Menneestä nykyaikaan

"Menneisyyttä on mahdotonta muuttaa."

Vain nykyhetkeen ja sen kautta tulevaisuuteen voi vielä vaikuttaa. Meillähän on vain tämä hetki.

Menneisyytensä tunteminen auttaa kuitenkin ymmärtämään nykyhetkeä. "Jos ei tunne historiaa, ei ymmärrä tätäkään hetkeä", sanovat viisaat.

Hesarista : Kjell Westö:
" 2014 on ollut Venäjän uhon vuosi
– historiallisia rinnastuksia kylvetty melkein sarjatulena."

Katsonpa, pärjäänkö Kjell W:lle historian tuntemisessani?
Hän sai tästä testistä hyvät pisteet.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1419304694336

Minä tiesin kaiken Suomen historiaa koskevan, myös Ruotsin alaisuudessa oloomme liittyvän ja osan muistakin, mm. latinan 'census'-sanan, Kiovan ja Kopernikuksen myöskin,
maailman väestön yms tärkeimmät, eli pääsin hyvään tulokseen. sain tuloksen 19 / 20, joten hyrisen tyytyväisyydestä, tähän muistini vielä pystyi.

Tällaiset 'testit' kuten ristisanatkin pitävät aivoja toiminnassa, kirjoittaminen on myös hyväksi, siinä sormet silmät aivot tekevät yhteistyötä.

Myös kaikki käsillä tekeminen on hyväksi, sen tietää jo siitä, että se tuntuu mieluisalta. Jopa keittiön ja tiskipöydän laittaminen iltaisin putsplankkiin tuntuu hyvältä. Siitä on aamulla hyvä alkaa uuteen päivään.

Hyvää vuoden loppua ja uuden alkua!

Miksi piehtaroida menneisyydessä, " eteenpäin on elävän mieli "
-- tympii tai oikeestaan aina suorastaan inhottaa
kun vahoja ihmisiä pidetään " pöljänä "
heille puhutaan kuin pikkulapsille, ja kysellään meneisyydestä ja miten silloin elettiin, huh huh
jos ja kun meikä on joskus niin vanha ettei enää pysy tässä päivässä,
niin varokoon se ihminen itseään joka tulee multa kyseleen menneisyydestä,
pistän suuni entistä tiukemmin tukkoon,
kysyn että eikö sinulla muuta ole sanottavaa, oletko noin pöljä,
olen todella loukkaantunu vanhojen ihmisten puolesta,
toimittajatki syylistyy jopa TV:ssä tommoseen toimintaan,
olettavat vanhat ihmiset mielellään kertoo vanhasta elämästä, sanon PYH,
kysellään vain menneiyydestä huh huh

On se kyllä hyvää menneisyyden jääräpäisyydestä luopumista tuokin vanhoilla päivillä tuokin tiekkarin käytön opettelu vanhoilla päivillä.
Tosijäärät sanovat, meille ei sitä toosaa hommata, ne oikkuilevat, pitäisi kursseja käydä...ennenkin sitä on toimeentultu; tullaan nytkin.

Mutta me väkijääräpäisyydestä lipeäjät, mehän opettelimme alkeet. Hyvänä pohjana oli manuaalisten kirjoituskoneiden käyttö. ensin mekaaninen Erica DDR valmisteinen, sitten verkkovirralla toimiva. Mukavampi käyttää, joku laatumerkki se oli.

Molemmat huoli kirppari. Lahjoituksena. Oikeastaan laskujen maksu myös yllytti. Pankki ohjasti ensin laskuautomaatin käyttämiseen.
Oli leukavaa mennä kortilla pyhänäkin mennä laskuja maksamaan.

ATK-liikkeen myyjä kehuskeli: Voit mennä omalla tietsikalla klo 04 laskuja maksamaan, jos uni on jo loppunut. Eikä ulos tartte mennä.

Kirjastoon varattu aika vihelsi oppimista alkuun. Sitten osaavammat naapureista neuvomaan kun taas kerran jumitti.
Työväenopiston ikääntyneille tarkoitetut kurssit opettivat alkeita pitemmälle koneen käyttöä.
On hyvä, että nykykoululaisille opetetaan tietokoneiden käyttöä. Nykyään enää harvemmassa lienee koteja, joihin ei ole ollut varaa hankkia tietsikkaa.

