Silloin minä syrjäydyin

Olen jo eläkeiän kynnyksellä ainakin aikeisemman käytännön mukaan. Kunnollisen ammatin hankkiminen jäi nuoruudessa, kun lähdin heti koulun (yo-tutkinto) töihin. Sitten olin mieheni yrityksessä. Eron jälkeen olen tehnyt pätkätöitä ja tullut toimeen vähällä. Työttömyysjaksoja ollut paljon, ihan tietoisesti. Kun ei ole lapsia ja tyytyy vähään ja vaatimattomaan elämään niin tulee toimeen.
Olen luonteeltani helposti stressaantuva ja en oikein sopeudu säännölliseen vuorokausirytmiin ja työssä käynti on tavallaan kuin välttämätön paha. Teen kyllä paljon kaikenlaista vapaaehtoistyötä ja koen että "ansaitsen" kyllä toiminnallani etuuden, jonka otan vastaan yhteiskunnalta. Antamani hyöty ja panos on kyllä tavallaan piilossa ja ei eihän sitä arvosteta. Koen, varsinkin nuorempana, jonkinlaista häpeää ja syyllisyyttä, että minua pidetään loisena ja yhteiskunnan elättinä.

Joskus olen ollut tukitöissä, joissa koen olevani vain työllistetty ja työtehtävät ovat olleet keksittyjä ja vailla mitään merkitystä, esim. mene väestösuojaan ja laita keräyspaperiniput parempiin siteisiin ja pinkkoihin, vaikka ne ovat jo ihan laitettu siististi talteen. Se on kurjaa, muka tehdä jotain, vilkuilla kelloa ja odotella ajan kulumista. Noissa töissä kyllä kokee olevansa tyhjän pantti.

Hoitotyössä vanhainkodissa tai vaikka hoitamassa kotona vanhusta, kokee tekevänsä oikeaa työtä.
Kun ihmisarvoni perustuu kristilliseen vakaumukseen, niin elämällä on paljon muutakin arvoa ja tarkoitusta, jota ei mitata palkkatyöllä ja yhteiskunnallisella pärjäämisellä. Kyllä periaatteeni on, että terve ihminen tekee jotain arvokasta ihmis- tai yhteiskunnalle, myös vajaakuntoislle kuuluisi tämä oikeus.
Syrjäytymisen käsite on niin monitahoinen. En koe olevani henkilökohtaisesti syrjäytynyt, mutta jos aikanamme nuori jää tietoisesti tällaiseen tulevaisuuden suunnitelmaan, niin kyllä hänet luokitellaan syrjäytyneeksi. Kaikille peruskoulunsa päättäneille pyritään luomaan etenevä tulevaisuuden suunnitelma; työharjoittelu, koulutus johonkin ammattiin, työpaikka, yritys, ym.

Olen kyllä vuosien varrella säästänyt pienoisen rahaston vanhuuden turvaksi, jotta saan yksineläjänä ostaa palveluja ja asun omassa asunnossa.

Hei!

Kiitos vastauksestasi. Oikeastaan se antoi minulle näkökulmaa, jota en ollut tullut ajatelleeksikaan. Kiitos siitä.

Syrjäytyminen on tosiaan vaikeasti määriteltävä käsite, enkä siksi haluakaan sitä yrittää tässä liian ahtaasti määritellä. Sen määritelmä riippuu myös varmasti siitä, määritteleekö sillä omaa vai toisen elämää.

Itse en ole syrjäytynyt, mutta satun tuntemaan muutamia syrjäytyneitä ja syrjäytymiskierteessä olevia Helsinkiläisiä. Olis paljon materiaalia ja ne varmaan puhuiskin.

Siis kaikkea ikäluokkaa.

