mutta laitanpa kuitenkin vuodatukseni. Ja täytyy tähän heti kärkeen sanoa, että kun teksti käsittelee fb:n valokuvausryhmiä, niin tunnustan, että siellä on kyllä huippukuvaajia, joita en ollenkaan tällä tekstilläni tarkoita. He yleensä ovatkin niin arvokkaita, etteivät osoita ylemmyyttä muita, taviksia, kohtaan.
Eikä tämä teksti taida edes yhteen ruutuun tässä mahtua, mutta menköön.
Nämä ovat huomioita yhdestä luontokuvausryhmästä, johon kyllä voi ladata kuvia ihan mistä aiheesta miltei vain, jopa kaupunkimaisemasta:
Ensinnäkin tykkäyksiä sataa omilta kavereilta kuviin, jotka ovat laadultaan huonoja. Huono suttuinen kuva ja monta kymmentä tykkäystä, samalta kuvaajalta jatkuvasti samaa laatua olevaa kuvaa, tykkääjät aina samoja.
Toisekseen kun sanovat, että yleensä se on joku nainen, kun kerjää huomiota kirjoittamalla johdantotekstiksi kuvaansa jotensakin niin, että tämä nyt on tällainen vähän heikkolaatuinen kuva ja anteeksi kun ei laatu ole paras mahdollinen jne., niin kyllä tuohon sortuvat näköjään hienoilla ja huippuhyvillä välineillä kuvaavat puoliammattilaisetkin. Nämä siis sitten tietäen sen, että kuvansa on hyvä ja erinomainen miltei viimeistä piirtoa myöten, sanovat, että kohtuullinen. No jaa. Tai sitten tulee joku ihan oikein epäonnistunut kuva, mutta kun kyseessä on joku osaaja ja eläinkin on harvinaisempi tapaus, niin epäonnistunut kuvakin katsotaan hienoksi ja huippuhyväksi! Ja siinä samassa yhteydessä haukutaan sitten muitten kuvaajien kuvia tyyliin "Hienoa, hyvä kuva, kyllä sitä tällaista "pieleen mennyttä" paljon mieluummin katselee kuin jotain pientä epämääräistä olentoa joka on kaiken lisäksi kuvanakin aivan tuhru ja epätarkka."
Sitten kolmanneksi, kun näissä ryhmissä arvostetaan sitä, että kuvan pääkohde täyttää koko ruudun (katsojat eivät siis halua klikata kuvaa koko ruudulle tai edes uutisvirran kuvaa suuremmaksi), niin kuvaajat joitten välineet eivät riitä suurikokoisiin otoksiin, rajaavat kuvia suuremmiksi. No, kuva voi näyttää ihan ok:lta siinä uutisvirrassa, mutta avaapa se suuremmaksi niin näet kuvan todellisen laadun, joka ei aina ole pelkästään siksi tärviöllä, että kuvaa on suurennettu, vaan kuva on alun alkaenkin epäterävä ja laadultaan heikko! Tästä vaan sitten täytyy sanoa, että ilmankos sitten eräät, joitten kuvissa ei ole valittamista millään muotoa, mutta kuva on juurikin siinä uutisvirrassa vähän pieni, niin he sitten erikseen laittavat siihen kuvatekstiinsä että Suurenna.
Sitten neljänneksi vielä se, että värejä säädetään räikeiksi. No, auringonlasku on ns. hieno, kun taivas on punaistakin punaisempi. Mistä punainen taivas kertoo? Olen jostakin lukenut, että mitä punaisempi taivas, sitä saasteisempi ilma. Tai joku luonnonkasvi säädetään väreiltään niin räikeäksi, että pahaa tekee. Mutta kuva on siis hieno kun näin tehdään.
Tästä tekstistä minä kyllä saan turpaani
48
332
Vastaukset
- olen epäonnistunut!
Jatko-osa kun on niin pitkä vuodatus:
Viidenneksi se, että ihmiset nyt kuvaavat samoja asioita saman päivän aikana ja saattavat ladata kuviansa toisistaan tietämättä samaan ryhmään, mutta joo, jos nyt sattuu olemaan hyvin samantapainen kuva-asetelma, niin matkimista se on! Vaikka juurikin olisi tapahtunut niin, että yks laittaa aamupäivällä jonkun viimevuotisen kuvan, niin toinen lataa illalla päivän aikana ottamansa eikä siis ollut niin fiksu, että olisi katsonut, mitä sinne kymmenien päivän latauksien joukkoon oli tullut - matkii siis jotakuta toista ja vieläpä surkealla tavalla ryhmäläisten mielestä.
Ja kuudenneksi sitten nämä aiheet. No, yksi aivan tyypillinen ja tavallinen ja jokaisen kuvaajan miltei kuvaama aihehan on tämä syksyinen tai talvinen tai keväinen auringonlaskutaivas rannalla ja tervalepän oksa siinä etualalla. No, montakos olette näitä nähneet! Tässäkin tietysti kannattaa aina katsoa, ettei vain ole joku jo sellaisen sinä päivänä ladannut, muuten menee matkimiseksi.
Ja vielä seitsemänneksi eräillä kuvaajilla on tapana nostaa se eilinen tai parin päivän takainen kuvansa uudelleen ylös ryhmän listalla kirjoittamalla kiitokset kaikille tykkäyksille - eli ei ollut kuvaajan mielestä riittävästi tykkäyksiä,,, yrittää kalastaa niitä lisää tuomalla kuvansa ylös!
Että mitäpä noihin ryhmiin laittaa, siellähän menettää halunsa kuvata yhtään mitään, kun jää kaiken tuon jalkoihin omilla omalla mittapuullansa arvioiden ihan hyvillä kuvilla. Ja tämäkin vielä, että kun jotkut eivät näitä kaikkia asioita ymmärrä, niin helpostihan sitä saa sitten kuulla, että hahahhaaa, tuolla se vaan kuvailee, mutta eihän se edes kerää tykkäyksiä niillä kuvillansa siellä ryhmissä! No joo, yllä olevahan se kertoo, miksi niitä tykkäyksiä ei tule.
No, siinä se.... Joo, en minä sitä, että mun kuvat olisivat niin hirveän hyviä laadultaan, rajaukseltaan tai aiheiltaan,,, mutta...- jfhwgehf
Täytyykö sitä mennä kaikenlaisiin hömpötyksiin mukaan.
Antaa lasten leikkiä, sehän on niiden työtä. - olen epäonnistunut!
jfhwgehf kirjoitti:
Täytyykö sitä mennä kaikenlaisiin hömpötyksiin mukaan.
Antaa lasten leikkiä, sehän on niiden työtä.Otin kyllä opikseni. Eli en halua tappaa omaa pientä innostustani kuvata mitä kuvaan kameralla, silloin on paras vain jatkaa omalla linjalla, yrittää vaan opiskella sitä kameran käsittelyä ja eri tilanteiden kuvaamista, arvostella ja arvioida itse omia kuviaan... Omaksi ilokseen.
- ehkäpä
Ehkäpä kannattaisi kokeilla esitellä kuvia jossain muualla, esim. 500px:ssä? Tai flickr:ssä? Ja on kai niitä muitakin paikkoja. Ensiksi mainittu on oma suosikkini. Siellä on mm. sitä kavereiden tykkäilyä rajoitettu niin, että jos tykkää koko ajan saman henkilön kuvista, niin tykkäysten vaikutus sen henkilön kuvien saamaan "pistemäärään" alkaa vähenemään, tuntemattomien tykkäykset on arvokkaampia.
- turpaani?
Kaikkein tärkeintä valokuvausharrastuksessa on katsomiskertojen, tykkäysten ja pisteiden saaminen. Pahinta on jo joku ssa tykkäyksiä enemmän kuin minä, se on selvästi ja tahallaan väärin tykätty. Toinen kurja asia on se, että tykätään kuvista jotka minun mielestä ei ole luontokuvia. Kaiken vääryyden huippu oli kun taannoin valittiin vuoden luontokuvaksi kaupungissa kuvattu vesilammikko asfaltilla.
Kaikki jotka eivät laita tykkäyksiä minun kuviini ovat valokuvauksesta mitään ymmärtämättömiä.
”rajaavat kuvia suuremmiksi”
Tuo lienee aloittajan keksimä taikatemppu. Minulla kaikki kuvat pienenevät jos niitä rajaa. Täytyy kai ostaa lisää zoomia, että päsee lähemmäksi- just joo.
Ai jaa. No, kyllä minä ainakin saan omistakin kuvista sen kohteen suuremmaksi kuvassa, jos otan vähän reunoja pois!
Mikä helvetin vittuilija tähän taas tuli.
No, totta kai se musertaa, jos joku aivan tuhruinen kuva vetää hirveästi tykkäyksiä, kuva jossa ei ole mitään ihmeellistä.
Sehän on aivan luonnollista ja ihmisen luonteeseen kuuluvaa, jopa silloin kun hän järjellisesti ymmärtää mistä on kyse.
Että sinun nyt piti tulla haukkumaan tähän jotakuta, joka on ymmärtänyt asian oikein. Täh!
No, jos tähän vielä halutaan näitä ammattikuvaajia haukkua niin olipa taas yksi yhdessä paikassa, tai taisi olla sama kuin ennenkin, niin oli taas vähän vittuilutuulella kun oli hienoilla vehkeillään päässyt kuvailemaan kaiken maailman ornien ja muitten ihmettelijöitten pään yli jotain, piti oikein tekstiinsä laittaa näistä vittuilua. No jaa.
Ja kuten sanottu, on olemassa siis oikeita kuvaajia, niitä joitten ei tarvitse toisille vittuilla tai toisia haukkua, he osaavat kuvata ja tietävät sen. Näin!
Ja tuosta sinun vuodatuksestasi: Se on vain sinun tulkintasi! Saat tietysti tulkita minun analyysini näistä facebook-ryhmistä miten haluat! Minä pidän kuitenkin pääni, enkä tosiaankaan muserru sinun tekstistäsi millään lailla. Olet vain omalla tavallasi olevinasi! - pitää joo.
just joo. kirjoitti:
Ai jaa. No, kyllä minä ainakin saan omistakin kuvista sen kohteen suuremmaksi kuvassa, jos otan vähän reunoja pois!
Mikä helvetin vittuilija tähän taas tuli.
No, totta kai se musertaa, jos joku aivan tuhruinen kuva vetää hirveästi tykkäyksiä, kuva jossa ei ole mitään ihmeellistä.
Sehän on aivan luonnollista ja ihmisen luonteeseen kuuluvaa, jopa silloin kun hän järjellisesti ymmärtää mistä on kyse.
Että sinun nyt piti tulla haukkumaan tähän jotakuta, joka on ymmärtänyt asian oikein. Täh!
