kuinka kauan menee toipua

Ei se pari viikkoa riitä, jos uupumusta on kestänyt kuukausi- tai vuositolkulla. Itsellä sama prosessi menossa nyt, mutta olen tekemässä työnantajalleni selväksi, etten halua vanhoihin työtehtäviin, jotka laukaisivat uupumuksen ja ahdistuksen. Vaihtamalla paranee toivottavasti.

Työpaikkapsykologilla käyminen voisi auttaa sinulla, samoin tilapäinen kuuri rauhoittavia. Myös liikunta ja monipuolinen syöminen tärkeää. Ja sosiaaliset suhteet. Kotiin ei saa jäädä voivottelemaan yksin.

Larekon kommenttiin lisäyksenä pidän tärkeänä säännöllistä päivärytmiä ja mielekästä tekemistä päiviin.

Sairausloman jälkeen ei kannata heti hötkyillä täydellä työajalla töihin, vaan kannattaa hyödyntää osasairauspäivärahan mahdollisuus, mikäli työnantaja suostuu tähän. Tietoa osasairauspäivärahasta saat http://www.kela.fi/osasairauspaivaraha .

Toinen vaihtoehto on ammatillinen kuntoutus oman työeläkelaitoksen kautta. Eli jos on tarkoitus kokeilla uusia työtehtäviä, niin ammatillisena kuntoutuksena voidaan anoa työkokeilua.

Kelan kautta on mahdollisuus anoa kuntoutusta työssä uupumukseen. Tietoa kuntoutuskursseista löydät kuntoutuskurssihausta https://easiointi.kela.fi/kz_app/KZInternetApplication . Kuntoutuksesta saat moniammatillista näkemystä tilanteeseesi sekä vertaistukea.

Toipumista ei liene voi määritellä kukaan muu kuin sinä itse. Toisilla se voi tapahtua viikoissa, toisilla se voi kestää vuosia vuosia. Siihen vaikuttaa niin monet tekijät, eli on henkilökohtainen tilanne. Itse välillä tervehdyin mutta nyt taas olen keskivaikean masennuksen kourissa ja syy on ainoastaan työssä jota teen. Mieleni tekisi sanoutua irti jos se vain taloudellisesti olisi mahdollista. Nyt sain sairaslomaa viikon ja ajan psykologille. Mene käymään lääkärissä jotta saat apua ja olosi ei pahene.

Vajaa pari vuotta olen jo ollut työkyvyttömyyseläkkeellä ja pikkuhiljaa alkaa helpottamaan.

Pari viikkoa ei riitä yhtään mihinkään, pari kuukautta on minimi. Ja aika moni oikeasti uupunut ei ole enää palannut siihen työpaikkaan jossa uupui. Työpaikan vaihdos ja alan vaihdos on monelle tuonut uuden elämän.

Pari viikkoa voi hyvinkin riittää, jos osaa töihin palatessaan asettaa rajat vaatimuksille. Opettelee sanomaan ei kaikelle, joka ei kuulu työnkuvaan, opettelee pitämään tauot niin kuin ne kuuluu pitää. Opettelee siihen, ettei ole korvaamaton eikä maailma kaadu, vaikka joku homma jää välillä seuraavaan päivään. Kannattaa laittaa rajat hyväksikäytölle ja alkaa nauttia omasta elämästä.

ÄLÄ sano itseäsi irti, vaan hae sairauslomaa, koska olet siihen oikeutettu!
Toipuminen on yksilölliistä,joillakin se kestää vuoden, toisilla taas kauemmin.
Anna aikaa itsellesi toipumiseen.
Yksikään työpaikka ei ole sen arvoinen, että sen takia kannattaisi menettää terveytensä!

Itse olin kaksviikkoa saikulla parivuotta sitten bornautin takia nyt mun työnantaja savustaa minua pihalle mielenterveyden kortilla vaikka olen ihan kunnossa ja ei yhtään sairaslomaa ylivuoteen eikä lääkitystä ole mihinkään niin miten helposti se onnistuu onko kellään kokemusta

Itse romahdin jollakin tapaa vuonna 2010 enkä ole edelleenkään työkykyinen, vaikka töissä sinnittelenkin. Sairauslomalla en ole ollut ollenkaan mutta onnekkaasti kävi niin, että bisnekset hiipuivat huonon suhdanteen myötä niin että olen pystynyt himmailemaan töissä. Enkä yhäkään ota suurta käytännön työmäärää kovin raskaasti, mutta se mitä psyykeni ei tahdo kestää ollenkaan, on suunnittelu ja ideointi ja markkinoinnillisen tekstin tuottaminen. Se tuntuu samalta kuin käskisi kaksisataakiloisen heittää voltin. Tunnen suunnatonta ahdistusta ja kykenemättömyyttä. Pääni on täysin tyhjä. Parhaiten kykenen täysin mekaaniseen työhön.