Historiatiedon omaksumisen vähäisyyttä harmittelen. Kohtalaisen oppimiskyvyn avulla vuosiluvut jäisivät helposti mieleen. Harmi, ei muka aikaa.

Joulunpyhinä kokoonnuttiin kolmen sukupolven voimin, ja oli taas luonnollinen tilaisuus muistella menneitä sukupolvia, kun oli vanhempieni häälahja-astioita kattauksessa ja joulukortit sota-ajan puhdetyönä lehdyssä kauniissa intarsiarasiassa. Muisteltiin ja maisteltiin perinteitä, näin teki Virtain mummu perunalaatikon ja näin Rautalammin mummo sienisalaatin. Nuorilta saa pätevää opastusta tietotekniikkaan, heiltä mummi kehtaa kysyä tyhmiäkin.

Minulla oli lapsena sisaruksieni kanssa mahdollisuus hankkia vähän joululahjarahaa myymällä kauralyhteitä, usein saimme myös jotain herkkua vaihtokaupalla. Perunamaata kesannoitiin välillä kauralla, isä ne niitti ja opeteltiin sitomaan kauniit lyhteet. Kesätienestiä saatiin jo alakoululaisina käpyjä keräämällä ja taimikoita istuttamalla. Polvi ei ole pojasta eikä tytöstäkään huonontunut, aina saa kavereita metsähommiin lapsenlapsista pientä korvausta vastaan. Kaikille lapsille ei ole vaan mahdollista järjestää mielekästä puuhaa ulkoilmassa, ja sitähän kaipaavat vaari-ikäisetkin.
Kunhan multa alkaa tuoksua, olen puhtia ja suunnitelmia täynnä, ei tunnu pienet kolotuksestkaan.

Nuoria on helppo ymmärtää, heidän unelmiaan, näköalojaan ja näköalattomuuttaankin. Onkohan tämä ensimmäinen sukupolvi, jolla ei ole itsestäänselvästi unelmoitavaa paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta ja koulutuksen tuomista mahdollisuuksista. Yhteiskunta on tehnyt mahdolliseksi ainakin niukan toimeentulon työtä tekemättäkin, mutta onko sekään oikeudenmukaista, jos se mahdollistaa jättäytymään syrjään.

Ynnämuu puhuu tunteesta ja realismista kuin vastakohtina, mutta eiväthän ne sitä ole. Oikeastaan tunteen vastakohta onkin tunteettomuus, ei niinkään järki, joka useimmiten tunteen vastakohtana nähdään. Tunteellisuus ja tunteilu menevät jo eri alueille. Joulun aikaan olen tunnelmoinut koettanut järjestää tunnelmallisia hetkiä. Nautin siitä , näen mielelläni vaivaa juhlahetkien eteen. Kiitollisuudentunne nousee, kun näkee hyvinvoivan jälkikasvunsa.
Aina voi pientä muutosta tehdä, tarkistaa kurssia vaikka ruokailutavoissa, mutta Ynnämuun tapaan totean minäkin : olen se miksi olen syntynyt, se miksi olen kasvanut kokemuksien myötä.

Ei kai nyt sentään vain nuoria ja muuta uutta pitäisi suosia ja kehittää,kyllä mennytkin on arvokasata muisteltavaa.

Sitä emme tosiaankaan saa takaisi n, mutta ajatelkamme ,kaikki nuoruus tulee tulevaisuudessa vastaamme , vaikkakin ikävä kyllä toisten kokemina.

Ja mitä olisi se tulevaisuus ellemme tietäisi mitä on ollut menneisyys.Taitaisi kaikki pyöriä ympyrää, olisimme oravan pyörssä (vai pyörimmekö menneisyydestä huolimattakin)
kaikkien uusien kehittely pysyisi siellä missä tähänkin asti.

Nyt kun otetaan esille vanhoja menneitä asioita, niitäkin muutetaan uudempaan muotoon.
Kyllähän täss taitaa olla oravan pyörä kehittymässä kun vanhoja tapahtumia on alettu ottaa mukaan , mutta kuitenkin niitä kehitetään uusilla ideoilla.

Kyllä meidän on huomioitavan vanhojenkin asioiden ja etenkin ihmisten asiat, nuoret oppivat helposti kaiken uuden käytännösskin.
Heidän on tulevaisuus, mutta toki emme me vanhat tekoinemme ja tapoinemme
halua syrjään jäädä.

