitkää matematiikkaa.
Tässä tehdään kuitenkin hallaa oppilaille ja sitä myöten koko kansalle - meidän kilpailukykymme kärsii, kun fiksut ihmiset joutuvat istuskelemaan kolme vuotta samalla tasolla kuin ne lyhyen matikan valinneet.

Koko Lagrangen upea mekaniikka menisi lukion oppimäärään jos vain sallittaisiin se, että oppilas ottaa vastuun siitä, mitkä kurssit hän itselleen valitsee, ja tietenkin neuvottaisiin, ettei kannata uhrata aikaa fysiikalle jos ei sitä uhraa matematiikallekaan.
Sanonpahan vain. Näin säästyisi vuosi-parikin yliopistossa nyhjäämiseltä.

13

171

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sir Capitalist

      Nyhjätköön oppilaat mitä tahansa. Perustakoot mitä yrityksiä tahansa.
      Evoluutiossa on tendenssinä se, että "isommat" jyrää pienemmät.
      Toisin sanoen suuret monikansalliset yritykset/valtiot saisivat meidän innovaatiot joka tapauksessa pitkällä aika välillä käyttöönsä.

      "There is no ought from is" sanoo David Hume.
      Moraaliarvoja ei voi johtaa faktoista. On siis loogisesti aivan yhtä validia vaikkapa laskea pluslaskuja 100 vuotta kuin opettaa ensimmäisellä luokalla Lagrangen matemaattista fysiikkaa.

      Ei kilpailukyky tarkoita välttämättä sitä, että osaamme Lagrangen fysiikkaa.
      Se tarkoittaa sitä, että myymme sitä millä on kysyntää markkinoilla. Olkoonkin se kuinka järjenvastaista toimintaa tahansa.

      Tervetuloa markkinatalouteen:)

      • Olin mukana tässä markkinataloudessa jo silloin kun sinä paskoit vaippaasi.
        Kerroin vain mielipiteeni ja sinä voit kertoa omasi.

      • Sir Capitalist
        tractor kirjoitti:

        Olin mukana tässä markkinataloudessa jo silloin kun sinä paskoit vaippaasi.
        Kerroin vain mielipiteeni ja sinä voit kertoa omasi.

        Markkinataloudessa kysyntä ratkaisee sen mitä kannattaa opettaa.
        Toki on erittäin matalaotsaista opettaa vain markkinoiden takia.
        Siksi kannatan teknologian ja opettamisen yhdistämistä siten, että netin avulla olisi mahdollista suorittaa tutkintoja. Nythän lähes kaikki tutkintoihin liittyvä tieto on internetissä.

        Jospa amerikkalaiset saavat fuusioreaktorin ja robotit toimintaan niin meillä on energiaa "ikuisesti". Tällöin meidän ajatustottumustemme tulee muuttua.
        Koska tällöin "there is such thing as free lunch".
        Kysymys on vain siitä miten resurssit jaetaan.
        Tulevaisuuden mielenkiinto on siis poliittisissa kysymyksissä.
        Tiede on koluttu loppuuun. Teoriassa kaikki tiedetään, mutta sovelluksia odotellessa...

      • Sir Capitalist kirjoitti:

        En oikein ymmärrä mitä yrität sanoa. Jotain markkinataloudessa kaikilla kivaa blaa blaa blaa...

      • capit jyrää
        Sir Capitalist kirjoitti:

        Markkinataloudessa kysyntä ratkaisee sen mitä kannattaa opettaa.
        Toki on erittäin matalaotsaista opettaa vain markkinoiden takia.
        Siksi kannatan teknologian ja opettamisen yhdistämistä siten, että netin avulla olisi mahdollista suorittaa tutkintoja. Nythän lähes kaikki tutkintoihin liittyvä tieto on internetissä.

        Jospa amerikkalaiset saavat fuusioreaktorin ja robotit toimintaan niin meillä on energiaa "ikuisesti". Tällöin meidän ajatustottumustemme tulee muuttua.
        Koska tällöin "there is such thing as free lunch".
        Kysymys on vain siitä miten resurssit jaetaan.
        Tulevaisuuden mielenkiinto on siis poliittisissa kysymyksissä.
        Tiede on koluttu loppuuun. Teoriassa kaikki tiedetään, mutta sovelluksia odotellessa...

        Voipa olla että jenkeillä siinä tapauksessa on free lunch kun myyvät sitä ilmaiseksi jauhamaansa energiaa (tai lisensoivat teknikkaa muiden käyttöön kalliilla rahalla). Niinpä me muut maksamme energiastamme aina. Samalla tavalla sinäkin maksat kiltisti edelleen energiasta, olipa se poltettu hiilestä tai fuusioiduista atomeista.