Yleinen usko kykyyni suoriutua työtehtävistä on romahtanut, samoin työn mielekkääksi kokeminen. Olen paikalla vain jotta saan kuukausittaisen palkkani, työ ei kiinnosta pätkääkään (päinvastoin koen hetkittäin todella kovaa ahdistusta), vaikka työni hoidankin.

Mikä johti romahtamiseen?

- ylitunnollisuus
- loputon joustaminen
- päätyminen työhön joka ei ole millään lailla linjassa arvomaailmani kanssa
- tunne siitä että minulla on kaikesta viimeinen vastuu
- tarve saada "kaikki" nopeasti valmiiksi jotta saisi hetken levätä
- usko siihen että ihminen määrittyy työnsä kautta
- epäterve työympäristö jossa muu henkilökunta pysyy ympärillä vain hetken esimiehen huonon käytöksen vuoksi ( -> jatkuva muiden perehdyttäminen oman työn ohella)
- liikunnan puute
- luokattoman huono ruokavalio
- sosiaalisten suhteiden kuihtuminen
- kyvyttömyys rentoutua
- yritykset paikata uupumuksen tunnetta nukkumalla kaikki vapaa-ajat
- harrastusten puute
- erilaisten mielialalääkitysten jatkuva aloittaminen, annosten nostaminen tappiin ja taas lopettaminen kun apua ei ollut mistään

Olen yrittänyt toipua aloittamalla varovasti liikkumisen ja syömällä terveellisesti ja monipuolisesti. Lisäksi teen rentoutus- ja meditaatioharjoituksia. Liikunnan aloittaminen tuntuu todella raskaalta, kuin jäsenet olisivat lyijyä, enkä oikein tiedä onko se oikea ratkaisu vai ei. Joskus uuvun vähäisestäkin liikunnasta niin että nukahdan kotiin päästyäni väkisin. En myöskään saa liikunnasta minkäänlaista hyvänolontunnetta. Liikunta on kuitenkin tehnyt arkiaskareista suoriutumisesta helpompaa.

Usein koen, että toipumiseen vaadittaisiin absoluuttista lepoa, jossa toipujalta ei odotettaisi mitään, ei kerrassaan yhtään mitään. Pari kuukautta saisi olla kuin pieni lapsi, jolle tehdään kaikki eteen. Ihminen ei toivu kokiessaan syyllisyyttä sairauslomastaan tai joutuessaan hoitamaan asioitaan KELAssa tai joutuessaan vastaamaan kollegojen soitteluihin. Tai murehtiessaan tulojen putoamista ja juoksevien asioiden kasaantumista. Koska tämä on mahdotonta järjestää, en ole kokenut koko sairauslomalle jäämistä mitenkään hyödylliseksi.

En tiedä toivunko koskaan, suuresti epäilen. Sen tiedän, etten ainakaan ennalleni. Vaikka miten omistan aikaani itselleni ja olen karsinut kaiken stressaavan mahdollisuuksien mukaan, en koe edistyväni ollenkaan. Tuntuu kuin tie johtaisi vääjäämättä kohti työkyvyttömyyttä (pahat muistihäiriöt, keskittymiskyvyttömyys, sosiaalinen vetäytyminen, epätodellisuuden tunne), vaikka miten kamppailen sitä vastaan.

Toipumiseen ei tod.näk. riitä kaksi viikkoa. Minä olin kaksi kuukautta niin huonossa kunnossa etten päässyt ylös sängystä. Sen jälkeen alkoi pikku hiljaa toipuminen. Tärkeää on terveellinen ruoka! Hyvä jos jaksaa liikkua, mutta jos on todella uupunut pitää ensisijaisesti levätä eikä rasittaa elimistöä entisestään. Pitää laittaa työ ja mahd. elämänarvot uusiksi.

kuulostaa niin tutulle. itse olen jo kolmatta kertaa 4 vkon sairaslomalla . Yksilöllistä sairasloman pituus, mutta jos sinnitelly ja tilanne jatkunu pahana töissä niin kyllä se vaatii pitemmän irtioton. Olen myös kokenu itse hankalalle palata pitkältä sairaslomalta töihin, kun on ollut sellaisia työkavereita jotka ei ymmärrä työuupumista ja masennusta. Olen 32v. ja vanhemmat työkaverit on sanonu,että kun on nuori pitää jaksaa tehdä että hekin on aikanaan tehny useampaaki työtä yhtäaikaa. Kyllä täytyy sanoa että ajat muuttunu ja tahti kiristyy koko ajan työelämässä. Monesti että porukka pieni ja työt pitää hoitaa tehokkaasti ja hyvin että tulosta tulee. Puhuminen avoimesti työpaikalla olisi tosi iso asia ja välttäs sairaslomia varmasti ja ei niistä tarttis kenenkää tykätä huonoa. Tsemppiä ja Voimia!! Voimia antaa musiikki ja metsälenkit koirien kanssa itsellä toimii.