No, jos tähän vielä halutaan näitä ammattikuvaajia haukkua niin olipa taas yksi yhdessä paikassa, tai taisi olla sama kuin ennenkin, niin oli taas vähän vittuilutuulella kun oli hienoilla vehkeillään päässyt kuvailemaan kaiken maailman ornien ja muitten ihmettelijöitten pään yli jotain, piti oikein tekstiinsä laittaa näistä vittuilua. No jaa.
Ja kuten sanottu, on olemassa siis oikeita kuvaajia, niitä joitten ei tarvitse toisille vittuilla tai toisia haukkua, he osaavat kuvata ja tietävät sen. Näin!
Ja tuosta sinun vuodatuksestasi: Se on vain sinun tulkintasi! Saat tietysti tulkita minun analyysini näistä facebook-ryhmistä miten haluat! Minä pidän kuitenkin pääni, enkä tosiaankaan muserru sinun tekstistäsi millään lailla. Olet vain omalla tavallasi olevinasi!oi, oi, sen verran korjaan kuudetta kappaletta että näitä itse itseään ammattikuvaajan tasoisina pitäviä...
- saatko palkkaa?
No, sulla on ymmärtämisongelmaa taas! Jälleen kerran! Oletko joku ammattimainen trolli?
Osta vaan lisää zoomia että pääset lähemmäksi! Jep, jos joku kohde on kaukana, niin näin tyhmän mielestä se tulee lähemmäksi ja samalla kohteen koko kasvaa kun sitä zoomaillaan. Mutta tässäkin olen väärässä. Samaten jos on valmis kuva, olkoon pikselimäärä mikä tahansa, niin kun sitä kuvankäsittelyssä rajaa, niin en minä tiedä, mulla on kai silmissä vikaa, niin kyllä se kohde vähän isommalta näyttää, tosin siinä alkaa sitten pinta rakeistua.
Joo, ja niin se on, että vaikka olis kuinka tuhruinen niin kun on kymmeniä tykkäyksiä, niin ei siinä paljon järkeä tarvitse käyttää vaan mennään vaan katsomaan ketä tykkää ja sitten katsotaan tyypin kaverit. Jep! No?
Ja tosiaan nämä vittuilijat, että kun on kuva joka on siis epäonnistunut tarkoituksessaan jollakin tavalla, niin siltikin se epäonnistuneena on hieno, jos kuvaaja on joku joka yleensä tuottaa sitä ja tätä, vaikkei mikään valtakunnan ykkönen oliskaan ja siinä samalla sitten haukutaan tätä epäonnistunutta kehuttaessa joku muu joka on vain yrittänyt jollakin muun laisella taltiointivälineellä jotain kuvata, niin tullaan sitten että kyllä ennemmin katsellaan tällaista epäonnistunutta tälliä.... Tai joku joka tietää olevansa keskitasoa parempi niin tulee sitten ja esittää ihan hyvän kuvansa kanssa että tämä nyt on vain kohtuullinen... Mikä tarve? Millainen kuva hänen mielestään on sitten mainio? Ja tarvitseeko todellisen osaajan, sellaisen joka tietää olevansa osaaja, niin hänen ei tosiaankaan tarvitse tulla vittuilemaan muille. Että se siitä vittuilijan osaamisesta,,,, pelkkää itsekorostusta, joka perustuu kaikkeen muuhun kuin varmuuteen omasta osaamisestaan. Eikä se hänenkään kuvausaiheensa mikään erikoinen ollut, oli vain saanut jonkin vähän harvemmin näkyvän kuvattua.... Se siitä! Samanlaiseen pystyisi tilanteen kohdalle tullessa ihan taviskin.
Mutta jatka sinä sitä omaa vittuiluasi. Zoomien hankkimisen kanssa jne.... Sinullehan se vittuilu ja trollailu on kai ammatti,,,, milles palstalle menet seuraavaksi? - trollaajalle
Kaikki jotka eivät laita tykkäyksiä minun kuviini olvat valokuvauksesta mitään ymmärtämättömiä.
Tuo yllä oleva on siis sinun lauseesi, ei minun. En ole väittänyt näin. Mielipidetekstini nyt kyllä käsitteli jotain muuta kuin valokuvauksen ymmärtämistä. Lähinnä käsitteli fb-ryhmiä, ns. luontokuvausryhmiä. Minun mielestäni luontokuva ei ole joku kaupungin siltaa esittävä kuva, vaikka siinä onkin joki alla. Ei ole luontokuva. Minun mielestäni omalta pihalta otettu kuva jostakin ruusupuskasta ei ole luontokuva. Se on kuva puutarhasta. Jne.
Ja rajaamisen yhteydessä kirjoitin siis kuvan kohteen koosta. Minun silmissäni kuvaa rajatessa kohde suurenee, mutta kuvan laatu kyllä heikkenee. Sekä myöskin se, että joku epäterävä kuva pienenä näyttää kyllä hyvältä, siis pienikokoinen kuva fyysisesti ruudulla katsottuna, mutta kun sen kuvan klikkaa isommaksi niin näkyy epäterävyys, ja joskus myös sen syväterävyyden puute.
No, loppujen lopuksi tietysti on kyse siitä mausta, mitä kukakin pitää hyvänä tai huonona. Mutta sinulle kaikki kuvat ovat hyviä, paitsi tietenkin tämän joka kirjoitti koko aloituksen.... Heippa, ja hyvää jatkoa sinulle, tiedostan sinusta sen, että olet ns. ammattitrollaaja, mietin vain kuka sinulle maksaa palkkaa, suomi24 vai? - no, anna tulla vaan!
Ensimmäinen turpaanvetäjä siis saapui, vaikkei hänellä itse asiassa ole edes lukutaitoa? Niitähän yleensä turpaanvetäjät ovatkin, niitä jotka eivät osaa lukea tai eivät tosiaankaan ymmärrä mistä on kyse, sitä vaan tullaan vetämään turpaan ihan vaan turpaan vetämisen ilosta ja tarpeesta!
- luontoakin kuvaava
no, anna tulla vaan! kirjoitti:
Ensimmäinen turpaanvetäjä siis saapui, vaikkei hänellä itse asiassa ole edes lukutaitoa? Niitähän yleensä turpaanvetäjät ovatkin, niitä jotka eivät osaa lukea tai eivät tosiaankaan ymmärrä mistä on kyse, sitä vaan tullaan vetämään turpaan ihan vaan turpaan vetämisen ilosta ja tarpeesta!
Miksi et kirjoita vuodatustasi Suomen Luonnonvalokuvaajien fb-ryhmään?
https://www.facebook.com/groups/luontokuvaajat/ - hdjqwkenqw3f
"Täytyy kai ostaa lisää zoomia, että päsee lähemmäksi"
Pitää vain varoa, ettei osta zoomia polttovälin väärään päähän.
- turpaani?
Rajaamisessa on erikoista taikaa. Kokeileppa suurentaa juttuasi rajaamalla?
”tullaan vetämään turpaan ihan vaan turpaan vetämisen ilosta ja tarpeesta! ”
Tuo kertoo paljon sinusta. Lienet varsinainen koulukiusaaja kun ”tiedät”, että siitä saa iloa kun vetää avutonta turpaan.
Jos joku kuva ei ole sinun mielestäsi luontokuva niin entäs sitten?
Fb-ryhmissä on ylläpitäjä(t) poistamassa ne kuvat jotka ei kuulu ryhmään!
Minulle kuvan hyvyys tulee siitä mitä tapahtuu katsojan päässä. Kuvan teknisellä laadulla ei ole siihen mitään vaikutusta. Jos katsoja (tai kuvaaja) näkee kuvan luontokuvana niin minulla ei ole mitään sitä vastaan.- makuasia.
Mitä tässä kinaamaan sen enempää. Kun et kerran ymmärrä sitäkään, mitä sillä suurentamisella tarkoitetaan. Kohde suuremmaksi. Mielestäni se kyllä onnistuu. Mutta samalla siis tekninen laatu kärsii.
Ok.
Ja tämähän on sitten makuasia kuitenkin, että turha siitä on sotimaan käydä. Ole sinä sitä mieltä, minä olen tätä mieltä.
Ja kun jätetään ne todelliset osaajat, jotka jo aloituksessa jätettiin kaiken ulkopuolelle, niin silloin tämä koko asia on loppujen lopuksi veden räiskimistä pikkulämpäreessä toisten päälle. Se siitä.
Ja aloitus oli siis analyysi siitä, miten ryhmä toimii pääsääntöisesti. Mikä on wauu, vaikka oikeasti ja todellisesti arvostellen ei olisikaan mikään wauu.
No, eipä nuo sinun kommenttisi muutkaan osat minun järkeeni vetoa, mm. tuo kysymys, että olenko oikein koulukiusaaja kun tiedän että tuottaa iloa vetää turpaan. No, senhän tietävät kaikki, että se on eräille se ainoa konsti ja se otetaan käyttöön silloin kun ei edes käsitetä mistä on kyse. Tosiasia taas sekin.
Tähän kommentoijat ottivat siis haukut henkilökohtaisena loukkauksena omia kuvaajan taitojaan kohtaan? Kun kyse oli siitä miten ryhmä toimii, miten mennään.
Ja analyysiin voi vielä lisätä sen, että suurin osa, taas niitä osaajia lukuun ottamatta, kuvista on aivan siis tyyppitavaraa, tusinakamaa, ei mitään erikoista. Ja huom. tosiosaajat siis jätetään pois tuostakin kommentista.
Mielipide ja makuasia. Sori että loukkas.
- Pörri
Tehdäkseen itseään tunnetuksi / saadakseen kuviaan esille kannattaa kuvaajan laittaa kuviaan useisiin paikkoihin nähtäville, katsottaviksi, arvosteltaviksi… Näin kannattaakin mielestäni tehdä. Facebookin luontoryhmä on yksi paikka muiden joukossa. Siellä eivät pelkästään kuvaajan kaverit kuvia näe / tykkää / arvostele, vaan muut samanhenkiset kuvaukseen, varsinkin luontokuvaukseen hurahtaneet. Facebookin Luonnonkuvaajat –ryhmässä on toisinaan aivan upeita kuvia joissa silmä suorastaan lepää. Näistä kuvista näkee, että kuvattu on paljon ja kamera / mahdollinen kuvankäsittely on hallussa. Muttamutta…. se on hienoa että ko. ryhmä on avoin kaikille ja kaikentasoisille. Jostakinhan on aloitettava, annetaan kaikkien yrittää ja kehittyä. Ja lopuksi, ei se kuvan laatu aina ole se ratkaiseva asia mikä tekee kuvasta hyvän tai mielenkiintoisen - tarkoitan, ainakin itse katselen kuvaa joka on jollain tapaa mielenkiintoinen, jossa on se jokin jne... En tietty pahakseni pane jos kuva on myös teknisesti laadukas...
- on kuvattu
Olimme kaikki joskus avuttomia aloittelijoita. Onneksi silloin ei törmännyt aloittajan kaltaisiin tuomitsijoihin, olisi hieno harrastus kuollut heti alkuunsa.
