He tulevat taas!

Vai?

6

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onhan ne puhuneet siitä kolmannesta elokuvastakin jo pidemmän aikaa, mutta jos vain toinen onnistuisi, niin sitten sarja kiitos :)

    • Onhan tuo hyvää viihdettä, paljon huonompiakin sarjoja telkussa näytetään. Salaisia ansioita tuli kyllä seurattua säännöllisesti.

      • yksi monista

        Nii in !
        Jotkut katsovat sunnuntaisin avaruusohjelmia, jotka lähetetään kirkoista.


    • Amon Ra

      Kirkkouskovaiset ovat oma lahkonsa, kaikki annetaan valmiiksi pureskeltuna heille. Hyvä on se joka muistaa ulkoa pyhän kirjan kirjoituksia ja kirjoittaa niitä vaikka tänne S24:lle, jotta toiset samankaltaiset voisivat häntä sitten ylistää täällä. Tuomitsevat kaikki muut näkemykset ja muistavat aina mainita, että vain ja ainoastaan heidän näkemyksensä mukaisesti asioita katsoen voi valaistua ja unohtavat että lukuisia erilaisia painotuseroja, jotka vievät myös eteenpäin. He puhuvat usein eksytyksestä ja ironista asiassa onkin se, että hei eivät itse ajattele nenäänsä pidemmälle kun jo tuomitsevat toisia vääräuskoisina.

    • Tänään luin sitten ettei kokonaista kautta tehtäisi, kun ovat (mukamas) niin vanhoja..
      Jos tarkoittivat koko kaudella 24 osaa, niin kyllähän siitä voisi vähän tinkiä :). Tietty varovaisuutta myöskin, sillä jos sarja ei enää ottaisi tuulta allensa... jos taasen menestyisikin, niin ties vaikka jatkoakin seuraisi.

      Sen verran hyvä sarja kyllä oli, että lähes kahteen kertaan tuli katsottua :)

    • Totuusonulkona

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      248
      9311
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      5
      2791
    3. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      105
      1910
    4. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      200
      1909
    5. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1401
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1387
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      128
      1307
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1006
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      69
      892
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      828
    Aihe