Kaunokirjoituksen opettaminen lopetetaan

kauno kaunista ?

Mitäs mieltä olette asiasta?
Minusta sillä ei ole niin väliä.
Itse en ole kaunokirjoitusta käyttänyt kuin pakosta.
Olen syntynyt vuonna 1994 ja ala-asteella ollessani, kaunokirjoituksen taitaminen oli opettajillemme pakkomielle.
Olen kuitenkin huomannut, että ei juuri kukaan käytä kaunoa ala-asteelta pois päästyään, koska ei ole enää pakko.
Tosin, millaisen allekirjoituksen lapset oppivat tekemään?

12

1033

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joojoot

      Itse en koulussa kaunokirjoituksesta pitänyt. Silti olen sitä mieltä, että kaunokirjoituksen osaaminen on tärkeä kansalaistaito, siis sekä luku- että kirjoitustaito. Yhtään kynään tarttumatta tuskin selviytyy kukaan, vaikka tavallisimmin kirjoittaisikin koneella.

      En oikein usko, että kirjoittamisen opetus koulussa loppuu, vaikka sana 'kaunokirjoitus' poistuisikin sanastosta.

    • 94 myös

      Meillä oli alakoulussa vanha ja konservatiivinen opettaja, jolle oli tuo kaunokirjoitus helvetin tärkeä asia. Itseäni otti suunnattomasti pattiin kun piti kirjoittaa kaunoa, hidasta ja vaikeaa enkä tajua mikä siinä on niin erikoista. Ja kaunosta saa vieläpä huonosti selvää.

      No sitten yläkoulussa ja sen jälkeen ei ole enää tarvinnut niin en ole kaunolla kirjoittanut. Mutta mikä on randomia niin jossain vaiheessa tekstauskäsialaani alkoi ilmestyä nuita kirjaimia yhdistäviä viivoja, ja nykyään tekstaukseni on aika kaunon näköistä.

      Omasta mielestäni ihan turhaa tuo kaunon opettelu, tekstaus riittää aivan hyvin, ja kaikki kumminkin käyttää sitä paljon mieluummin. Ja kuten sanottua on myös paljon helpommin luettavaa.

      Itselläni ainakin myös nimikirjoitus muotoutui sellaiseksi tietynnäköiseksi koukeromytyksi vasta vuosa sen jälkeen kun olin viimeksi käyttänyt kaunoa. Että enemmän on kiinni siitä mielestäni, että se muodostuu sitten kun alkaa enemmän kirjoittelemaan nimeään kaikenmaailman virallisiin lappusiin, ja tällä on erittäin vähän jos ollenkaan yhteyttä alakoulussa käytetyn ja sittemmin unohdetun kaunokirjoituksen kanssa

    • keski-ikäinen ihmine

      Kaunokirjoitusta tarvitaan yhäkin joissakin asioissa, esim. virallisten papereiden allekirjoituksissa. Lisäksi sitä tulisi osata sen verran, että voi ymmärtää jonkun toisen kirjoitusta - varsinkin vanhemmanpuoleiset ihmiset usein kirjoittavat kirjoituskirjaimin (kaunokirjaimet)...
      Siihen aikaan kun itse aloitin koulunkäynnin (1970-luvun lopulla) ei ollut muuta kirjoitusvaihtoehtoa koulussa tikkukirjainten (joissakin yhteyksissä käytetään sanontaa suuraakkoset) jälkeen kuin kaunokirjoitus, tekstausta opetettiin vasta yläasteella - enkä itse henkilökohtaisesti ole osannut kirjoittaa sitä kovinkaan hyvin koskaan, tosin kirjoituskirjaimetkin on aina olleet "harakanvarpaita" - mutta olen nähnyt monesti kyllä paljon karmeampaakin kirjoitusta kuin omani on... ;)

    • 007½

      Vastenmielisyys kaunokirjoitusta johtuu ainakin osaksi sen suomenkielisestä nimestä, KAUNOkirjoitus. Itse kutsuisin sitä käsialakirjoitukseksi. Englanniksi se on "cursive, cursive writing, longhand, running writing, handwriting" ja joitakin muitakin termejä olen vuosikymmenten mittaan nähnyt. Yhdessäkään termissä ei kuitenkaan ole mitään KAUNOON viittaavaa! :o)

      Sellaiselle, joka OSAA kirjoittaa, käsialakirkoitus on tietysti nopeampi tapa kirjoittaa kuin tekstaaminen. Tekstaaminen sujuu nopeammin vain niiltä, jotka eivät käsialakirjoitusta kunnolla hallitse. Hämmästyttävän monelle kaikenlainen kirjoittaminen on vaikeata nykyisin. Nuorten aikuistenkin kirjoitus näyttää usein kuin 8-vuotiaan kirjoittamalta.

      Toivottavasti edes tekstaaminen opetetaan tulevaisuudessa kunnolla. Monilla menevät isot ja pienet kirjaintyypit suloisesti sekaisin.