Tervepäinen harrastaja antaa palautetta kuvaajalle eikä hauku kaikkia yleisesti jos omista kuvista ei tykätä.
Se jota tänään joku katheroitunut haukkuu voi huomenna olla arvostettu mestari. Kunhan harjoittelee ja oppii sekä saa ja osaa vastaanottaa rakentavaa kritiikkiä ja sitten unohtaa sen.
Kuvan teknisestä laadusta riehuvat ne jotka eivät muusta ymmärrä.
Teknistä laatua saa kuviin välineitä shoppailemalla, mutta värisilmää, sommittelu, ilmaisutaitoa yms ei voi ostaa. - ole hyvä vain.
on kuvattu kirjoitti:
Olimme kaikki joskus avuttomia aloittelijoita. Onneksi silloin ei törmännyt aloittajan kaltaisiin tuomitsijoihin, olisi hieno harrastus kuollut heti alkuunsa.
Tervepäinen harrastaja antaa palautetta kuvaajalle eikä hauku kaikkia yleisesti jos omista kuvista ei tykätä.
Se jota tänään joku katheroitunut haukkuu voi huomenna olla arvostettu mestari. Kunhan harjoittelee ja oppii sekä saa ja osaa vastaanottaa rakentavaa kritiikkiä ja sitten unohtaa sen.
Kuvan teknisestä laadusta riehuvat ne jotka eivät muusta ymmärrä.
Teknistä laatua saa kuviin välineitä shoppailemalla, mutta värisilmää, sommittelu, ilmaisutaitoa yms ei voi ostaa.No jaa, ja edelleen jatkaa samalla linjalla. Siis ketkä niitä tykkääjiä ovat. En tarkoita henkilöitä, jotka ovatkin osaajia, henkilöitä, joilla ei ole tarvetta tulla esittämään mitään vähätteleviä kommentteja omien kuviensa kera osoittaen niitä vähättelyitä muita kuvaajia kohtaan. Tämän sinä ja en voi sanoa että tuo toinen, koska todennäköisesti kyseessä on yksi ja sama henkilö, joka nyt vetää turpaan, jätät huomiotta. Ja kiva kun sinäkin tiedät, että tosiaan, siellä on henkilöitä ja kuvaajia, joilla on taitoa ja silmää jne. Tarkoittikohan tuo aloitus heitä?
Mutta ole sinä sitä mieltä, minä olen tätä mieltä. Ja sinähän et voi sanoa minun kuvieni aiheista tai tasosta mitään, kun et niitä pysty osoittamaan... Ja jos pystyt,niin silloinhan sinä kyllä syyllistyt jonkinlaiseen urkintaan jossakin netin syövereissä, sillä tässähän ei ole omilla nimillä esiinnytty. Hehehee.
Että vedä vaan turpaan... Minähän se nyt olenkin kun kuvaan kaikista huonointa kuvaa aiheeltaan ja tekniseltä tasoltaan. Huomauttaisin myös, että jo aloituksessa sanoin, että kuvieni taso ei tosiaankaan ole mitään todellisten luontokuvaajien, arvostettujen ja myös arvokkaasti näissä facebook-ryhmissä käyttäytyvien, tasoa, ei tosiaankaan, enkä heitä arvostelekaan facebook-käyttäytymisestä. Jostain kumman syystä jätät kokonaan huomiotta, vai onko tuossa kohtaa sokea piste, kun tekstissäni sanon että tietyt tyypit, jotka ovat olevinaan hyviä isoilla vehkeillään jne. niin he tulevat vähättelemään ja esittävät outoja arvosteluja... Siitä mitä tuossa joku hetti jostakin ryhmästä jo, niin siihen en ota kantaa, onko oikea ryhmä vai ei. Itsehän sen ryhmän esiin veti varmaan omilla kokemuksillaan. - juuri näin.
on kuvattu kirjoitti:
Olimme kaikki joskus avuttomia aloittelijoita. Onneksi silloin ei törmännyt aloittajan kaltaisiin tuomitsijoihin, olisi hieno harrastus kuollut heti alkuunsa.
Tervepäinen harrastaja antaa palautetta kuvaajalle eikä hauku kaikkia yleisesti jos omista kuvista ei tykätä.
Se jota tänään joku katheroitunut haukkuu voi huomenna olla arvostettu mestari. Kunhan harjoittelee ja oppii sekä saa ja osaa vastaanottaa rakentavaa kritiikkiä ja sitten unohtaa sen.
Kuvan teknisestä laadusta riehuvat ne jotka eivät muusta ymmärrä.
Teknistä laatua saa kuviin välineitä shoppailemalla, mutta värisilmää, sommittelu, ilmaisutaitoa yms ei voi ostaa.Vielä kerran: Jos ei ole lukutaitoa, niin älä tule soittamaan poskea! Sinä et nyt alkuunkaan ymmärrä, mitä aloituksessa on tarkoitettu! Mutta se on sitten sinun oma asiasi, jos tulet raivoamaan tähän omaa kantaasi ymmärtämättä tai edes yrittämättä ajatella mitä on alkujaan tarkoitettu. Very simple.
- hienosti tuli
on kuvattu kirjoitti:
Olimme kaikki joskus avuttomia aloittelijoita. Onneksi silloin ei törmännyt aloittajan kaltaisiin tuomitsijoihin, olisi hieno harrastus kuollut heti alkuunsa.
Tervepäinen harrastaja antaa palautetta kuvaajalle eikä hauku kaikkia yleisesti jos omista kuvista ei tykätä.
Se jota tänään joku katheroitunut haukkuu voi huomenna olla arvostettu mestari. Kunhan harjoittelee ja oppii sekä saa ja osaa vastaanottaa rakentavaa kritiikkiä ja sitten unohtaa sen.
Kuvan teknisestä laadusta riehuvat ne jotka eivät muusta ymmärrä.
Teknistä laatua saa kuviin välineitä shoppailemalla, mutta värisilmää, sommittelu, ilmaisutaitoa yms ei voi ostaa.On myös jännä, että kiellätte sen kaiken mitä aloituksessa on analysoitu, miten nuo ryhmät toimivat. Yksikään noista tekstin asioista ei ole pätemätön, vaan aivan tosiasia. Turhaan kiellätte. Samaten nyt otatte nokkiinne siitä, kun sanotaan aivan tosiasioista kuvien teknisestä laadusta. Miksi? Ja kuitenkin siellä ryhmissä sitten tullaan heittämään herjaa toisten kuvista, että jotain tuhrua ja ei viitsi edes katsoa. Jne. No? Eikä aloittaja suinkaan missään vaiheessa sanonut, että olisi jäänyt vaille tykkäyksiä... Se siitä...
Ja vielä kerran, ettei unohtuisi, tunnustetaan, että siellä on kuvaajia, jotka osaavat kaiken, osaavat tuottaa kaunista ja hienoa jälkeä, mutta huomauttaisin vain, että jostain syystä, heillä ei ole sitä kauheata hinkua itsekorostukseen toisten haukkumiseen. Miksiköhän? Arvostan heitä... Ja oma valintahan se on, mihin sitä itsensä liittää ryhmissä. Ja mielipiteitä saa ilmaista, niin saatte tekin, niin saan minäkin. Minun mielipiteeni ryhmistä ja niiden toiminnasta tuli ilmi jo.
Sori vaan kun loukkasin,,, - heippa.
on kuvattu kirjoitti:
Olimme kaikki joskus avuttomia aloittelijoita. Onneksi silloin ei törmännyt aloittajan kaltaisiin tuomitsijoihin, olisi hieno harrastus kuollut heti alkuunsa.
Tervepäinen harrastaja antaa palautetta kuvaajalle eikä hauku kaikkia yleisesti jos omista kuvista ei tykätä.
Se jota tänään joku katheroitunut haukkuu voi huomenna olla arvostettu mestari. Kunhan harjoittelee ja oppii sekä saa ja osaa vastaanottaa rakentavaa kritiikkiä ja sitten unohtaa sen.
Kuvan teknisestä laadusta riehuvat ne jotka eivät muusta ymmärrä.
Teknistä laatua saa kuviin välineitä shoppailemalla, mutta värisilmää, sommittelu, ilmaisutaitoa yms ei voi ostaa.Mitähän tekemistä sitä on tervepäisyydellä tämän asian kanssa. Kaikki mikä on sinua tai sinunkaltaisiasi vastaan ei ole tervepäisyyttä. Sitä vaan sitten miettii, että viitsikö tuohon kirjoittaa kuvan kommentiksi kirjoittaa suorasanaista arviotaan... veikkaan ettei tulisi kuin turpaan siinäkin. Ja tässähän pääasiassa kommentoitiin sitä koko aloituksessa miten nämä ryhmät toimivat, miten se homma siellä menee, miten hankitaan tykkäyksiä, mikä on tärkeää.
Mutta turpaan tuli... senhän arvasi. Sitä kun tosiaan käy niin, että vedetään turpaan, kun ei käsitetä koko asiaa. - tulet raivoamaan
juuri näin. kirjoitti:
Vielä kerran: Jos ei ole lukutaitoa, niin älä tule soittamaan poskea! Sinä et nyt alkuunkaan ymmärrä, mitä aloituksessa on tarkoitettu! Mutta se on sitten sinun oma asiasi, jos tulet raivoamaan tähän omaa kantaasi ymmärtämättä tai edes yrittämättä ajatella mitä on alkujaan tarkoitettu. Very simple.
”tuossa joku hetti jostakin ryhmästä jo, niin siihen en ota kantaa … et nyt alkuunkaan ymmärrä, mitä aloituksessa on tarkoitettu! … mitä on alkujaan tarkoitettu.”
Siis tarkoitan ryhmää josta alkuaan on tarkoitettu, mutta kukaan ei ymmärrä mitä ryhmää alkuaan tarkoitin ”niin siihen en ota kantaa”
Tarkoitin, että en kerro mitä alkuaan tarkoitin.
Laitan tästä keskustelusta linkin luontokuvaajien fb-ryhmään niin ehkä oppivat olemaan julkaisematta huonoja kuvia ja tykkäämään vain sopivista. - kun tosiaan käy
heippa. kirjoitti:
Mitähän tekemistä sitä on tervepäisyydellä tämän asian kanssa. Kaikki mikä on sinua tai sinunkaltaisiasi vastaan ei ole tervepäisyyttä. Sitä vaan sitten miettii, että viitsikö tuohon kirjoittaa kuvan kommentiksi kirjoittaa suorasanaista arviotaan... veikkaan ettei tulisi kuin turpaan siinäkin. Ja tässähän pääasiassa kommentoitiin sitä koko aloituksessa miten nämä ryhmät toimivat, miten se homma siellä menee, miten hankitaan tykkäyksiä, mikä on tärkeää.