Minulla oli kaunis vaimo, lapset,omakotitalo,kesämökki,varallisuutta ja hyvä koulutus.
Vakituinen työ ja sivutoimena oma yritys. Elämä oli todella miellyttävää.
Ulkomaan matkoja, juhlia, iloisia perhetapahtumia ja yhdessäoloa. Tein töitä liian paljon ja olin alkanut nauttimaan alkoholia iltaisin ja viikonloppuisin.
Muutaman vuoden aikana määrät kasvoivat, kävin vieraissa, polttelin sikareita, pidin rakastajarta ja join yhä enemmän. Sain potkut, vaimo otti eron ulosmittasi puolet kaikesta, aloin pelaamaan uhkapelejä saadakseni puuttuvan puoliskon mutta jäin velkoihin hevosjengille. Viimeiset viisi vuotta olen asunut ensiksi kuivalla puolella asuntolasa, mutta joulujuhlani olivat sellaiset parin halvan virolaisen naikkosen kanssa että tammikuusta olen lorvinut märällä puolella ja juonut korvikkeita.Mitäpä sanoisi niin kauan tässä pärjää vaikka sukupuolitautikin kirvelee kunhan saan päivittäin alkoholia.tänään käymme isomman lastin teollisuusalkoholia ja muita korvikkeita kamujen kanssa. Olen jonkun mielestä syrjäytynyt , mutta tarkemmin ajatellen näin sen piti mennä.En koskaan pitänyt perheestäni ja typeristä asiakkaista ja tuttavista.Nyt ei tarvitse näytellä ja täällä pohjalla meillä on semmone juttu kun Reilu-Meininki.
Nyt täytyy antaa tabletti takaisin

Olen keski-ikäinen nainen, kovia kokenut, menettänyt läheisiä. Aloin muuttua kokemuksieni myötä kyynisemmäksi ja en oikein enään uskaltanut elämän viedä vaan aloin pelkäämään jokaista päätöstäni ja askelta elämässä. Aloin irtaantumaan kavereista milloin mistäkin syystä ja syitä kyllä olikin, en enään luottanut jos näin epäluottamusta.
Olen todella pettynyt ihmisiin ja haluaisin toisinaan vaan lähteä jonnekkin missä voin välttää tuppautuvia ihmisiä, mutta toisinaan taas kaipaan ihmisiä, niitä oikeita.
Olen pikku hiljaa alkanut erakoitumaan. On työ ja opiskelen mutta se on vaikeaa ja pelkään mitä seuraavaksi....kestänkö tätä painetta.
Kuitenkin minulla on vahva tunne että jotain pitäisi vielä tehdä...en tiedä.

Sinä "hyvinmenee" kerroit elämästäsi, kuulosti surullisesta mutta jos olet oman elämäsi herra ja olet onnellinen siinä, niin se on siinä.

Hei, olen syrjäytynyt nuori. En omasta valinnastani, vaikka elämääni koskevat päätökset olenkin kaikki lopulta itse tehnyt. Ala-asteella ja miksei yläasteellakin olin luokkani priimus, opettajan lellikki, kympin oppilas ja kaikkea sellaista. Sairastuin kuitenkin kahdeksannen luokan puolivälissä krooniseen migreeniin, ollessani vain 14-vuotias. Särky on jatkuvaa, eikä parannuskeinoa ole vieläkään löydetty.
Peruskoulusta pääsin läpi vain koska minulla oli ymmärtävät opettajat ja paljon yleistietoa. Pääsin jopa matematiikka lukioon, kiitos matemaattisen lahjakkuuteni. Lukiossa lukuisia poissaolojani ei kuitenkaan voitu sivuuttaa ja lopulta minun oli pakko erota, sillä en sairauteni takia pystynyt palaamaan kesäloman jälkeen tavalliseen arkeen.
Tuo tapahtui viime syksynä. Alku talvesta yritin nettilukiota, mutta siitäkään ei tullut mitään, joten nyt olen täydellisesti syrjäytynyt.
Kolme vuotta on kulunut siitä kun sairastuin ja koko tämän ajan olen ollut enemmän tai vähemmän syrjäytynyt. Nykyään minulla ei enää ole muuta elämää kuin mitä pystyn neljän seinän sisällä yksin tekemään. Joten, jos minä en ole syrjäytynyt, niin kuka on?
Lisäksi voisin vielä sanoa, että ainakin minun kohdallani syrjäytyminen on aiheuttanut masennusta ja nykyään käyn viikottain psykologin juttusilla. Että onnea vain, jos yrität löytää meistä kaikista syrjäytyneistä yhtäläisyyksiä.