Vanhempieni töiden johdosta muutimme pohjois-karjalaan 1987. Käyn äkellä ainakin pari kertaa vuodessa ja viihdyn hyvin, jokainen joka on joutunut muuttamaan teini-ikäisenä vieraaseen kaupunkiin tietää kuinka jää ainainen kaipuu kotipaikkaan. Okei muistojen pohjalta nykyisen tilanteen arviointi "ehkä" ruusuista mutta onko arki Äänekoskella niin karua kuin tuntuu keskustelujen perusteella olevan ? Harmi että lapsuusaikojen kavereista ei ole tietoa, mitähän kuuluu mustanniemen matti kainuulle ja asikaisen matille ?
ikuinen äänekoskelainen
nii-i
5550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Asikaisesta oli juttu keväällä Äänekosken kaupunkisanomissa
Mestaripoika Matti Asikainen: Huima ei huolinut valmentajaksi
ÄKSän juttusarja kertoo Huiman A-poikien 20 vuoden takaisen Suomen mestarijoukkueen pelaajien muistoista ja kuulumisista.
Matti Asikainen
s. 1975
asuu Äänekoskella
rakennusmies
yksi lapsi
”Matu” muistelee, että mestaruuskauden alla joukkue ei ollut vielä parhaimmillaan.
– Oltiin 17:nsiä Delfin Basketissa. Mutta sitten tehtiin keskellä talvea peruskuntoa. Lenkkiä ja punttia ja miesten divaripelejä A-poikien pelien lisäksi. Tähdättiin kunto maaliskuulle. Se oli Rannan Makelta hyvä veto.
– Ekassa finaalissa multa meni nilkka, mutta pidin turpani kii. Nilkka turposi pelin jälkeen pahasti. Ja aamulla lähdin pilkille, kun oli niin sovittu. Se ei varmaan parantanut nilkan tilannetta.
Toisessa finaalissa Forssassa Asikainen ei pelannut.
– Ranta ei antanut. Piti säästää nilkkaa, että se olisi kunnossa kolmannessa pelissä. Tero pelasi unelmapelin, mutta se ei ihan riittänyt.
– Ratkaisevassa pelissä pelasin nilkka puudutettuna.
ASIKAINEN PELASI Huiman miesten SM-sarjajoukkueessa neljä kautta. Viides piti pelata Säynätsalon Riennossa, mutta polven eturistiside ja kierukka pamahtivat juuri ennen kauden alkua – harjoituspelissä Huimaa vastaan. Ura jäi siihen.
– Jotenkin tuntui, ettei enää. Olinhan ollut jo kymmenen vuotta ykkösjoukkueessa, 15-vuotiaasta saakka. Ei vaan huvittanut. Ja pian meni toinenkin polvi.
– Pelivuodet oli mukavia aikoja. Viisivuotiaana jo lähdin harjoituksiin. Puolet mestarijoukkueesta oli yläasteella samalla luokalla: Mikko, Jarkko, Vellu, Sale, Tuomo ja minä.
KORIPALLON PARISSA Asikainen ei enää touhua. Lajin seuraaminen on median varassa. Paljon jäi hampaankoloonkin Huiman suhteen.
– Tarjouduin Huiman divarijoukkueeseen Jouko Rytkösen apuvalmentajaksi. Jaosto ilmoitti, etten kelpaa.
Tilanne on sikäli surkuhupaisa, että juuri nyt koris-Huima huutaa vapaaehtoisia tekijöitä apuun.
– Tietysti ottaa päähän, jos Huima meinaa lopettaa koriksen kokonaan
"Matu" on ÄIJÄ,isoilla kirjaimilla.Mies on kunnon jätkä ,kun oppii tuntemaan.Kaikkea hyvää "Matulle".
Onnea! Olet tehnyt viisaan ratkaisun, kun et ole palannut tänne. Sitä tämä nykyään on, persaukisten sossupummien tyyssija. Ehkä pari kertaa vuodessa käytynä ihan ok, mutta vakituisesti tänne ei kannata muuttaa.
Meillä on asunto etsinnässä Uuraisilta tai Laukaasta. En vaan tiedä miten saamme tämän nykyisen kaupaksi, löytyykö hullua joka tänne haluaisi muuttaa...
pysykääkin poissa, ei tänne kitisijöitä kaivata takaisin
joo kyllä tää äänekoski on mennyt pilalle ei täällä oo kenenkään hyvä elää huumeet ja paskanpuhjat ovat pilanneet hyvän kaupungin tää oli vielä 80 luvulla hyvä paikka olla kyllä määkin matun tunne erillainen kuin muut mutta asia tyyppi asuttiin aikoinaan melko lähekkäin