Mutta turpaan tuli... senhän arvasi. Sitä kun tosiaan käy niin, että vedetään turpaan, kun ei käsitetä koko asiaa.”miten hankitaan tykkäyksiä, mikä on tärkeää.”
Tuossa on villakoiran ydin. On niin väärin, että sinun kuviisi ei tule tykkäyksiä vaikka ne on ylivoimaisesti parhaita. Ja se on ryhmän vika kun ei tykätä. - se siitä.
tulet raivoamaan kirjoitti:
”tuossa joku hetti jostakin ryhmästä jo, niin siihen en ota kantaa … et nyt alkuunkaan ymmärrä, mitä aloituksessa on tarkoitettu! … mitä on alkujaan tarkoitettu.”
Siis tarkoitan ryhmää josta alkuaan on tarkoitettu, mutta kukaan ei ymmärrä mitä ryhmää alkuaan tarkoitin ”niin siihen en ota kantaa”
Tarkoitin, että en kerro mitä alkuaan tarkoitin.
Laitan tästä keskustelusta linkin luontokuvaajien fb-ryhmään niin ehkä oppivat olemaan julkaisematta huonoja kuvia ja tykkäämään vain sopivista.No, laita hyvä ihminen, jos siitä iloiseksi tulet. Tuskin siellä sinun luontokuvaajissasi välitetään yhtään mitään jonkun mielipiteistä. Et siis tosiaankaan ymmärrä koko asiaa, niin miksi sitten tulet kommentoimaan.
Aloitushan oli vain analyysi siitä, miten nämä fb-ryhmät toimivat. Saat toki jakaa vaikka kaikkialle facebookiin, ihan sama minulle. Ihmisillä on oikeus esittää mielipiteitä. Ja missään kohtaahan en omia kuviani väittänyt mitenkään erinomaisen hyviksi. Koko sinun sekaantumisesti tähän asiaan oli aivan turhaa. Mutta pakko oli, kun sinä itsekään et osaa ottaa kritiikkiä oikein. Syyttelet sitten kyllä muita kritiikin vastaanottotaidottomuudesta. Etenkin kun sitä kritiikkiä esitetään aika lailla samalla tavalla kuin sinä esiinnyt täällä.
Se siitä. - sinne vaan.
tulet raivoamaan kirjoitti:
”tuossa joku hetti jostakin ryhmästä jo, niin siihen en ota kantaa … et nyt alkuunkaan ymmärrä, mitä aloituksessa on tarkoitettu! … mitä on alkujaan tarkoitettu.”
Siis tarkoitan ryhmää josta alkuaan on tarkoitettu, mutta kukaan ei ymmärrä mitä ryhmää alkuaan tarkoitin ”niin siihen en ota kantaa”
Tarkoitin, että en kerro mitä alkuaan tarkoitin.
Laitan tästä keskustelusta linkin luontokuvaajien fb-ryhmään niin ehkä oppivat olemaan julkaisematta huonoja kuvia ja tykkäämään vain sopivista.Olisikin ihan kiva nähdä sinun oikea nimesi sitten, kun laittelet niitä linkkejä. Vai muutatteko saman tien ryhmänne suljetuksi.
- vaikea asia, totta.
tulet raivoamaan kirjoitti:
”tuossa joku hetti jostakin ryhmästä jo, niin siihen en ota kantaa … et nyt alkuunkaan ymmärrä, mitä aloituksessa on tarkoitettu! … mitä on alkujaan tarkoitettu.”
Siis tarkoitan ryhmää josta alkuaan on tarkoitettu, mutta kukaan ei ymmärrä mitä ryhmää alkuaan tarkoitin ”niin siihen en ota kantaa”
Tarkoitin, että en kerro mitä alkuaan tarkoitin.
Laitan tästä keskustelusta linkin luontokuvaajien fb-ryhmään niin ehkä oppivat olemaan julkaisematta huonoja kuvia ja tykkäämään vain sopivista.Ilmiselvästi asia on liian vaikea sinulle kaikin puolin. Taidat olla sellainen, jolle asiat on selvitettävä hyvin yksinkertaisella ja suoraviivaisella tavalla, niin kuin sanovat konkreettisesti rautalangasta vääntäen. Älä sitten sekaannu asioihin, jotka eivät ole sinulle helppoja ymmärtää. Voisi olla sinulle suorastaan stressittömämpää niin.
- sepä se.
tulet raivoamaan kirjoitti:
”tuossa joku hetti jostakin ryhmästä jo, niin siihen en ota kantaa … et nyt alkuunkaan ymmärrä, mitä aloituksessa on tarkoitettu! … mitä on alkujaan tarkoitettu.”
Siis tarkoitan ryhmää josta alkuaan on tarkoitettu, mutta kukaan ei ymmärrä mitä ryhmää alkuaan tarkoitin ”niin siihen en ota kantaa”
Tarkoitin, että en kerro mitä alkuaan tarkoitin.
Laitan tästä keskustelusta linkin luontokuvaajien fb-ryhmään niin ehkä oppivat olemaan julkaisematta huonoja kuvia ja tykkäämään vain sopivista.Aika oleellinen havainto tulee tässä tehdyksi: Sinä keskityt vain sanaan tykkäys! Olihan tuossa aloitustekstissä paljon muutakin kuin tykkääminen. Mutta se on nyt mikä on sinulle se a ja o.
Pistäisitkö kuvias jos ei olis sitä tykkää-nappulaa? Sitten vain tulisi kirjallisia kommentteja mahdollisesti, mutta ei kerrottaisi kuinka monta kertaa sitä tykkää-nappulaa on painettu. No, eihän siinä sitten ainakaan osalle joukosta olisi mitään mieltä laittaa kuviansa, vai mitä?
Mutta jälleen liian vaikea asia sinulle tämä, tiedän. - ai sekö se olikin
kun tosiaan käy kirjoitti:
”miten hankitaan tykkäyksiä, mikä on tärkeää.”
Tuossa on villakoiran ydin. On niin väärin, että sinun kuviisi ei tule tykkäyksiä vaikka ne on ylivoimaisesti parhaita. Ja se on ryhmän vika kun ei tykätä.No, kai se sitten niin on että niissä fb-ryhmissä olennaisin asia on tykkäys. Ok. Asia selvä. Näinhän sinäkin siinä väität. Huomauttaisin vain, että oliko aloitusteksti täynnä valitusta tykkäysten puutteesta, vai oliko asia niin, että sinä takerruit sanaan tykkäys!
Laittaisitko kuvias sinne ryhmiin, jos olis tykkäys-nappulaa? Mitäs itua siinä sitten olis? Siksihän sinä niitä sinne laitat, vai? Et pärjää jos ei tule tykkäyksiä? Muulla ei ole väliä? Mutta oliko aloitusteksti tässä lutakossa loiskuttamisjutussa nyt sitten pelkästään tykkäystä? Älä myöskään sano kritiikinsietokyvystä mitään, kun et kerran itsekään siedä sitä. Aloitusteksti oli asiallisesti kirjoitettua tekstiä, omia huomioita ja analyysiä miten ryhmät toimivat. Mutta ryhmissä kritiikki on siis kaikkea muuta kuin asiallista...
Kilpailuko se onkin, kokemusten jakamisen sijasta.... Jaa. Kaiken lisäksi niin kohtuullista kaikki, ettei ole tosikaan,,, kohtalainen ja tuhru ja kohtuullisen ja ...
Ja vielä sanottava se, että näissä ryhmissä on siis kuvaajia jotka osaavat hommansa, he tietävät itsekin sen että homma on hanskassa, joten heidän ei tarvitse muista kuvaajista heittää mitään tuhru tai surkea tai esittää omien hyvien kuviensa aliarviointeja joilla sitten toisaalta ohjaavat myös siihen, että jos tämä hyvä on kohtuullinen niin mikä se sitten on jonkun toisen kuva,,, ja mikähän on loppujen lopuksi sen muka kohtuullisen esittäneen mainio...
On se niin vaikeaa.... Taidatko sinä edes tietää näitä ryhmiä, luulet että kaikki siellä ovat niitä huippuhyviä joille kertyy satoja tai tuhansia tykkäyksiä parissa tunnissa... No? Varmaan tällaisia tyyppejä tarkoitinkin aloituksessa, vai?
Sinulla on tosiaan ymmärryksessä vikaa. Mutta kun kerran et ymmärrä, miksi osallistut, ei tätä asiaa voi sinulle rautalangasta vääntää, sillä sitähän sinä ilmeisesti olet vailla. - no point!
kun tosiaan käy kirjoitti:
”miten hankitaan tykkäyksiä, mikä on tärkeää.”
Tuossa on villakoiran ydin. On niin väärin, että sinun kuviisi ei tule tykkäyksiä vaikka ne on ylivoimaisesti parhaita. Ja se on ryhmän vika kun ei tykätä.Missäs kohtaa on aloittaja sanonut, ettei hänen kuvistaa ole tykätty?
Ehkä pointti on tosiasiassa se, että aloittaja ei oikeastaan näe näitä ryhmiä järkeviksi, hän ei näe mitä itua niistä on hänelle. On tietysti hauska katsoa hienoja kuvia, kuvia joita osaajat ovat ottaneet ja jakavat muitten katsottaviksi ilmaiseksi jopa, kuvia joissa kaikki on kohdallaan, kuvia joitten ottajat eivät itsekorosta itseään mitenkään, tuovat vain hienon kuvansa muitten nautittavaksi. Mutta näitähän voisi katsella muuallakin, jopa ilman tykkäyksiä - tykkäys on se sinun tärkeä sanasi. Miksi on tärkeää mennä kertomaan kaikille, että näin tänään talitintin, otin siitä kuvan, katsokaa tämän näköinen on talitintti. Ja tuhat samanlaista kuvaa... tai joku tuikitavallinen auringonlaskuasetelma. No, jos se kuva on päivän päälle, niin ainakin selviää millaista säätä on eri puolilla maata ollut.
Niin, aloittaja ei varmaankaan näe mitään järkeä näissä ryhmissä enää... Eli hän ei sen tykkäyksen takiakaan sinne menis, etenkään jos se tosiaan on kuitenkin olennaisin asia, keinolla millä hyvänsä mahdollisimman paljon, ja joillakin siis kavereilta. No, silloinhan sen kuvan voisi laittaa omalle sivulleen ja kaverit tykätä siellä...
Mutta antaa nyt tykkäysten olla. Kuvat on kivoja, ja niitä voi katsella muuallakin... Aisti-iloa. - se sinun tärkeä
no point! kirjoitti:
Missäs kohtaa on aloittaja sanonut, ettei hänen kuvistaa ole tykätty?
Ehkä pointti on tosiasiassa se, että aloittaja ei oikeastaan näe näitä ryhmiä järkeviksi, hän ei näe mitä itua niistä on hänelle. On tietysti hauska katsoa hienoja kuvia, kuvia joita osaajat ovat ottaneet ja jakavat muitten katsottaviksi ilmaiseksi jopa, kuvia joissa kaikki on kohdallaan, kuvia joitten ottajat eivät itsekorosta itseään mitenkään, tuovat vain hienon kuvansa muitten nautittavaksi. Mutta näitähän voisi katsella muuallakin, jopa ilman tykkäyksiä - tykkäys on se sinun tärkeä sanasi. Miksi on tärkeää mennä kertomaan kaikille, että näin tänään talitintin, otin siitä kuvan, katsokaa tämän näköinen on talitintti. Ja tuhat samanlaista kuvaa... tai joku tuikitavallinen auringonlaskuasetelma. No, jos se kuva on päivän päälle, niin ainakin selviää millaista säätä on eri puolilla maata ollut.
Niin, aloittaja ei varmaankaan näe mitään järkeä näissä ryhmissä enää... Eli hän ei sen tykkäyksen takiakaan sinne menis, etenkään jos se tosiaan on kuitenkin olennaisin asia, keinolla millä hyvänsä mahdollisimman paljon, ja joillakin siis kavereilta. No, silloinhan sen kuvan voisi laittaa omalle sivulleen ja kaverit tykätä siellä...
Mutta antaa nyt tykkäysten olla. Kuvat on kivoja, ja niitä voi katsella muuallakin... Aisti-iloa.”Miksi on tärkeää mennä kertomaan kaikille, että näin tänään talitintin, otin siitä kuvan”
Tuo on kyllä aivan kauheaa kun tuollaista mennään kertomaan. Ja kaikki joutuvat pakosti lukemaan tuollaisia kertomuksia. Kyllä jokaaisella pitäisi olla oma suljettu luontokuva fb-ryhmä jonne muut ei pääse julkaisemaan talitintti ja auringonlasku kuviaan. ”Niin, aloittaja ei varmaankaan näe mitään järkeä näissä ryhmissä enää...” - kamalaa on
ai sekö se olikin kirjoitti:
No, kai se sitten niin on että niissä fb-ryhmissä olennaisin asia on tykkäys. Ok. Asia selvä. Näinhän sinäkin siinä väität. Huomauttaisin vain, että oliko aloitusteksti täynnä valitusta tykkäysten puutteesta, vai oliko asia niin, että sinä takerruit sanaan tykkäys!
Laittaisitko kuvias sinne ryhmiin, jos olis tykkäys-nappulaa? Mitäs itua siinä sitten olis? Siksihän sinä niitä sinne laitat, vai? Et pärjää jos ei tule tykkäyksiä? Muulla ei ole väliä? Mutta oliko aloitusteksti tässä lutakossa loiskuttamisjutussa nyt sitten pelkästään tykkäystä? Älä myöskään sano kritiikinsietokyvystä mitään, kun et kerran itsekään siedä sitä. Aloitusteksti oli asiallisesti kirjoitettua tekstiä, omia huomioita ja analyysiä miten ryhmät toimivat. Mutta ryhmissä kritiikki on siis kaikkea muuta kuin asiallista...
Kilpailuko se onkin, kokemusten jakamisen sijasta.... Jaa. Kaiken lisäksi niin kohtuullista kaikki, ettei ole tosikaan,,, kohtalainen ja tuhru ja kohtuullisen ja ...
Ja vielä sanottava se, että näissä ryhmissä on siis kuvaajia jotka osaavat hommansa, he tietävät itsekin sen että homma on hanskassa, joten heidän ei tarvitse muista kuvaajista heittää mitään tuhru tai surkea tai esittää omien hyvien kuviensa aliarviointeja joilla sitten toisaalta ohjaavat myös siihen, että jos tämä hyvä on kohtuullinen niin mikä se sitten on jonkun toisen kuva,,, ja mikähän on loppujen lopuksi sen muka kohtuullisen esittäneen mainio...
On se niin vaikeaa.... Taidatko sinä edes tietää näitä ryhmiä, luulet että kaikki siellä ovat niitä huippuhyviä joille kertyy satoja tai tuhansia tykkäyksiä parissa tunnissa... No? Varmaan tällaisia tyyppejä tarkoitinkin aloituksessa, vai?
Sinulla on tosiaan ymmärryksessä vikaa. Mutta kun kerran et ymmärrä, miksi osallistut, ei tätä asiaa voi sinulle rautalangasta vääntää, sillä sitähän sinä ilmeisesti olet vailla.Miksi et itse perusta FB-ryhmää vaan valitat muiden tekemisistä.
Ryhmän perustaminen on paljon helpompaa kuin pitkien vuodatusten väsääminen tänne.
Perusta ryhmä jossa julkaistaan vain sellaisia luontokuvia joita pidät hyvinä. Ryhmän perustajana sinulla on sensuurioikeus. voit poistaa kaikki ne kuvat jotka eivät täytä vaatimuksiasi. Samalla ryhmäsi toimisi hyvänä esimerkkinä osaamattomille.
On pelkästään typerää valittaa muiden perustamista ryhmistä ja vaatia niiden sensuroimista. Suomi on vapaa maa ja sosiaalinen media on tärkeä osa julkaisuvapauttamme. - todistat vaan.
kamalaa on kirjoitti:
Miksi et itse perusta FB-ryhmää vaan valitat muiden tekemisistä.
Ryhmän perustaminen on paljon helpompaa kuin pitkien vuodatusten väsääminen tänne.
Perusta ryhmä jossa julkaistaan vain sellaisia luontokuvia joita pidät hyvinä. Ryhmän perustajana sinulla on sensuurioikeus. voit poistaa kaikki ne kuvat jotka eivät täytä vaatimuksiasi. Samalla ryhmäsi toimisi hyvänä esimerkkinä osaamattomille.
On pelkästään typerää valittaa muiden perustamista ryhmistä ja vaatia niiden sensuroimista. Suomi on vapaa maa ja sosiaalinen media on tärkeä osa julkaisuvapauttamme.Yhä vielä todistat sitä, että et ymmärrä aloituksen ajatusta! Nyt sinun mielestäsi sitten vaaditaan sensuroimista jne. Ai se oli se kun sanottiin sinun heittoosi että linkittelet tätä ketjua sinne ja tänne, niin kun sanottiin että laitapa se ryhmä sitten suljetuksi... Voi jeesus sentään!
Tämä nyt on taas tätä keskustelua, missä yksi, joka ei tosiaan käsitä koko ajatusta, ei riitä kyky, ellei konkretisoiden eli rautalangasta väännetä, niin hän kääntää jokaisen opponentin ajatuksen toisinpäin. Sekö on keskustelua? Sanoisin, että tyhmyytes osoitat, tosin yhtä tyhmää on sitten vastata sinulle!
Kun ei ymmärrys riitä, niin olisko syytä sitten jättää kommentoimatta? - näin on.
kamalaa on kirjoitti:
Miksi et itse perusta FB-ryhmää vaan valitat muiden tekemisistä.
Ryhmän perustaminen on paljon helpompaa kuin pitkien vuodatusten väsääminen tänne.
Perusta ryhmä jossa julkaistaan vain sellaisia luontokuvia joita pidät hyvinä. Ryhmän perustajana sinulla on sensuurioikeus. voit poistaa kaikki ne kuvat jotka eivät täytä vaatimuksiasi. Samalla ryhmäsi toimisi hyvänä esimerkkinä osaamattomille.
On pelkästään typerää valittaa muiden perustamista ryhmistä ja vaatia niiden sensuroimista. Suomi on vapaa maa ja sosiaalinen media on tärkeä osa julkaisuvapauttamme.Muiden tekemisistä, eli fb-ryhmien toimintatavasta.
Vaatia sensuroimista. Itsehän sinä jossain kohtaa tätä ketjua tekstissäsi väitit että ylläpito sensuroi.
Joskus puhuivat informaatioähkystä, eli tulvii kaikenlaista tietoa joka suunnasta. Näissä ryhmissä sitten syntyy ilmiselvä kuvaähky. Tulee kuvaa, tulee kuvaa, tulee kuvaa. Poimi sieltä sitten se, missä on jonkinlainen kehyskertomus tai aihe tai ilmaisu, kaiken sen valtavan virran seasta.
Lintukirjana joitakin ryhmiä tietty voi käyttää, onhan siellä koko ruudun täyttäviä kuvia talitinteistä, jos ei satu muuten talitinttiä tunnistamaan. Ja tähän tehtävään riittävät ne vähän epäterävämmätkin ja pikselöityneet valtavat lintukuvat täysin. Mutta ei niissä mitään muuta olennaista informaatiota ole, ellei kaikkia kiinnostavaksi informaatioksi lasketa sitä, että jonkun lintulaudalla kävi tänään tintti. Tai tietty muuttoaikoina voi saada informaatiota missä mennään muuton suhteen. Missä joutsen makaa tänä päivänä, vai joko se lensi pois. Valtava määrä kaikenlaista joutsenparven kuvaa tulvii kevät- ja syksyaikaan, mutta millainen kuvallinen tai informatiivinen merkitys niillä kuvilla on, joitakin poikkeuksia tietysti sen ilmaisun suhteen aina löytyy, ehkä jokunen informatiivinenkin kuva.
Kuva, jossa ei ole mitään kehyskertomusta tai muuta poikkeuksellista mukana, ei se paljon hetkauta. Ja kun sitä sellaista kuvaa katselee suuren määrän, niin kyllä se aika helposti rupeaa tympäännyttämään, ainakin jos yhtään vaativa katselija, katselija, joka sitten asettaa omillekin kuvillensa jonkin vaatimuksen.
Jep, eihän niihin ryhmiin ole pakko mennä, eikä edes mennä katselemaan. Ja jos menee liittymään ja katselemaan, niin jonkinlainen arvokas käytös olis ihan kiva, että ei nyt sitten toisten kustannuksella sitä omaa arvoa nostateta etenkin kun nostattaja tietää itsekin, että ihan hyvä... Jne.
Jep. Jep. Ja tämä ilmaisuvapaus, mitä sinä siinä viimeisessä lauseessasi sanoit, olet jossain aikaisemmin puhunut kritiikin vastaanottamiskyvystäkin, että ottaa rakentavaa kritiikkiä vastaan jne. Nämä ovat sinun kirjoittaminasi sisällyksettömiä lauseita, koska sinä et itsekään ota kritiikkiä vastaan. Olet mestari ottamaan toisen kirjoituksista joitakin sanoja tai lauseita, ja kääntämään ne yksinkertaisesti vain päinvastoin. Mutta onko se keskustelua? Ei ole. Se osoittaa vain sen, että sinulta puuttuu näkemys ja käsityskyky. Ja asiahan on myös niin, että makuasiahan se tällainen kuvien arvottaminenkin on. Mutta sinä saat toki jatkaa tyhjänpäiväistenkin kuvien selaamista ja vaikka lataamistakin ja tykkäämistä ja ihan mitä vaan. Tässä nyt yksi esitti oman mielipiteensä ja sanotaan suoraan kyllästymispisteensä tähän kuva-asiaan. Kaikkea saa julkaista (miltei), mutta onko se ilmaisullisesti tai informatiivisesti tarpeen, sitä voi kysyä. Ja mikä se varsinainen julkituomisen tarve on?
Kylläpä naamakirja sai aikaan suuren ajatusten vyöryn. Se ienee heikko kohta kansalle, itseäni se ei kiinnosta koska en sitä harrasta vaan pidän omaa kvakansiotani tietsikan lisäksi Picasassa joka on varsin toimiva kuva-albumi.
- sai se.
Ei tässä ns. keskustelussa ole kuin pari tyyppiä ennen sinua esiintynyt. Joten ei kannata miettiä koko asiaa sen enempää.
- tykkäyksiä ei tule
Aloittajan kokemat vääryydet (kertauksen vuoksi)
– Ensinnäkin tykkäyksiä sataa omilta kavereilta kuviin, jotka ovat laadultaan huonoja.
– Toisekseen kun sanovat, että yleensä se on joku nainen, kun kerjää huomiota
– Sitten kolmanneksi, kun näissä ryhmissä arvostetaan sitä, että kuvan pääkohde täyttää koko ruudun … rajaavat kuvia suuremmiksi
– Sitten neljänneksi vielä se, että värejä säädetään räikeiksi … niin räikeäksi, että pahaa tekee. Mutta kuva on siis hieno kun näin tehdään
– Viidenneksi se, että ihmiset nyt kuvaavat samoja asioita saman päivän aikana
– Ja kuudenneksi sitten nämä aiheet. No, yksi aivan tyypillinen ja tavallinen ja jokaisen kuvaajan miltei kuvaama …
– Ja vielä seitsemänneksi eräillä kuvaajilla on tapana nostaa se eilinen tai parin päivän takainen kuvansa uudelleen ylös ryhmän listalla
Ja vielä yhteenveto
– Että mitäpä noihin ryhmiin laittaa, siellähän menettää halunsa kuvata yhtään mitään, kun jää kaiken tuon jalkoihin omilla omalla mittapuullansa arvioiden ihan hyvillä kuvilla.
Minusta tuo viimeinen osoittaa selvästi mikä aloittajalla on hätänä. Hän jäi muiden jalkoihin vaikka oli omalla mittapuulla ihan hyviä kuvia.
”Joo, en minä sitä, että mun kuvat olisivat niin hirveän hyviä laadultaan, rajaukseltaan tai aiheiltaan,,, mutta... ”- ensi virkkeet.
No, sinun yhteenvetoosi ottamasi lauseet ovat sinun ottamiasi lauseita.
Että noinko paljon se kirjoitus sinua loukkasi!
Mitkä vääryydet? Kun analysoitiin miten fb-ryhmät toimivat.
Sinä kieltäydyt itsepintaisesti ymmärtämästä mikä oli aloituksen ajatus. Tai sitten olet vain yksinkertaisesti tyhmä!
Jep,,, jokainen jota kiinnostaa, voi toki lukea aloituksesta sen mitä noiden kappaleiden alkulauseisiin tulee jatkoa.
Tällä ketjulla on 35 vastaustekstiä, ja 51 katselukertaa.... Kuinkahan monta tätä on lukenut? Ei muut kuin sinä ja minä...
Mutta lykkyä sulle, tulet varmaan pärjäämään monessa paikassa itsepintaisella inttämisellä, jossa ei ole ajatusta minkäänlaista. Keskustelu ei tosiaankaan ole sitä mitä sinä esität! Ja esität vielä jossakin tekstissä lauseita rakentavasta kritiikistä - kuinka rakentavaa on esim. tuo sinun yllä oleva tekstisi? Mitä mielipiteitä sinulla on tästä fb-ryhmätoiminnasta? Todennäköisesti ei mitään, eikä minua se edes kiinnosta. Makuasioista on turha kiistellä, jos sinä koet jonkun hyväksi ja joku muu ei.... niin so what.... Joku voi vaatia enemmän, joku kyllästyy pelkkään puuroon, kun voisi saada muutakin.... Ja edelleen on painotettava, että toki ryhmissä on kuvaajia, jotka tuottavat hienoa ja laadukasta kuvaa kaikin puolin, ja käyttäytyvät myös arvokkaasti. Ja julkaisu- ja ilmaisuvapauskin on, mutta pitääkö kaikki julkaista, mikä ajaa julkaisemaan tyhjänpäiväistä, merkityksetöntä ja suoraan sanoen sisällyksetöntä materiaalia... No? Ja tietysti sekin jo sanottu, että ei ole pakko mennä katsomaan, ei ole pakko kuulua ryhmään jne... Ja saa toki analysoida ryhmän toimintaakin,,, so what!
Noinhan se tietysti tekstin rakentaminen menee, että ensin väite ja sitten vähän lisää lihaa ympärille... Että mitäs siitä vaikka otatkin taas vain irtolauseita tai -virkkeitä. Mitä sinulla olisi oikeasti asiaa sanottavana tähän aloitukseen? Ei mitään! - niinpä.
No, hirveässä massassa saattaa tosiaan joku jäädä jalkoihin. Ethän sinä voi minun mittapuuni mukaan hyvistä kuvista mitään sanoa, kun et sinä niitä ole tässä pystynyt näkemään.
Aloittaja ei ole sanonut, että ei ole saanut tykkäyksiä, et vieläkään tajua tätäkään. On saanut. Mutta näin se vaan menee, että kun on massapostausta suorastaan ja tyhjänpäiväistä kuvaa, ja huomaa myös se, että kun sanottiin, että laitetaan samana päivänä samasta aiheesta saman kaltaista kuvaa, niin toki, se mikä tulee jälkikäteen, katsotaan joitten mielestä olevan matkimista. Näin se vaan menee....
Et tunnusta miten ihminen toimii... ainakin sellainen narusta vedettävä.
Ja edelleen tästä että sanovat että se on aina nainen kun tulee vähätellen kuviaan esiintymään ja vetämään sitten huomiota itseensä. No, mitenkäs tuossakaan kohtaa juttu jatkui.... Että tulee tyyppi, jolla nyt on aivan hyvä kuva, mutta sitten omasta mielestään se onkin vain kohtuullinen, ja toinen tapauskin siellä oli sanottu, ja siellä sitten siinä kohdin tulee se vähemmän arvokas esiintyminen esiin vielä voimakkaammin, kun haukutaan muitten kuvat (ei ollut kyllä minun kuvani siinä kohteena) pieniksi tuhruiksi joita hädin tuskin viitsii edes katsoa.... Jne. Sinä olet sokea kaikin puolin muulle paitsi sille, että käännät kaiken aloittajaa itseään vastaan.
En koe olevani tässä ns. keskustelussa sinun kanssasi häviöllä. Minä en voi hävitä, koska sinä et edes esitä mitään muuta kuin yrität kääntää kaiken kirjoittamani minua vastaan. Sinä et esitä mitään muuta. Ja kun et käsitä edes sitäkään, että analyysin kohde oli ryhmän toiminta.
Turha veivata tämän enempää, kun vastapuoli ei kykene tuon enempään kuin jo tuli sanottua. Etkö osaa ottaa rakentavaa kritiikkiä vastaan? Jos sinulla olisi kuva siellä jossain ja tulisin sitten ryhmän jäsenenä sitä arvostelemaan aiheesta ja asiasta, niin varmaankin kritiikkini heittäisi sinut raivoon ja tulisi sitten soopaa minun kuvistani ja vetäisit varmaan kamusikin siihen mukaan, oikein rynnäkkö päälle. Mutta kun käyttäytyy ryhmässä arvokkaasti niin eipä mene sinne sönkkämään mitään, että tuhruja ja naurettavaa ja mikä toi on ja ns. Et muuten ole vastannut, laittaisitko kuviasi (jos ylipäätään mitään edes minnekään laita), jos ei olisi tykkäys-nappulaa. Olisiko mitään ideaa laittaa? Mitä sinä haluat kun laitat kuvia esille, haluatko tykkäyksiä vai jakaa kokemuksiasi... No, ihan sama. Ja mitä väliä, se on vain yks lutakko. Who cares! - ei kannata.
ensi virkkeet. kirjoitti:
No, sinun yhteenvetoosi ottamasi lauseet ovat sinun ottamiasi lauseita.
Että noinko paljon se kirjoitus sinua loukkasi!
Mitkä vääryydet? Kun analysoitiin miten fb-ryhmät toimivat.
Sinä kieltäydyt itsepintaisesti ymmärtämästä mikä oli aloituksen ajatus. Tai sitten olet vain yksinkertaisesti tyhmä!
Jep,,, jokainen jota kiinnostaa, voi toki lukea aloituksesta sen mitä noiden kappaleiden alkulauseisiin tulee jatkoa.
Tällä ketjulla on 35 vastaustekstiä, ja 51 katselukertaa.... Kuinkahan monta tätä on lukenut? Ei muut kuin sinä ja minä...
Mutta lykkyä sulle, tulet varmaan pärjäämään monessa paikassa itsepintaisella inttämisellä, jossa ei ole ajatusta minkäänlaista. Keskustelu ei tosiaankaan ole sitä mitä sinä esität! Ja esität vielä jossakin tekstissä lauseita rakentavasta kritiikistä - kuinka rakentavaa on esim. tuo sinun yllä oleva tekstisi? Mitä mielipiteitä sinulla on tästä fb-ryhmätoiminnasta? Todennäköisesti ei mitään, eikä minua se edes kiinnosta. Makuasioista on turha kiistellä, jos sinä koet jonkun hyväksi ja joku muu ei.... niin so what.... Joku voi vaatia enemmän, joku kyllästyy pelkkään puuroon, kun voisi saada muutakin.... Ja edelleen on painotettava, että toki ryhmissä on kuvaajia, jotka tuottavat hienoa ja laadukasta kuvaa kaikin puolin, ja käyttäytyvät myös arvokkaasti. Ja julkaisu- ja ilmaisuvapauskin on, mutta pitääkö kaikki julkaista, mikä ajaa julkaisemaan tyhjänpäiväistä, merkityksetöntä ja suoraan sanoen sisällyksetöntä materiaalia... No? Ja tietysti sekin jo sanottu, että ei ole pakko mennä katsomaan, ei ole pakko kuulua ryhmään jne... Ja saa toki analysoida ryhmän toimintaakin,,, so what!
Noinhan se tietysti tekstin rakentaminen menee, että ensin väite ja sitten vähän lisää lihaa ympärille... Että mitäs siitä vaikka otatkin taas vain irtolauseita tai -virkkeitä. Mitä sinulla olisi oikeasti asiaa sanottavana tähän aloitukseen? Ei mitään!Tuosta inttämisestä.... Yleensä siinä käy niin, että se inttämisen kuuntelija sanoo vain, että joo, näin on.... vaikka mielessään olis toista mieltä, mutta kun takaisin inttäminenkään ei tuota tulosta, niin antaa toisen vaan olla uskossa, että läpi meni.