      • kerro ihmeessä
        capit jyrää kirjoitti:

        Voipa olla että jenkeillä siinä tapauksessa on free lunch kun myyvät sitä ilmaiseksi jauhamaansa energiaa (tai lisensoivat teknikkaa muiden käyttöön kalliilla rahalla). Niinpä me muut maksamme energiastamme aina. Samalla tavalla sinäkin maksat kiltisti edelleen energiasta, olipa se poltettu hiilestä tai fuusioiduista atomeista.

        "Samalla tavalla sinäkin maksat kiltisti edelleen energiasta, olipa se poltettu hiilestä tai fuusioiduista atomeista. "

        Saatko sinä jostain fuusioiduista atomeista tulevaa energiaa. Kerro äkkiä, mistä sitä saa ostaa. Luontoihmisenä maksaisin fuusiorealtorilla tuotetusta energiasta vaikka vähän ylimääräistä.

      • Tapani4
        kerro ihmeessä kirjoitti:

        Jos haluat fuusioreaktorin, työnnä suolakurkku perseeseesi. Etikkakurkun emittoimat protonit fuusioituvat peräsuolesi Co-60 atomien kanssa muodostaen Ni-61:tä.

      • taso säilyy
        Tapani4 kirjoitti:

        Jos haluat fuusioreaktorin, työnnä suolakurkku perseeseesi. Etikkakurkun emittoimat protonit fuusioituvat peräsuolesi Co-60 atomien kanssa muodostaen Ni-61:tä.

        Ihan tuli taas tasollesi sopivaa tekstiä.

    • Olen täysin eri mieltä kanssasi noiden vanhojen marginaalikäyttöön aikanaan kehitettyjen apuohjelmien sisällyttämistä nykyiseen opetusohjelmiin.
      Kuulun itsekin ikäluokkaan, joka on saanut koulutuksensa laskutikku aikana ja voin todeta että en kaipaa vähääkään vanhoja laskentamenetelmiä.
      Esimerkiksi koodauksen ottaminen perusopetukseen on paljon tärkeämpi ja viisaampi askel jonka hallinnalla on vaivattoman helppoa laskea lähes kaikki vaativimmatkin laskutoimitukset joille ei valmista ohjelmaa jo ole ja "vanhat helpottavat " teoriat ovat todella ajastaan jäljessä.
      Hyvänä esimerkkinä alla oleva ketjulasku, parin rivin ohjelmalla saa vastaukset enteriä painamalla vaikka ei olisi kuullut koskaan mistään Lagragesta tai liikemääristä !

      Maailma muuttuu Eskoseni ja uskon että avauksesi tarkoitus ei tainnut todella olla se että haluaisit paluuta vanhaan, vaan jonkinlainen 'muu tarve'

      • Mitä sinä väität? Koodaamalla onneen?
        Voisitko kertoa sitten myös kuka niitä teorioita kehittää?

      • tractor kirjoitti:

        Mitä sinä väität? Koodaamalla onneen?
        Voisitko kertoa sitten myös kuka niitä teorioita kehittää?

        Mitä yhteyttä teorioiden kehittäjillä on toiveessasi saada jotain vanhoja sovelluksia liitetyksi opetusohjelmiin ?
        Kun tilaa opetukselle on rajallisesti, jonkinlaiseen tärkeysjärjestykseen asiat on laitettava ja olitpa mitä mieltä tahansa, koodauksen opettaminen on nykytiedon valossa kaukana edellä toivomastasi tärkeysjärjestyksestä.

        Avaa silmäsi ja katso ympärillesi, laskutikut on hävinneet käytöstä, lopullisesti.

    • Kalju PItkätukka

      Pienimuotoinenkin fysiikan ja kemian opetus pitäisi olla lukiossa pakollista.

      Ihan vain peruskoulun oppimäärän ko. aineista takomiseksi päähän.

      Kaikenkarvaisten puoskarointi-oppien esiintyminen AMK- koulutetuissa ja jopa akateemisen tutkinnon suorittaneissa voisi vähentyä.

      • Tapani4

        Peruskoulun fysiikan ja kemian opetukseen pitää sisällyttää taidoista tärkein: pontikan keitto. Ensiksi mäskin valmistus ja sitten itse tislaus tavallisilla keittiövälineillä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      181
      1508
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1136
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1101
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      700
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      691
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      19
      621
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe