(Tämän tekstin tarkoitus ei ole – ainakaan pelkästään – itsekehu. Olen huomannut itsestäni sen, että onnistun tavoitteissani paremmin, jos lausun ne jollakin tavalla julki, vaikka sitten vain anonyymisti. Niinpä kirjoitan tämän, jotta minulla olisi motivaatiota jatkaa myös tästä eteenpäin: olenhan nyt "luvannut" sen tekstissä.)
Vaikka henkisesti olenkin hyödytön ihmisraunio, syksyllä mietin, ettei minun sentään tarvitse olla sitä myös fyysisesti. Siksi pidensin vakilenkkini 10 kilometriin ja otin varaslähdön lihaskunnosta huolehtimisen uudenvuodenlupaukseeni jo marraskuun lopulla.
Tänään aamulla vaa'alle astuessani näinkin sitten jotakin sellaista, mitä en ollut ainakaan neljään vuoteen nähnyt, nimittäin kuutosella alkavan lukeman. Tämä on ollut yksi tavoitteistani, mutta en uskonut saavuttavani sitä näin nopeasti. Liekö sitten vain itsepetosta ja harhaa, mutta olen jo näkevinäni pientä muutosta myös peilistä.
Siksi onkin aika siirtää katse kohti kesää. Monilla on tavoitteena, että siihen mennessä täytyy olla "rantakunnossa" eli vähäpukeisen vartalon pitäisi kerätä ihailevia katseita. Se ei ole minun tavoitteeni. Minun tavoitteeni on se, että kesällä olen näätämäinen luikku, jonka vartalo ei edelleenkään ole vähääkään haluttava tai ilo silmälle, mutta rasvaprosentti on pienempi ja tunnen kehoni energisemmäksi ja funktionaalisemmaksi.
Ei minulla muuta; jatkakaa perjantai-illan viettoanne.
Elämäntaparemontti etenee
23
199
Vastaukset
- Piisamitoverisi
Ole minkkimäinen mieluummin. Tai hillerimäinen.
Good 4 you.. Näin itse kuutosella alkavan lukeman kolmisen vuotta sitten kun innostuin laihduttamaan. Nyt olisi hyvä tavoite ja saavutus nähdä edes seiskalla alkava lukema.
- .........
Tuossa varressassi iso munasi näyttää entistäkin isommalta. Toivottavasti pääset esittelemään sitä pikapuoliin sille nettinaisellesi.
- werty789iuyhgv
Pienimunaisena keskinkertaisuutena on niin vaikea käsittää kuinka sinunlaisesi - hämärän rajoilta siis - isomunainen älykkö on atm.
Eikö sinusta pitänyt tulla kirjallisuustieteen jatko-opiskelija?
Hieno homma! Tsemppiä kevääseen :)
Kuumat ensitreffit taitavat olla jo käsillä -- lihaskunnon paranemisen vuoksi jaksat(te) koko yön, ja painatkin sopivasti 69 kiloa. Hienoa, johan tätä on odotettukin!
- Ei kuikelot naisia
kiinnosta, vaan lihaksikkaat tosi miehet. Juokseminen on aivan turhaa. Kuntosalilla miehen pitää käydä nostamassa rautaa eikä missään vitun metsäpolulla pomppimassa.
- ¨'¨'
http://en.wikipedia.org/wiki/Samuel_Wanjiru
Tuolle 52-kiloiselle miehelle kävi köpelösti, kun hän oli panemassa jonkun naisen kanssa ja hänen vaimonsa tuli kotiin. Hänen vaimonsa lukitsi heidät siihen huoneeseen ja mies hyppäsi parvekkeelta alas ja kuoli. - ei todella
Mua ei ainakaan kiinnosta lihaksikkaat, se on juntin näköistä. Miehen pitää olla hyväkuntoinen, mutta hoikka. Juokseminen on hyvä tapa kohottaa kuntoa.
- ............
ei todella kirjoitti:
Mua ei ainakaan kiinnosta lihaksikkaat, se on juntin näköistä. Miehen pitää olla hyväkuntoinen, mutta hoikka. Juokseminen on hyvä tapa kohottaa kuntoa.
Tuulennussimia vinkunaisia ei kiinnosta yleensä lihakset ja se ei tietenkään lihaksikkaita miehiä haittaa, jotka lihaksikkaita eli muodokkaita naisia etsivät.
- niin niin niin
............ kirjoitti:
Tuulennussimia vinkunaisia ei kiinnosta yleensä lihakset ja se ei tietenkään lihaksikkaita miehiä haittaa, jotka lihaksikkaita eli muodokkaita naisia etsivät.
Kade, kade........:))
- sillitrooli
¨'¨' kirjoitti:
http://en.wikipedia.org/wiki/Samuel_Wanjiru
Tuolle 52-kiloiselle miehelle kävi köpelösti, kun hän oli panemassa jonkun naisen kanssa ja hänen vaimonsa tuli kotiin. Hänen vaimonsa lukitsi heidät siihen huoneeseen ja mies hyppäsi parvekkeelta alas ja kuoli.Tässä olisi tarvittu Bicky Royalia, 152 kiloista lihaksikasta tosimiestä. Jos vaimo olisi lukinnut oven, niin Bicky olisi ensin penetroitunut ovensilmästä läpi runttaamalla runtaten, ottanut vaimon kiinni ja läpsinyt tatuoidulla kalullaan vaimon hiljaiseksi. Lopuksi Bicky olisi todennut molemmille naisille, että on sitä kauniimpiakin naisia jörnitty, ja hypännyt sen jälkeen parvekkeelta ja penetroitunut Dodge Ramin katon lävitse. Ilmeenkään värähtämättä, lonkerokeissi kädesä.
- Hämärän rajoilta
Vastaanpa samassa tekstissä kaikille jotakin:
Jatko-opiskelija piti tulla ja hakemuksenkin jätin jo aikoja sitten ennen joulua. Toistaiseksi sieltä ei ole kuulunut mitään, vaan roikun yhä opintojen välisessä limbuksessa.
Kuten sanoin, en hikoile viehätysvoimani lisäämiseksi vaan oman itseni takia: pidän itsestäni enemmän kuivan kesän oravana kuin taikinamaisena olmina.
Saa nyt nähdä, miten niiden ensitreffien kanssa käy, jos niitä edes tulee. Mitä enemmän keskustelemme, sen mitättömämmäksi tunnen itseni. Hän on kaikkea mitä minä en ole: kunnianhimoinen, monilahjakas ja hyvä kaikessa, mihin ryhtyy (ja hän ryhtyy kaikkeen). Vaikka hän pitää minusta, näistä lähtökohdista tuskin voi syntyä mitään tasavertaista suhdetta; olen kaikessa kuunteluoppilas, pystyn antamaan takaisin hyvin vähän. Pahinta on, jos hän ottaa minut yhdeksi "projektikseen", vaikka siinäkin tapansa mukaan saattaisi jopa onnistua. Itse minun olisi itseni tästä suosta nostettava kuin paroni von Münchhausen konsanaan.- ötmelö
Ehkä hän haluaa oman kotihengettären? Älykkään keskustelukumppanin ja tsempparin, jolla ei ole liikaa omaa kunnianhimoa. Vanhan ajan kunnon vaimon.
Nyt täältä tulee herätys-läpsäys poskelle. Oikeasti!
Tuollaiset itsensädissaamispuheet loppuu nyt!
Miksi kuvittelet, että hän etsii itsensä kopiota? Onhan sulla paljonkin annettavaa, itsesi. Se on suurinta ja hienointa mitä voi toiselle antaa.
Good for you! Mulla on pani alkanut kutosella viimeksi joskus vuonna 97.
Tässä pitäisi varmaan itsekin alkaa kohta vetää verkkareita ja juoksutossuja jalkaan. Sen verran vauhdikas oli edellisvuoden loppu ja kuntoilu jäi lähes olemattomaksi...- poiuytrqqqqqqqw
Jos paino alkaa kutosella niin olet vissiin aika tappi
- Mies32v.
Henkisesti olet se hyödyllisin ihmisraunio. Rauniosta ei voi edes puhua, olet henkisesti kuitenkin hyvällä mallilla kaikinpuolin. Joten kuulostaa enemmänkin vittuilulta. Eikä se varmasti ole sitä. Mutta... Ymmärrät kyllä.
Se oletko läski taikinaolmi tai kenialainen maratoonari, on aivan sama.
Tai ei. Koska fyysinen kuntosi teki kirjoituksestasi vähemmän henkisen, tasapaksun pliirun.
Kuulen tuulen vinkunan käyvän, varo ettei se kaada sinua.
"Hän on kaikkea mitä MINÄ EN..." Toivottavasti kaikki menee hyvin ja se siitä... - Mervi Lynx
Täällä myös 10 päivää tipattomalla. Suu taipuu jo irvistyksenomaiseen hymyyn kun oikein yrittää.
Tavoitteena on saada erektio ensi kesänä. Ei nuo kutosella alkavat lukemat oikeen yleisesti ottaen naisia sytytä!
Naiset yleensä tapaa etsiä itseään suurempaa kaikintavoin, joten mies sais painaa mielellään yli 80kg. Et paremminkin punttisalille voisit panostaa etenkin jos sulla on morsian vielä löytämättä. Nettitreffeillä 60 kilosia ei eti juuri kukaan. Yleensä naisilla on 75 kg kriteereissä.- Mies32v.
Niin...
Seuraavaksi salille rautaa vääntämään.
Wow. Nämä foorumit ja palstat on kyllä täynnä niin spedeä possea että voi helvetti.
Eikä siinä mitään, jatkakaa.
Laihduttamista ja bodaamista tarvitaan lisää. Kyllä se siitä sen jälkeen.
Ehkä myös urpoilevaa pälyilyä kirjastoissa, kaverin koiran kusettamista.
Kesällä normaali t-paita. Ei wifebeateria, EIIII noilla narukäsillä hihatonta.
Huomasit siinä ylhäällä että toinen teki sen oman itsensä takia. Haluaa sen 6 olla ensimmäinen numero siinä vaa'alla. Et, koska olet urpo.
Puhutaan elämäntaparemontista älyköllä. Hänen avautumisensa tavoitteestaan. Peloistaan ja toivoistaan. Kaiken takana on että onko hän tarpeeksi hyvä tälle "naiselle".
Ei ketään kiinnostanut sun salivinkit, tai 75 kg saatanan aivokääpiö.
Henkisyys ja äly, niin harvinaista netissä.Saat mesota aivan vapaasti, mut totuus on tässäkin kohtaa se minkä sanoin. Tottakait voi heikentää omia speksejään parisuhdemarkkinoilla jos siltä tuntuu.
Huomasin kyllä mitä se sano, et tekee sen itsensä takia, mut ku oon nähny näitä diettaajia jotka tekee itsestään pulkannarun, niin siinä on monesti menny raavaaltakin mieheltä kaikki uskottavuus..Läskillähän ei tee mitään sinällään...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15113447Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729751Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h969148Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k208086Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk406773Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1496186Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243365Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy271657En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3971265Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71184