Ramoonalle, enpä tunnetta ja realismia ainakaan vastakohdiksi tarkoittanut. Mielestäni on tullut ja tulee tilanteita, että tunne sanoo: älä tee niin, mutta realistisesti ja velvollisuudestakin se vain on tunne pantava "kuriin." Näin se mielestäni menee, tunne vie ja hapuilee, realismi järkeilee, mutta käsi kädessä mennään.

cc otti puheeksi jääräpäisyyden. Tunnustan että tämä ominaisuus on kuulunut persoonaani. Monesta hankalasta tilanteesta olen jääräpäisyyteni ansioista selvinnytkin. Jos ei kerralla onnistu, eikun uusiksi! Tietysti joskus on tullut pakuteltua päätäni seinäänkin, mutta kyllähän umpiluuni on kestänyt.
Onhan se jääräpäisyyteni höllentynyt ja eikä sille ole enää käyttöäkään. No tietokoneen alkeiskäytön opettelu kyllä vaati jääräpäätä. Itsekseni puuhasin ja puhisin, kirjastosta kannoin oppaita. Siitä se alkoi selkeentymään. Tilannekin on nyt muuttunut, nythän tietokoneelle on hyötykäyttöäkin.

Paljon olen tavannut ikäisiäni, jotka eivät suostu edes tietokoneen hankintaa harkitsemaan. He puuttuvat täältäkin, hyvin monet raavaan työn suorittaneet. Ja hyvin ymmärrän heitä.

nähkää ja kuulkaa mitä nyt tapahtuu maailmassa.




ON loukkaavaa aina kun vahoilta dementikoilta kysellään a i n a VAIN meneisyydestä,
-- iloinen esimerkki oli terveestä yli sata vuotiaasta linnan juhlissa, hän osasi ajatella myös nykyaikaisia asioita,
silti häneltäki kyseltiin menneisyydestä, aivan kuin luutaisiin vanhan elävän vain menneisyydessä.

Ei kai sentään kukaan luule kyllä eletty elämä on muistissa hyvinkin, ja oli oikein mielenkiintoista kuulla hänen kokemuksiaan.
Hannes oli virkeä ja hyväkuntoinen asiat hallinnassa joista kertoi haastattelijalle hyvin asiallisesti, olisin voinut kuunnella tuota mielenkiintoista miestä kauemminkin.

Lapsena piti salaa kuunnella sotatarinoita kun ne eivät olleet hyväksi lasten korville, tottahan tuo pointti oli, monet yöt kuuntelin risahduksia noiden salakuunteluiltojen jälkeen.

Kyllä meillä jokaisella ikäihmisellä on nuoremmille kerrottavaa jos kysytään, on heidän asia haluavatko kuunnella .

Tuleehan sitä verrattua nykyaikaa entiseen sodanjälkeiseen aikaan, tavatessaan nuoria, joiden työ ja opiskeluelämää voi mielenkiinnolla kuunnella.
Neljä sukupolvea oli tapaamisella tänään aterioimassa, ja katselin pientä kohta 2 vuotiasta Rain Eloa, jonka filippiniläinen isä on maahanmuuttaja.
Pienen pojan kehitys on aivan toista luokkaa kuin omieni, jo nyt ymmärtää 3 kieltä, suomea, englantia ja filippiiniä.

On hyvä, että isä puhuu äidinkieltään pojalleen, kun ovat nyt lähdössä 5 viikon lomalle isän kotimaahan, missä isovanhemmat eivät vielä ole poikaa saaneet sylissään pidellä.

Tulevaisuudessa liikkuu ajatukseni, huolenikin - Suomen vakausluokittelusta huolimatta.
On selvää ettei maailma ole entisenlaisensa ilmastomuutoksineen, massatyöttömineen, mutta joka ajalla on omanlaisensa haasteet, joista jälkipolvien on vain selvittävä.

Meidän historiamme.

Historiahan on tiedettä, joka tutkii menneisyyttä. Historian määritelmää en tunne, mutta eiköhän omakin elämämme ole hukan historiallinen.

