Vanhemmat pakottavat pianotunneille.

... musiikkiopiston päästötodistukesta saa lisäpisteitä lukioon? Yliopistoon?

Häh?

Täällä vastaa sulle yks soitonope. Minä en myöskään ymmärrä, miksi vanhemmat pakottavat lapsia soittotunneille. Soitonopesta tuntuu pahalta olla välikappale sellaisessa.

Ehkä vanhemmilla on sellainen käsitys, että klassisen musiikin harrastajat ja ammattilaiset ovat jotenkin parempaa ja fiksumpaa väkeä. Ehkä siinä on jotain sellaista yläluokkalaisuuden ihannointia mukana. Mutta oikeesti. Kun tietäisitte kuin hirveesti klassisetkin muusikot ryyppää ja kuin rutiköyhiä ollaan. Siivoojatkin ne tekee enemmän rahaa, kuin me. Oppilaita on vaan niille tietyille intrumenteille, mut jos satut oleen esim. huilisti, oot kusessa, ellet sitten saa sitä koko maan yhtä avointa orkesteripestiä. Hienoimmankin kirkkokonsertin jälkeen löytyy puoli orkesteria kaljalta lähipubista. Yleisö ei vaan sitä tiedä, sillä se menee suoraan kotiinsa fiilistelemään yleviä tuntojansa, kun kuka nyt kirkkokonsertista suoraan kaljalle menisi??!!

Kaikenlaista sitä kuitenkin elämältä kestää, kunhan saa soittaa. Hassua on ajatella, että jos nyt olisin nuori, minulla ei olisi varaa harrastaa musiikkia. Luojan kiitos olen ammattilainen. Hädin tuskin on siihenkään varaa :D Muistan kun olin pieni ja minulla oli soittotunti, orkesteri, kvartetti, kuoro ja teoriatunti. Kaikki eri päivinä ja pyörällä piti viisi kilometriä sotkea suuntaansa talvet kaikki. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö välillä ottanut pattiin ja väsyttänyt. Olin ihan hirvittävän väsynyt. Burnoutin partaalla pikkanen lapsi. Kerran sain silitysraudasta pahan palovamman sormeeni, mutta soittamista en saanut edes paranemisen ajaksi lopettaa. Orkesterin jälkeen oli tapanani mennä kirjastoon piiloon itkemään, koska minulle huudettiin. Joskus yritin murtaa käteni vasaralla, jottei olisi tarvinnut hävetä, ettei osaa läksyjänsä. Nyt aikuisena mietin, oliko kaikki siitä tarpeellista?

Ei ollut! Se oli ihan hullun hommaa. Siinä ei ollut mitään järkeä. Eihän minulla ollut aikaa eikä voimia edes harjoitella! Saati sitten tehdä mitään muutakaan. Vähän rennommalla otteella olisi voinut tulla ihan eri tuloksia ja oltaisiin monelta itkulta säästytty!

Mutta hei, musta tuntuu, että sulla on kuitenkin kaikessa pohjalla rakkaus musiikintekemiseen ja jopa siihen pianonsoittoonkin. Se elää kipinänä siellä pohjalla, se innostus jota sulla oli kun olit pieni. Nyt on vaan tämä musiikkiopistosysteemi ja suorittaminen menneet pilaamaan homman.

Tosi useat muusikot hallitsevat useamman instrumentin ja vaihtavat instrumenttia kesken kaiken. Niin tein minäkin. Se instrumentti, jolla aloitin ei ole sama, jota nyt opetan. En ymmärrä, miksi äitisi arvotaa pianonsoiton tanssia korkeammalle - molemmat ne ovat itseilmaisua ja taiteentekoa! Jos tanssi on se sun juttu, sitä sun pitäis saada tehdä.

Soitonopena toivon, että saat joko kokonaan jättää pianon tai harventaa tunteja vaikka niin, että niitä olisi joka toinen viikko ja silloin tunti olisi pidempi, vaikka 60 min. Useasti olen huomannut, että pidemmät tunnit tekevät hyvää vanhemmille oppilaille, koska he jaksavat keskittyä ja pidemmällä tunnilla pystytään keskittymään syvällisemmin johonkin tiettyyn osa-alueeseen esim. tekniikassa. Puolituntiset on surkean lyhyitä, kun on sinun ikäisestä oppilaasta kysymys. Sopivat lähinnä pikkulapsille. Ammattiopinnoissa tunnit olivat puolitoistatuntisia! Pisin tunti, jolla olen itse käynyt oli viisi (5) tuntia. Ope kun keksi Bachista asiaa. Parempi se on, että on yksi kunnolla syventävä, pitkä tunti ja sitten aikaa treenata.

Luetuta vaikka tämä teksti äidilläsi. Toivottavasti asia selviää. Näin toivoo soitonope.

Mun mielestä lasta ei pidä pakottaa johonkin harrastukseen jos hän ei enää halua jatkaa sitä. Eihän lapset tykkää samoista asioista kuin vanhemmat. Mutta voisit pitää taukoa välillä ja sitten myöhemmin taas alat soittelemaan. Onnea musiikin uralle. :)

Minua pakotettiin soittamaan pienenä viulua. Se aiheutti kouluaikana hirvittävää stressiä ja oli aina epämiellyttävää. Kertaakaan, absoluuttisesti kertaakaan, en nauttinut siitä, en edes hetkellisesti. Siitä tuli elämäntapa ja lopulta pidin luonnollisena, että jatkan soittamista, vaikka en lainkaan pidä siitä. Pelottaa ajatella miten paljon rikkaampaa elämäni olisi ollut, jos olisin lopettanut soittamisen ja pystynyt tekemään jotakin mukavaa. Esimerkiksi kun kesä alkoi ja muut lapset lähtivät tekemään mukavia asioita niin itse jäin soittoleireille. Olisin halunnut tehdä muuta.