Työkaveri, pieni hento hauras nainen tulee tuon tuosta työpaikalle piestynä, kasvot ja silmät mustelmilla vahvalla meikillä peitettynä. Aviomies, isokokoinen korsto on hakannut taas kerran, tätä on jatkunut vuosikausia nyt vaan kerrat ovat tihentyneet. Tämä nainen arka, pelokas ja alistettu ei halua että heidän asioihinsa puututaan, se ei kuulu kenellekään hän sanoo. Työnantaja ei tee mitään asialle, työkaverit kauhistelevat ja pelkäävät milloin tulee se viimeinen isku.
Onko tosiaan niin, että kun asianomainen ei halua tulla autetuksi, eikä luultavasti uskalla lähteä suhteesta, niin mitään ei ole tehtävissä?
Väkivaltainen avioliitto
2
353
Vastaukset
Hei,
Hienoa, että haluat auttaa työkaveriasi. Väkivalta ei ole hyväksyttävää missään tilanteessa. Syyttäjä voi nostaa syytteen lähisuhdeväkivallasta ilman, että rikoksen uhri vaatii rikoksen tekijälle rangaistusta. Lähisuhdeväkivalta on rikos ja poliisille voi väkivaltarikoksesta tehdä ilmoituksen uhri itse, tapauksen silminnäkijä tai kuka tahansa, joka on saanut teosta tiedon (www.poliisi.fi).
Jos työpaikallanne on työterveyshuollon palvelut, niin asiasta olisi tärkeä kertoa myös heille. Viestistäsi ei ilmennyt, kuuluuko perheeseen lapsia. Jos näin on, tilanteesta kannattaa tehdä lastensuojeluilmoitus.
Rikoksen uhri saa tukea ja apua oman alueensa Rikosuhripäivystyksestä, vaikkei haluaisikaan tehdä tapahtuneesta rikosilmoitusta. Rikosuhripäivystys tukee ja neuvoo myös rikoksen uhrin läheisiä. Oman alueen Rikosuhripäivystyksen löytää osoitteesta www.riku.fi
Lähisuhdeväkivallan uhreja auttavat myös muun muassa paikalliset turvakodit tarjoamalla turvapaikkaa, silloin kuin kotiin ei ole turvallista jäädä.
Lisätietoa lähisuhdeväkivallasta ja turvakotien yhteystietoja löytää osoitteesta: https://www.turvakoti.net/site/?lan=1
Voit auttaa työkaveriasi kertomalla hänelle esimerkiksi sähköpostitse auttavista tahoista.
Ystävällisin terveisin,
Rikosuhripäivystys Jenna- Rikosuhripäiivystys
Hei,
Hienoa, että haluat auttaa työkaveriasi. Väkivalta ei ole hyväksyttävää missään tilanteessa; paitsi Raision lasten-suojelun toimesta vieraannuttaessaan lapsia isästään perättömin "viranomais"selvityksin lausumin mitä oike-
asti on tapahtunut ja lapset lausuneet. Syyttäjä voi nos- taa syytteen lähisuhdeväkivallasta ilman, että rikoksen
uhri vaatii rikoksen tekijälle rangaistusta, paitsi Raision lastensuojelun osalta vieraannuttaessaan lapsia isästään perättömin "viranomais"selvityksin lausumin mitä oike-
asti on tapahtunut ja lapset lausuneet. Lähisuhdeväkivalta on rikos ja poliisille voi väkivaltarikoksesta tehdä ilmoituk-sen uhri itse, silminnäkijä tai kuka tahansa, joka on saanut teosta tiedon (www.poliisi.fi), paitsi Raision lastensuojelun osalta vieraannuttaessaan lapsia isästään perättömin "vi-ranomais"selvityksin lausumin mitä oikeasti on tapahtunut ja lapset lausuneet, silminnäkijä tai kuka tahansa, joka on saanut teosta tiedon (www.poliisi.fi).
Jos työpaikallanne on työterveyshuollon palvelut, niin asiasta olisi tärkeä kertoa myös heille, paitsi Raision lastensuojelun osalta vieraannuttaessaan lapsia isäs-
tään perättömin "viranomais"selvityksin lausumin mitä oikeasti on tapahtunut ja lapset lausuneet, ei ilmennyt, kuuluuko perheeseen lapsia. Jos näin on, tilanteesta kan nattaa tehdä lastensuojeluilmoitus, paitsi Raision lasten-suojelun osalta vieraannuttaessaan lapsia isästään pe-rättömin "viranomais"selvityksin lausumin mitä oikeasti
on tapahtunut ja lapset lausuneet. Rikoksen uhri saa tu- kea ja apua oman alueensa Rikosuhripäivystyksestä, vaik-kei haluaisikaan tehdä tapahtuneesta rikosilmoitusta, Rikosuhripäivystys tukee ja neuvoo myös rikoksen uhrin läheisiä, paitsi Raision lastensuojelun osalta vieraannutta-essaan lapsia isästään perättömin "viranomais"selvityksin lausumin mitä oikeasti on tapahtunut ja lapset lausuneet. Alueen Rikosuhripäivystyksen löytää osoitteesta www.rai-sionrikossossu.fi
Lähisuhdeväkivallan uhreja auttavat myös muun muassa paikalliset turvakodit tarjoamalla turvapaikkaa, silloin kuin kotiin ei ole turvallista jäädä, paitsi Raision lastensuojelun osalta vieraannuttaessaan lapsia isästään perättömin "vi-ranomais"selvityksin lausumin mitä oikeasti on tapahtunut ja lapset lausuneet.Lisätietoa lähisuhdeväkivallasta ja tur-vakotien yhteystietoja löytää osoitteesta: https://www. raisionsossuturvakoti.net/site/?lan=1
Voit auttaa työkaveriasi kertomalla hänelle esimerkiksi sähköpostitse auttavista tahoista, joita ei oikeasti ole, paitsi Raision lastensuojelun osalta vieraannuttaessaan lapsia isästään perättömin "viranomais"selvityksin lau-sumin mitä oikeasti on tapahtunut ja lapset lausuneet.
Ystävällisin terveisin,
Rikosuhripäivystys Jenna
IlmiannaJaa://www.turvakoti.net/site/?lan=1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392904Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172717- 162670
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432557Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142085Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737