Mehän synnymme kovin pieninä, enkä ainakaan minä tuosta oman historiani varhaisajasta muista mitään. Taitaa tuon intelligesia-alueen kehitys olla hidasta. Ihmekös tuo kun ei aisteillaan pysty tietoa aluksi imemään. Yritän näköjään tapani mukaan luoda omia teorioitani asioista kun oppineisuutta ei ole kuin tekniikassa.

Lapsuuteni varhaisista ajoista selvisin lääkärin hoidosta huolimatta hengissä ja ensi keväänä päädyn 8-kymppiseksi - jos elää saan. Hinkuyskä oli viedä hengen, mutta yskän voitin ja vain hinku kaikkeen jäi. Olenkin elämässäni joutunut ponnistelemaan yli voimieni ja varmaan jäljet huomataan.

Ensimmäiset esittämäni sanat olivat kuulemma " ei ku mää itte". Tuo on läntisen Uudenmaan murretta ja tarkoittaa "ei kun minä itse". Eivät ne voimat, tiedot eivätkä taidotkaan suuria olleet, mutta jääräpäisyys sitäkin suurempi. Tarkoitukseni oli sanoa, että pärjään ilman apuakin, ihan itse. Apua on tuosta ollutkin, mutta hiukan haittaakin ja jopa pilkkaa.

Yritin lukea hyvin huolella teidän muidenkin kirjoituksia. Miksi elämämme pohjana olevasta historiastamme ei saisi kertoa. Henkilökohtainen historiakin toistaa itseään, ainakin minulla.

Tunteita minulla riittää yli tarpeiden. Lapset ja kauniit naiset ovat hellyyteni ja suosioni kohteena. Ylitän kyllä kykyni eli sanattomuuteni, lasten ja naisten edessä.
Helposti puhkean puhumaan ja jopa runoilemaankin. Laulujakin olen sanoittanut sekä selvänä, että enemmän tai vähemmän kohtuullisessa hiprakassa. Sävel syntyy sanojen myötä ja sen olen kokenut omakohtaiseksi hulluudeksi, mutta jotkut väittävät sitä Luojan lahjaksi.

Anteeksi pyydän kun itsessäni näin pitäydyn. Kovin olen ihmetellyt, ettei Jumala sallinut minun kuolla pienenä lapsena. Tuo Pahus vei minulta tilaisuuden päästä Paratiisiin ja ikuiseen elämään.

No, eipä silti! Olen kyllä asiaa pohdittuni tullut siihen tulokseen, että aikani olisi siellä tullutkin turhan pitkäksi, tututkin "toisella puolella".

"Ovatko isäin pahat teot" olleet rangaistuksena, jossa olen joutunut olemaan täällä palstalla yli kymmenen vuotta haukuttuna.

Kiitos Ruuneperi, lämmin halaus sinulle
ja suukko molemmille poskillesi!

Henkilökohtainen historiasi oli hyvin kirjoitettu.

Niinhän se on, Ruuneperi, elämä jättää jälkensä myös nykyisyyteenkin. Itsekullekin tavallaan, ovathan jotkut onnistuneet "säilyttämään" pubertti- ikänsä tänne saakka. Haukuttu lienet ja myös huomattu ja joskus kehuttukin. Tuohon paratiisitarinaasi, en viitsi puuttua. Vakaumukseni takia se on kovin kaukainen asia.
Enpä enää kerro nuoruuteni ja lapsuuteni asioistakaan. Niistä olen riittävästi jo lörpötellytkin.
Tietysti olen ajatellut, mikä vaikutus niillä vahoilla kokemuksillani on ollut, niin elettyyn elämääni, kuin myös nykytouhuihini. Onhan sillä - vaikutuksensa.

Mieki oon monta kertaa tääl käyny vilkasemassa, mut enpä jaksa ruveta ees pohtimmaan aihetta, ois kyl varmaan jottai sanomistakii.Ohan se selvä sanomattakii, mikä vaikutus on omalla menneisyydellä, vaikkei sitä mietiskelekään. Aatella....jos mieki oisin arvostettu näyttelijätär, oisinkohan yhtä monimutkanen, höperön avoin, hermohäiriöinen ain välliin millon milläki tuulella, tuulten armoilla ja niin edelleen ja niin eelleen. Siinäpä se, ja täs mie vaan jökötän.

ja ahkeruutta, muuta ei välttämättä tarvita opiskellessa.

http://www.hs.fi/ihmiset/a1419737360946