Muistakaapa matkanne jälkeen kirjoitella ne kokemukset khao lakista, hotelleista, retkistä jne.
Kuitenkin päivitykset kiinnostavat taas ensi kautena matkaavia.
Omakin on tosin vielä tekemättä :(
Matkaajat
4
280
Vastaukset
- 65+
Me olemme lähdössä pian ja kerromme kyllä palattuamme, mutta yksi kysymys näin etukäteen. Osaatko sanoa pääseekö hotelli Lagunasta rantaa pitkin viereiseen
Lamrun puistoon ja pitkältikö sinne on. Kartasta kun katsoo näyttää lyhyeltä matkalta.
Olemme jo hieman iäkkäämpiä, eikä viitsi ihan seikkailemaan lähteä, ettei voimat lopu.- mee1
Ei pääse rantaa pitkin.
Joo edellinen vastaus oli paikkansa pitävä. Ei pääse.
Näin sesonki aikaan sinne maksaakin meiltä sen 100thb. (paikallisilta 20 tai 40 thb) Samalla hinnalla tosin pääsee kaikkiin maksullisille vesiputouksille, ja luonnonpuistoihin jota ehtii saman päivän aikana kiertää. 100thb= 2,5 €, joten ei varmaan kenenkään matkabudjettiin kaadu.
Tosin joka hetki ei puomilla ole lipunmyyjää, siihen kuitenkin kannattaa varautua.
Se *little sand beachin* luontopolkukin on melko haasteellinen, huonojalkaisille. Valtatieltä ko rannalle kyllä pääsee hyvin.
Hyvä kuntoiselle , matka ei tietäkään myöten ole mahdoton. Oma ihan mutu tuntuma olisi hotelliltanne 2-3km. Mutta tie on mutkainen ja mäkinen. Viime talvena juuri kunnostivat ko reittiä, niin en tiedä onko jalkakäytävät entistä huonommat, vai paremmat.
taksilla ehkä matka maksaisi 100thb, ja voitte kertoa taksille koska tulla hakemaan.
Joka tapauksessa oikein hyvää matkaa.- 65+
Kiitos kovasti hyvin selventävästä vastauksesta. Meillä on tapana kävellä rantaa pitkin joskus pitkiäkin matkoja, joten toiseen suuntaan sitten reippailemaa. Otamme taksin sinne sitten, koska ei todellakaan matkabudjetti siihen kaadu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1197043Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1164811L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa624064TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143404Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6932134Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2431520- 661388
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581378Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531326Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121002
