Miesviha?

En ole koskaan pelännyt tai vihannut miehiä. Parhaat ja läheisimmät ystäväni ovat aina olleet miehiä. Jännite vain puuttuu, joka yleensä on eri sukupuolien välillä.

Valtaosa kavereistani on miehiä, enkä lähemmin tunne yhtäkään jota "pitäisi" vihata, päinvastoin. Kaikki ovat reiluja ja mukavia. Viihdyn yhtä lailla hyvin sekä miesten että naisten seurassa, kunhan kaveruuden perusta on kunnossa ja molemmilla on intoa pitää ystävyyttä hengissä. Joskus kaupungilla tulee vastaan aivonsa 70-luvulle unohtaneita umpijuntteja ja onpa sitten näitä vakavamminkin sairaita neljätoistavuotiaiden perässä juoksijoita. Siinä ehkä ainoat miesten alalajit, joita kykenen vihaamaan :)

miehiä. Piste.

meitä mukavia miehiä on vaikka kuinka paljon. Turha pelätä.

"Haluaisin kysyä, kuinka moni kokee miesvihaa. Tunnen paljon lesboja, joilla ei ole yhtään miespuolisia ystäviä. Itsekin olen pitkään vähintäänkin pelännyt miehiä."

Minä en tunne miesvihaa, minä olen lähinnä vain pettynyt miessukupuoleen. Minä toisaalta käsitän että keinotekoiset, lapsesta asti päähän juurrutetut sukupuoliroolit saavat miehet käyttäytymään väkivaltaisesti ja halveksivasti naisia kohtaan ja ördäten ja mölyten julkisesti ja että olisi hyvin helppo opettaa tytöt samoille tavoille. Siis ei sukupuoli itsessään ole paha.

Mutta mitä tulee ystäviin niin minulla on vain naispuolisia ystäviä.

Miesten kanssa on perin hankala kommunikoida.

En minäkään vihaa miehiä. Tulen suurimmaksi osaksi heidän kanssaan toimeen oikein hyvin. Pitkän aikaa pelkäsin miehiä enkä uskaltanut olla oikein missään tekemisissä miesten kanssa. Nyt opiskelen miesvaltaisella alalla ja olen töissä työpaikassa, jossa olen miltei ainoa nainen. Täytyy sanoa, että pelkoni on hävinnyt. Täällä olen tavannut vain mukavia miehiä enkä mitään sovinistisikoja. Kavereina miehiä minulla ei ole, paitsi työkavereina. Ja työkavereina he ovat mitä mainioimpia!

...eipä voi aiheesta muuta sanoa.

mutta usein ystävyys miehen kanssa (ellei satu olemaan homo) on mahdotonta. miehillä kun on aina taka-ajatuksia.

Vihaan vain miehiä jotka vihani ja kenties halveksuntani ansaitsevat. Sellaisia naisiakin on.

Mutta noin muuten, en juurikaan pidä miehistä yleensä. Koko mies, fyysisesti ja henkisesti, uhoineen sun muine ominaisuuksineen, ei kertakaikkiaan tunnu kiinnostavalta. En ole mikään miesvihaaja, en tosin kaipaakaan miehiä elämääni, poikkeuksena sukulaismiehet ja pari mieskaveria. Tosin toinen heistäkin on yrittänyt mua sänkyyn.... :(

Olen vain niin naiskeskeinen nykyään. Kaikkea hyvää miehillekin, mutta itseäni he eivät kiinnosta. ;)

Työskentelen alalla, jolla yli 90% työntekijöistä on miehiä. Oikeastaan en kyllä miellä työkavereita miehiksi, he ovat ihmisiä, joiden kanssa työskentelen. Ja kaljallekin toisinaan erehdyn.

äh, valitettavasti feministi minäni joutuu myöntämään että valtaosa miehist joita olen tavannu, joiden kans työskennellyt ovat ihan mukavia. joskus sovinismi pukkaa läpi näil, varsinkin töis... mutta yksi ystäväni (mies) on kyllä ihan ehkä maailman kultaisin mies, ilman taka-ajatuksia. joten en voi sanoa muuta kuin en vihaa muita kuin kusipäitä. ikävä kyllä niitäkin on. ja paljon. ja toisaalta niitä vihaa myös kaikki kiltit ja mukavat ja oikeudentuntoiset miehet. ja heitäkin on ja paljon.

Viha on huono tunne. Syö ihmisen sisältä, tekee omahyväiseksi ja epäsosisaaliseksi. Loppujen lopuksi vihaaja kärsii eniten.
Viha pitäisi vihata nopeasti pois.

Minä tykkään päivä päivältä enemmän miehistä, voi harmin paikka!

En ymmärrä, miksi kuulen tuon kysymyksen niin usein, kun ihmiset (varsinkin miehey) saavat kuulla suuntautumisestani.

Vihaanko miehiä? -en. miksi vihaisin?

Olenko pettynyt miehiin? -en. Miksi olisin?

Minulla on paljon miehiä kavereina ja tulen heidän kanssaan joskus jopa paremmin toimeen kuin monien naisten.

Nämä kysymykset ovat vaan aina ihmetyttäneet minua...

Minä en vihaa miehiä, jos vain saan olla ja elää rauhassa. Jotkut miehet osaavat olla sitkeitä kiusankappaleita eivätkä ymmärrä, mitä EI tarkoittaa. Miehen kanssa ystävyys on aika vaikeata, koska miehillä taitaa olla luonnostaan aika voimakas omistushalu, ovat mustasukkaisia, vaikka kyseessä olisi vain kaverisuhde. Sen lisäksi miehiltä taitaa luonnistaa helpommin seksi ilman rakkautta, ja kai siksi niitä ehdotuksia on kuultu ihmisiltä, joilta niitä ei olisi odottanut kuulevansa. Se ällöttää ja tekee pahan olon. Tuntuu joskus viisaammalta pitää enemmän välimatkaa miehiin, niin välttyy hankaluuksilta.

pitäisi olla miespuolisia ystäviä?
Ei kaikilla heteronaisillakaan ole miespuolisia ystäviä, puhun siis ystävistä en existä yms.
Jääkö ne lesbot jotenkin kokoelämänkirjosta paitsi jos heillä ei ole heteromiesystäviä?
Aikuisia meistä on suurin osa ja osaa varmaan ihan ilman suurta vihan tunnetta päättää keitä elämäämme kuuluu.
Mulla on miehiä työkavereina ja sukulaisina, ne riittää.
Mulla ei ole vihaa miehiä kohtaan mutta ei mitään intoa myöskään.
Miksi aina kun puhutaan vähemmistöistä oletetaan että heidän on ihan pakko olla elää niinkuin enemmistö ja omata samat tarpeet. Olenko vihainen lesbo kun sanon että mulla ei ole ystävänä yhtään heteromiestä? Vai olenko vain oma itseni.

Minulla on miehiä kavereina ja ystävinä.
Mitä sä nyt niitä miehiä pelkäämään, ihmisiä siinä missä naisetkin. Eli löytyy miehistä kusipäitä ja naisista tasapuolisesti.
Itse tunnen välillä itseni vaivaantuneeksi naisten seurassa. Miehiä on helpompi lähestyä kaverina, kun en tunne viboja miehistä.

Aika erikoista että lesboja tai lesboiksi luultuja ihmisiä syytetään aina miesvihasta. Paremminkin voisi kysyä ovatko miehet pohjimmiltaan sovinisteja. Ainakin suurin osa miehistä ajattelee naisia B-luokan kansalaisina.