:)))) - näin se tapahtuu.
Jalkoihin jäämisen riskin takia joissakin ryhmissä taidetaan rajoittaa julkaisujen määrää / kuvaaja / päivä?
Riippuu tietysti miten joku näitä ryhmiä katselee, seuraako vain omassa uutisvirrassaan, vai meneekö ryhmän omalle sivulle katsomaan. Omassa uutisvirrassa ainakin valtava yhden ryhmän kuvavirta rasittaa hirvittävästi, joten jotkut saattavat poistaa tuon ryhmän uutisistaan. Näin itse ainakin olen tehnyt, juuri sen takia, että muuten se koko virta on yhtä valtavaa kuvamassaa....... Ja taas siellä ryhmän sivulla, no, kuvat pomppivat ees taas sen mukaan miten niitä kommentoidaan joko muitten tai kuvaajan itsenstä toimesta. Valtavassa kuvavirrassa, jaksaako selata kuinka pitkälle.....
Tällaista tähän jalkoihin jäämiseen....
Oletkohan sinä lainkaan tietoinen mistä sinä kirjoitat, kun näyttää olevan pääasia sinulla teloa aloittaja tyystin ja tekemällä se ilman mitään omasta päästäsi syntynyttä ns. rakentavaa ajatusta? - kumpi ja kampi
niinpä. kirjoitti:
No, hirveässä massassa saattaa tosiaan joku jäädä jalkoihin. Ethän sinä voi minun mittapuuni mukaan hyvistä kuvista mitään sanoa, kun et sinä niitä ole tässä pystynyt näkemään.
Aloittaja ei ole sanonut, että ei ole saanut tykkäyksiä, et vieläkään tajua tätäkään. On saanut. Mutta näin se vaan menee, että kun on massapostausta suorastaan ja tyhjänpäiväistä kuvaa, ja huomaa myös se, että kun sanottiin, että laitetaan samana päivänä samasta aiheesta saman kaltaista kuvaa, niin toki, se mikä tulee jälkikäteen, katsotaan joitten mielestä olevan matkimista. Näin se vaan menee....
Et tunnusta miten ihminen toimii... ainakin sellainen narusta vedettävä.
Ja edelleen tästä että sanovat että se on aina nainen kun tulee vähätellen kuviaan esiintymään ja vetämään sitten huomiota itseensä. No, mitenkäs tuossakaan kohtaa juttu jatkui.... Että tulee tyyppi, jolla nyt on aivan hyvä kuva, mutta sitten omasta mielestään se onkin vain kohtuullinen, ja toinen tapauskin siellä oli sanottu, ja siellä sitten siinä kohdin tulee se vähemmän arvokas esiintyminen esiin vielä voimakkaammin, kun haukutaan muitten kuvat (ei ollut kyllä minun kuvani siinä kohteena) pieniksi tuhruiksi joita hädin tuskin viitsii edes katsoa.... Jne. Sinä olet sokea kaikin puolin muulle paitsi sille, että käännät kaiken aloittajaa itseään vastaan.
En koe olevani tässä ns. keskustelussa sinun kanssasi häviöllä. Minä en voi hävitä, koska sinä et edes esitä mitään muuta kuin yrität kääntää kaiken kirjoittamani minua vastaan. Sinä et esitä mitään muuta. Ja kun et käsitä edes sitäkään, että analyysin kohde oli ryhmän toiminta.
Turha veivata tämän enempää, kun vastapuoli ei kykene tuon enempään kuin jo tuli sanottua. Etkö osaa ottaa rakentavaa kritiikkiä vastaan? Jos sinulla olisi kuva siellä jossain ja tulisin sitten ryhmän jäsenenä sitä arvostelemaan aiheesta ja asiasta, niin varmaankin kritiikkini heittäisi sinut raivoon ja tulisi sitten soopaa minun kuvistani ja vetäisit varmaan kamusikin siihen mukaan, oikein rynnäkkö päälle. Mutta kun käyttäytyy ryhmässä arvokkaasti niin eipä mene sinne sönkkämään mitään, että tuhruja ja naurettavaa ja mikä toi on ja ns. Et muuten ole vastannut, laittaisitko kuviasi (jos ylipäätään mitään edes minnekään laita), jos ei olisi tykkäys-nappulaa. Olisiko mitään ideaa laittaa? Mitä sinä haluat kun laitat kuvia esille, haluatko tykkäyksiä vai jakaa kokemuksiasi... No, ihan sama. Ja mitä väliä, se on vain yks lutakko. Who cares!tykkäyksissä voi nähdä positiivisen piirteen: Jos joku jolla on omassa kaveriketjussaan vaikkapa 10 tyyppiä ja näistä vain 6 on aktiivisesti mukana fb:ssä, jos tämä saa näitten kuuden sekä vaikkapa 30 tuntemattoman tykkäykset - verraten sitten siihen, jolla on 26 kaveria omassa ketjussaan niin hän saa kuvalleen näistä 24:n tykkäykset plus sitten ulkopuolisia vaikka 15. Niin? Mitä sanot? Mun mielestä aika hyvin menee vaaka ton ensimmäisen puolelle. Jos tästä pelkästä tykkäyksestä halutaan puhua.
Mutta kysehän oli siis fb-ryhmien toiminnasta.
- teloa aloittaja?
En käy fb-ryhmissä katsomassa omia kuviani ja niiden tykkäyksiä. Minua kiinnostaa enemmän muidet ottamat kuvat ja niiden saama kritiikki. Tykkäämisetja kahumiset ei kehitä ketään kuvaajana, lienee pikemminkin päinvastoin.
Mikään asia missään ryhmässä ei haittaa minua, korkeintaan huvittaa niin kuin aloittajan vuodatuskin.
Ylivoimaisesti hienointa sosiaalisessa mediassa on sananvapaus. Siksi ihmettelen miksi aloittajalla ei ole munaa julkaista vuodatustaan luontokuvausryhmässä vaan mollaa sitä täällä nmettömänä?
Sosiaalisen median ”vika” lienee siinä, että vanhat sedät ei tule toimeen sen kanssa vaan katkeroituvat kun kaikki ei mene oman mielen mukaan.
Oliko aloittajan tarkoituksena teloa luontokuvaajien fb-ryhmä?- SoitaParanoid!
"Oliko aloittajan tarkoituksena teloa luontokuvaajien fb-ryhmä? "
Taitaa olla tarkoituksna teloa paranoidien luntokuvaajien ryhmä :-) Me, vanhat sedät kuten minä, emme ole naamakirjan mukana vaan pärjäämme ilmankin. Sekään, että harrastan valokuvausta ja ehkä siinä eniten luonnon kuvaamista ei ole minua innostanut naamakirjalaisten joukkoon.
Se mitä olen naamakirjasta kuullut ei suuresti innoita vaan luotan enemmän naama naamaa vastaan suhteeseen vaikka sitten pienellä välilläkin kun ei tuo Breznev - Honeker tyylikään oikein sovi luontooni.- kyllä naurattaa!
SoitaParanoid! kirjoitti:
"Oliko aloittajan tarkoituksena teloa luontokuvaajien fb-ryhmä? "
Taitaa olla tarkoituksna teloa paranoidien luntokuvaajien ryhmä :-)Eli sinulla ei vieläkään ole mitään oikeaa asiaa. Miten aloituksessa ilmenee paranoidia?
Aloitus poiki lukuisia vastauksia yhdeltä ja samalta trollihäiriköltä. Trolli - eipä siihen sen enempää analyysiä tarvita, mitä hän tekee työkseen.
Huvittavinta tässä on se, että vastaväittäjä esittää puheita rakentavan kritiikin siedosta. Itse hän ei siedä kritiikkiä lainkaan. Todennäköisesti hän ei itse edes osallistu näihin fb-ryhmiin. Paranoidien luntokuvaajien ryhmä - ??? Noin vaikeaksi meni, että nyt mennään vastaväittäjän toimesta jo niinkin sekopäisiin väitteisiin kun paranoidisuus. Miten se nyt sitten tähän liittyy?
Minkä tyyppisen ja minkä ikäisen ja millä älykkyysasteella varustetun tyypin kanssa tässä oikein on ns. keskusteltu? Sopii miettiä! Eihän tuo tyyppi edes tiedä, mitä on keskustelu. Keskustelu ei ole sitä, että käännetään kaikki toisen esittämä päinvastaiseksi. Keskustelussa esitetään perusteltuja väitteitä,,, mitä tuo vastaväittäjä tässä ketjussa esittää! Ei mitään.
Kritiikin sietokyky. Niin missä hän osoittaa kritiikin sietokykyä. Missä se hänen rakentava kritiikkinsä on? Ei missään. Ei siedetä arvostelua. Ei ymmärretä mistä alun alkaen oli kyse, eli ryhmän toimintamekaniikasta. Sokea ollaan myös siihen nähden, että esitetään aivan todellisia esimerkkejä siitä, miten erinäiset tyypit käyttäytyvät siellä ryhmässä, joka mukamas on olevinaan kaikille tarkoitettu jne.
Todistetuksi tulee tässä kaikista eniten se, että suomi24 ei ole keskustelukanava missään lajissa.
Miksi aloittajalla ei ole munaa julkaista vuodatustaan luontokuvausryhmässä! No, sinähän jo kerran uhosit julkaisevasi tämän vuodatuksen siellä linkin kautta. Ole hyvä vaan. Ei haittaa minua. Eikä todennäköisesti ketään siellä esiintyvääkään haittaisi. Miksi sinua yleensäkään häiritsee se, että joku esittää kysymyksiä tästä asiasta. Varsinkaan kun sinulla ei ole mitään oikeaa kommentoitavaa asiaan, sinä näet vain että tässä joku katkeroitunut ja tykkäyksiä vaille jäänyt soittaa poskeaan. Soittaa poskeaan silloin kun hän kirjaa näkyville sen mitä on ryhmän toimintamekanismeista havainnut, silloin kun hän kysyy pitääkö joka ainoa asia julkaista pelkän julkaisemisen ja tykkäysten saamisen vuoksi vaikka julkaisun informatiivinen tai ilmaisullinen merkitys on nolla. Roskapostausta voisi sanoa tuollaisen olevan. Ja lopulta sitten tuli niin suuri väite, että sitten mennään jo täysin mielettömään väiteskaalaan, että vedetään paranoidisuus mukaan! Jep! Tosiaan minkätasoisen tyypin kanssa tässä ollaan veivattu? Sopii miettiä! Pääasiassa tämä vastaväittäjä siis keskittyy aloittajan haukkumiseen, minkä tämä toki arvasikin, ei siis itse asiaan ja aiheeseen.
