Liuskekaasu puhuttaa Euroopassa

luo

Monet Euroopan maat, kuten Puola, ovat erittäin kiinnostuneita aloittamaan kiistanalaisen liuskekaasun tuotannon maaperästään. Ongelmallista tuotannon aloittamisesta tekee kuitenkin tuotannollisen infrastruktuurin täydellinen puute, ympäristöhaitoista puhumattakaan.

Myös USA on ilmaissut kiinnostuksensa yhteistyökumppanuudesta Euroopan energiatuotannossa vuodesta 2011 asti vireillä olleen TTIP-sopimuksen (Transatlantic Trade and Investment Partnership) osalta. Sopimus on aiheuttanut suurta kritiikkiä oikeustieteilijöiden keskuudessa – heidän mielestään sen sisällään pitämä investointisuoja toimii käytännössä vallansiirtona kansallisilta hallituksilta kansainvälisille yrityksille.

Sopimuksesta tekee erityisen ongelmallisen myös siihen sisältyvä välimiesmenettely, jonka avulla suuryritykset voivat haastaa valtioita oikeuteen, mikäli valtiot säätävät yritysten toimintaa haittaavia ympäristölakeja. Esimerkkinä tästä on yhdysvaltalaisen kaivosyritys Lone Pinen tapaus vuodelta 2013. Yhtiö haastoi NAFTA-vapaakauppasopimuksen nojalla Kanadan valtion välimiesmenettelyyn liuskekaasutuotannon kieltämisestä Quebecissä. Korvausvaatimus ympäristölainsäädännön kiristämisestä on 250 miljoonaa dollaria.

Puolan tapauksessa liuskekaasutuotannon aloittaminen tarkoittaisi käytännössä tiiviin yhteistyön aloittamista jonkin yhdysvaltalaisen energiajätin kuten Exxon Mobilin tai Chevronin kanssa. Puolan maaperässä arvioidaan olevan noin 800–2 000 miljardia kuutiometriä liuskekaasua. Lähes kolmannes sen maaperästä on tosin ”luontoarvoltaan herkkää”. Näillä alueilla ei lainsäädännön mukaan saa porata kilometriä syvemmälle, liuskekaasuvarojen sijaitessa noin viiden kilometrin syvyydessä. Tästä syystä liuskekaasun etsintä Puolassa on myös lainsäädännöllisesti mahdotonta. Näin ollen Puolan hallitus on päättänyt poistaa tieltään kaikki rajoitukset tuotannon aloittamisen tieltä. Maa saikin Brysselistä huomautuksen ympäristövaikutusten arvioinnin ohittamisesta.

Liuskekaasua tuotetaan vesisärötykseksi kutsutulla menetelmällä, jolloin vettä, hiekkaa ja kemikaaleja pumpataan maan alle kovalla paineella kaasun purkamiseksi murtuvasta liuskeesta. Tämä on puolestaan vapauttanut vaarallisia aineita suoraan vesistöihin. Näiden jälleenkäsittely on vaikeaa.

”Liuskekaasutuotannossa hengitysilmaamme pääsee suuria määriä vaarallisia, sumua tuottavia ja ilmastoon vaikuttavia saasteita. Tuotanto turmelee myös pohjavesiä ja on muutenkin vakava uhka terveydelle ja luonnolle”, luetteli Ilana Solomon yhdysvaltalaisesta ympäristöjärjestö Sierra Clubista.

Toteutuessaan TTIP-sopimus koskettaisi myös Suomea, joten nähtäväksi jää, saavatko jo ennestään ympäristöstä piittaamattomat kaivosyhtiöt maassamme lisää valtaa, muusta Euroopasta puhumattakaan.

Lähde: Suomenluonto.fi

http://www.patriootti.com/liuskekaasu-puhuttaa-euroopassa/

0

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

        https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
        Maailman menoa
        70
        4878
      2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        10
        3320
      3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        17
        2545
      4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

        🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
        Ikävä
        56
        1633
      5. Miksi pitäisit enemmän

        Minusta kuin siitä toisesta?
        Ikävä
        47
        1556
      6. Tämmönen höpsö

        Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
        Suhteet
        44
        1316
      7. Mitä meidän välillä

        Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
        Ikävä
        93
        1249
      8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

        Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
        Maailman menoa
        217
        995
      9. Hiljaisuus

        Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
        Ikävä
        68
        942
      10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

        Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
        Sanaristikot
        51
        855
      Aihe