    • Tohtori2013

      Aloitin kouluni syksyllä 1965. Tikkukirjaimet ja kirjoituskirjaimet (kauno) olivat ainoat kirjasinmuodot, joita tuolloin opetettiin. Keskikoulussa oli muistaakseni vielä pakollista kirjoittaa aineet kirjoituskirjaimilla, mutta jossakin vaiheessa tuo pakko loppui. En kuitenkaan muista, milloin saimme alkaa kirjoittaa myös ainekirjoitukset tekstaten.

      Tekstauksen varsinaisesta opettamisesta en muista mitään, mutta jossakin vaiheessa se toki opetettiin ja siitä tuli itselleni sopivin kirjoitustapa. Ainoastaan signeeraukseen käytän nykyisinkin kirjoituskirjaimia, eli kaunoa, joka toki on varsin kaukana nykyisestä käsialakirjoituksestani, jota linee varsin hankalaa kenekään väärentää, mikä onkin signeerauksen tarkoitus.

      Jopa lukion päättävissä, ylioppilastutkintoon tähdänneissä kokeissa sallittiin jo keväällä 1978 myös tekstaten kirjoitetut ainekirjoitukset. Ainoana ohjeena oli, että isot ja pienet kirjaimet täytyy pystyä erottamaan toisitaan ilman tulkintaa. Näin ollen isojen tikkukirjaimien käyttö koko tekstin osalta olisi saattanut olla arveluttavaa tuon isojen ja pienten kirjaimien erotteluvaatimuksen vuoksi.

      Joka tapauksessa tekstauksen salliminen ylioppilasaineissa oli ainakin minun pelastukseni, koska jo nuo muutamat kirjoituskirjaimistoa käyttämättömät vuodet olivat saaneet aikaan sen, että en olisi kyennyt tuottamaan tekstiä "kainolla", koska en olisi muistanut kaikkien kirjaimien kirjoitusasua.

      Lopputulemana totean, että tämän ikäiseksi päästyäni olen tarvinnut kaunoa vain nimeäni signeeratessani.

    • hyödyllist

      Kaunokirjoituksen osaaminen on tärkeä taito vaikka kirjoittaisikin tekstaten. Kauno on nopeampaa kuin tekstaus. Toisten kaunokirjoitusta pitää osata lukea.

      Itse kirjoitan paljon, myös käsin. Kaunokirjoitus on kätevintä.

      Koululaisena en pitänyt kaunokirjoituksesta. Mutta kyllä se on hyödyllisimpiä taitoja, mitä koulussa opetettiin. Pystyn lukemaan aika vaikeitakin käsialoja. Itse osaan kirjoittaa sangen luettavaa käsialaa nopeasti.

    • helvett.

      Onneksi sen paskan opetus lopetetaan. Laiskana ihmisenä vihaan kaunokirjoitusta YLI KAIKEN!!!!!!!!!!

    • Laussipaussi

      Minulla kestää yhden sanan väkertämiseen kaunolla monta sekuntia. Hyvä vaan että lopettavat, opettajatkin saavat jatkossa paremmin oppilaiden käsialoista selvää.

    • Anonyymi

      Itse käytän kauno kirjoitusta päivittäin sillä kaikki opetajani käyttävät sitä vaikka toki opiskelenkin steiner koulussa jossa pyritään toteuttamaan kannustavaa opetusta.

    • Anonyymi

      sormien ja käsien hienomotoristen taitojen kehittämiseen kaunokirjoittaminen on hyvä apuväline. Se että yhden kirjaimen vääntäminen vie sekuntikaupalla aikaa on osoitus siitä että hienomotoriikka ei toimi. Sormet on vaan nippu palikoita.

      • Anonyymi

        Kaunokirjoitus on myös nopeampaa kirjoittamista kuin tekstaaminen, esim. luentomateriaalin siirtäminen ruutupaperille. Se, että lähes kaikki kirjaimet - joitakin isoja kirjaimia lukuunottamatta - saadaan liitettyä toisiinsa kaunokirjoituksessa, säästää käden lihaksia sormien ja kämmenen osalta, kun tekstaamisessa pitää kynä nostaa irti paperista joka kirjaimen ja merkin jälkeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaunokirjoitus on myös nopeampaa kirjoittamista kuin tekstaaminen, esim. luentomateriaalin siirtäminen ruutupaperille. Se, että lähes kaikki kirjaimet - joitakin isoja kirjaimia lukuunottamatta - saadaan liitettyä toisiinsa kaunokirjoituksessa, säästää käden lihaksia sormien ja kämmenen osalta, kun tekstaamisessa pitää kynä nostaa irti paperista joka kirjaimen ja merkin jälkeen.

        plus se miten aivojen pyörittämän tiedon käsittelynopeus nousee. Ajatus juoksee ja poikii. Muistaakin asiat paremmin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      29
      3770
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2559
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      42
      2498
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2265
    5. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      20
      1839
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1709
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1613
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      300
      1460
    9. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1457
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      46
      1398
    Aihe