Mediassa on sananvapaus,,,, no, sitähän tämä aloittajakin käytti sananvapauttaan ja ilmaisi oman mielipiteensä tästä kuvaryhmä-asiasta ja siitä siis miten ryhmä toimii. Turhanpäivästä materiaalia tungetaan valtavat määrät ja miksi?
Lopulta tuli siis sellainen väite aloittajalta, että murrosikäisen vastaväittäjän kommentti meneekin sitten paranoidisuudesta moittimiseen - mielettömän huvittavaa!
Eikö saa arvostella, eikö saa esittää kritiikkiä, eikö saa ilmaista omaa ja täysin oikeaa havaintoaan näistä ryhmistä? Saa, mutta se on sitten eri asia miten nämä sisällyksettömiä lauseita vääntävät teinit niihin suhtautuvat, mutta siitähän ei tarvitse välittää mitä he suoltavat tänne, koska kaikki heidän suoltamansa on sisällyksetöntä moskaa. Omaa pään sisältöä heillä ei ole. Käytetään toisen tekstiä, otetaan sieltä sanoja joita väännetään omaan tekstiin ilman mitään ajatuksen poikastakaan.
Mielipide ryhmistä on esitetty. Mielipiteen esittämisenkin vapaus on, ja tässä siis ryhmän toiminnasta mielipide ja havainto. Vastapuoli pääasiassa keskittyy esittämään mielipiteitä alkuperäisen tekstin kirjoittajasta. Erittäin rakentavaa kaiketi hänen mielestään? Yhtä rakentavaa kuin ne tuhruista huutelijoitten kommentit ko. ryhmissä! - niin....
Todennäköisesti sinä et käy niissä ryhmissä lainkaan edes katsomassa. Sillä niissä ei yleensä kritiikkiä esitetä, paitsi juurikin tyyliin joka tuli jo aloituksessa esitettyä joittenkin tekemänä. Kuten juuri se, että yhden piloille mennyt kuva kehutaan ja samassa yhteydessä mollataan kaikki jotka ottavat kuvia vähemmällä harrastuneisuudella, pienemmillä välineillä, haukutaan sitten ne kuvat. Paras olisi sitten pitää vaan se suunsa kiinni näistä kuvista. Ja yleensä kyllä odotetaan jopa oikeissa kilpailuissa myös teknistä tasoa kuvilta. Harvemmin missään kisassa menestyy kuva, jossa aihe olis ihan ok, mutta kuva on teknisesti skeidaa...
Kritiikkiä niissä ryhmissä harvemmin esitetään rakentavassa mielessä. Yleisin kritiikki on kaverilta saatu kommentti hieno... Kehutaan kohteliaisuudesta ja kaveruuden takia.
Onhan toki niinkin, että ryhmän koko voi olla tuhansia, ei sentään vielä kymmeniä tuhansia. Kuinka moni näistä tuhansista on aktiivisesti mukana? Veikkaan korkeintaan kymmenesosaa....
Tosiaan täytyy sanoa, että pahasti osui aloitus yhteen tyyppiin näköjään. Yhden tyypin keskenkasvuisella tasolla esitettyä vastaväitettä... lapsellista tekstiä suoltaa jatkuvasti.
Niin, miksi ei esitä siellä ryhmässä. No, helpointa on jättää kyseisen ryhmä jatkamaan touhuaan ja olla menemättä sinne. Mutta siltikin saahan sitä esittää sen analyysinsä ihan vaikka täällä sinun kiusaksesi. Ketään muuta tämä koko pitkä ketju ei tosiaankaan kiinnosta. Ei ole kuitenkaan niin tärkeä asia, että siihen haluaisi sekaantua kukaan muu kuin sinä, jolla nyt ei oikeastaan ole mitään oikeaa kommentoitavaakaan asiaan. Syy voi tietysti olla sekin, että aikuinen ihminen kokee asiat aivan samalla tavalla kuin aloittaja. Mutta jälleen kerran on se tunnustettava, että näissä ryhmissä on kyllä niitä osaajia, joiden kuvia mieluusti katselee, sillä niissä on teknistä taitoa, ilmaisutaitoa ja sitä silmää ja informatiivistakin asiaa, niissä monesti on se jokin. Ja kaikki he käyttäytyvätkin niissä ryhmissä arvokkaasti, koska he ovat osaajia. Yhdessä kommentissa tässä ketjussa puhuttiin, että saahan sitä tekniikkaa ja välineitä, mutta ei silmää ja näkemystä. No, kyllä valokuvaaminen kuitenkin vaatii tekniikkaa ja tekniikan osaamista. Joillakin on sen lisäksi myös teknistä osaamista kuvankäsittelyn suhteen. Jopa niin, että teknisesti melko heikko kuva, voidaan säätää melkoisen hienoksi. Mutta onko se sitten kuvankäsittelyä vai valokuvausta missä ollaan hyviä? Joiltakin luonnistuu siinäkin kumpikin puoli. Ja etenkin näissä kuvankäsittelyissä, räikeimmissä, tosiaan on makuasia kuinka räikeästä pitää katselijana!
Olisko jotain vielä. Tuliko raja vastaan vastaväittäjällä viimeistään siinä kun puhuttiin ryhmien harjoittamasta postausten rajoittamisesta? Ilmeisesti.... En minä kyllä ymmärrä, minkä ihmeen takia vaivaudun ns. väittelemään jonkun murrosikäisen kanssa! Mitähän lapsellista vääntöä tähän saat aikaan? Minkä lauseeni tai virkkeeni otat, jonka käännät nurin ja väität taas minua joksikin kuten esim. paranoidiksi? - asdsdsdfsdf
Mitenkähän yksi ihminen teloo ryhmän?
Kerro sinä mikä merkitys on jokapäiväisellä hirvittävän suurella lähikuvalla lintulaudan talitintistä esitettynä jossakin ryhmässä? Mikä? Mitä tietoa saan siitä, mikä on sen ilmaisullinen tai muu informatiivinen merkitys? Miksi laitetaan joka päivä joku merkityksetön kuva? Se ei ole kokemuksen jakamista, se ei ole tiedollisesti merkittävää, kuvana teknisesti tai ilmaisullisesti yhdentekevä... Eli... Roskaa!
Kuulutapa vielä sitä kritiikin sietoa tähän ja vieläpä enemmän rakentavan kritiikin esittämistä. Kun ei niissä ryhmissä yleensä mihinkään haluta kritiikkiä antaakaan, ei siellä minun mielestäni omin silmin näkemääni perustuen minkäänlaista kritiikkiä esitetä rakentavassa mielessä. Ehkä sitten jos joku pyytää erikseen, että antakaapa vinkkejä miten tai voisiko tätä jotenkin parantaa tai... Pääasiassa nämä ryhmät ovat jotain ihan muuta.... En tiedä mitä varten noin suurelta osin,,,, pieni osa on sellaista josta voi sanoa, että kokemus ja näkemys välittyy,,,, muuten roskaa!
Ja mielipiteen vapaus on tosiaan sallittu niin kuin kritiikin antokin.... Miksi menisin sinne ryhmään pahoittamaan eräitten mielen, antaa heidän tehdä mitä tekevät, kommentoin ryhmien toimintamekanismeja täällä, ja tuollaiset ryhmät väliin kun en kerran koe sieltä mitään erityisempää saavani. Luontokuvaajat julkaisevat omia kirjojaan, jos haluan voin käydä vaikka kirjastossa hakemassa jonkin tällaisen ja katsella upeita kuvia joissa on merkitys ja kertomus mukana. Turha sitä on kuvitella, että jokaisessa meissä asuu pieni luontokuvaaja, voi olla että meissä kaikissa asuu pieni kamerankäyttäjä, mutta se on sitten siinä! Jos en kerran saa mitään erityistä ryhmästä, en koe saavani mitään kokemusten jakotuntemuksia niin antaa olla sitten... Itsensä esiin tuominen merkityksettömillä asioilla - miksi? - teloo?
asdsdsdfsdf kirjoitti:
Mitenkähän yksi ihminen teloo ryhmän?
Kerro sinä mikä merkitys on jokapäiväisellä hirvittävän suurella lähikuvalla lintulaudan talitintistä esitettynä jossakin ryhmässä? Mikä? Mitä tietoa saan siitä, mikä on sen ilmaisullinen tai muu informatiivinen merkitys? Miksi laitetaan joka päivä joku merkityksetön kuva? Se ei ole kokemuksen jakamista, se ei ole tiedollisesti merkittävää, kuvana teknisesti tai ilmaisullisesti yhdentekevä... Eli... Roskaa!
Kuulutapa vielä sitä kritiikin sietoa tähän ja vieläpä enemmän rakentavan kritiikin esittämistä. Kun ei niissä ryhmissä yleensä mihinkään haluta kritiikkiä antaakaan, ei siellä minun mielestäni omin silmin näkemääni perustuen minkäänlaista kritiikkiä esitetä rakentavassa mielessä. Ehkä sitten jos joku pyytää erikseen, että antakaapa vinkkejä miten tai voisiko tätä jotenkin parantaa tai... Pääasiassa nämä ryhmät ovat jotain ihan muuta.... En tiedä mitä varten noin suurelta osin,,,, pieni osa on sellaista josta voi sanoa, että kokemus ja näkemys välittyy,,,, muuten roskaa!
Ja mielipiteen vapaus on tosiaan sallittu niin kuin kritiikin antokin.... Miksi menisin sinne ryhmään pahoittamaan eräitten mielen, antaa heidän tehdä mitä tekevät, kommentoin ryhmien toimintamekanismeja täällä, ja tuollaiset ryhmät väliin kun en kerran koe sieltä mitään erityisempää saavani. Luontokuvaajat julkaisevat omia kirjojaan, jos haluan voin käydä vaikka kirjastossa hakemassa jonkin tällaisen ja katsella upeita kuvia joissa on merkitys ja kertomus mukana. Turha sitä on kuvitella, että jokaisessa meissä asuu pieni luontokuvaaja, voi olla että meissä kaikissa asuu pieni kamerankäyttäjä, mutta se on sitten siinä! Jos en kerran saa mitään erityistä ryhmästä, en koe saavani mitään kokemusten jakotuntemuksia niin antaa olla sitten... Itsensä esiin tuominen merkityksettömillä asioilla - miksi?Mitenkähän yksi ihminen teloo aloittajan?
- tykkäily?
Kokeilin minäkin tuota tykkäysjuttua. Laitoin yhden valokuvan fb-ryhmään n. tunti sitten.
Tykkäyksiä tuli 48 kpl tunnissa. Teinkö jotakin väärin kun kukaan kavereistani ei ole laittanut tykkäystä?
Kommentteja tuli 8 kpl ensimmäisen tunnin aikana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1404442Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3502240Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik42160Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481891- 1071820
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561797Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4841640MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571499Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4921370Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441338